perjantai 31. joulukuuta 2010

Hei hei 2010

Pogo ja Gille toivottaa myöskin hyvää vuodenvaihdetta :)

Peurajahti

Pakko kirjoittaa vielä tämä juttu tämän vuoden puolella. Eilen oli niin jännät paikat, että!

Lähdin illalla lenkille ja ajattelin, että mennäänpäs ennen hihnalenkkiä vähän juoksemaan metsään. Päästin koirat vapaaksi siinä meidän lähimetsässä ja siinä on heti alussa sellainen pieni kukkula. Yleensä olen sen kanssa tarkempi, koska siellä takana voi olla joku muu ihminen ja koira, eikä sinne taakse siis näe siitä alusta. Nyt kun oli pimeetä, niin varmaan päättelin, ettei siellä kukaan ole ja annoin Gillen hepuloida ihan rauhassa. Gille meni kukkulan taakse, minä ja Pogo jäätiin sinne toiselle puolelle. Samantien kuului haukkumista, jonka jälkeen ihan hiljaista. Huusin Gilleä ja ajattelin että se vaan näki jotain jossain, jonkun ihmisen jossain kauempana (kun haukkui niin vähän). Mutta sitten näin kun hirvi tai peura juoksi ihan täysillä poispäin. Enkä nähnyt Gilleä sen perässä. Kiipesin kukkulalle ja meinasin mennä katsomaan, että syökö se poika jotain hirvenkakkaa siellä, kun on niin hiljaista. Mutta koiraa ei näy missään.

Hetken siinä panikoin ja koin pienen sydänkohtauksen, kaikki kauhuskenaariot ehti käydä mielessä. Huutelin siinä pari minuuttia Gilleä, ja sieltä se juoksi kuin salama. Ihan vastakkaisesta suunnasta mihin se peura juoksi. Ja niin onnellinen, kun löysi meidät :)

Ensimmäisenä ajattelin, että niitä elukoita oli kaksi, ja Gille oli lähtenyt toisen perään. Jos näin on, niin toivottavasti se toinen on juossut oikeen hemmetisti karkuun ja löytää vielä kaverinsa. Mutta sitten tuli jotenkin todennäköisempi vaihtoehto mieleen. Veikkaan, että Gille on juossut suoraan peuran eteen, molemmat säikähtänyt ihan hemmetisti ja lähtenyt juoksemaan eri suuntiin karkuun paniikissa. Tämä vaihtoehto olisi just niin huvittava, kun Gille on sellainen isottelija ja luulee olevansa kovakin jätkä. Mutta sitten tällänen voisi olla niin hyvinkin mahdollista. Kyllä se sinne metsään vielä epäluuloisena vilkuili, kun pyörätielle takaisin mentiin.

Ja Pogo oli tyytyväisen pihalla koko jutusta ihan koko episodin ajan. Se on kanssa niin pöhkö.

torstai 30. joulukuuta 2010

Vuosi 2010

Tänäkin vuonna on ehtinyt sattumaan ja tapahtumaan kaikenlaista. Yritän kuitenkin pitää tämän kokoelmakirjoituksen mahdollisimman lyhyenä... (ja niin varmaan!)

Mieleenpainuvimmat tapahtumat harrastusrintamalla oli taas keväinen agilitymatka Ahvenanmaalle, agileiri ja agipitsikisat. Toivottavasti samat menot on luvassa myös ensi vuonna. Päätettiin olla tylsiä, eikä lähdetä mukaan talven kisoihin Ahvenanmaalle, harmittaa vähän se päätös, mutta töissä on vaan pakko käydä. Se on todettu ennenkin, että työnteko haittaa harmittavan paljon tota harrastamista.

Meidän vauvasta tuli kisa-ikäinen koirulainen ja alettiin Killerin kanssa viihdyttämään kisayleisöä loistavilla suorituksillamme (ja jälleen kerran, tämä oli sitten sarkasmia). Siitä agilitystä tulee pauhattua ihan tarpeeksi muutenkin, niin en jaksa alkaa siitä tekemään mitään tiivistelmää. Sitäpaitsi olisin kuitenkin huonoin ihminen arvioimaan omaa kehitystäni ja Gillen menestystä. Ollaan mun mielestä ihan samanlaisia kun joskus aikoinaan alussa, toivottomia mutta innokkaita ;) Edelleenkin ollaan ekoissa kisoissa saatu tähän mennessä paras tulos. Toivottavasti ollaan sentään kuitenkin edes hivenen kehitytty.

Ainakin Gillen kutinan ja allergioiden kanssa ollaan painittu koko vuosi. Kaikenlaista erinäköistä ja epätoivoista konstia ollaan kokeiltu, muttei mikään ole vielä tähän mennessä tehonnut. Jospa tuo vuosi 2011 olisi sitten läpimurto tässä asiassa. Olisi oikeasti kiva, jos poika saisi edes hetken olla rauhassa siltä kutinalta. On niin turhauttavaa seurata vaan vierestä, kun toinen tuskastuu ja kärsii, eikä voi mitenkään auttaa – paitsi kieltämällä raapimisen. En edes muista enää kaikkia vaiheita tässä prosessissa. Aloitettiin kai sillä, että Gille sai antihistamiinia ja eliminaatiodieetin. Antihistamiinista ei ollut mitään hyötyä, pojan pää meni vaan sekaisin kolmiolääkkeestä. Luovuin siitä vaihtoehdosta aika äkkiä (nyt joulun jälkeen oli pakko taas antaa pari pilleriä, kun se on ainakin satavarmaa, että kissanruoka ei Gillelle sovi, ja siitä tulee paha kutina. Näyttää olevan vaan pojan mielestä niin hemmetin hyvää, kun siskon tykönä se kissanruoka häviää parempiin suihin ennen kuin kukaan ehtii sitä kissaa edes sanoa). Perunaa ja kanaa jaksoin syöttää aika kauan, mutta kun siitäkään ei ollut hyötyä, piti keksiä muuta. Jotain jauhelihapuuroa syötin myös jonkun aikaa. Sitten jossainvaiheessa verikokeesta tuli ilmi, että Gille on varastopunkille allerginen (mutta kuuleman mukaan sitä löytyy kaikista koirista). Sitä siis aloin välttämään, ei mitään nameja, luita eikä oikeastaan mitään muutakaan saa antaa. Koska IHAN kaikessa on varastopunkkia, sitä on vähän hankala välttää 100%. Olin aika hermoraunio silloin alussa, kun halusin vaan saada jonkun selvyyden. Nyt kun vuosi on kulunut ja tilanne ei ole muuttunut mihinkään, nyt sekä minä että Gille ollaan jo ihan totuttu asiaan (kiva herätä joka yö siihen kun toinen raapii itseään ihan hulluna). Edelleen Gillen iho ja turkki ja mielentilan kärsii, mutta minkäs teet!? Varsinkin tämä talviaika on tuskaa, Gille raapii ihon rikki kokonaan. Riisiä kokeilin, se ei ainakaan sopinut. Porkkana tai herne ei sovi myöskään. Tai viljat (?). Siitä sitten jossainvaiheessa siirryttiin syöttämään NEU:ta, jonka takia meille tuli ihan oma pakastinkin. Gillen oma pakastin. Mutta olen alkanut epäilemään, ettei se NEUkaan sovi. Koska tilanne ei ole pahemmin parantunut, niin onkohan Gille sitten sianlihallekin allerginen? Tai jollein muulle ainesosalle. Tai sitten se on vaan tämä talvi, plus joku muu tekijä. Olen myös alkanut maalaamaan piruja seinille ja keksinyt kaikkia kauhuskenaarioita. Mitä jos se onkin kilpirauhasen vajaatoimintaa? Tai jotain muuta yli-typerää? Gillessä on myös sellainen erilainen ominaistuoksu, jota muissa meidän koirissa ei ole (Soolo, Ebba, Pogo) – saattaa sekin olla yksi oire, mikä tauti sitten liekään. Sairaslomallakin Gille oli kesällä. Leirillä tapahtuneen onnettomuuden takia Gille ontui jalkaansa hetken aikaa. Sekin on jäänyt edelleen vähän epäselväksi, että mikä se loppupeleissä oli. Ensin se oli ampiaisenpisto, sitten se olikin varpaan murtuminen mutta lopulta osteopaatti sanoi, että se saattaa johtua selästä. Ja taas alkaa mielikuvitus laukkaamaan... Mutta muuten Gillen vuosi on mennyt ihan kivasti. Kutinaa ja rähinää, perus-settiä. Meidän vauva edelleen :)

Pogon kanssa vuosi on mennyt myös samaan tuttuun malliin. Ainakin syksyyn asti. Agilityä on kovasti harkattu. Kesällä agilierin jälkeen alkoi Topilla ja Pogolla hyppytehokuuri. Jokaisen hypyn jälkeen piti mennä maahan, mikäli rima ei pysynyt ylhäällä. Siis Pogon piti mennä, ei Topin. Ja kyllähän ne rimat alkoi pysymäänkin, näytti kisatulevaisuus erittäinkin valoisalta, oli jo nollakiilto silmissä, peräti mahdollista (ainakin hyppärillä).

Mutta sitten piti alkaa taas satamaan paskaa niskaan, niinhän meidän elämässä tuntuu tämän tästä käyvän. Eli Pogolla todettiin se pirullinen PRA. Se kaatoi maailmamme hetkeksi ja koettiin sellainen pieni masennus. Kuitenkin ollaan sopeuduttu tilanteeseen, varsinkin kun poika näkee edelleen ihan hyvin. Lääkäri sanoi, että ensi syksynä Pogo on täysin sokea, mutta jos niin on, niin onhan meillä kokonainen vuosi vielä aikaa nähdä. Siis agilityä nyt ainakin, ei se sokeus paljon muuten elämää muuta. Kesällä voisi sitäpaitsi alkaa jäljestämään! Varoivaisempi pitää vaan olla. Ja onhan se nyt jo tuonut muutaman hauskan tilanteen eteen, kun Pogo pöhköilee. Välillä se mätkähtää naamalleen maahan, kun maastossa onkin yllättäen jyrkkä alamäki. Näissä tilanteissa pitää vaan itse alkaa reagoimaan nopeammin, ettei se oikeasti satuta itseään. Vaikka ei sillä pöllöpäällä olekaan tuntoaistia. Harmillisin takaisku tässä kuitenkin on nyt tämä agility. Miten käy kaikkien kisareissujen, agileirien sun muiden nyt? Aika näyttää.

Sen takia olen alkanut miettimään sitä kolmatta koiraa. Mulla on vaan ihan joku muu vauvakuume tällä hetkellä, ei pentuvauva. Mutta Topille olisi kiva saada näkevä agilitykoira. Vaikka Pogoahan ei korvaa mikään, se tulee aina ja ikuisesti olemaan se ainut oikea Topin koira. Mutta kuitenkin. En vaan millään haluisi nyt kolmatta koiraa. Ensinnäkään nämä nykyisetkään ei osaa käyttäytyä niin hyvin, että pärjäisin itse. Ja tiedostan sen kyllä, että vika on minussa. Ensin pitäisi siis muuttua itse, ennen kun voi kolmas koira astua kehiin. Hihnakäyttäytyminen on suurin ongelema. Pogo on tällä hetkellä vähän pölvästi hihnassa, kun sitä vähän pelottaa erinäiset hahmot. Pitää ensin vähän haukahtaa ja sitten juosta perkeleesti karkuun. Gille edelleen vaan haluaa tappaa kaikki – tilanne on taas mennyt pahemmaksi samaa tahtia kun iho-oireet lisääntyy. Siitä tyhmästä käyttäytymisestä mä syytänkin siis enemmän Gillen omaa olotilaa ja mahdollisia kipuja, kun minua itseäni :D Sitten tulee eteen se kysymys, että mistä seuraava koira!? Perro on mun elämäni ensimmäinen koira, ja olen siihen hurahtanut henkeen ja vereen. Eikä meidän perheeseen kovin montaa muuta rotua voisi tullakaan, koska olen itse allerginen. Vai näkiskö joku sielun silmillään Topin agikentällä jonkun bichon frisen kanssa!? :) Joku bortsu voisi olla ihanteellinen agilityä ajatellen, muttei pysty. Enkä mä rotua halua vaihtaa muutenkaan. Vesikoira sen olla pitää. Vain vesikoira-ihmiset ymmärtää sen hienouden, muut katsoo silmiään pyöritellen meitä, kuinka hulluja olemmekaan :) Mutta niin, Pogo tuli meille silloin aikoinaan vähän puolivahingossa. Gille tuli sen takia, että mä halusin oman agilitykoiran (mukamas) ja sitten päätin, että sen pitää olla valkoinen. Beige oli tarpeeksi lähellä ja pörisevä pikkuläskikasa saapui taloon. Seuraava koira saisikin siis olla ilman allergioita, hyvälonkkainen, ilman nivelrikkoa, ilman silmäsairauksia ja ilman kaikkia niitä typeriä vaivoja mitä vesikoirissa kuulee nykyään olevan. Kasvattajiin ollaan kuitenkin enemmän kuin tyytyväisiä, Liisa on maailman paras kasvattajatäti :) Eikä siis tämä kohdistukaan mitenkään kenneleihin, vaan siihen, että mistä se oikea-täydellinen yhdistelmä sitten mahtaisikaan löytyä? Koskaan ei voi seuraamuksia tietää, aina voi ilmetä vaikka mitä. Mutta toiveena olisi tällä kertaa kuitenkin terve koira, värillä ei tällä kertaa ole väliä. Kunha se ei ole musta :D

Eli nyt jäämme odottamaan mitä tuo 2011 tuo tullessaan. Lupauksia en tee, koska en niitä kuitenkaan pidä. Toivon vaan, että nyt olisi vihdoinkin se vuosi, jollon ei tapahdu mitään pahaa, kenenkään lähimmäisen ei tarvitsisi kuolla, eikä kenenkään sairastua. Gille voisi parantua kutinastaan ja Pogolle keksitään sitten jotain muuta jännää.

Ja kolmas blogivuosi vierähtää käyntiin!! Loistokasta uutta vuotta 2011 kaikille teille, jotka jaksatte Pogon ja Gillen blogia lukea! :)

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Tukka läks

Gilleltä lähti eilen turkki. Ei ehkä paras ratkaisu näillä pakkaskeleillä, mutta nyt oli vaan pakko. Turkki oli jo niin takussa ja iho ei päässyt hengittämään kunnolla. Vähän oli punainen iho siellä kaiken alla, nyt pystyy hoitamaan vääähän paremmin tota kutinakoiraa.

Väsynyt, viluinen ja nälissään, se on meidän Gille.

Koska mun turkki leikataan, ihmettelee Pogo!?

Kuva-arvoitus. Onko se sama rotu? Vai onko tuo toinen jokin ufo?

tiistai 28. joulukuuta 2010

Turhanpäiväinenpäivitys

Mahtaakohan tämä blogi nyt vähän junnata paikoillaan? Välillä tulee kuvia, sitten taas päivitystä maanantain harkoista, sitten taas kuvia ja niin edelleen.

Mutta ei niistä tavallisista tapahtumista vaan jaksa kirjoitella. Lunta on tullut niin paljon, että koirilla on metsälenkillä täysi työ päästä eteenpäin, mahtavaa lihaskuntoliikuntaa! :) Odottelen sitä päivää innolla, kun päästään (lue: ehditään) jäälle lenkkeilemään. Pakkasten takia on välillä lenkkeilykin jäänyt vähemmälle, mistä kärsin suunnattomia omantunnontuskia. Koirien tassut vaan jäätyy ikävästi. Olenkin vakavissani harkinnut tossujen ostamista, varsinkin sille beigelle draamakuninkaalle. Mutta kun sitäkään ei vaan saa aikaiseksi.

Harkoista kirjoittaminen on sitten vaan pakollista, kun se on ainut erikoinen tapahtuma mitä meidän perheessä on. Siinäkin on aina oma jännityksensä, että pääseekö vaiko eikö pääse. Pakkasta vaiko ei pakkasta. No, eilen päästiin. En vaan tiedä, mistä sitä motivaatiota oikein löytyisi. Harkataan NIIN tuhottoman vähän tällä hetkellä, että tuntuu vaan siltä, että mennään takapakkia pahasti. Topilla ei ole motivaatioita harkkaamiseen tällä hetkellä paljon, kun se pelkää, että Pogo vielä loukkaa itsensä kentällä. (edelliskerralla se tosiaan juoksi sitä pussin reunaa päin täysillä) Pitäisi vaan päästä enemmän harkkaamaan, mutta kun ei jaksa. Edelleen sitä kesää odotellessa... Harkoissa oli kuitenkin ihan kivaa, oli hyvä rata, jonka Gille taas osasi mallikkaasti. Sen ohjaaja vois käydä jossain päivittämässä tiedostojaan. Sain myös haukkuja kontakteista The Kontaktipoliisilta, mutta ei niistä haukuista mitään hyötyä ole, kun en kuitenkaan teen sen eteen mitään... Gille osaa kontaktit, minä en :D Pogon menemisestä voi sanoa sen verran, että sillä oli taas hauskaa. Taru sitä meinasi, että Pogo näkee edelleenkin paljon paremmin mitä me luullaan, koska jos hypystä on rima alhaalla, niin ei Pogo edes yritä hypätä sitä, kyllä se näkee, ettei siinä mitään ole. Mutta eipä ottanut Taru sitä huomioon, että ehkä Pogo MUISTAA mistä se rima viime kierroksella tippui!! :)

Kohta onkin taas typerä uudenvuodenvaihde. Typerän siitä tekee ne raketit. Viime vuonna vannoin, että nyt seuraavaksi kyllä ostan Pogolle jotain dappia, tai jotain, mutta enpäs ole ainakaan vielä sellasta käynyt hakemassa. Raukkaparka on vaan niin paniikissa kun idiootit ihmiset paukuttelee raketteja pihalla.

Huomenna voiskin kirjoitella vaikka vähän muistelmia vuodelta 2010... :)

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Iloista joulua!

Iloista joulua kaikille blogin lukijoille!!


Ja tähän perään on hyvä laittaa muutama muukin uusi kuva. Ensimmäisenä on Gille ihastelemassa chili-pipareita... "voi kumpa sais edes yhden!!"
Gille kyllä on saanut jo osansa joululeipomisista. Leivoin yksi päivä pipari-pullia, ja mulla oli pullataikinaa pöydällä sulamassa. No sitten kun istun koneella niin kuulen omituista rapinaa. Siellä tämä pikkupoika vähän kiipeili ja söi sitten ihan kivasti sitä taikinaa. Pieni paniikki iski siitä hiivasta, että jos siitä tulee nyt joku saakelin alkoholimyrkytys (kannattaa uskoa kaikkea mitä googlettamalla löytää), muttei sitten tullut mitään muuta kun masu vähän pipiksi. On se hassu koira.


Ja tässä vielä talvikuvia... Ei ole ihan niin paljon lunta kuin Helsingissä, mutta ihan kivasti kuitenkin :)


Loppukevennys: Vuoden 2010 "rumimmat jouluvalot" kilpailun voittaja on löytynyt. Arvovaltaisessa raadissa on minun lisäkseni Pogo ja Gille, mutta kun niillä sattuu olemaan aika neutraalit mielipiteet, niin päätös jäi minulle. Tässä kyseisessä virityksessä on sellaista "hienoa" valokaapelia jossa on keltaista, vihrää, punaista ja sinistä väriä. Kivasti samassa kaapelissa väriä vaihdellen. Tämän virityksen takana on sellaista tavallista jouluvaloa, kaikissa sateenkaaren väreissä tottakai. Pitää varmaan mennä ottamaan kuva, koska sitä luomusta on niin kamalan hankala sanoin kuvailla. Onnea voittajalle, kuka taiteilija ikinä oletkaan!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Aa-agilityä

Jee, vaan -9 astetta pakkasta, päästiin aksaamaan!!

Tuntuu että olis ollut jo ikuisuuden kestävä tauko, koska en oo päässyt kunnolla tekee mitään Kilun kanssa, joko pakkasen tai paskan selän takia. Mutta tänään päästiin, eikä hirveesti välitetty vaikka edelleen se selkä sattuu. Tai ei Gille ainakaan välittänyt :)

Tanja oli pistänyt meille jonkun jouluylläri-radan. Gille oli ihan mahtava, mutta mä jäin vaan ihailemaan ja ihmettelemään ja olin ihan ihan jäässä. Päästäni siis. Ei edelleenkään mitään normaalista poikkeavaa siis. Nyt olis vaan tehnyt hirveesti mieli juosta vaan täysillä, mutta ei pysty. Agilitymotivaatiokin voisi täältä kaivosta nousta hitusen ylemmäs jos olisi paremmat puitteet harkata. Edelleenkään toi maneesi ei oo mun juttu. Eikä ainakaan se koirien peseminen sen jälkeen.

Mutta Pogo oli ihan hassu. TAAS. Harmittelin, kun ei ollut kameraa mukana. Nauroin ainakin katsomossa ihan kippurassa. Se teki suurinpiirtein kaiken ihan väärin. Pitäis mennä hyppy suoraan, niin se menee takaakiertoon, tai lähtee toiselta puolelta kokonaan hypyn ohi. Ja joka kerta. Välillä se oli niin pallo hukassa, et pysähtyi vaan ihmettelemään, että missähän mahtaa olla. Ja missä se Topi on!? Harmillisesti sitten vielä piti vähän loukata kun pöllöpoika juoksi täysillä pussin reunaa päin ja meni hetkeksi sen takia vähän sekaisin. Mutta eipä se näyttänyt haittaavan mitenkään, sama meno jatkuu. Ihan mahdoton tapaus. Taisi huomata Pogostakin, että vähän on taukoa ollut.

Pogon silmiä tutkin viikonloppuna uudelleen, kun katsoin samalla millaiset silmät Soololla on. Soolon pupillit reagoi hyvin valoon, joskaan ei niin superhyvin kun Gillen tai Ebban. Mutta joskus sillon heti Pogon diagnoosin jälkeen kun soikkasin sitä lampulla, niin luulin ettei se reagoi enää ollenkaan. Mutta ihan hyvinhän se vielä pienenee, hemmetin hitaasti, mutta pienenee. Ei siis taidetakaan olla vielä niin huonossa jamassa mitä olin ajatellut. Vaikka ei se tuolla maneesilla mitään nähnytkään, niin sentään hiukan jotain positiivista silti. Ja saa sitä välillä nauraa, kun se on niin hölmö. Se leikkii sellaisella tummansinisellä pallolla tummanruskealla matolla, niin välillä se pallo menee ihan hukkaan, vaikka se on siinä ihan edessä. Sitten Pogo potkasee sitä vahingossa niin, että pallo menee pois matolta, niin tämä on maailman onnellisin "ai tuolla se olikin". Sitten kun se tajusi kuinka hauska leikki se onkaan, niin sitten se hukkasi sen pallon jo ihan tahallaan.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Talvi

Nyt on niin hitsin paljon pakkasta, ettei tapahdu yhtään mitään. Ei pääse kunnon lenkille, kun koirien tassut jäätyy heti ja muutenkin on hiukan vilu. Harkat peruttiin taas pakkasen takia. Vois hiukan laskea pakkanen, sellanen -5 vois olla edelleenkin sopiva. Oikeesti.

Meille tuli uusi pakastin (tai joku vanha läjä se kyllä on, mut kun ilmaseks sai) Gillen ruokaa varten. Tonne portaiden alle me se tungettiin, ja kyllä se niin ruma siellä on :D. Voisko tää koirablogi toimia hetken aikaa sisustusblogina, ja joku vois kertoo miten voisin tuunata siitä pakastimesta järkevän näköisen? Hienon? Jotain kontaktimuovihässäkkää oon itse ajatellut, mutta mahtaakohan koko ajatus olla tuhoon tuomittu jo lähtöviivoilla. Ja sit se pitää kauheeta meteliä. Kaikkea sitä joutuukin uhrautua tekemään koiransa tähden :)

Mutta oli Topi ja pojat jäällä mennyt käymään. Topi sai leikkiä kameralla ja pojat sai painia keskenään. Tässä todistusaineistoa siitä:


Leijona metsästää

nyt toi Gillen häntä on niinku joku antenni :D

Hali!



Vaanii vaanii...

tiistai 7. joulukuuta 2010

Uusi perheenjäsen

ELI KAMERA!! I just love it.

Bongaa Pogo.

Toinen syö kiviä, toinen keppejä.


Meidän oma lumimies. Jos et tietäisi, niin osaisitko sanoa, että kuvassa on koira!? :)


Tää on vaan niin hauska kuva :D

Kattokaa nyt tota häntää!
(Hei SepijaSaaka-Sanna, ei olla edelleenkään tehty sille hännälle yhtään mitään :D)



Eilisissä harkoissa oli kivaa, vaikka en oikeastaan pystynytkään tekemään mitään. Selkä meni taas paskaksi viikonlopun kisoissa ja jee jee. Olisi ollut Tanjalla tarjota taas hauskaa juoksurataa, mutta minäpä en juossut. Tänään on vielä kamalampi olo, kun taisin sitte kuitenkin hiukan juosta. Parasta harkoissa oli kuitenkin pujottelu. Gille osasi ne kepit niiiii-iiiiiin hyvin!! Ei tietoakaan enää siitä typerästä pelleilystä mitä se kisoissa teki. Taitaa olla ohjaajassa vähän vikaa siis, kun pitää alkaa sohimaan siellä kisoissa sinne väliin jotain fiksua. En tiedä, mutta vahva epäilys olisi tälläisestä.

Pogon menoa en muistanut sen enempää katsoa kun olin lämmittämässä Gilleä. Mutta kuulemani mukaan niillä meni hienosti, ei ongelmia edelleenkään näkemisen kanssa. Tällä kertaa oli vaaleansininen pinni päässä, ettei nyt katu-uskottavuus kokonaan kärsisi. Pogolla on silti ehkä hauskempaa siellä katsomossa. Ei paljon jälkilämmittelyjä kaivata kun tyyppi pomppii edestakaisin sen pallonsa kanssa siellä :)

Ja sitten ihan loppuhuomautuksena: en tykkää enää ATT-hallistakaan. Tsaukkila on jo boikotissa, kun siellä on tyhmäkakka pohja, mutta nyt myös att teki temput. Lauantaina kisaamassa, lauantai-sunnuntai välinen yö menikin sitten siivotessa Gillen oksennusta. Ihan hyvinvoiva oli poika illalla, kunnes alkuyöstä tuli mun viereen ihan omituisena. Seuraavaksi oksensi kaikki ruoat pihalle, jonka joukossa oli varmaan suurinpiirtein puolet hallin kumirouheesta. Ja seuraavassa, ja seuraavassa, ja seuraavassa ja seuraavassa ne loput. Pikkuinen poikaparka. Mutta vois ehkä oppia, että ihan kaikkea EI kannata syödä. Enkä edes huomannut, että se olisi popinut sitä.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Kisaamassa ATT:llä

Kisaamassa oltiin joo. Ilmoittautumisten viimisenä päivänä mietin ja punnitsin, mennäkkö kisaamaan vai shoppailemaan? Päätin olla koirille reilu ja valitsin kisaamisen. Oi turhuus. Olis voinut tämänkin päivän viettää tuhlaamalla rahaa. :D

Ihan hyvä fiilis oli kuitenkin radoista siihen asti, että taas aloin ajattelemaan asiaa enemmän ja näin ne videolta. Oi kauhistus. Kontaktien suhteen olin tehnyt päätöksen, että nyt loppu se pelleily. En enää ala mitään palauttelemaan alusta jos kontaktit menee pieleen, vaan Gille maahan ja pois radalta. Niin mä sitten teinkin ekalla radalla, kun puomi oli kivasti neljäs este. Gille kyllä otti kiltisti kontaktin, mutta hyppäsi siitä mua kohti ilman lupaa. Pois. Sitten alkoi vähän pännimään. Minkä hemmetin takia käyn kisaamassa, jos en koskaan pääse maaliin asti? Muutenkaan ei ole rahaa, niin miksi sitä sitten siihen tuhlaamaan? Käyn siellä kuitenkin sen takia vaan, että saisin sitä omaa jännitystä pois, en nollia keräämässä (mikä on kyllä käynyt varmaan selväksi ihan kenelle tahansa kuka meidän menoa katsoo). Niin tein sitten uuden päätöksen. "ihan sama, jos se ottaa kontaktin, niin jatketaan vaan, jos se sikailee niin mennään pois". Me ehkä ollaan nyt tämän päätöksen takia ykkösissä ikuisesti, mutta ei kyllä oltais noustu sillä vanhallakaan tekniikalla. Eikä sillä nyt niin väliä ookaan, ykkösissä on ihan kivaa :) Ykkösissä on vaan se huono puoli, etten mä tykkää yhtään ykkösten radoista. Liikaa suoraa, ja ne on typeriä. Ei osata. PAITSI, tänään mentiin ihan hyvin suoraa. Ei Gille kysellyt oikeastaan lainkaan siinä välissä. Mei vaan.

No mutta. Toisella radalla kerättiin pisteitä (30) ja kolmannelta tuli yllättäen hylly. Ja sekin hylly tuli siitä, että Gille haki ite väärän esteen. JEE GILLE! Poika kehittyy, mutta ohjaaja ei tajua sitä :) Tein myös havainnon, että kun Gille tulee putkesta, niin seuraavana oleva kontaktieste pitää ohittaa. Selkeäähän tuo. Mutta en kyllä varmaan ohjannutkaan niitä kunnolla. Keppejä Gille ei osaa enää lainkaan. Ne piti molemmilla radoilla mennä kolme kertaa. Koko rahan edestä. Myöskään ei tarvii edes yrittää katsoa mihin mennään, kun voi ihan hyvin purrakin mua. Mutta ei silti ollut mitenkään huono pössis. Mut nyt taas vähän masentaa. Ainakin, kun jokapuoleta tulee harkoissa kommentteja, kun Gille on niin hyvä, ja Gille on niin varma koira. Nii-i, eli kaikki on vaan siitä kiinni, että sillä on vaan hiukan huono ohjaaja. Mutta edelleen, näillä mennään.

Pogo oli IHANA!! Niinkun mä olin muistellutkin, niin ATT:llä on hyvät valot. Eikä Pogolla ollut havaittavissa yhtään mitään ongelmia näkemisen kanssa. Varsinkaan kun sillä oli hienot vaaleanpunaisethomopinnit päässä, ettei tukka ole silmillä (Ansku ja Tanja ei ymmärtänyt Pogon värimieltymyksiä). Siellä se mennä viiletti ihan täysillä. Kolme hyllyä se keräsi, mutta kaikki oli sellaisia "mää meen tonne"-virheitä. Ekalla radalla tuli hylkäys kun Pogo meni väärään putkeen. Tokalla radalla tuli hylkäys kun Pogo meni väärään putkeen - tai oikeastaan kolmeen. Kolmannella radalla tuli hylly jo ennen ekaa hyppyä, ku Pogo vähän oikasi suoraan kolmannelle hypylle. Sitten oli vähän hassuja lentokeinuja ja rimojen tiputuksia, mutta ei ne haittaa!! :)

Pogo tahtoo vielä kertoa, että ATT-hallin nurkassa oli typerä mörkö mikä humisi. Siitä se ei tykännyt yhtään, piti vaan kiivetä Topin syliin kun pelotti niin kovin. Ehkä sen takia se ei halunnut viimeisellä radalla hypätä sitä mörköä kohti. Siinä oli meinaan Kroatialainen tuomari keksinyt jännästi aloituksen. Se oli väärinpäin! Hypättiin seinäänpäin ja siitä lähdettiin takaisin kahden muun hypyn kautta. Hauska ratkaisu.

Videoita EI ole luvassa. Topin voitte puhua ympäri, mutta Gillen videoita ei tule. Ei muutkaan niitä hylkyvideoitaan halua julkisesti esitellä. Paitsi että en tiedä voiko meidän hienolla uudella kameralla videoituja videoita edes tänne ladata. Piti siinäkin sitten joku tyhmä ominaisuus olla.

Anskulle suuresti kiitoksia juttuseurasta. Oli kyllä vähän outoa, kun mulla ei ollut mun Ketyä mukana tänään lainkaan :D Mut Anskusta sai hyvän pylvään mihin koirat pystyi kiinnittämään :) Vaikkakin, Anne-Maria taisi kiinnostaa tuomarin tsiikalu siinä loppuvaiheessa vähän enemmän ;) Lukijat saa sitten päätellä oliko se kiinnostuksen kohde Rauno Virta vai Alen Marekovic.

tiistai 30. marraskuuta 2010

Pakkasta uhmaten

Eilen oli harkkapäivä, mutta harkat peruuttiin pakkasen takia. Tyhmä talvi pilaa taas kaiken. Lumi on ihan kivaa, parempaa ainakin kun se kura. Mutta yli 10 asteen pakkanen ei ole kiva. Sais pysyä vaikka siinä viiden hujakoilla, niin hyvä olis. Kiitos. Olisin viime lauantaina päässyt peräti Jaakon koulutukseen, mutta senkin pilasi tyhmä pakkanen. Ainutlaatuinen tilaisuus meni sivu suun, mahtaako koskaan toistua. Har-mit-taa!!

Mut eilen siis mentiin maneesille, vaikka olis kuinka peruttu. Koirat vaan piti lämpätä vähän paremmin (eli ne lämppäs ite itsensä juoksemalla ympyrää ja syömällä hevosenkakkaa!) Olen ilmoittanut Pogon ja Gillen ensi viikonlopuksi ATT:lle, joten piti mennä vähän virkistämään muistia noiden kontaktien kanssa (viimeksi oon ottanut puomia Kilun kaa varmaan syksyllä viimeksi?). Tyhmä maneesi vaan on niin pimeä, että peräti Gillellä oli vaikeuksia nähdä. Se tippui puomilta melkeen joka kerta, siinä keskellä oli kai joku varjo tai joku mikä häiritsi. Että siinäpä meillä hyvät kontaktit. Mutta aina kun se sinne kontaktille asti pääsi, niin ihan hyvin se osasi. Ainakin paremmin kun ikinä kisoissa. Siellä se taas unohtaa kokonaan, että mitä piti tehdä. Oon alkanu turhautunut siitä, kun vaikka miten se osaa ne harkoissa ja vaikka miten teen samalla lailla kisoissa, niin ei, se ei edes yritä. Siitä kuuluu vaan hypätä pois sivusta, jo ennen kontaktipintaa. Ja vaikka kuinka oon joka kerta korjannut, kun se tekee väärin, niin ei. Perkele. Mut näillä mennään :)

Pogo on siis ilmoitettu kisoihin myös. Kisat on aamulla ja luulisin että ATT:llä olisi tarpeeksi hyvät valot. Ei me haluta tässä vaiheessa vielä luovuttaa, joten koitetaan nyt ainakin miten ne kisat menee. Ei ole ainakaan Topilla mitään paineita, pääasia on nyt, että Pogolla on kivaa. Hiukan sillä oli myös hakemista niiden kontaktien kanssa, musta pinta oli vähän hukassa, Aallakin se jäi miettimään, että mihin tästä nyt kuuluu mennä? Mutta muuten meni oikein hyvin, ei siitä huomannut yhtään sen enempää erilaisuutta kun Gillestäkään. Ihan samalla lailla ne ei kumpikaan nähnyt mitään. Kai ne valot jotenkin häikäsee kun tulee sellasesta suunnasta tai jotain.

Kesä tule jO!! (tai ainakin valo)

tiistai 23. marraskuuta 2010

No mutta olipa harkat

Eilen oli äksönipäivä. Tai jotenkin niin sitä voisi ainakin kuvailla. Lähdettiin harkkoihin hyvissä ajoin, mutta myöhästyttiin silti. Kesken matkaa Topi alkoi ihmettelemään, kun auton takana on niin iso savupilvi ja sitten seuraavaksi pitikin jo pysähtyä, kun se tosiaan tuli meidän autosta. Hetken aikaa siinä jäähallin parkkiksella ihmeteltiin, että mitä nyt? Typerä auto teki tota samaa edellisvuonnakin pakkasilla, mutta viime vuonna -20 astetta meni ihan kevyesti. Ota siitäkin sitten selvää. Koirat oli pakko ottaa pois takakopasta, koska se käry levisi ensimmäiseksi sinne. Mä lähdin sitten juoksemaan maneesille, että ehtisin harkkaamaan. Pakkanen, juoksu ja astma ei ole muuten ihan paras vaihtoehto. Rataantutustuessa meinasi jo taju lähteä.

Siitä sitten tosiaan suoraan rataantutustumaan ja Gille ekana kehiin. Keuhkot oli tosiaan jäänyt jonnekin matkan varrelle, ja yritin siinä sitten epätoivoisesti juosta. Terhi huutaa katsomosta, että oon ihan löysä. Tanja naureskelee kun en edes yritä. Ei mennyt siis ihan nappiin. Eikä mulla niin kauheesti muistikuvia olekaan koko harkoista. Ei ollut ihan mun päivä, mutta Gillellä näytti olevan kivaa :)

Sitten Pogo. Päästin sen juoksemaan taas ensin pallo suussa esteiden joukkoon, ja hyvin se siellä meni. Ei ole näkö ollenkaan niin huono, etteikö olisi pystynyt väistämään esteitä ja juoksemaan hullunlailla samalla. Piti myös haukkua muutama ihminen siinä sivussa. Itse agilityssä sitten meni myös ihan hyvin. Topi ei ottanut putkia lainkaan, koska viime maanantaina niiden kanssa oli vähän vaikeeta. Pogo kuitenkin päätti, että putkeen mennään. Ja hyvin meni, ei mitään vaikeuksia. Oli kai tarpeeksi hyvässä paikassa, että putken päät näkyi. Rimatkin pysyi kohtuu hyvin paikoillaan. Hauskaa näytti myös Pogolla olevan :) Ja sillä oli muuten vaaleanpunaiset hiuspinnit päässä, että ehkä sekin vaikutti asiaan. Oli imago kohdillaan ja tukka pois silmiltä :D

Ja sitten samantien pois. Taru oli katsomassa harkkoja, ja mentiin sitten poikien kanssa sen kyydissä kotiin kun Topi ajoi meidän auton. Onneks Taru oli pelastamassa, olisi voinut koirat tukehtua sinne meidän autoon muuten. Toivottavasti meidän ryhmäläiset armahtaa meidät tällä kertaa, kun oltiin hiukan myöhässä ja lähdettiin pois keskenkaiken.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

"Sukukokous"

Marraskuu ja lunta. Oi toivottavasti se pysyisi sitten myös. Tai toinen vaihtoehto, että tulisi pian kesä. Ihan miten vaan. Jos lumi ja pakkanen pysyy, niin sitten joku vapaaehtoinen saa aina aamulla tulla lämmittämään mun auton ja skrapaamaan ikkunat. Kiitos.

Tänään oli Topin serkun synttärit Niinisalossa. Siellä oli sitten mukana tietenkin kaikki suvun koirat, ja pitihän niitä mennä kuvailemaan.

Tässä nämä meidän pojat poseenaa nätisti. Ja järven jää kantoi jo.

Ja tässä nämä meidän (kaljut) tytöt poseeraa nätisti.

Koko konkkaronkka koossa. Neljä vesikoiraa, sheltti, villis ja pari pyrtsiä.
Pogo, Sunny, Gille, Ebba, Soolo, Iines, Jippu ja Mamba.

Jipuli ja Mamba vielä kahdestaan. Näillä pojilla on kyllä viha-rakkaus-suhde meidän poikiin. Jippu rakastaa Gilleä välillä vähän liikaakin, Mamba taas ei voi sietää kumpaakaan. :)

perjantai 19. marraskuuta 2010

Tarkkailua

Viime tiistaisen maailman romahduksen jälkeen ollaan taas pääsemässä jaloillemme. Kyllähän uutisessa edelleen on sulattelemista, mutta onpahan Pogo saanut ainakin huomiota :) Ennen säälin vaan Gilleä ja sen kutinaa ja rikkinäistä ihoa, mutta nyt mulla on Pogoa ihan hirmu kova ikävä kokoajan töissäkin :) Se on vaan niin ihana halinalle.

Nyt kun olen tarkkaillut kaikkea mitä Pogo tekee, niin mun tuomio on, että ihan hyvin se vielä näkee. Ainakin siis tällä hetkellä. Mun arvio tietenkin perustuu vaan pimeään aikaan, koska töistä kotiin tullessa on jo pimeetä. Topi kävi eilen valosaan aikaan lenkillä ja päästi pojat läheiselle kentälle riehumaan, niin kuulemma Pogo näki paremmin kun hyvin. Sillä oli silmät selässäkin kun osasi varautua Gillen yllätyshyökkäykseen painimatsissa.

Edellispäivänä olin kaverin kanssa lenkillä, niin sillon Pogo käveli mun jaloissa. Kiltisti tuli perässä kivi suussa. Välillä joku postilaatikko pelotti, mutta ihmisille tai koirille ei se haukkunut kun kerran. Ja sillonkin Gillen riehumiskohtauksen yllyttämänä. Meillä kun tämä hihnakäyttäytyminen on mitä mainioin. Eilen sitten Tarun, Soolon ja Eben kanssa. Ensin hihnalenkkiä ja sitten pimeään golf-kentälle juoksemaan. Pogo oli niin hauska, otsalamppu kaulassa se mennä jolkotti. Kivi suussa piti taas kävellä mun takana, mutta kun kivi vahingossa tippui, niin pystyi kävelemään kunnolla. Vaikuttaako kivi näkökykyyn, että sillon pitää kävellä mun perässä? :) Kentällä se riehui taas Gillen kanssa niinku viimistä päivää. Mua jännitti mennä sinne, koska Pogo nyt on pimeällä aika epävarma. Mutta siitä ei ollut merkkiäkään. Lumi tietenkin vaikutti asiaan aika paljon. Kyllä Pogolla meni Gille välillä hukkaan, mutta valolla varustetun pannan omaava Gille löytyi hetken etsinnän jälkeen ja taas mentiin. Eikä törmäillyt mihinkään puihin, ojan ylitys onnistui hyvin ja tosiaan tuo päättömänä juokseminen. Sitten kun tuli epätasaisempaa maastoa, niin Pogo käveli mun jalanjäljissä taas.

Ku se poika on vaan niin ihana!!

Gille on jäänyt vähemmälle huomiolle. Hyvä niin varmaankin. Nappisilmä saa multa ihan liikaa huomoita, ja sen kyllä huomaa. Edelleen mua kalvaa sen huono olo. Kutiaa kutiaa kutiaa. Ja se on taas repinyt pipensä ihan rikki, ja siitä vierestä mahan alueelta myös. Meillä on edelleen pakastimessa odottamassa iso kasa jäätynyttä haimaa. Pitäisi saada varmuus, että uskaltaako "terveelle" koiralle syöttää haimaa, vaikka ei ole mitään vajaatoimintaa? Kertokaa joku! Ja sitten pitäis jostain löytää kuivosaha, että sais sen jöötin palasiks. Millään muulla sitä ei saa pieneksi...

EDIT: ja äsken lenkillä Pogolla irtosi heijastinliivi puoliksi, joten kiven sijaan se pöllö kantoi sitä liiviä koko matkan suussaan :D Tehokasta heijastusta kun toisella heijastin on sivulla ja toisella edessä :)

tiistai 16. marraskuuta 2010

Pogon silmät

Jatkoa hyvälle aamulle, huonoja uutisia päivällä...

Olin jatkuvien huonojen enteiden vuoksi tilannut Pogolle silmäpeilauksen. Pahinta pelättiin ja parasta toivottiin. Pahin painajainen se vaan kävi toteen.

Pogo on ollut iloinen itsensä, mutta toistuvia kertoja on tullut huomattua, ettei se ehkä näe kunnolla. Ollaan sitä jo mietitty hetken aikaa, mutta nyt syksyn tullessa ja iltojen pimetessä edessä oli väistämätön. Piti varata lääkäriaika ja saada selvyys asiaan. Pogolla on ollut vaikeuksia tulla (valkoisia) rappusia alas, ulkona hämärässä tai pimeessä on tosi epävarma eikä näe mihin astuu ja voi kävellä asioita päin. Agilityssä ne rimat on tippunut jo aika kauan. Eilen siellä maneesilla juoksenteli niitä putkiakin päin jo. Ja niin edelleen. Yleisesti ottaen kaikki on sujunut hyvin, mutta tosiaan toi hämäränäkö on ollut huonoa.

Silti toivoin jotenkin, että ehkä se on vaan vähän tohelo. Silmälääkäri kuitenkin totesi heti, että silmissä on jo pitkälle edennyt PRA (verkkokalvon etenevä surkastuminen). Perinnöllinen sairaus, johon ei ole parannuskeinoa ja edessä on sokeus. Lääkäri sanoi, että Pogo on varmaan vuoden kuluttua täysin sokea. Molemmissa linsseissä oli myös havaittavissa kaihimuutoksia, mutta se ei vaikuta asiaan mitenkään, kun PRA on ja pysyy.

Tämä on vaan niin epäreilua. Ei edes todellista. Vaikka vähän jo tiedettiin, mitä on luvassa, niin ei tätä silti tahdo uskoa todeksi. Olen tietenkin onnellinen, että Pogolla on muuten kaikki kunnossa, kukaan ei ole ottamassa sitä meiltä pois tai mitään, mutta kyllähän tälläinen uutinen vähän pysäyttää. Itkuhan siinä tuli kun lääkärin diagnoosin kuuli, ja tulee edelleen. Pogon elämän paras asia on agility - ja kohta se ei pysty sitä enää tekemään. Inhottavaa, kun toinen nauttii siitä niin paljon, muttei perkele näe mihin mennä. Alkaa olemaan jo vaarallistakin jossain vaiheessa, mutta päätettiin, että Pogon kanssa tullaan aksaamaan niin pitkälle kun vaan pystyy. Vaikka mentäisiin sitten helppoa rataa medihypyillä, mutta kunhan mennään. Lääkäri oli sitä mieltä hiukan huumorimielessä, että miksei voisi mennä jatkossakin, jos menee sitä samaa rataa minkä koira osaa jo ulkoa :). Mutta ikävää on, että Pogon agilityura jäi sitten tähän. Ja Topilla ei ole enää kunnollista agilitykoiraa.

Pogo tulee edelleen olemaan se sama Pogo, mutta vähän rajoittuneemmin vaan. Meidän pikkuisella vammasella pitää olla opaskoira, mutta eiköhän muuten sama meno jatku. Ei Pogo olisi Pogo, jos sillä ei olisi sitä geeniperimää mitä sillä on, joten ehkä tämän vaan täytyy kuulua asiaan. Ei me ainakaan vaihdettaisi päivääkään pois.

Jos jollain teillä lukijoista on kokemuksia vastaavasta tilanteesta, tai jollain tutun tutulla on, niin voisin mielellään kuulla. Ollaan meinaan vähän hukassa nyt tämän tilanteen kanssa, ei oikein osaa vielä suhtautua asiaan mitenkään järkevästi, kun edelleen on pieni shokkitila päällä. Suoraansanottuna, vituttaa niin paljon että sattuu.

Maanantain mahtavaa menoa

Nyt alkaa olemaan jo huolestuttavaa, kun blogipäivityksiä tulee näin harvakseltaan. Sain jo huomautuksen siitä eilen harkoissa. Marraskuun puolessa välissä mennään ja takana on kaksi päivitystä tältä kuukaudelta. Taitaa olla siis aika tylsä elämä.

Mutta eilen oli harkat, sentään jotain kivaa :) Gille sai Mummalta tuliaisiksi Turusta hienon uuden vinkulelun, ja voi pojat kun se oli sitten kiva!! Saa nähdä vaan, että vinkuuko se enää ensi kerralla, sai se sen verran kyytiä eilen.

Gille oli ihan mahdoton eilen :D Hassu. Mä en oikeen ollut ohjauksessa ihan aina mukana tai sitten vartalo näytti jonnekin ihan muualle kun piti, niin pikkuinen Kilu-poika haki vääriä esteitä ihan itsenäisesti. Taru hurraa vieressä, "jee, Gillestä tulee pian Pogo" :) Onhan se tosi hienoa, että Gille alkaa itsenäisesti hakemaan esteitä (vaikkakin niitä vääriä) ettei tarvi aina olla saattamassa sitä jokapaikkaan. Mutta vähän mä oon pulassa kohta! En mä osaa ohjata niin hyvin, että se koira sitten menis sinne oikeeseen paikkaan. Puomin allaoleva putki tuotti myös pienoisia vaikeuksia, kun sinne puomille ei voinut mennä sitten millään. Mutta hauskaa oli. Oltiin ihan pöllöpäitä.

Pogolla sensijaan meni myös vähän kovaa. Pääsi pitkästä aikaa Topin kanssa hurjastelemaan. Siellä se maneesin katsomossa jo viihdytti itseään pallo suussa. Uskomaton ikiliikkuja. Ei sitä kyllä ikinä uskoisi samaksi koiraksi kotona ja agilityssä. Ja Hanna sanoikin hauskasti, että Pogo on niin hellyyttävällä tavalla hullu, kun tietää, ettei se sitä tahallaan tee, se nyt vaan on vähän tollanen :) Niin, meidän itse yksinkertaisuus. Siellä kentällä meni taas vähän niin ja näin. Ihan hyvältä se meno näytti, mutta kyllä huolestuttaa. Hämärä maneesi-ympäristö teki taas tepposet. Rimat lensi, putket oli vähän jänniä juttuja ja puomiakaan ei meinannut nähdä. Putkien sisäänmenoissa se muutaman kerran juoksi ihan täysillä putken seinää päin, niin että siihen jäi sellanen Pogon naaman kuva. Sen jälkeen se aina himmasi vauhtia ennen putkeen menoa. Itse putkessa sillä kesti taas vaikka kuinka kauan, kun sellanen vihreä "exit" -kyltti puuttui sieltä ulosmenosta. Mutta pääasia, että Pogolla oli hauskaa :) On sekin vaan niin hassu.

Siellä kentällä kun sählättiin Gillen kanssa, niin Pogo oli kuulemma huutanut kovasti neuvoja katsomossa sillä aikaa. Ja kun neuvot ei mennyt perille, päätti isoveli tulla paikanpäälle näyttämään, miten se homma sujuu. Jotenkin siellä kentällä yhtäkkiä olikin siis kaksi vesikoiraa. Nuija ja Tosinuija.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Talvi tuli... ja meni.

Eilen illalla pyrytti lunta oikeen kunnolla. Oli hyvä pikkupakkanen ja ajattelin, että huomenna saan otettua koirista oikeen hyvät joulukorttikuvat. Vaan toisimpa oli aamulla. Lunta oli kyllä, muttei sitä pakkasta. Piti pari todistusaineistokuvaa ottaa kuitenkin. Pimeetä kun oli vielä, niin eihän nämä nyt kovin joulukorttiaineksia taida olla :D Ja nyt päivällä sitä luntakaan ole enää. Loskaa vaan. Hieno tämä suomen talvi :)

Pogo... !?

Sit tapellaan.

Sit siellä oli jänis.

Meirän takapihalta.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Ensimmäiset maneesiharkat

Jes, nyt saan vihdoinkin aiheen kirjoitella blogiin. Pitkästä aikaa! Kovin on tehnyt mieli taas höpötellä, mut kun ei oo mitään höpötettävää :) Mutta nyt on. Viime viikolla en päässyt harkkoihin, joten eilen oli sitten ensimmäiset maneesiharkat.

Eikä se nyt toistaiseksi niin paha ole. Koira ei oo kovinkaan likainen, mutta kaikki muut paikat onkin. Varsinkin mun koirankuljetusauto majava. Topi ei siis tällä kertaa päässyt harkkoihin ja mun piti käyttää pikkuautoa. Kiva pitää koiria takapenkillä, kun ne on ihan siinä paskassa. Ja sitten kun ne vielä pysyisi siellä takapenkillä. Oi nami. No, mutta auto on viimevuodelta jo likainen, kun ei se lähde irti penkeistä, joten peli on tavallaan menetetty jo. Ja vaikka olis minkälaiset peitto ja suojaviritykset, niin ei ne mitään auta.

Sunnuntaina kävin jo hiukan harkkaamassa, teki vaan niin paljon mieli aksaamaan. Taru ja Tanja oli siellä myös ja ne sitten hiukan kattoi mun perään. Haukkuivat meidät pystyyn hemmetti. Tai Gillen. Gille on kuulemma ihan ällön tottelevainen ja ihan liian helposti ohjattava :) Mutta ihmettelen vaan, että miksi se on sellanen vaan harkoissa? Jos toi väite olis totta, niin eikös sitten meillä pitäisi olla kisoistakin jotain muuta tuloksia kuin hyllyjä!? Taisivat naikkoset puhua puutaheinää :) Sellanen asia me havaittiin, että Gille osaa mennä paljon paremmin putken pimeään kulmaan, kun suoraan edessä häämöttävään... melkeen onkin helpompi juttu??

Mutta eilen oli sitten Tanjan ihan oikeat treenit. Pogo ei olis muuten päässyt, mutta Tanja sitten meni sen kanssa. Muut ryhmäläiset ei tainut oikeen tykätä ajatuksesta, että mulla oli mukana kaksi koiraa. Mut Pogon oli vaan PAKKO päästä purkamaan paineita. Se oli jo sunnuntaina joutunut vaan istumaan autossa ja odotti kun Kilu aksasi. Ja siltä se sitten näyttikin eilen. Ensin se juoksi Tanjaa karkuun pallon kanssa. Sitten se ei antanut palloa pois. Piti mennä auttamaan, ja väkipakoin saatiin homma haltuun. Mutta Pogo oli niin pöllöpää. Taitaa olla oikeen isäntänsä koira, koska ei se tunnu kuuntelevan ketään muuta kun Topia. Se teki kyllä ihan kaikki hullunmerkit, ja enemmänkin. Tanja ohjasi tonne, niin Pogo meni jonnekin ihan muualle. Ihmettelin, kun sillä kesti putkissakin vaikka kuinka kauan, mutta raukkaparka varmaan jäi sinne taas ihmettelemään, että miten täältä pääsee pois? Tanjakin alkoi jo sanomaan, että ehkä se ei oikeesti näe kunnolla, koska oli niin omituinen. Mutta pääasia, että poika pääsi hiukan agilitaamaan :) ja kontaktin se osasi kunnolla, sentään jotain meni oikeinkin! Oli se taan maailman onnellisin koira - ainakin kun sai juosta sen pallon kanssa rataantutustujien joukossa.

Kilun kanssa leijeröitiin ekaa kertaa! (ainakin minun muistaakseni) Se oli näiden harkkojen suurin saavutus. Hiukan huisia!! Oli ihan mahtavaa, kun mentiin ensin kepit, siitä poispäinkäännös keppien toisella puolella olevalle hypylle. Jatkoin itse keppien toisella puolella ja siitä vielä mentiin edessä olevaan putkeen, jossa oli vähän vaikea sisäänmenokulma. Ihan huippua. Pitihän Tanjan olla ensin siellä lelun kanssa palkkaamassa, mutta meni se sitten ilmankin lelua. Ehkä se koira siis saattaa joskus irrotakin minusta? Tuplasylkkäri tuotti mulle taas vaikeuksia, mutta sain kun sainkin sen onnistumaan. Kaikenkaikkiaan oli kyllä hyvät harkat. Ja hyvä maanantai, kun telkkaristakin alkoi taas täydelliset naiset! Nyt on maanantailla taas kaksi hyvää tarkoitusta. :D

lauantai 30. lokakuuta 2010

Memory land

Varoitus: Varmista että istut tukevasti tuolillasi, koska seuraava teksti saattaa olla niin tylsää, että voit nukahtaa.

Eilen kun latasin uusimmat videot, niin intouduin katsomaan vanhoja agility-koitoksia. Päällimmäinen ajatus: hävettäääää!!! Niin kamalaa katsottavaa, ettei mitään järkeä. Jotenkin tuli sellainen olo, että kai se on uskottava mitä muut sanoo, ollaan me ehkä hiukan kehitytty. Ei sitä mun ja Gillen menoa edelleenkään agilityksi voi kutsua, mutta lähempänä ollaan mitä esim. vuoden alussa oltiin. Ihan ensimmäisen videon minkä löysin, oli omista maneesi-epiksistä. Siis enhän mä ohjaa ollenkaan, käsi huitoo edestakasin ja putkeen ohjataan käsi kattoa kohden. Erityinen huomio kuitenkin kiinnittyi Gilleen, jätkä on ihan hipi-hiljaa eikä käy kiinni. Ei ollut agility-kärpänen purrut Kilu-poikaan vielä siinä vaiheessa. Ja oltiin hitaita! Toista se on sitten jo ensimmäisissä virallisissa kisoissa, Gille on muuttunut, minä en. Vaikka edelleen ne ihan ekat kisat on ollut "parhaimmat", ei olla vitosia vedetty sen jälkeen. :D Kevään ahvenanmaan-radat oli nekin aika hirveitä. Ja sitten kun viimeisiä ratoja vertaa niihin vanhoihin, niin ollaan saatu jopa hiukan vauhtiakin matkaan. Edelleen se on hirveetä katottavaa, mutta ei sentään niin hirveetä mitä ne alku-aikojen räpellykset. Ompa helpottavaa. Ehkä meistä oikeesti vielä tulee jotain... jos vielä vaan saadaan noin sata asiaa kuntoon, niin jo alkaa homma pelittää! Ainut asia mihin olin superhyper tyytyväinen vanhoissa videoissa, oli Gillen kontaktit. Ihan täydelliset. Mitäköhän niillekin sitten tapahtui?

Tossa sitten aloin myös kelailemaan blogia taaksepäin ja totesin, että Nanne on oikeassa: mä olen ihan ihme höpöttäjä. Mistä ihmeestä mä keksin tätä juttua? Ja niin turhaa. Eipä taida lukijoilla oikeesti olla ihan kaikki nallekarkit tallessa, kun jaksatte näitä jorinoita lukea. Kadehdin ihmisiä, jotka osaa kirjoittaa asian ytimekkäästi, ilman täytesanoja ja jaaritteluja. Matkan varrelta löytyi siis kaikkea turhaa, ja samalla linjalla jatketaan. Mihinkäs tätä linjaa sitten muuttamaakaan.

En muistanutkaan kuinka paljon Gille olikaan tuhojaan tehnyt aikanaan. Siitä tuli kyllä kieltämättä hauskaa täytettä blogiin, kun sai jokapäivä kertoa mitä poika nyt on keksinyt. Oon viisastunut virheistä liikaa, kun enää sellasia ei tapahdu. Koti aidataan ennen kun lähdetään pois, matto ja kaikki irtotavarat siirretään muualle... Ihan tylsää siis! :D Törmäsin myös pariin hauskaan videoon, joista edelleen lempparini ovat tämä ja tämä. Ja muutama muu, mutta miten musta tuntuu, ettei nää jutut oo muiden mielestä edes hauskoja :)

Sitten jollain aasinsillalla pääsin ajatukseen, että miksi olen hurahtanut agilityyn? Kaverini muuttaa Tampereelle ihan yksinään ja kehotin ostamaan koiran ja alkamaan harrastaa jotain koira-juttuja, kun mä ainakin olen kokenut, että koiraharrastuksen myötä olen tutustunut niin moniin huippu-tyyppeihin. Mutta miten musta tuli tälläinen hullu-agilityihminen?
Pääsyy on tietenkin Topin. Pogo tuli meille vähän vahingossa ja sitten pojat alkoi harrastaa aksaa. Topin kohdalla syy on siis selviö, veri veti lajia puoleensa. Siinä sitten pyörin mukana ihmettelemässä. Suurin kimmoke oli tietenkin ihka-ensimmäinen oma koira. Oma nappisilmä-sekopää-Gille. Hankala harrastaa agilityä ilman koiraa. Kaikkihan sen tietää, että olin vannonut, etten ikinä ala harrastaa tätä tyhmää lajia, se on niin tyhmän näköistäkin. Mutta sitten se vei mennessään, hups vaan. Ja ehkä pääsyyllinen taitaakin olla Taru. Minun oma kety, koutsi, sponsori ja mentori :) Ehkä siis jotain pientä painostusta tuli sieltä suunnalta alkaa harrastamaan, ja sille tielle jäätiin. Eikä kaduta yhtään. Perässä tulee sitten tietenkin kaikki muut koulutusohjaajat, Terhi heti penturyhmässä, rataharjoitteluryhmässä oli Kaija vetämässä, vaikken siellä kauaa käynytkään. Ja sitten hypättiin sinne tavoitteellisten ryhmään, jossa oli Taru, Mikko, Terhi ja Tanja koutsaamassa. Eli ainakin tietää, ketä syyttää, kun ollaan Gillen kanssa tälläsiä :) Eikä pidä tietenkään unohtaa mahtavia ryhmäläisiä ja muita hyviä tyyppejä. Että vaikka kisoista ei aina jääkään ehkä ihan paras fiilis, niin ei se näemmä haittaa. Samalla linjalla jatketaan ja sitten analysoidaan (eli valitetaan) siitä tänne. Ja te hullut luette.

Joko nyt olisin käyttänyt tarpeeksi turhaa aikaa kun olen vältellyt imuria? Joko pitää alkaa siivoomaan? Enkö voisi vielä hiukan kirjoitella muistelmia? No, ei sitten, ei kukaan kuitenkaan edes päässyt näin pitkälle, kun nukahditte keskenkaiken. :D Kyllä mä vielä vuodenvaiheessa kirjoitan uudelleen vuoden 2010 muistelmat, mutta piti jo tässä vaiheessa kertoa, että olen kokenut ahaa-elämyksen.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Tsaun videot

Noniin, kai ne videot sitten on vihdoin ladattava. Oon pitänyt yleisöä jo niin kauan jännityksessä, että mahdatte jo revetä liitoksistanne. Muutamalta vakiolukijalta odotin vielä kommenttia, mutta kyllähän tämä 7 kommenttia taisi olla jo ennätys :)

Tarua ja Meeriä ei kyllä pitäisi laskea mukaan, koska te olitte paikanpäällä. Näitte jo shown, ette nyt voi oikeesti haluta nähdä niitä uudelleen :D Mutta tuli silti se viiden kommentoijan kipuraja täyteen, minkä ajattelin olevan se minimi. Hyvä tapa kerätä siis niitä kommentteja. Mutta muistakaahan, sitä saa mitä tilaa!! Saa sitten laittaa tähänkin kommentteja, että kuinka perhanan hyviä me ollaankaan. Oi että sentään.

Lähetin Helille sen ja Ronjan videot, ja Heli siihen vaan totesi, ettei enää ikinäkoskaan juokse muiden ihmisten nähden, nyt kun näki ne videot. Niinpä, sama tunne täälläkin, voiko ihminen oikeesti edes juosta noin kun minä!? Siinä yhdessäkin lopussa juoksen kun mikäkin tikku-ukko, ettei Gille puris mua :D

Sain kaimaltani innotteen videoiden musiikkeihin. Sanna jo muistelikin tämäntyyppisiä 90-luvun helmiä, joten oli pakko laittaa itsellekin vähän laatumusaa. Pogolle toi Scatman sopii kuin tehty. Mistä vetoa, että just tollasta Pogo päässä liikuu agiradalla "piipappapadoppo - Im a Scatmaaan". Topi vaan pyörittelee päätään, että koitas nyt scatman tehdä edes jotain oikein ja lopeta se sekoileminen. :)

Laatuvideo numerooo 1:



Laatuvideo numerooo 2:

Ja ekalla radalla on tosiaan se mun mielestä hieno putken takaaleikkaaminen (viiminen putki) mutta videolla se näyttää ihan joltain muulta :D Olin vaan onnellinen, kun koira meni putkeen. Ja sit Terhi ei saa sanoa mitään huonosta puomin kontaktin palautuksesta, ottaa päähän kun tajuan korjata sen, mutten kuitenkaan sit vaadi sitä täydellistä suoritusta. Shame on me.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Lokakuun viimeiset harkat

Eilen oli tosiaan lokakuun viimeiset harkat. Oli kyllä taas niin pirun kylmä. Edelleen kaivataan sponsoreita rahoittamaan se lämmitetty halli...

Mulla oli niin kauhee väsymys, sunnuntaina oli aika raskas päivä, nukuin huonosti ja sitten vielä se ensimmäinen työpäivä siihen, niin katsoin parhaaksi sen, että Topi sai mennä Gillen kanssa. En vaan jaksanut keskittyä, enkä muistanut radasta kun ensimmäiset viisi estettä. Topi sai siis juosta kahden koiran kanssa! Ja olihan se hauskaa katsoa, kun pojat siellä juoksee, ärsyttää vaan, että Topi on niin nopee ettei Gille ehdi puremaan sitä!! Onko se siis mun ainut mahdollisuus päästä siitä Gillen ärsyttävimmästä puolesta eroon, opetella vaan ohjaamaan kunnolla ja juoksemaan niin perkeleesti!? Ei hyvältä vaikuta :D

Pokerin kanssa meni ihan hyvin, mitä nyt pari kikkailukohtaa ei ihan toiminutkaan. Koiran piti olla keinulla, mutta joka kerta se olikin selän takana puomilla. Rimoja ei tullut alas mitenkään huomattavasti taaskaan (ja kisoissakin ne muuten pysyi ihan sikahyvin) paitsi yhdessä sellaisessa kohtaa, missä oli vähän huono hyppykulma.

Gillen kanssa ei meinannut lähteä menemään lainkaan, kun se ei hypännyt yhtä hyppyä lainkaan. Valo vissiin häikäsi just siihen rimaan, koska se juoksi sitä päin vaan. Ajattelin siinä kohtaa jo, että nyt toi perhana rikkoo mun koiran! Mutta alkuvaikeuksien jälkeen se meni hienosti... Jotenkin Gille oli taas kokenut ihmeparantumisen ja muisti miten kontaktit otetaan, vaikka se hassusti oli taas kisoissa unohtunut...

Ensi kerralla harkkailaankin sitten siellä iki-ihanassa maneesissa... Maltan tuskin odottaa!

maanantai 25. lokakuuta 2010

Tsaukkilassa

Eilen oltiin kisaamassa kolmen startin verran. Sen verran huomasin, että noi ns. iltakisat ei sovi mulle. Kivempi mennä aikasin ja päästä kotiin aikasin. Ei hyvä kun kotona oli vasta yhdeksän aikoihin. Ja vettä tuli ja oli kylmää. Ei hyvä sekään. Ehkä tähän suht negatiiviseen mielialaan vaikutti myös se, että tänään oli eka työpäivä pitkään aikaan ja jännitti.

Mut ei ne kisat sitten muutenkaan niin kovin kummoisesti mennyt. Normimeininki. Kuusi hyllyä sieltä kotiin taas tuotiin. Pyydän siis anteeksi, jos negatiivinen sävy on palannut, mutta ei nyt irtoo mitään muutakaan. Pistetään paljon hymiöitä, niin saa vaikutelman, että tää on iloista teksitä :) ;) :) :) :) :) :) :D :D :P

Gille hyllytti ekalla kun tuli kolme kieltoa. Tokalla ja kolmannella palautin kontaktille. Pogolla tuli kaikissa väärä rata kun Topi ei korjannut virhettä vaan päätti jatkaa sujuvasti matkaa. Mutta mikäs siinä, ei niillä vitosilla ja kympeillä mitään teekään. Ei olis edes palkinnoille päässyt :) Katsoin äsken videot, ja laitan ne tänne vaan yleisön pyynnöstä - siis hurrrjasta kysynnästä vaan!! En jaksa alkaa niitä sähläysvideoita nyt latailemaan. (liian suuri väsymys, oonhan mä sentään ollut töissä jo yhden päivän, vähän rispektiä pliis) Ihan ok fiilis, vähän ehkä neutraali. Eniten ottaa päähän kun viimisellä korjasin A:n ja olis ollut enää kaksi estettä jäljellä, niin miksen sit vaan sääntöjen vastaisesti mennyt niitäkin, olis tullut Gillelle palkka siitä kun teki hienon kontaktin. Ekalla radalla oli hieno putken takaaleikkaus, tai siis se tuntui hyvältä, videolla se näyttää siltä kun mä vaan työntäisin Gillen väkisin sinne putkeen :D Pogolla oli ehkä vähän taas hullua aikaa... Topi sanoi, että muuten hyvä fiilis, mutta viimisen olis voinut olla menemättä kun siinä ei ollut enää mitään tolkkua.

Lopuksi: sitten kun päästiin kotiin, vihdoinkin, niin pesin sitten koiria noin 40 minuuttia. Päädyin siihen, että mä en enää ikinä mene Tsaulle kisaamaan. Oon tämän päätöksen tehnyt ennenkin, mutta nyt tein sen taas. Se saakelin kivituhka on paholaisen keksimä. Sitä menee (ainakin) Pogon turkin rastojen sisälle, eikä sitä saa millään pois. Pesin ja pesin ja pesin, mutta silti aamulla kun heräsin, oli koko yläkerta täynnä kivituhkaa. Jos siis tsaukkilaiset joutuu tilaamaan uuden kuorman sitä kiveä, niin se on sitten kaikki meidän viemärissä, pesukoneessa tai imurissa. Saa tulla hakemaan pois. Maksua vastaan tietenkin. Ennemmin käyn vaikka maneesilla, sen hevosenpaskan saa sentään turkista pois! Tämä taitaa olla tämän "helppohoitoisen" turkin iloja... eipä meinaan jäänyt silnou Ronjan turkkiin mitään, samalla kun meidän pojat oli sellaisia tasaisen harmaita. Vielä kun Pogo päättä pistää jumpaksi, niin oli koko koira ihan harmaa!

:) :) :) :o)

maanantai 18. lokakuuta 2010

T:n ja T:n treenit

Eli Tanjan ja Tarun. Ei tänään pitänyt edes olla treenejä, mutta kun kuulin että tämä T-kaksikko on menossa treenaamaan, niin änkesin mukaan sitten.

Topi oli iltavuorossa. Taru yritti mennä Pogon kanssa, mutta sillä oli niin varovaista ohjausta, ettei vaan rimat tippuisi, niin eipä höyrypää paljon saanut aksata. Eikä se kyllä kauheesti keskittynytkään. Pitää ehkäpä mennä ennen kisoja vähän kentälle vielä, kävi Pogopoika taas niin kuumana.

Gille vähän ehkä höyrysi myös. Tänään ja eilen oli lähdössä ongelmaa. Poika on taas keksinyt, että vois vaikka vähän varastaa lähdössä. Eikä ole muuten kivaa, pitää taas alkaa vahvistamaan sitä paikallaanoloa. Oon niin tyytyväinen keppeihin. Gille osaa niin hienosti jo hakea itse kepit, ja pystyin olemaan mielestäni jo aika kaukana vedättämässä. Eihän se kouluttajien mielestä ollut vielä läheskään tarpeeksi, mutta hiljaa hyvää tulee. Heti kun lähtee liikaa vedättää, niin Gille alkaa harppimaan. Eikä taaskaan uskalla ennen kisoja alkaa sekottamaan. Sain myös opetella sitä, ettei saa/kannata viedä niin lähelle estettä, Gille kyllä osaa hypätä jonkinlaisella heitollakin tai mikä se sitten onkaan, eikä tarvii aina saattaa sitä jokapaikkaan. Sen kun vielä itse oppis... Ja sitten vielä ne sata muuta asiaa :) Treenipäiväkirjaa kirjoittamaan ja ei muutakun opettelemaan.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Mentaalivalmennus osa 2

Mentaalivalmennuksessa päästiin (jouduttiin) tekemään tänään kaikennäköisiä harjoitteita. Pahinta oli, kun piti kehua itseään, ihan kamalaa. Sitten siellä oli pikakurssi urheilijan ravinnosta, mitattiin myös rasvaprosentti. Omalla kohdalla se pelotti, koska noita lihaksia ei nyt niin kauhjan paljon ole, muttei tulos nyt niin kauhee ollutkaan. Enemmän proteiinia naamaan kuulemma vaan. Nyt pitäisi alkaa mentaaliharjoittelemaan, mutta jotenkin tuntuu, että miten sellaisenkin nyt muka osaa tehdä... no, katsotaan. Pääasia kai on, että pääkoppa pysyy koossa eikä tule kisasuorituksen jälkeen se kuuluisa vitutus.

Koulutuksen jälkeen siirryttiin toiseen koulutukseen. Aksaamaan. Taas oli 32 esteen rataa, muttei mulla tullut epävarmaa kohtaa muutakun yhdessä kohtaa, edistystä. Loppuakohden alkoi taas sekä Gille, että mun pää pehmenemään, eikä jaksanut keskittyä, mutta muuten mentiin mun mielestä hienosti.

Palautetta saatiin oikeastaan samaa kun viime kerralla. Gille saa huutaa kun se suorittaa rataa, mutta komentaa se ei saa. Kun istutaan paikallaan, niin sillon ollaan hiljaa. Julia kehui Gilleä, kun se kääntyy niin hyvin, on kuuliainen ja on vaan ihan mahtava koira! Minun taitava agilitykoira. Muutamia uusia ohjauskuvioita tuli, joku viskijuttu (putkelta 15, hypylle 16) oli yksi aika erikoinen (tai mikä ihme sen nimi sitten olikaan). Sitten jaakotus taisi mennä ehkä ensimmäisen kerran vähän enemmän kaaliin, se on aina ollut mulle aika hepreaa. Ja mikä ihmeellisintä, Gille sivuirtosi ihan sikahyvin (esteet 5-6-7) sivulla olevalle hypylle, vaikka en lähtenyt viemään sitä yhtään lähelle siivekettä.

Tässä Julia Kärnän rata:

Ja vielä on tavoitteena, että pystyy ihan itsenäisesti valitsemaan ne parhaimmat ja nopeimmat ohjauskuviot kaikista vaikeista kohdista. Ykkösluokan radoilla niitä nyt ei niin hirveesti ole, mutta harkoissa on sitten onneksi vähän vaikeempia ratoja...

torstai 14. lokakuuta 2010

Hohtoepikset

Eilen oltiin kesäkauden päättäjäisissä ja hohtoepiksissä. Hohtoepisten ideana on, että jokainen kilpailija tuo sinne jonkun lyhdyn, niin saadaan vähän tunnelmaa kehiin.

Topi meni Pogon ja Gillen kanssa mölliradan, kun mä en pystynyt päänsäryltäni juoksemaan. Pogon kanssa se yritti jotain ihme kikkailua, mikä sitten ei toiminutkaan. Rimantiputuksesta lähtivät pois radalta kokonaan. Gillen kanssa menivätkin sitten täysillä, pääsi Gillekin kerrankin oikeen juoksemaan. Maaliin vain yhdellä kiellolla (yllättäen putkeen meno), muttei voinut mölliluokassa sijoittua.

Ykkösen radalle pakotin itsenikin sinne mukaan. Päästiin 1 palkinotopallille, vaikka saatiin 10 virhepistettä. Kielto taas putkeen menosta (joka oli suora, eli ei edes takaaleikkaamista) ja viiminen rima tippui. Oltiin kuitenkin ainoita kenellä oli miinusaikaa, joten sillä tuli voitto plakkariin. Pogolla meni alkurata hyvin, mutta S-putki tuotti vaikeuksia. Puolisokeana Pogolla varmaan iski täysi paniikki pimeässä putkessa mistä ei pääse ulos ja juoksi sen takia seuraavan esteen ohi Topin luokse. Yhtään rimaa ei kuitenkaan tullut alas. Puomin kontaktia ei sitten malttanut enää ottaa ja sen korjauksesta tuli hylly.

Avoimen radalla olin jo niin loppu, päänsärky sen kun jatkuu ja ei pystynyt keskittymään itse kisaamiseen kun piti olla toimistossa koneella laittamassa tuloksia. Tajusin oman vuoron kohdalla, että ei hitto, mä en muista rataa! Unohdin ainakin kolmessa kohtaa radan, mutta jotenkin onnistuin silti ohjaamaan sinne minne pitikin. Nollana maaliin!! Mun ja Gillen toinen episnolla - ja voitettiin taas. Ja sitten Pogo. Yksi rima tuli alas ja taas pää ei kestänyt loppuun asti, eikä jaksanut pysähtyä puomilla. Mutta rata meni muilta osin tosi hienosti, kaikennäköisiä ohjauskuvioita poika osaa lukea vaikka kuinka hyvin. Pogon rata oli siis tosi hyvä hylly, Gillen rata oli tosi huono nolla. :D

tiistai 12. lokakuuta 2010

Ensilumi

Tänään meillä satoi ensilumi. Tai en tiedä voiko sitä lumeksi kutsua, mutta jotain valkoista taivaalta tuli vaikka kuinka paljon. Oltiin just lähdössä koirien kanssa aamulenkille, kun kaikki jähmetyttiin ovelle - "mitä hemmettiä täällä tapahtuu?" Pogo aivasteli koko alkumatkan, ihan liian kylmää siis jo, tai sitten poika aavisteli, että se tyhmä lumi peittää kaikki kivet!

Lenkin aikana niitä jonkinnäköisiä rakeita satoi vaikka kuinka paljon, mutta maahan kun laskeutui niin se suli melkein heti. En siis saanut ihan ikuistettua sitä hetkeä kun maa oli valkea ainakin viisi sekuntia. Takapihalla oli pöydällä ja mansikoiden päällä vielä hiukan, tässä siis todistusaineistoa tästä ihmeestä:


Ihan ei taida nämä "lumikinokset" vetää vertoja tälle myräkälle... (ks. linkki)

maanantai 11. lokakuuta 2010

Voi maanantai

Heh, huomasi harkoissa että meillä oli Gillen kanssa kisapäivä eilen ja tänään vähän väsytti. Mä tein ehkä kaikkee muuta kun piti, sain ainakin Tanjan taas nauramaan. Unohdin rataa ja kaikkee jännää. Mut kontaktit oli NIIN jees, ihan mahtavat. Ja keppejäkin mentiin vinokepeillä, että olin jo vaikka kuinka kaukana... Ehkä mekin osataan sitten joskus ne kepitkin.

Pogomään teki varmaan elämänsä ensimmäisen nollan!!! Siitä se sitten lähtee, kun harkoissa tulee nolla, niin kisoissakin on jo huisin paljon parempi mahdollisuus siihen. Paitsi sitten alkaa Topia jännittämään, kun on mahdollisuus onnistua. Mutta poika osasi hypätä kunnolla, se on pääasia.

Keskiviikkona epiksiin... ja parin viikon päästä sit Tsaukkilaan.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Gille kisaa

Tänään oli Gillellä ihan spesiaali päivä. Se lähti mun kanssa kisoihin - ja ihan ilman Pogoa! Pogo jäi kotiin nukkumaan Topin kanssa tyytyväisenä kun mä raahasin Gillen mukaani. Se ei olis millään halunnut lähtee, yritti viestittää mulle jotain tyyliin "hei idiootti, kello on joku hiton seittemän, ja mä nukun nyt".

Kisapäivä oli jälleen kerran mukava, vesikoiraihmisiä ja vesikoiria everywhere - ja sit Ansku!! Taru oli mun ketynä, ettei tarvinnut yksinää hermoilla :) Ihan hyvillä mielillä lähdin kisoihin ja hyvillä mielin sieltä myös tultiin pois. Tuloksista piittaamatta.

Kivoimman olonen rata oli ensimmäisenä, en tiedä miksi, mutta jotenkin se vaan oli hauskan oloinen. Ja radalla oli pöytä! Kävin eilen kentällä treenaamassa pöytää, ja odotin sitä, että mitenköhän Gille kisatilanteessa pöytään reagoi. Noh, eihän me sinne asti edes päästy. Jäätiin sitten aika alkutaipaleelle, kun pojalla alkoi höyryäminen ja puomin kontaktia ei otettu niinkun pitää. Siis aika monen mielesti se oli varmaan ihan hyvä kontakti, mut ei hemmetti ollut sellanen kun sen piti olla! Siitä ei kuulu hypätä pois mua puremaan... näin mä ainakin olettaisin. Lykkäsin sen siihen sitten uudestaan ja pois radalta. Hylky siis siitä. Ei oikeastaan harmita, koska olin niin tiesin ton, mutta silti harmittaa, että jäi se loppurata suorittamatta!! :/ ja sit senkin puolesta harmittaa, kun noi kontaktit on niin vammaset.

Toisella radalla päästiinkin sitten ihan maaliin asti. Siellä tuli 15 virhepistettä. Rima tippui heti alussa, liekö kaatunut koko este. Mentiin okserin ohi, saattoi olla taas jossain muussa vika kun Gillessä ja sitten Gille päätti kesken keinun, että täältä mä voin hypätä muuten vaikka kesken pois. Muuten se oli kai ihan hyvää rataa, pitää katsoa videolta kun ei niin hirveesti muistikuvaa ole :D

Viimeinen rata oli hyppäri - ei kontakteja mitä pitää jännittää. Siinä vaiheessa alkoi kahden tunnin yöunet painaa päälle, huutava nälkä ja Gilleäkin näytti väsyttävän. Ei siis ollut ihan suunnitelmat radalla sellaisia kun piti (niinku alun putkeen meno). Anskukin sanoi, että okserilla mun ohjaus oli tosi hyvää, mut Gille siitä vähät välitti vaan iski kiinni vaan... "paskat mä mitään ohjauksia jaksa kattoo". Mä siis yritin ohjata okserin selkeesti ja sitten keilata sen keilan sinne putkeen, mut siis se oikeesti tarkotti, että pure mua. Sieltä tuli niin paljon kaikkia kieltoja, että hyllyä pukkas taas. Alkoi jo naurattamaankin radalla, kun se oli niin epätoivoista menoa. Askun siskokin kommentoi, että miten joku voi olla niin tyyni siellä radalla, vaikka koira on tollanen. Siinä sitten kun mietin, että minkä näköistä se oli kun yritän tunkee sitä koiraa sinne saakelin putkeen, mutta se vaan huuta ja puree, niin nauruhan siinä pääsi. Ja se muuten taas puri.

Videolta kun nyt katsoin omaa menoa, niin oli se taas aikamoista. Ihan epäreilua, että ykkösissä on jotain hemmetin hyviä kolmosluokkalaisia ja sitten vertaa itteensä niihin. On toi vaan sen verran häsläystä toi mun ohjaus. Mä ainakin nauraisin siellä radan reunalla kippurassa, Gille on kyllä huvittava kun se vaaaan huuuuttaaaaa ja huuuuuttaaaa ja huuuuttaaaaa. Mut tälläsii me ollaan, Sanna ja Gille :) Paljon tuli treeni- ja kisapäiväkirjaan kirjoitettavaa: kepit (tahtoo itsenäiset kepit, toi on vaan niin tyhmän näköstä). Putkien takaaleikkaaminen, jaa että meilläkö ongelma? Kontaktit - toisella radalla ne oli edelleen ihan perseestä, mutta niillä vaan mentiin... ja taitaa se okserikin olla jossain listalla... nämä siis nyt ainakin. Miten mä ne toteutan, jätän sen ongelman Tanjalle :D Olen ainakin käynyt harkkaamassa niitä saakelin keppejä, mutta jonkun pitäis vaan ensin opettaa mua!



Heh, päätin sitten, että perhana, laitetaan kaikki tänne vaan. Mitä sitten. Meinas mennä hermo, kun moviemaker kaatui kolme kertaa, mutta tässä se nyt on.

Erityismaininta: Pogon lempi-sisko Soolo The Supersankarista tuli eilen agilityvalio! Ollaan kyllä ylpeitä Mummasta ja Soolosta kaikki. Pogo ei vaan oikeen ymmärtänyt, että mikä valio, miksei Ingman? Ja eihän se edes tykkää maidosta, piimäkin on ihan paskaa :D Mut Soolo on vaan niin jees!

perjantai 8. lokakuuta 2010

Lokakuu edelleen

ja syksy jatkuu... Tällä kertaa Annan ottamia kuvia, mallit olis kyllä voinut tällä kertaa olla vähän yhteistyöhaluisimpia. Pogo ei suostunut luopumaan pallosta sitten millään ja kun vihdoin Gille sen siltä pölli, niin se otti kiven. Gille taas ei halunnut pysyä paikallaan sekuntiakaan...



"Istukaapa siinä nyt kaikki vierekkän kiltisti..."
"GILLEEEEEEE!!!!"

Kummallisia lehtiä täällä tippuu vaahterapuusta:





Kuvat © Anna Ahola