tiistai 30. elokuuta 2011

Yövuoroharkat

Eipä kai auta muu kun kirjoittaa taas harkoista. Saapahan taas jorista turhanpäiviäsiä. Kuvakoostettakin olis Pogon menosta, mutta ne pitää lisätä jälkikäteen. Sitten kun Gillen vuoro tuli, oli jo liian pimeetä, eikä kunnollisia kuvia enää saanut. Voi syksy sentään, miten se nyt jo on täällä? Kai sitä pitää tuohon pimeeseen taas tottua - ja pakata Pogolle agilitykassiin otsalamppu (on meinaan hiukan hankala päästä sieltä kentältä pois pimeän metsän läpi).

Mutta harkoissa siis. Pogo pääsi ekana ja oli aika hyvä. Niissä kepeissä on vaan joku vika, kun Pogo teki saman virheen mitä Gille sillon joskus omatoimiharkoissa. Tokavikasta välistä pois, kokoajan. Taru sanoi, että hän oli tosi tyytyväinen poikien menoon, ja näyttihän se hyvälle. Topilta unohdin kysyä :D Topin tulevalla agilitykoiralla on isot saappaat täytettävänä, kun pitää Pogon mitat täyttää, mutta saa ainakin taitavan ohjaajan siinä samalla, joka on opetellut aksaamaan Pokerin kanssa. Ei oo mikään helpoin koira. Edelleen jonkinverran huolestuttavalta näyttää, että meillä se kolmas koira kohta on, en meinaan pysty olee ajattelematta pentuja. Töissäkin pitää ihan sillee nopeesti vaan aina välillä käydä kurkkaamassa blogista kuvia ja esitellä niitä työkavereille :) Hieman on häiritsevää, kun tässä olis nyt pari muutakin asiaa mitä pitäis miettiä!!

Gillen kanssa mulla meni NIIN hermot. En tiedä vaikuttaako Gilleen se, että kävellään kentälle kotoa. Se on vaan niin hyvä lämmittelylenkki, mutta saattaa kerätä liikaa kierroksia pojalle. Ainakin se odottelu kerää turhautumista - ja se, että Pogo menee eka. Jostain niitä kierroksia kuitenkin oli taas kerääntynyt ja jätkä oli huippuärsyttävä. En muista, että se olis ennen kesälomaa ollut noin pelle. Huutaa ja huutaa ihan raivona. Vaikka se on aina ollutkin erittäin kovaääninen, niin nyt se on vaan kertaa sata. Ja hyppii päin niin että jalat on mustelmilla. Eikä auta mikään. Huudan ja raivoon takasin, komennan olemaan hiljaa, syötän namia, en huomioi ja käännän selkäni... Mikään ei auta. Idiootti haluaa aksaamaan, tai sitten possun. Kumpikin käy. Siinä sitten jo ennen lähtöä mulla on niin veetutusolo päällä, väsyttää ihan sairaasti - niin muutama kirosanahan siinä lentää, enkä halua tehdä mitään. Sääliksi käy Tarua, kun se joutuu meitä makseja koutsaamaan yövuorossa, ei olla aina ihan iloista porukkaa.

Mutta kyllähän se siitä sitten läksi. Yksi homoputkihässäkkä siellä oli, mutta muuten olen kyllä tyytyväinen suoritukseen. Alkaa mun ohjauskin olemaan aina loppusuoralla hyvää, kun viretila nousee ja keskityn tekemiseeni. Nyt tekis vaan mieli harjoitella tosi paljon sitä omaa ohjauksen pitämistä koossa, loppuun ohjaamista ja sitten mennä koittamaan kisoihin, että pitääkö pokka. Kaksi viikkoa vielä pitää jaksaa muita hommia, ja sitten voin alkaa keskittymään aksaan taas. Paitsi että sitten alkaakin tietty jo syystauko.

maanantai 29. elokuuta 2011

Kuvia pennuista

Jospa sitä itsekin ehtisi vihdoinkin kuvia laittamaan penneleistä. Huomaa kyllä, että noita kaksivärisiä on kivempi kuvailla, ruskee poikakin on niin tumma, ettei siitä saa selkeetä kuvaa. Mut tässä he kaikki esittäytyvät, ihanaiset pienoiset:


Viiru-poju

Kauluri-poju

Ruskea-poju

Tytöntyllerö



Voih, nää on vaan NIIIIIN IHANIA!!!! <3

torstai 25. elokuuta 2011

Ekaa kertaa pentuja katsomassa

Hihii, ne on söpöjä! :) Ja ihan hassuja.

Olin eilen istuskelemassa pentulaatikossa tosiaan, kyllähän siellä viihtyisi pidemmänkin aikaa. Pennut on nyt siis nämä:

Tulppa, eli kauluripoika, eli Pikku-Gille. Tämä kaveri oli siellä esteenä, ettei muutkaan päässyt ulos. Huutaa lähes kokoajan :) I-H-A-N-A!

Viirupoika on toinen lemppareista, tää on Pikku-Pogo. Sillä on niskassa ja otsassa viiru, sekä kokonaan valkoinen maha. Oli kuulemma heti ulostullessaan ollut menossa jokapaikkaan, selvästi tuleva agilitykoira :) S-U-L-O-I-N-E-N!

Kokoruskeapoika on myös aika äänekäs, ainakin tissillä. Sillä on sellainen iiiihan pieni viiru rinnassa. Nämä on kaikki kyllä aika kovia menijöitä jo nyt, en osannut arvatakkaan miten lujaa puoli päivää vanhat perrot voikaan mennä. N-A-M!

Ja sitten se tytön tyllerö. Voi että sentään, mahtaa tulla pitämään jöötä veljiinsä, jahka vähän siitä vielä kasvaa :) Tyttönen on myös kokonaan ruskea, mutta valkoista sillä on hiukan, muun maussa tassun päässä :) S-Ö-P-Ö!

En malta odottaa, että pääsen taas äyhölle. Harmi vaan, että nyt on tuhannesti muuta ohjelmaa :/ Otettiin eilen kuvia, niitä voi mennä katsomaan Soolon ja Ebban blogista! :)

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Pentuja!

No nyt ne vihdoinkin syntyi viime yönä. Eivät kuitenkaan suostuneet tulemaan maailmaan ongelmitta, mutta vaikeuksien kautta voittoon! Neljä pientä palleroa siellä olisi, kolme poikaa ja yksi tyttö. Ebba on mahtava mamma!! <3 Loput tarinasta saakin Taru kertoa ihan itse omaan blogiinsa. Tänään on pakko itse ehtiä katsomaan nelikkoa ja niiden mammaa.

Topin kanssa päätettiin jo astutusvaiheessa, että tästä Bonachonin M-pentueesta tulee chilipentue. Kennelnimet siis on päätetty jo, sekä se ehkä meille tulevan kutsumanimikin on jo päätetty. Katsotaan nyt vaan, meneekö ne hallituksesta läpi :)

tiistai 23. elokuuta 2011

Syksyyn mennään

... kesä on lopuillaan, mutta ei se meidän Gilleä haittaa. Sen mielestä just nyt on parhaat auringonottokelit! Siellä se makaa yksinään pihalla aurinkotuolissa harvasepäivä.

Huomaa meidän chiliviidakko taustalla - siinä vasta neljäsosa.

Argh-harkat

Eilisissä harkoissa oli luvassa Jaakon rata Tanjalisällä. Toisinsanoen: aaarrrghhh.

Jälleen kerran unohdin seurata Pogon menoa, olen pahoillani. Olin silloin just mielikuvaharjoittelemassa. Alkakaa painostamaan Topia, että se voisi kirjoittaa omista jutuistaan. En osaa kirjoittaa toisen puolesta. Eipä niillä kai kovin huonosti mennyt, kun kumpikaan ei ollut pahalla päällä. Ei kuitenkaan varmaan kauheen hyvinkään, kun Topi oli vähän seis.

Mutta Gillepöllöpää. PITUUS!! Se on vammanen. Piti ohjata pituudelle suoralta putkelta, tehdä valssi siinä pituudella (eli hitto vähän niinku pysähtyä - jolloin se koirakin pysähtyy) ja jatkaa vieressä olevaan hyppyyn. EI, ei ja ei. Mä en osaa ja Gille ei osaa. Ensin mä teen sen ehkä noin 854 kertaa väärin - ja sit kun vahingossa kerran onnistuin tekee sen oikein, niin Gille ei tee oikein. Ei me sitä taidettu sit saada kertaakaan kunnolla tehtyä. Aina ne perhanan palikat lenteli ties minne. Eli, sain varmaankin kotiläksyksi harjoitella sitä typerää ohjausta ja sitä typerää estettä.

Kepit ja kontaktit meni tällä kertaa hyvin. Se on siis näemmä; jokatoinen kerta osaa, ja jokatoinen ei osaa. Okseri oli radalla mun toivomuksesta, mistä muut ei vissiin tykännyt. Mut me osattiin se!! Jeee. Meni vaiks kui hyvin. Tanja kehui mun ohjausta siinä - ja vielä kun ohjaisin sillee muuallakin radalla... puolikas käännös onnistuu, mut kun pitäisi mennä kokonainen valssi, niin sitten se ei enää onnistukaan. Tosin, mä ohjasin ehkä vähän liiotellusti, koska kyykkäsin vähän liikaa ja liukastuin.

Mut olipa kerrassaan rata!! Huh.

Pennut ei oo vieläkäääääään syntynyt!! Ebba pihtaa!!

lauantai 20. elokuuta 2011

Kauan odotettu koulutus

Vaikka mulla onkin superhyvät koutsit joka maanantai - niin on se vaan silti virkistävää saada ulkopuolista koulutusta. Mä NIIN fanitan Elinaa!!! :)

Kyllä sen vaan huomaa, että jos työkseen tota hommaa tekee, niin ehtii panostamaan asiaan enemmän. Se, että rataantutustutaan yhdessä ja kerrotaan asiat pilkkua viilaamalla, on niin mun juttu. Omissa harkoissa sellainen olisi täysi mahdottomuus, koska aika ei riittäisi mitenkäänpäin. Siksi onkin hyvä, että saadaan tälläisiä mahdollisuuksia ulkopuolisiin kouluttajiin. Varmasti tekee hyvää kaikille, vaikka niitä samoja juttuja ammattilaisen suusta kuulee, mitä Tarulta ja Tanjalta.

Eli tosissaan, Elina Jänesniemi tuli kouluttamaan meitä. Oltiin yövuorossa, mutta se taisi ollakin päivävuoroa parempi, niillä tais olla siellä aika kuuma. Meillä oli vaan tajuton sumu. Pogo pääsi ensimmäisenä radalle - hyvä niin, koska hämärä tuli tosi nopeesti. Topikin tais tykätä Elinan tavasta kertoa asiat perinpohjaisesti, mutta silti se vannoo Oreniuksen nimeen :D Hyvältä niiden meno näytti. Sellaista Elina oli ihmetellyt, että miksei Topi voi ohjata heti ekalla kerralla kunnolla, kun ensin se täytyy vaan painaa täysillä - ja seuraavalla kerralla vasta ohjaa.

Pogo veti itsensä niin piippuun radalla taas, se oli ihan loppu. Lämmittelykävelykään ei heti onnistunut, kun poika ei jaksanut kävellä enää metriäkään. Sitten huomasin, että jätkä on ihan turvoksissa!! Siis saman näköinen kun Ebba, ihan kun olisi raskaana. Kyljet ihan pallona ja maha iso ja pinkeä. Panikoin siinä sitten ihan täysin, kaikki kauhuskenaariot taas kävin läpi. Kaija ja Tanja tutkiskeli ja päätyi siihen tulokseen, että se johtuu siitä, että Pogo tosiaan veti itsensä ihan loppuun radalla ja canikur-kuurin jälkeen maha ei välttämättä toimi vielä kunnolla, paisui siis ehkä sen takia. Aamulla oli kuitenkin 7 aikaan saanut ruokaa, ja kello oli tossa kohtaa ehkä 8 illalla. Soitin sitten Tarullekin paniikissa jo, että mitä hemmettiä me nyt tehdään!? Onneksi se siitä alkoi sitten laskemaan ja kaipa tuo jätkä taas ihan normaali on... Jäätävää.

Sitten oli Gillen vuoro. Hassu apina oli ihan sekasin taas. Varmaan johtui siitä, että kello alkoi olla jo aika paljon ja poika oli joutunut odottaa omaa vuoroaan pitkään - ei keskittymuskyky ollut enää läsnä. Huutaa huutaa ja huutaa vaan. Elinan mielestä se oli hyvä juttu, että on innostunut. Ennen kun päästiin lähtöön edes, niin kuului kysymys "niin kolmosluokan koira, eikö totta?" - ÖÖÖÖ, eiiii ko ykkönen :) Ja sitten lähdettiin. Yllätin itsenikin joissain kohdissa, kun osasin kaikkia ihme-kikkoja, mitä en tietääkseni ole ennen tehnytkään. Ei me kyllä todellakaan päästy koko rataa, taidetiin jämähtää esteelle 22. Se oli okseri, josta koiran piti hypätä "yksin" ja lähteä samantien tulosuuntaan takaisin. Siihen piti tehdä vastakäännös. Ensin mä luulin tekeväni oikein, mutta oikeesti mun vartalo näytti ihan jonnekin muualle. Tein kuulemma tyypillisen suomalaisen agilityohjaajan virheen :) Sitten kun se kuvio mulle rautalangasta väännettiin ja mä tajusin jutun, niin Gille ei tajunnut. Se oli siinä vaiheessa jo niin väsynyt, ettei keskittynyt yhtään. Hyppäsi okserin ekan riman, ja tuli sieltä kahden siivekkeen välistä pois. Ja sama uudelleen ja uudelleen. Vaikka siivekkeitä pistettiin lähemmäs toisiaan, niin silti sama. Sain kotiläksyksi okseriharjoitusta neljällä siivekkeellä, jossa yhdessä on rima. Riman paikkaa vaihdellaan. Näin Gille alkaa keskittymään rimaan, eikä siivekkeisiin. Sitten lisätään toinenkin rima - josta tulee se okseri. Tanja lupas jo pitää mulle ja Gillelle okserisulkeiset :)

Toinen kotiläksy oli tuttu juttu, kepeille lähetys. Malttia malttia siinä lähetyksen kanssa, ei saa rynniä... Jep. Tämän olen tainut kuulla ennenkin :) Paras osuus kuitenkin oli se, kun Elina sanoi, että Gille on tosi taitava ja hieno koira - ei se kauaa siellä ykkösissä kyllä ole. HAHAHA, eipää. Sitten kun kerroin miten asian laita todellisuudessa oli, että siellä ollaan ja pysytään - lähinnä kieltojen takia. Niin samaa ohjetta pukkasi - ohjaa loppuun asti kunnolla!!! Sitä mun pitää sit kai vaan yrittää takoa päähäni, helpommin sanottu kuin tehty, se ollaan nähtykin jo.

Hyvä fiilis jäi, vaikka ei me nyt joka kohdassa niin kauheen taitavia oltukaan. Näitä lisää kiitos!!

perjantai 19. elokuuta 2011

Äijälähtö ja Soololähtö :)

Keskiviikkona oli ne epikset. Alkuilta meni mukavasti, kun sain Mikon suostuteltua istumaan toimistoon, eikä itse tarvinnut menettää hermoja sen homman takia. Sain sitten hengailla hetken aikaa Annan, miniäijä Oton ja tämän kummitädin kanssa. Annalle ja Gillelle oli edessä koitos äijälähdössä. Sen ideahan on, että kokemattomat ohjaajat menee kokeneiden koirien kanssa aksaa, leikkimielinen kisa, jossa perheen "äijät" saa tutustua lajiin. Meidän perheessä kun sitä äijää ei sinne saa laittaa, niin Anna on sitten mun äijä. Yritän epätoivoisesti saada agilitykärpästä puremaan Annaa, ja enää puuttuu se vesikoira :) Agilitykärpänen varmaan puri jo, kun Anna missasi oman lapsen hippokisat meidän epiksien takia. Omistautuneisuutta kerrassaan :)

Sitten rataantutustumisessa huomasin, että on hiukan hankala neuvoa kokematonta ohjaajaa. "Tähän pitäisi tehdä valssi, eli tällänen, mut mee sillee ku parhaalta tuntuu" :) Neuvot oli siis a) yritä muistaa rata ja b) älä törmää koiraan. Hienosti meni, aivan mahtavaa. Gille oli niin hemmetin kuuliainen, hyppäsi ihan ihmeellisistä kulmista vaikka miten hyvin. Kontakteilla pysähtyi niinkun pitääkin, eikä purrut ohjaajaansa. Yksi törmäys siellä kyllä tuli, mutta ei se haittaa, kun kumpaankaan ei tainut sattua. Tällä menolla parivaljakko voitti maksit ja pääsivät ykköspalkintopallille!! VAU. Kiitos Anna, ensi vuonna sitten taas uudestaan! :)



Sitten oli ykkösluokan radan vuoro, jonne menin Soolon kanssa. Rataantutustumisessa oli pari kohtaa, missä oli vähän ongelmia, että miten Soolo oikeen pitää tässäkin ohjata. Sen takia en sitten oikeen keskittynyt siihen muuhun tutustumiseen, enkä edes muistanut rataa kun sitä yritin minien aikana miettiä. Silti mulla oli päässä hyvä suunnitelma niiden vaikeiden kohtien varalle. Ja paskat. Se meni niin läskiksi, kun vaan olla ja voi. Huonoin agilitysuoritus ikinä koko universumissa. Soolo ei halunnut lähteä mun mukaan lainkaan, vaikka harkoissa meni ihan loistavasti. Sitten mulla meni heti vitutus-kytkin päälle siinä vaiheessa, enkä enää ottanut hommaa tosissaan. Neljännellä esteellä ohjasinkin jo väärin, kun joku oli käynyt siirtämässä sitä yhtä hyppyä :). Ei sen siinä kohtaa pitänyt olla. Siitä Soolo ampaisee Tarua kohti. Teki mieli luovuttaa. Jatkoin kuitenkin ja loppurata oli yhtä skeidaa. En ohjannut kunnolla, mutta ei kyllä ollut Soolokaan yhteistyökykyinen. Taru sanoi sillon kun harkitsin, että lähtiskö tähän hommaan mukaan, että tää on hyvää harjoitusta mulle, kun kokeneen koiran kanssa tulee niitä onnistumisen tunteita. Oi että kun oli muuten hemmetin onnistunut oli sen radan jälkeen. EN TOD halua mennä piirimestiksiin!! Enää en voi käyttää tekosyytä, että koira ei osaa, kun se tosiasia on, että mä en kertakaikkiaan osaa!! Soolo on edelleen ihana murmeli, mutta ei me kyllä yhdessä toimita. Kai mä vielä kertaalleen yritän, mutta tekis kovasti mieli luovuttaa.

Mutta ah ja voi kun tuli maksien aika ja pääsin oman pikku-G:n kanssa radalle. Mahtia!! IHANA GILLE!!! :) Jos puomia ja paria muuta kohtaa ei lasketa, niin rata oli niiiiiiin hyvä :D. Saattaa olla, että se oli oikeesti myös ihan paska, mutta sen edellisen suorituksen jälkeen tuntui vaan niin omalta. Oma koira. Oma ohjaustyyli. Puomilla tosiaan kontaktin ottaminen ei taas muistunut mieleen, mutta muuten mulla ei kauheesti ole valitettavaa. Taisin mä lopussa jotain kämmiä, mut se on niin sivuseikka. Ja Gillenkin kanssa se sama neloshyppy oli hukassa, mutta ei se haittaa mitään... Minun oma muru.

Ja Pogosta taas se sama vanha virsi. Pogolla meni lujaaaaaaaa. Eipä oo TopiPogo-kaksikko paljon treenaillut kaikkien esteiden vuoksi, ja sen kyllä huomasi. Pogolle on kertynyt kaikki patoutumat mitä se on joutunut sivusta seuraamaan, ja nyt ne purkaantui. Hyvältä se mun mielestä silti näytti, vaikka ei ihan oikeeta rataa mennytkään. Pogo on vaan niin paras. Varsinkin kun haikeena se on myönnettävä, että kun ulkotreenit loppuu, niin Pogon aksaaminen loppuu myös. Tilanteen mukaan mennään, päivä kerrallaan, mutta nyt vaikuttaisi tältä. Ei sitä sinne pimeeseen maneesiin ainakaan voi ottaa, mikäli meillä edes on talvella harjoittelupaikkaa. Harmittaa niin penteleesti :/ Mutta voihan se aina välillä tulla sinne juoksemaan sen pallonsa kanssa, niin sitten kaikki on taas hyvin, ainakin pojan mielestä :)

tiistai 16. elokuuta 2011

Sitä samaa

Kirjoitetaan uudestaan sitten. Eilen sain tekstin häviämään mystisesti, erroria pukkas vaan.

Sunnuntaina oltiin kentällä treenaamassa ominpäin, minä ja Soolo. (no oli siellä Taru, Pogo ja Gillekin). Mutta siis Soolon kanssa meikä juoksenteli. Taru meinaa, että mä vien Soon piirimestiksiin - kun hän ei sattuneesta syystä itse pääse. Mä olen kylläkin kakkosvaihtoehto ohjaajaksi (kun ykkösvaihtoehto on yllättäen töissä), mutta näemmä parempi sekin kuin ei mitään :D. Mun mielestä ykkösvaihtoehto olisi ollut paaaljon parempi. Edelleenkään en ymmärrä, että mitä järkeä koko touhussa on, koska noissa kisoissa se nolla olis vähän niinkun pakko saada, mutta tällä kokoonpanolla sitä on turha odottaakaan - tietää ainakin, ettei ole tavoitteena voitto. Reenaillaan nyt, ja mennään sitten näyttämään Porilaisille, että mistä ne Raumlaiset flikat on tehty. Itsellekään se ei ole vielä selvinnyt. Ellen sitten tosiaan hyperventiloi itseäni hengiltä, kun saattaa olla pienet paineet ja jännitykset kehissä siinä vaiheessa. Epiksissä nyt ainakin mennään tänään Tanjan radalle hurvittelemaan, katastrofi on valmis! :) Ehkä Taru siinä vaiheessa tulee järkiinsä ja hankkii jonkun muun ohjaajan :D (kuulemma ei).

Maanantain harkoissa oltiin Gillen kanssa palattu taas normaaliin meininkiin. Ollaan taas täysin paskoja! :) Mä en osaa ohjata ja Gille ei osaa mitään. Se vaan huuuutaa. Nyt sillä oli kyllä jotain extra-patoutuneita tunteita, mitkä piti purkaa. Huutamalla. Ja sitten se huusi. Sen jälkeen se huusi. Välillä hypättiin ja purtiin - ja sitten taas huudettiin. Ihan sekopää. Sitten mä jo totuin siihen Soolon kanssa menemiseen liian nopeesti, ja ohjasin Gilleä samalla lailla. No eihän se mihinkään irtoo. Soon kanssa oli kiva mennä, kun paskalla ohjauksella se meni vähän niinkun vahingossa oikein. Helpolla radalla siis - vaikeella se onkin sitten jo vähän hankalampi juttu. No, ehkä olen taas itsekriittinen, mutta kerron vaan milta se tuntuu, en tiedä miltä se näyttää. Varmaan vielä pahemmalta :D

Gillen kanssa tein sillon sunnuntaina keppejä, jotka meni JOKA kerta väärin. Se harppas aina yhden välin. Harkoissa ne onnistui kuitenkin taas normaalisti. Pitäis nyt vaan saada jostain energiaa jatkaa sitä keppitreeniä. Sen ansiosta Gille osaa kyllä hakea kepit (ei avokulmaa), mutta mä en pääse edelleenkään irtoomaan kepeiltä niin paljon kun haluisin. Tai jäämään jälkeen. Ehkä mä sitten syyskuun puolivälin jälkeen jaksan taas. Ja kontakteja pikku-pöllöpää ei taas osannut. On tääkin yhtä soutamista ja huopaamista!!

Pogolta jäi taas harkat väliin, kun sillä oli joku mahatauti. Tai ei tiedetä mikä sen aiheutti, mutta kaikkea jännää oli maailma täynnä maanantaina kun Topi meni kotiin. Siitä sitten siivoomaan vaan. Nyt Pogo voi jo paremmin ja on hemmetin nälkäinen. Hassua kattoo, kun ei se yleensä ole ruoan perään, nyt se on _melkein_ pahempi kun Gille. Tai sitten syynä oli erikoinen ruoka, eikä aina sitä samaa.
Pogolle oli järjestetty kotona sitten mieluista ohjelmaa agilityn korvikkeeksi. Siellä ne oli kaivanut kaikki "pitää ommella reikä umpeen" -lelut esille. Pogo ei halua, että hänen lelujaan heitetään pois, joten jos niihin tulee reikä vahingossa, niin ne pitää korjata. Mä olen vaan vähän laiska sen asian kanssa, ja siellä ne kiltisti sitten odottelee ompelu-operaatiota. Mutta tais Pogo olla maailman onnellisin poika, kun ne kaikki sai. Topi oli laittanut Pogon vessaan piiloon ja piilottanut ne lelut pisin kämppää, sitten Pokeri sai etsiä ne yksitellen. Uusi Ikea-pallo vei voiton niiltä tyhmiltä vanhoilta. On ne hassuja - kaikki kolme :D

Perjantaina on kauan odotettu Elinan koulutus. Jee. Fiilikset tosin laskee siitä, että päässä on biljoona muuta ajatusta, väsyttää - ja koulutus on keskellä yötä! (19:00-00:00). Pogolle anoin jo armoa, että jos se saisi mennä ekana, koska muuten ei enää näe mennä. En tiedä menikö anomus läpi muutakun yhdelle. Mutta sitten jos Gille on tyyliin viiminen (kun kaupunkitaistelijat vissiin kiilaa siihen väliin) niin se on siinä vaiheessa jo ihan sama meneekö vai ei. Ei me enää siinä vaiheessa edes jakseta, kun nukkumassa olis pitänyt olla jo aikoja sitten. Sitten seuraavana päivänä pirteenä Topin kaverin häihin... jep jep.

lauantai 13. elokuuta 2011

tiistai 9. elokuuta 2011

Hauskat harkat

Kyllä toi treenaaminen on vaan niin mun juttu. Oli niin kivaa taas eilen!!

Pokeri-poika oli mukana reissussa, vaikka ei sen kanssa aksattu. Topilla alkoi työt heti iltavuorolla (ja oli niin iloinen kun pääsi töihin, että veti samantien 16 h putkeen :D), joten Pogo oli mukana turistina. Käveltiin kentälle, kun autojakin on liian vähän tällä hetkellä meidän perheessä. Kentällä sain sitten päästää Pogon vapaaksi hurvittelemaan, kun ei siellä ollut muita kun minä ja Kaija (ja Tanja tietty). Siellä tämä Rastapää viiletti pisin kenttää taas pallo suussa - maailman onnellisin koira. Ihan kun se olis hymyillyt :) Ei Pogo muuta tarvii, kunhan se saa juosta agilitykentällä pallo suussa, se on vaan niin parasta. Se on tullu todettua jo moneen otteeseen. Pääsi se sitten Tanjan kanssa vähän juoksemaankin. Tanjan "iik" "ääk" "hitto se on hullu" -ohjaukset oli hauskaa katsottavaa :D Ihan hyvä liikuntapläjäys oli molemmille koirille, kun sitten vielä käveltiin takaisin kotiin - molemmat oli ihan naatteja kun päästiin perille.

Ja sitten taitava Kilu-poika. Mentiin ekana, enkä oikeen jaksanut keskittyä rataantutustumiseen, kun se rata tuntui ainakin NÄIN vaikeelta. Lopputuloksena muistin sitten kaksi ekaa estettä. Hyvin mä vedän :D Mutta sitten kun ohjasin oikein, niin meni hyvin. Ja muistin melkeen loppuun asti :P Sitten seuraavaksi radalla oli hassu kohta. Mutkaputki puomin alla, josta piti jatkaa matkaa sinne "väärään" suuntaan taas putkeen. Ja samalla leijeröitiin puomi. (hippasen vaikee selittää, mut rataa ei saanut laittaa blogeihin) Gille osasi sen niiiiiin hyvin (heti kun mä ensin osasin...). Ja sitten sen suoran putken jälkeen oli ihan suoraan hyppy, jonne ei pitänyt mennä. Ja Gille meni! Jee. Haltuunottotreeniä otettiin siinä pari kertaa, kun enhän mä meinannut saada sitä sinne minne piti, sitten millään! Mutta possun avustuksessa sekin onnistui. Takaaleikkaamiset, jopa kepeillä (ensimmäistä kertaa IKINÄ) onnistui hyvin, sivuirtoomiset... kaikki. Eikä yhtään rimaa ali. Läski-Kilu alkaa olla vireessä taas :) Laihdustuskuuri on siis onnistunut. Niin kivaa.

tiistai 2. elokuuta 2011

Harkoissa ja muuta löpinää

Perinteisen maanantai-päivityksen aika. Vaikka nyt onkin tiistai :D Tanjalle sanoin, että ihan turhaa se blogin päivittäminen on, kun samaa juttua joka kerta. Mutta kun ei muutakaan keksi, niin näillä mennään vaan.

Harkoissa oli kivaa!!! :) Kesäloman aikana taidettiin käydä yksi tai kaksi kertaa kentällä. Jäi vähän vähäselle toi meidän reenaaminen. Mutta minkäs teet, kun on sata rautaa tulessa samaan aikaan. Ja oli siinä välissä agipitsi, missä pääsi reenaamaan oikeen viiden radan verran :)

Taru oli tehnyt meille radan, Terhin toivomusten mukaan saksalais-painoitteisen. Meeri sanoi, että kun sitä tutustuu, niin huomaa, että on tuttu rata. Ja niinhän se olikin, viime kesältä tuttu Julia Kärnän koulutuksessa ollut rata. Sattumalta oli siis sama. Mutta ei se haittaa, kertaus ei koskaan ole pahitteeksi :) Ihmeteltiin Iiriksen kanssa, että miten me voidaan muistaa näin hyvin, mitä sillon siellä koultuksessa oli sanottu. Oltiin luultu, ettei meidän päähän jää mitään, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tällä kertaa Terhi heitti haasteen, että pitää tehdä eri ohjauskuviot mitä sillon oli opetettu. Yritin ja joissain kohtaa onnistuinkin. Saksalaiset oli kyllä pakko tehdä, kun niiden kanssa meikäläinen tarvii aikalailla harjoitusta. Viskileikkausta en aluksi tehnyt, kun Gille kyllä jää harkoissa kontaktille, joten pääsen ottamaan etumatkaa. Koitettiin kuitenkin kisa-vaihtoehtoa - joka ei ollutkaan kovinkaan helppo. Viskileikkaus ei siis onnistunut ihan niinku piti, oli aika vaikee Gillelle. Poika kyllä osaa hypätä hypyn, samalla heittää kokoympyrän ilmassa, osua takajalalla maahan ja hypätä hypyn uudelleen, mutta ei kiertää sieltä kauemman siivekkeen kautta. Iiiiiihan miten vaan :)

Kuvassa näkyy noi numerot superhuonosti, mutta saksalaiset tehtiin hypylle puomin jälkeen ja takaisintullessa samalle mutta toisinpäin. Viskileikkausta yritettiin hypylle, joka on A:n ja suoran putken jälkeen. Rata ei ihan prikuulleen ollut samanlainen mitä tässä piirustuksessa.

Oltiin siis ihan hyviä, tai ainakin jäi hyvä fiilis, vaikka supersuoritusta ei tullutkaan. Ehkä mä siis taas toistaiseksi olenkin motivoitunut jatkamaan agilityä, kunnes taas koittaa ne seuraavat kisat. Jotenkin vaan tuntui siltä, että Gillekin keskittyi paljon paremmin, ehkä loma teki sille ihan hyvää. Ja kepit!! Oi oi oi kun meni hyyyyvin.

En oikeen taaskaan keskittynyt Pogon suoritukseen kun keskusteltiin vaan Terhin kanssa, että saako Taru lähteä ruotsiin kisaamaan vai ei :D Mutta sellainen käsitys jäi, että Topinkin mielestä oli hyvä treeni. Pogo oli hulluutta täynnä ja tukka hulmuten siellä taas viiletettiin. Toi yksi kohta tais olla niille haasteellinen, muistaakseni ne sitä hinkkasi hetken. Eli pussin paikalla oli putki, ja siitä mentiin vieressä olevaan hypylle ja taas siitä seuraavaan hypylle. (tosi selkeet selostukset). Vähän jäi mietityttämään kun Topi sanoi, että vaikka Pogon ura tästä jatkuisikin, eli jos se vielä näkis jotain, niin ei tiiä pystyiskö se jatkamaan. Se käy niin ylikierroksilla ja suorituksen jälkeen se on ihan loppu. Pelottaa, että sillä on joku vika jossain sydämessä tai keuhkoissa tai jotain. Se on aina ollut vähän keuhkovammanen, että ehkä se on joku astmaatikko. Mut se on jännä, koska käydään reippailla lenkeillä joka päivä ja sillä ei pitäis olla huono kunto. Sit se on rakenteeltaan sellanen kehonrakentaja lihaskimppu... ei mee järkeen. Ja jaksaa se aksata, kunnes tipahtaa.

Pogolle kävi muutenkin vähän hassusti yksi päivä. Meidän lähellä - lenkkireitin varrella on yhdessä talossa russeli ja husky. Se husky on ihan mun lemppari ja juttelee mukavia aina sieltä aidan takaa. Mutta se pikkutirriäinen tuppaa karkaamaan sieltä pihalta. Kerran ennen jo tullut, mutta Topi oli onneksi mukana ja esti sen aikeet. Nyt olin yksin poikien kanssa. Ensin se tuli sieltä ihan iloisena, "moi, tuun moikkaa teitä". Sitten ilme muuttui. Gillellä on joku aivovamma, kun sen pitää aina yrittää purra Pogoa, jos joku kolmas osapuoli uhkaa. Eli se niinku haluis huutaa/tehdä jotain muuta kivaa sille vieraalle koiralle, mut kun Pogo nyt sattuu olemaan siinä lähempänä, niin purkaa kiukun siihen. Voisko joku selittää, mistä tää mahtaa johtua? No, jokatapauksessa toisella kädellä yritän pitää meidän beigen hirmun pois kaikkien luota ja toisella kädellä suojella pientä-Pogoa hurjalta russelilta. Ensin Pogo oli kova jätkä ja huusi perkelettä sille pirpanalle, kunnes pirpana tuli ja puri Pogoa jalkaa. Sitten se hyppäs varmaan metrin ylös ja peruutti mun jalkoihin turvaan :) Meidän kovanaama. Samalla minä karjun täysillä, että mene nyt perkele pois siitä!!! Koiran omistaja marssii kiukkuisena meidän luokse, nappaa tirriäisen mukaana ja poistuu paikalta sanaakaan sanomatta. Siihen mä sitten jäin ihmettelemään keskelle tietä, että mitä hittoa äsken tapahtui? Nyt Pogolla on sellanen hampaiden jälki jalassa, ei mennyt hampaat läpi, mutta joku vekki siinä on. Poika joutunut kulkemaan sukka jalassa, kun ei tunnu paranevan lainkaan.

Ja sitten meidän perheessä pohditaan pentujuttuja. Pikku-Ebeliinistä kun on tulossa mamma, niin se tarkoittaa hankalia aikoja meidän perheeseen :D Vastustamattomat pikkuvesikoirat asuu siis kohta kivenheiton päässä ja painostusta uuteen koiraan tulee joka tuutista. Vaikka kivenkovaa väitän, että meille ei pentua tule, niin tiedän jo nyt, että turhaa se taistelu on. Kohta meillä on kolmas idiootti vesipää. Toisaalta, Topilla ei ole agilitykoiraa, joten sen kannata järkeväähän se olisi. Mutta muuten idea on täysin päätön. En pärjää noidenkaan kahden kanssa mitenkään yksin, niin eikös siihen vielä yksi lisää. Järkevää. Mutta pennulle on keksitty jo kennellnimi ja kutsumanimi... Eli saas nähdä, kuinka käy. Taistelu jatkukoon!!