lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuodenvaihde

Meidän perheessä vaihtuu vuosi rauhallisissa merkeissä. Gillelle tämä on päivä siinä missä muutkin. Pogo tärisee paniikissa sohvalla Topin vieressä (kun ei sitten tänäkään vuonna tajuttu hankkia sitä dappia) ja Nagalle tämä on ihan uusi kokemus. Raketit ei toistaiseksi ole haitannut, hiukan kyllä pitää välillä vilkuilla ulos. Tämä porukka tahtoo muuttaa maalle, missä raketeista ei ole tietoakaan.

Kuten kuvista näkyy, niin muu porukka menee vesilinjalla - Pogolle tosin maistuisi nyt tuplaviski.



MUKAVAA UUTTA VUOTTA 2012!!

Vuosi 2011

Olisi taas jo perinteeksi muodostuneen vuosikatsauksen aika. Katsellaan hiukan taaksepäin ja muistellaan mistä kaikesta tämä vuosi onkaan koostunut. En voi uskoa, että huomenna ollaan jo vuodessa 2012. Miten aika voikaan mennä näin nopeesti?
Ja niin, jotenkin haikeana sitä selailin noita vanhoja kirjoituksia, kun maisemat näytti tältä!! Missä se lumi nyt on!!?


Aloitetaan vaikka POGOsta.

Tämäkin kulunut vuosi on mennyt meidän rastapojalla vallan mainiosti. Alkuvuodesta kesään asti pystyi vielä aksaamaan ja nauttimaan elämästä. Muutamassa kisassakin ehti käymään. Sen jälkeen ollaan nautittu elämästä muuten vaan. Nauttiminen kun on ihan siitä elämänasenteesta kiinni, se onnistuu vaikka sillä makaroonisihvilällä. Jos et muista tätä tarinaa, niin videohan oli tämä.

Pogosta ei oikeen osaa kirjoittaa mitään ihmeellistä, koska vuosi on tosiaan mennyt onneksi hyvin rauhallisesti. Ainoastaan tulee mieleen kaksi takapakkia, kesällä puomionnettomuus epiksissä ja nyt toi jouluaaton mystinen kohtaus. Näkö on heikentynyt huomattavasti, mutta se ei menoa haittaa yhtään. Onneksi Pogolla on niin kova pää. :)
Topi kyllä sanoi, että hän toivoo, että kesällä olisi taas näkö hiukan parempi kun valoa on enemmän ja Pogo pääsisi taas hiukan agilitykentällekin tekemään perusjuttuja. Aika näyttää onnistuuko se. Ollaan nyt vain onnellisia siitä, että Pogolla on vain tuo sokeus riesanaan, saadaan ainakin pitää tämä pakkaus tuossa viihdyttämässä meitä joka päivä.

Eli tulevalle vuodelle ei Pogon kanssa suunnitella yhtään mitään mullistavaa. Voipi olla, että joku uusi harrastus olisi paikallaan tälle herralle, ehdottaa saa, mitä sokean koiran kanssa voisi tehdä. Para-agilityä? :)


Seuraavana vuorossa the GILLE

Kilun vuosi onkin ollut hieman vauhdikkaampi. Vastoinkäymisiä ja valloituksia. Alkuvuodesta saimme vihdoin selville, että atopiahan koiraa vaivaa. Siitä aloitettiin taistelu sitä vastaan. Lääke ei kuitenkaan tehonnut toivotulla tavalla. Koiraa huollettiin kaikin eri keinoin, mitä vaan ikinä keksittiin. Seuraavaksi oli vuorossa iholle tehtävä allergiatesti Tampereella. Sieltä selvisi roppakaupalla uusia allergioita joiden jälkeen aloitettiin siedätyshoidot. Ne on ollut tosi hyvä juttu. Pojan kutina on tällä hetkellä melkoisen hyvin hallinnassa ja jos miettii vuodentakaista tilannetta ja vertaa tähän päivään, parannus on huikea. Mutta kun nämä ei tietenkään riitä, on vuoden aikana muitakin vaivoja ollut, vesihäntää, superinhottavaa mahatautia ja nilkuttamista. Jotenkin minulla on vahvasti sellainen olo, että ensi vuonna saadaan taistella taas jotain uutta vaivaa vastaan, on toi meidän beige niin hyvillä geeneillä siunattu. Pääasia tällä hetkellä kuitenkin on se, että yksi inhottava vaiva ollaan saatu kuriin ja Kilulla on taas hyvä olla.

Vanhoja blogitekstejä selatessani huomasin, että treenattu ainakin on. Välillä mennyt vähän huonommin, mutta onnekseni sain lukea enemmän niitä "kivaa oli" -juttuja. Kisaamaan ei ehditty kyllä paljonkaan, oli niin valtavasti muuta ohjelmaa. Mutta ehkä tämä kisamäärä oli meille ihan just sopiva. On toi Gille vaan niin mun koira, kyllä sen kanssa on ihan mahtava tehdä töitä, vaikka kumpikaan meistä ei ole täydellinen. Siksi ehkä sovitaankin toisillemme niin hyvin.

Tulevan vuoden suunnitelmat selviää vasta myöhemmin. Gillenkin kanssa mennään päivä kerrallaa ja katsellaan mitä huominen tuo tullessaan. Tyyppi lähettelee niin epämääräisiä signaaleja, ettei siitä ota selvää. Haaveena olisi, että keväällä alottaisin pojan kanssa tokon. Voisi ainakin kokeilla, että jos se olisi meidän juttu. Kai ne nyt melkein neljävuotiaalle koiralle olisi ihan hyvä opettaa edes ne perusjutut :) 


Ja lopuksi tämä meidän ihanainen uusi tulokkaamme, NAGA

Onnenpäivä, 24. elokuuta. Neljä pientä perrovauvaa syntyi maailmaan. Ja ne oli niiiiin ihania. On kyllä edelleenkin :) Vanhoja kuvia katsoessani tulee ihan haikea mieli, Naga oli niin pikkuinen! Tämä napero on kyllä vaan niin ihana, vaikka vahinkolapsi onkin, niin sitäkin rakkaampi. Topin mielestä olen jo sekoamisen partaalla, kun voin vaan katsella nukkuvaa Nagaa ja naureskella yksin, kun se sätkii niin hauskasti :D Ja joka päivä kuulee "se on niin ihana" lauseen ainakin 50 kertaa. Virtaa tällä adhd pellellä edelleen on vaikka muille jakaa. Ja pitihän tämänkin ipanan sitten jatkaa tällä meidän perheessä jo tutulla linjalla, jätkä on 4 kuukautta vanha ja sairaslomalla!! Siellä se kohelsi äyhöllä maanantaina velipoikansa Zipin kanssa niin, että nilkuttamisen takia jouduttiin menemään lääkäriin. Varpaasta rustoluu revennyt, tai murtunut, tai jotain. Jokatapauksessa pointti nyt on se, että pidä toi kaveri nyt rauhallisena viikko! Onneksi tämä vaiva kuulemma paranee nopeasti. Ja saa sitten luvan olla ainut vaiva, mitä tälle koiralle tulee!! Piste.

Tämän ukkelin tulevaisuus on selvillä. Agilityn harjoittelua jatketaan tämän veijarin kanssa aktiivisesti ja kaverista tehdään supertaitava. Ollaan siinä Janitan ja Jaakon tehosuperpenturyhmässä ja tehosuperlinjalla jatketaan kotioloissakin.


Kuitenkin tämän vuoden ehdoton kohokohta on ollut meidän häät. No okei, toi Naga kilpailee aika hyvin tästä ykköspaikasta, mutta sitä iloa kuitenkin kestää vuosikausia. Se hääpäivä on vain kerran elämässä. <3 Vielä kun keksitään joku lomakohde, mihin voi ottaa kolme perropoikaa mukaan, niin voitaisiin päästä sinne häämatkallekin :)

Eli ei muutakin uusia haasteita ja elämänkokemuksia päin, oikein hyvää vuodenvaihdetta lukijat!  -
Toivottavasti ette ole ostanut yhtään ainuttakaan rakettia! t. Pogo

torstai 29. joulukuuta 2011

Pentuagilitya, vol 1

Eilen meidän chilipentueella oli suuri päivä, kun nelikko suuntasi Purina Centerille ensimmäisiin agilitytreeneihin. Vaatimattomasti aloittavat nämä ipanat Jaakon ja Janitan koulutuksella :)

Siellä sai päänsä pyörälle kun tehtiin kahden tunnin aikana niin huima määrä asioita - ja samat jutut tuli tietenkin kotiläksyksi. Toivottavasti muistetaan treenata kaikkia.

Tasapainolauta oli aika jännä juttu, mutta kyllä mä ainakin kontaktin osaan ottaa!

Lelut kehiin niin jo löytyy tästäkin kaverista vauhtia. Namit voi heittää jorpakkoon.

Keskity...

Jarrrrruutuuus :)

Ja hyökkäykseen.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Aatto

Huh huh, olipa siinä kerrassaan erilainen jouluaatto. Meinasi mennä pakka vallan sekaisin.

Aamu lähti käyntiin ihanan rauhallisesti, vähän riisipuuroa ja joulupukin kuumalinjaa. Sitten lähdettiin metsälenkille koirien kanssa ja seuraavaksi määränpäänä oli lähteä hautausmaalle käymään ja siitä äyhölle. Mutta suunnitelmat menikin uusiksi, kun Pogolle tuli joku mystinen kipukohtaus. Se oli ihan selvästi koko aamun jännittänyt joulua. Pogo ja Soolo tietää tasan tarkkaan, mitä joulu tarkoittaa. Poika oli kulkenut meidän perässä ja hakenut huomiota koko aamupäivän, mutta nyt se seurasi mua yläkertaan ja huomasin, että koko koirahan tärisee. Tärisee, läähättää ja koko kroppa ihan kivikova. Kaikki lihakset ihan jännittyneinä, maha ihan pinkee. Siitähän sitten lähti vilkas mielikuvitus taas valloilleen...
Ja kun poika ei rauhottunut, niin soitin päivystävälle eläinlääkärille Poriin. Ei sieltä paljon apua herunut, piti yrittää oksennuttaa (ei onnistunut) ja sitten odotella puoli tuntia. Siinä välissä Pogo jo hiukan rauhoittui, mutta kohtaus laukesi uudelleen kun Pogo yritti hypätä sängylle. Joku kramppi kai iski mahaan, paniikinomaisesti koira kiljui ja meni takaisin maahan makaamaan. Saatiin aika lääkäriin kello kuusi illalla! Siinä sitten istuin pojan kanssa lattialla hetken ja tilanne rauhottui taas. Topi alkoi pakkaamaan tavaroita autoon ja Pogo koki yhtäkkiä ihmeparannuksen. Kohtaus oli ohi yhtä nopeasti mitä se oli tullutkin. En käsitä. Sitten jo venyteltiin täysillä, eikä autoon hyppääminenkään tuottanut tuskaa. Mentiin äyhölle ja lähes pari tuntia mietittiin, että mitä nyt tehdään? Päädyttiin siihen, että turha kai terveen koiran kanssa on mennä päivystykseen!? Ja siitä sitten ilta meni ihan hyvin ja Pogo oli ihan normaali. Tänään aamulla ei tietoakaan enää eilisen tuskista. Ainut mitä keksin, että syynä voi olla, on joulustressi. Voiko koira jännittää ja stressata oikeesti noin paljon? Ja kun Pogo reagoi aina kaikkeen mahallaan. Jouduttiin olemaan kaikkien koirien (plus minä) kanssa eri huoneessa, kun joulupukki kävi. Siinä olis voinut käydä niin, että joko Pogo olis saanut sydärin, tai pukki olis ollut entinen kun kuusi vesikoiraa olis hyökännyt :)

Kotona sitten Pogo pääsi tekemään sitä joulun lempipuuhaa: repimään papereita. Vähät se välittää lahjoista, paperi on se tärkein :)


Että sellainen oli Nagan ensimmäinen joulu. Toivon mukaan ensi vuonna olisi vähän vähemmän jännitystä. Naga tuskin edes huomasi tätä draamaa, pääasia oli taas velipoika Zip ja yhteiset leikit. Plus tietty lahjat, joista paljastui herkkuja! <3

perjantai 23. joulukuuta 2011

torstai 22. joulukuuta 2011

Ollaan oltu ihan kilttejä...

... ainakin melkein.

Naga on ollut ainakin näin kiltti:

Minkäs sille voi, jos hampaat vaan tippuu. Harmi, ettei yhtään ole löytynyt. Ei ole voinut laittaa tyynyn alle ja jäädä odottamaan ylläriä hammaskeijulta. Ehkä joulupukki tuo sitten kaikki lahjat näiden menetettyjen hampaidekin puolesta.

Gille on ollut ylläripylläri meidän pojista kaikista tuhmin. Mutta se annettakoon Gillelle anteeksi, kun sillä on hyvät syyt. Eikä siis poikkea normaalista mitenkään. Oikeesti Gille ei edes usko joulupukkiin, niin sitten ei tarvi olla kilttikään.
Maanantain harkoista sen verran, että siellä valssattiin. Joku miljoona kertaa peräkkäin. Ja kun sanon miljoona, niin en liiottele yhtään. Kyllä siinä sai päänsä sekaisin, kun pyörittiin joka suuntaan... valssi on vaikee, supervaikee. Siksi mä en kai tykkää tanssiakaan :)
(mallipojasta ei ole tällä kertaa kuvaa lainkaan)

Pogo on ollut tosi kiltti. Sitä jännittää hirmuisen paljon joulupukin tuleminen. Voi olla, että Pogo joudutaan pistämään ihan eri huoneeseenkin siksi aikaa, on se sen verran jännä juttu. Varsinkin nyt, kun ei edes näe enää kunnolla. Tuolla se on nytkin haukkunut eteisessä jo tunnin, kun odotetaan Nannea kylään... mutta eihän sitä koskaan tiedä kuka sieltä tulee!? Pogolla menee läpi se, että paketoi jonkun vanhan lelun ja poika on taas kerran maailman onnellisin.

Meidän iki-ihana ja maailman paras tonttu. Kirjaimellisesti.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Nagilityä ja ipanoita

Nagilityä, eli Nagan kanssa agilityä :)

Käväistiin tänään maneesilla kokeilemassa, miten pikkupojat aksaa. En ole Nagan kanssa tehnyt oikeastaan paljon mitään vielä, hiukan kentällä joskus putkea ja siivekkeitä ja kotona harjoiteltu kontakteja. Laittoman vähän siis. Ei siis voi oikeen paljon vielä odottaakaan pikkuiselta. Mutta mun mielestä hienosti ne meni molemmat, Naga ja Zip. Hiukan hakusessa pari juttua ja itsekin pitäis malttaa ohjata kunnolla, eikä olettaa että pikkupoika osaa. Mä ehkä osaan parhaiten ohjata perille asti, kun Gille on edelleen sellasessa pentuvaiheessa, eikä osaa irrota esteille :D On siis tullut harjoiteltua sellaista "agility for dummies" -ohjausta kerran jos toisenkin.
Nyt kelpaa mennä sitten ensi viikolla starttaavaan Janitan pentukoulutukseen, vaikka hiukan ehkä pitäisi muutamaan juttua opetella, ettei tuolla isossa cityssä joudu sitten häpeemään Nagaa kun se on ihan maalaisjuntti :P

Lauantaina oltiin pentutreffeillä, Naga, Zip, Ali ja Dex. Viimeiseksi mainittu käppänä ei oikeen tuntenut oloaan kotoisaksi meidän vesipäiden joukossa :) Mistähän moinen johtuu!?
Reipasta porukkaa oli taas matkassa mukana, Zip oli retkellä ilman mammaa ja tosi hienosti käyttäytyi. Mitä nyt yhden kerran meinasin saada kohtauksen, kun poika päätti, että nyt läks. Sinne se viiletti määrätietoisesti kohti parkkipaikkaa ja kuulo oli pois päältä. Ajattelin siinä jo hetken, että suuttuikohan se ja lähti kotiin? :D Mutta ei sentään, sieltä se jo juoksi takaisin. Ja sitten vielä Zip tuli meille leveilemään Nagalle, että hän osaakin kävellä rappuset myös alas. Meidän mammari kun osaa kiivetä ne vaan ylös ja sitten jää huutamaan yläkertaan, että mä oon jumissa. Zip oli astetta kovempi jätkä.

Meillä on nyt tällä viikolla vieraillut kaksi eri ystäväperhettä lapsineen, ensin oli vaan yksi pikkutyttö vanhempineen ja sitten oli Aholan jengi. Pogon mielestä noi pikkulapset - ja hiukan aikuisetkin on vaan niin kivoja kyläilijöitä. Ensin Pogo ihastui Heikkiin (joka ei siis ole lapsi, vaikka Pogon mielestä on, kun ei sillä ole tukkaakaan). Sitä oli superkiva tökkiä ja pussata. Ja TÖKKIÄ. Naga puolestaan ihastui Linneaan, joka oli samalla tasolla kun hän ja liikkuikin neljällä jalalla. Parit pusut sai siis tämä pikkutyttö. Melkoinen shokkihoito Linnealle, joka näki ensimmäistä kertaa koiria lähietäisyydeltä :P Mutta ei ainakaan kauheen traumatisoituneelta näyttänyt ja kovasti ainakin nauratti.


Sitten Anna ja lapset. Ne onkin jo niin tottunut meidän laumaan, ettei välitä vaikka saa aina tossa ovella tervetulo-konsertin. Kyllä sitä nyt aina vähän huutaa pitää. Nyt Pogo otti uhrikseen Annan ja Oton. Viime kerralla jo Naga ja Otto oli parhaita kavereita, mutta nyt Pogo päätti omia pikkupojan. Annaa tökittiin ja Ottoa pussattiin niin, että koko poika oli ihan märkä :D On se kiva, että Pogollakin on joskus kivaa.

Pogo tykkää Otosta :)

"Otetaan kuva Pogosta ja Miiasta"
Ja siihen tuumaa kiipeilijävierailija Zip, että "ja minä kans!"

tiistai 13. joulukuuta 2011

Joku otsikko

Noniin, taas väännetään väkisin tekstiä tänne. Pikkusen alkaa blogi käymään hitaalla, kun ei tapahdu mitään ja kaikki mitä kirjoitan toistaa itseään... niinkun tämäkin valitus.

Edellisviikolla treenit jäi välistä, kun vietettiin agility-porukan kesken pikkujouluja. Kivaa oli :)

Luntakin tuossa oli hetken aikaa... sai mielen kummasti pirteämmäksi, mutta sitten se taas meni. Melkoisen pikainen visiitti. Kummallisesti toi ilma vaikuttaa ihmisten mielialaan... ainainen pimeys ja kuraisuus ei vaan ole kivaa, varmaankaan kenenkään mielestä? Tai ainakaan kenenkään koira-ihmisen. Koiria saisi olla pesemässä alvariinsa. Olisi jouluisempikin tunnelma, jos sitä lunta olisi maassa edes hiukan. Oi säiden haltija, olisitko niin kiltti ja antaisit meille pysyvän lumen muutamaksi kuukaudeksi? Kiitos.


Mutta eilenpä päästiin taas harkkoihin, jee, olin ihan fiiliksissä taas. Tosin, Tanja oli laittanut radan nettiin, jonka teemana oli välistävedot. Joten ennakko-olettamus oli, etten taaskaan ehkä olisi parhaimmillani. Mutta mitäpä tuosta, pääasia, että pääsen tekemään Gillen kanssa aksaa niin kauan kun vaan sitä iloa meille suodaan. Uusi asenne on taas täällä, mutta se kyllä pätee vaan harkkaamista (eli oikeastaan asenne on vanha). Tuo kisapuoli on nyt toistaiseksi vielä hämärän peitossa erinäisistä syistä. Eli vinkkinä Tanjalle, tiedät kyllä että ryhmä on täynnä erittäin kiitollisia tyyppejä sen takia, että saadaan käydä reeneissä. Ei anneta ulkopuolisten mielipiteiden haitata.

Possuagilityä ala Gille

Mutta harkoissa kaikki ei sitten mennytkään ihan niinkun strömsössä. Hyvä että edes päästiin radalle, kun porukka alkoi kiehumaan siellä. Oli maksien vuoro olla ekana, joka tarkoitti sitä, että oman vuoronsa jälkeen saa häippästä. Mutta sitten sattuikin niin, että pieniä oli vaan kaksi, joista Mikon piti mennä lasten takia ekana ja sitten radan purku jäi Hennan ja Tanjan harteille. Ei siis reilu kauppa. Kaijan ehdotus oli, että kaikki jää, koska kaikilla on kiire kotiin. Ei siinä sitten ihan niinkään mennyt, mutta toiset teki kompromissin ja jätti omat kiireet ja toiset ei. Lasten takia mun mielestä saa häipyä, muut syyt onkin sitten eriarvoisia, toki niitäkin pitäisi kunnioittaa. Minä ajattelin, että kun menen Gillen kanssa jokatapauksessa medihyppyjä, niin olisin aikaa säästääkseni mennyt heti Mikon jälkeen, kun rimat oli jo oikealla korkuudella. Mutta salaisen varausjärjestelmän vuoksi tästä meinasi syttyä sota ja mentiikin sitten tokavikana minihypyillä. Melkoisen mielenkiintoista, meikäläiselle tuli pikkusen kiire :)

Tosiaan kun sinne radalle sitten päästiin niin ymmärsin, että miksi maksikoirilla on ne korkeemmat hypyt. Eihän siinä meinannut ehtiä mihinkään. Kun on viisi hyppyä peräkkäin joissa jokaisessa pitää tehdä välistäveto, niin moro. Topi kyllä sanoi, että se näytti just hyvältä, kun mulla oli niin hemmetin kauhee kiire kokoajan, että kerrankin liikuin tosissani. Putkiin ohjaamisesta sain taas noottia... miten se onkaan niin vaikeeta mulle? Aina. Sitten Tanja perhana vielä alkoi uhkailemaan, että pitää tehdä kunnollinen takaaleikkaus putkeen, tai muuten saan mennä sen sata kertaa, kunnes onnistuu. Tanja se tietää mistä narusta vedellä, heti kun uhkaillaan niin teen kunnolla, ykkösellä oikein :)


Ja kun harkkojen piti olla lyhyet, niin otin koko porukan mukaan. Topi, Pogo ja Naga pääsi retkelle. Nagan takia siis lähinnä tämä konkkaronkka lähti messiin. Vähän sosialistamisjuttuja pennulle siis. Siellä Nappula pääsi ottamaan kontaktin ja tekemään kaikkea kivaa Topin ja Tanjan kanssa. Ihan hyvin sen kanssa voisi maneesilla harkata, mitä nyt hiukan se hepan kakka maistui, mutta aika vähän. Tosi reipas pikkupoika meillä. Elvis-sakemanniakin se meni tervehtimään iloisesti ja hiljaa. Tai sitten pikkupoika mietti, että "ton kaverin pää on mun kokoinen - joten nyt on ehkä pidettävä naama kiinni" :D Väsymys, nälkä ja vilu alkoi vaivaamaan pikkuista loppua kohden, mutta se nyt vaan piti kestää. Oli se onnellinen poika kun pääsi kotiin, sai ruokaa ja unta. Ihana ihana ihana ihana pieni pallero.


lauantai 3. joulukuuta 2011

Autoilua

Aaaa, oon unohtanut kertoo yhden hyvän jutun Nagasta. Meinaan sen tyylistä matkustaa autossa. Pikkupoikana se matkusti erikseen omassa boksissa, mutta kun se kasvoi siitä yli niin pääsi pikku-ukkokin isojen poikien osastolle takakoppaan. Ei aikaakaan, kun Nappula tajusi, että sieltä pääsee kiipeemään pois! Takakopan ja takapenkin välissä on verkko, mutta sen sivuilla on rako. Sieltä se kiipee, ja jää nukkumaan takapenkin niskatukien ja verkon väliin. Yritä siinä nyt ajon aikana saada se pois sieltä. Komennukset ei oikeen tehoa, kun ei pikkuinen tiedä mitä alas tai taakse tarkoittaa. Siinä se voi olla välillä koko matkan, välillä vaan hetken. Joskus se pysyy kokonaan pois. Uskomaton apina. Tämä on kai sitä liikenneturvallisuutta parhaimmillaan? Ehkä siis vihdoin ja viimein olisi aika hankkia ne kalterit tonne taakse? Saa antaa vinkkejä mistä sellaiset saisi hyvällä (halvalla) hinnalla ja kenties auton mittojen mukaan.

Kuvan otin kännykällä, joten ei siitä paljon selvää saa, mutta idean kai tajusitte? Samalla tavalla se kiipeilee edelleen meidän sohvan selkänojan päälle, mahtaakohan tämä ollakaan lainkaan Bonon jälkeläinen, vai onkohan Ebba hommaillut sittenkin apinan kanssa? :D :D

Joulunodotusta


perjantai 2. joulukuuta 2011

Talvi tule jo!

Nyt olen kyllä sitä mieltä, että talvi saisi tulla jo. Jos nyt tulisi edes sillee ihan hiukan lunta, että olisi valoisampaa ja pikkupakkanen, ettei tarvisi joka lenkin jälkeen kantaa koiria suihkuun. Kiitos.

Maanantaina oli ensimmäiset maneesiharkat! Jee, ohjatut treenit, ihan huippua. Olin vaan niin fiiliksissä, etten edes tajunnut manata maneesin tyhmyyttä. Ehkä sekin aika vielä koittaa, mutta nyt oli kivaa. Itse olin kyllä taas niin ulkona kun olla ja voi, mutta oli silti kivaa. Miten voikaan tuollaisen muutaman kuukauden tauon jälkeen pää taas nollaantua ihan täysin? Omatoimitreeneistä ei ole mitään hyötyä, kun en mä nyt voi itse itseäni koutsata. Ja fiiliksien huumassa luulin, ettei Gille ollut edes kovinkaan likainen, kunnes seuraava päivä valkeni ja katsoin Topin auton sisälle... hups, taisi se sittenkin olla vähän kakkanen :)

Niinkun Taru tuossa taisi kommentoida, niin meidän päivät ei kyllä ole tylsiä. Välillä tuntuu kuin olisi mammalomalla, pikkuvauvansa kanssa. Naga yksikin kerta pissasi tunnin sisällä neljä kertaa sisälle. Ja syynä taisi olla se, että se paineli menemään niin täysillä, että piti aina leikin jälkeen pissata. Eli ehkä niinä neljänä kertana kun ehti vetää henkeä? :) Mutta on niitä onnistuneitakin päiviä, tänään esimerkiksi sisälle on tullut vaan yksi vahinko. Pelkään vaan, että meidän takapihan ovi menee rikki tästä, kun sitä saa olla avaamassa alvariinsa. Siinä se nappisilmä istuu odottamassa, tuijottaa ovea ja yrittää kertoa, että tahtoo pihalle. Joka neljäs kerta sillä on ehkä oikeesti hätä :)
Ja tosiaan, vaikka Naga onkin ihan mahdoton, niin on se mahdottoman ihanakin. Vaikka mä välillä saankin esim. metsälenkeillä sanoa pariin otteeseen sanat "hiton Ebba" kun toi pikkujätkä on päälakeaan myöden jossain ojassa, sadassa eri ojassa - niin on se vaan ihana. :) Ebban geenit on uskomattoman hyvin periytynyt Nagalle. Ojamagneetin lisäksi se esimerkiksi pelkää kuollakseen meidän rappusia, niinkun äitinsäkin. Mutta jospa agilityrintamallakin menisi sitten yhtä hyvin. Ebba-mammasta kun tuli tuossa heittämällä agilityvalio, niin ei se hullumpaa ole. Harmi vaan, että se on sellainen hippiäinen ja toistaiseksi vailla näyttelytulosta, niin ei se ihan virallista ole, mutta meidän silmissä Ebba on aika valioyksilö.

Gillen kanssa on nyt menossa taas stressausvaihe, sen kanssa ei kyllä koskaan ole asiat hyvin. Just kun luulee, että ollaan saatu joku vaiva kuriin, niin seuraavaa jo pukkaa. Kai se on tämä minun karma kun tarttuu, en muutakaan keksi. Ei siitä sen enempää, jatkan asian tutkimista ja katsotaan jatkuuko elämä samalla mallilla vai pitääkö keksiä ratkaisu B.
Äsken oli hauskaa kun Tanja kävi pitkästä aikaa hieromassa Gillen, ja Pogo joutui odottamaan aidan takana sen ajan. Voi sitä narinan määrää! Pogon piti valittaa koko aika ja teki selväksi, että hänkin on täällä!! Hiton mutsi kun on niin köyhä, ettei maksa hänen hierontaa!! :D Ja kun poika pääsi aidan takaa pois, niin se meni samantien kiusaamaan Tanjaa. Siitäs sait :P

Sitten pitää vielä kertoa eilisestä lenkistä. Päätin, että nyt mennään hihnalenkille kahdessa erässä taas. Oman pääkopan takia :) Eka Gille. Sen kanssa mentiin juoksulenkki, joka oli aivan taivaallisen mahtava. Gille oli niin ihana lenkkikaveri, kiltisti juoksi vieressä ja oli ihana. Kotiin ja vaihdettiin koirat. Pogo ja Naga messiin. Toisinsanoen, Nuija ja Tosinuija. Siinä oli mulla oikeen taukkien kokoontumisajot. Voi vitsi mitä urpoja. Pogo kantaa kiveä suussaan ja hinaa jossain perässä löntystäen. Urpoilee minkä kerkiää hajujen perässä. Naga risteilee puolelta toiselle, repii omaa hihnaansa, repii Pogon hihnaa, repii Pogon heijastinliiviä, repii omaa hihnaa, kantaa keppia, repii taas sitä hihnaa... Ja kieltämisen jälkeen muistaa noin sadasosasekunnin ajan, miten piti kävellä oikein :) Loppulenkki menikin sitten jo mallikkaasti, tosin taivaalta satoi jäävettä ja tuuli tuiversi naamaan, joten olisi se voinut mennä paremminkin. Gille nostatti pisteitään tällä kertaa aika tavalla :D Ei voi muutakaan, kun huumorilla etiäpäin.

Oi että mä sitten rakastan mun koiria, mitä mä tekisinkään ilman niitä? En kyllä todellakaan osaisi olla ilman, olisinko edes olemassakaan? Elämä ei todellakaan ole tylsää tässä perheessä! <3 (taikka hiljaista!!!)

lauantai 26. marraskuuta 2011

Nagan touhut

Sain vihdoinkin aikaiseksi koottua yhteen Nagan touhuiluvideoita. Tämä nyt on lähinnä mulle muistoksi, koska veikkaan, ettei nämä pentuhäröilyt niin kauheesti muita kiinnosta :) Mut kattokaa jos kiinnostaa. Äänet on aika tärkeet, että kuulee Nappulan örinät.

Hitto kun etsin ja etsin, että miten tohon videoon saa lisättyä puhekuplat, mutta kun en oo nörtti enkä osaa. Jokatapauksessa, ensimmäisessä pätkässä Naga tekee pahojaan. Toki mä yllytän sitä (rapsuttamalla sitä peittoa) ja tämän videon jälkeen toi touhu onkin tiukasti kielletty. En voi sille vaan mitään, että se on mahdottoman hauskaa :D Mut nyt kun sain sen videolle, niin enää ei saa repiä sohvaa :P Toisessa videossa Naga riehuu omiaan lelun kanssa, ihan niinkun isoveljensäkin, mutta keskenkaiken tajuaa, että Pogolla taitaakin olla kivempi lelu... ? Kolmannessa klipissä Nagan taidonnäyte siitä, miten sen lelun siltä isoveli-paralta saa. Ja Pogon mielipide kuuluu myös, siihen ei tekstityksiä tarvita :)
Sitten riehutaan taas putkessa. Jostain syystä toi putki ei ole ollut enää pitkään aikaan meillä esillä :) Ja viimeisessä pätkässä Nagan ilo-tanssi. Topi heräsi ja kaikki koirat on ylionnellisia. Pogo rupee aina riehumaan lelunsa kanssa, Gille heiluttaa häntää ja hiukan pussailee, Naga kävelee ympäri kämppää, örisee lelu suussa ja on vaan ylisöpö. Isommat pojat tajuu vaan jossain vaiheessa lopettaa, mutta pikkumies ei, se vaan jatkaa ja jatkaa ja jatkaa...

Tässä siis meidän hassunhauska pikku-ukko, olkaa hyvät.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kolmikon kuulumiset

Onpas tylsää kun ei ikinä ole mitään oikeeta kirjoitettavaa. Pitää siis taas kerran kirjoittaa ihan normi-kuulumisia vaan. Yritän nyt sitten vääntää arjesta jotain hauskaa tarinaa.

Käydään joka päivä koirien kanssa metsälenkillä, oi että mä tykkään sen takia tästä vuodenajasta, kun voi mennä metsään. Ei tarvii pelätä käärmeitä, eikä hirvikärpäsiä. Jos kuraa olis hiukan vähemmän, niin hyvä olis. Ja valoa tietty kans, olen taas sen verran"hyvässä" asemassa, että pystyn menemään lenkille aamulla jolloin vielä sinne metsään uskaltaa vielä mennä. Mutta asian kääntöpuolena onkin se, että metsä on ainut paikka minne voin mennä, kun muualla menee niin hirveesti rahaa, jota ei ole. Puolensa ja puolensa.

Pogosta en nyt oikeen saa väännettyä mitään hauskaa juttua, kun sen päivät menee aina samalla kaavalla. Se on aina ihan pöllö, eli kokoajan hauska :) Ensin se alkaa noin kello 7 aikaan herättämään mua, joskus voi joutua piippaamaan siinä sängyn vieressä pari tuntia ennen kun tottelen. Sitten mennään sinne metsälenkille, joista jokaisella pitää ainakin yksi kivi löytää ja kantaa kotipihaan. Välillä voi vähän rökittää Gilleä. Sitten kotiin, syö, jumppaa ja laiskotellaan. Pallo on edelleen kova juttu, mutta hemmetti kun kaikki pallot on saman värisiä kun lattia, niin ne tuppaa menemään hukkaan, vaikka on ihan nenän edessä. Välillä käy Pogoa niin sääliksi, kun ei se löydä sitä palloa siitä sentin päästä, haistaa kyllä, että tässä se on, mutta missä!? Pimeellä ulkona on paljon mörköjä. Ja kotonakin yksi mörkö löytyy, nimittäin Naga. Pogo selvästi yritti alussa sanoa pikkupojalle, että painu hiiteen, mutta kun ei auttoriteetti riitä, niin nyt antaa pikkuisen sitten vetää kuusnolla. Välillä tuntuu, että Pogo on ihan onnellinen siitä, että sokeutuu ja voi sen varjolla ihan huoletta viettää oloneuvos aikaa kotona... koti on Pogon mielestä ykkösjuttu. Kakkospaikalla on tasoissa Vaarin kanssa pihalla oleminen ja agilitykentällä pallon kanssa juokseminen.

Gille on ihan omituinen taas. Olen sen mahataudin jälkeen seurannut sitä, että onkohan kaikki nyt ihan kunnossa. Poika parantui ja muuttui ihan normaaliksi Gilleksi, mutta joku siinä vielä mättää. Ihan kun se olisi masentunut. Ensin ajattelin, että sitä kutittaa taas niin paljon, mutta en usko, että se sitäkään välttämättä on. Kutiamistilanne on kuitenkin jo paljon parempi. Jokatapauksessa poika käyttäytyy erittäin epänormaalisti. Kaikki sanoo, että se johtuu Nagasta. Onko Gillellä muka oikeesti niin pitkät piuhat, että se masentuu vasta kun pikkuinen on ollut meillä jo monta viikkoa? Yksi ilta sain nähdä Gillen elämässä pienen valonpilkahduksen. Se oli ihan superhauska tilanne. Katsoin telkkaria ja koirat nukkuu lattialla. Gille näki selvästi jotain unta, kun koko kroppa nyki. Yhtäkkiä se heräsi, jumitti hetken paikallaan, katsoa mua ja suorastaan juoksi mun viereen. Sitten alkoi armoton pussaaminen ja hännänheilutus. Sitten Gille näki Pogon, sama juttu sille. Sen jälkeen paineltiin menemään lelu suussa ja häntä edelleen viuhuten... kunnes into laski taas. Mutta se oli kerrassaan ihana ele. Näki varmaan jotain painajaista, ja oli maailman onnellisin kun mä ja Pogo oltiinkin siinä. Ihana poika.

Naga Nappula on sensijaan ihan mahdoton. Sen takia varmaan isot koirat on jokseenkin flegun oloisia, kun toi yks ikiliikkuja ei ole ikinä paikallaan. Mulla olis siitä muutama videokin, mutta ne pitäisi jaksaa vielä muokata. Mahdoton on vaan oikea sana kuvailemaan tätä tapausta. Se voi aamulenkin jälkeen olla edelleen täynnä virtaa, ihan ku se lenkeillä keräisi energiaa, eikä kuluttaisi. Sohva on ihan ykkösjuttu, mikä saa mut raivon partaalle. Sinne hypätään, riehutaan, kaivetaan, heitellään tyynyjä lattialle, kaivetaan, hypätään alas, otetaan lelu mukaan ja hypätään uudestaan, kaivetaan... Ja sana "ALAS" ei ole oikeen mennyt jakeluun. Kun se on vaan niin hauskaaaaaaa siellä sohvalla. Koulutus on vähän vielä kesken tällä saralla, kun pikkupoika nyt vaan on vähän liian energinen. Ei sen perässä pysy! Ja toinen hauska, mutta rasittava juttu on ulos pyytäminen. Meillä ei enää tule paljonkaan pissoja sisälle sen takia, että poika on tajunnut, että jos istuu ulko-oven edessä ja tuijottaa sitä merkittävästi, niin se saattaa aueta. Ihan törkee hyvä, että osaa ton. Mutta arvaatkaapas vaan, istuuko se siinä sitten kokoajan!? Ulkona kun on kiva käydä myös vähän syömässä chilejä ja riehumassa kukkapenkissä. Ota siitä sitten selvää, että millon sillä on oikeesti hätä. Sitten jos sille sanoo "olit just minuutti sitten ulkona, en päästä" niin se pissaa sisälle. :D Useimmiten sillä kyllä on hätä, mutta silti... mahdoton tapaus. Tätä tarinaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin, pikku-ukolla kun on niin paljon kaikkia hassuja juttuja... Mutta tämä saakoon riittää nyt.
Ainiin, käytiin ensimmäisillä rokotuksilla, veljeket N ja Z oli yhdessä lääkärissä ja molemmat pojat oli priimakunnossa ja mallikelpoisia kansalaisia :)

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Apina-agilityä

Nyt kuulkaas pukkaa sellaienen valituspostaus ilmoille, että oksat pois. Älä siis lue enempää jos et kestä itsesääliä. Nyt vielä kun tämä suunnaton vitutus on päällänsä, ei todellakaan olisi järkevä alkaa kirjoittamaan jotain typerää blogia. Mutta ei tänään ole mikään muukaan mennyt kovinkaan nappiin, niin jatketaan nyt samalla linjalla.

Taru oli mukana kun kävin pistäytymässä ATT:n kisoissa. Tyhmin idea taas vähään aikaan. Taru kylläkin lähti Zipin takia matkaan, että saa pikkupoika haistella vähän agilitytuulia. Naga tuli mukana siinä siivellä. Eli jos ei muuta, niin pikkuisilla on ollut tänään ainakin hyvä päivä. Mahtavan reippaat pikkupojat <3 Terhi käski mun keksiä kolme positiivista asiaa tältä päivältä, mutta tota ei varmaan lasketa. Veikkaan, että kyse olisi kuitenki mun ja Gillen suorituksesta? Vielä en ole yhtäkään asiaa keksinyt, mutta jatkan pohdintaa...

Tosissaan jo kotona mulla oli sellainen olo, ettei voisi vähempää kiinnostaa lähteä. Tarukin huomasi mun ihanan pirteän olotilan ja päätti pysytellä kaukana kisapaikalla... on se kivaa muuttua niin mahtavan mukavaksi ihmiseksi tuolla kisakentillä :) (sarkasmia, jos et tajunnut)

No, eka rata oli tosi helpon oloinen tutustumisvaiheessa. Ja radallakin, ei sieltä olisi tullut mitään virhettä, jos oltais onnistuttu jossain. Hyllytettiin siis molemmat radat, mutta se nyt oli sanomattakin selvää. Toinen rata oli profiililtaan hiukan haastavampi, muttei todellakaan mikään vaikea. Molemmissa oli vaan sama ongelma. Gille puree, ja puree ja puree. Eikä irtoo YHTÄÄN. Se on ihan mahdoton. Oikeesti se oli ihan kummallinen, on ollut muutenkin ihan outo jo jonkin aikaa. Ei se mun mielestä ennen ole NOIN paljon purrut. Ja harkoissa se ei mielestäni pure enää oikeastaan ollenkaan...

Myöskään se yksi ja ainut este, mikä on Gillellä ollut nyt tosi vahva ja hyvä, nimittäin kepit, kusi molemmilla radoilla. "mää en osaa pujotella, mää oon urpooo". Kun katson tässä tuomarinsihteerinlappuja, niin oioi kun ollaan hyviä. Radalla oli 20 estettä, niin päästiin me niistä sentään puolet oikein. Loppusuora meni kuulemma hyvin molemmissa, mulla itselläni siitä ei ole muistikuvaa. Toinen rata oli ihan fiasko. Ja tässä tuli hylly siitä, että Gille puri mua. Tuomari siis päätti vissiin, ettei pysty enää katsomaan sitä kun koira puree ohjaajaansa, niin oikea ratkaisuhan siinä on seuraava: tuomarinpuhuttelussa kertoo, että pillin vihellyksestä pitää poistua radalta. No, vihellys kuului ja mä pysähdyin hämmentyneenä, mitä mä nyt tein väärin!? Mutta tuomari se päätti vaan tulla kertomaan mulle, etten saa antaa koiran purra minua ja hylkäsi meidän suorituksen huvikseen sen takia. Saatiin sentään jatkaa rata loppuun asti. Kyllä me se kolmas kielto sieltä oltaisiin jokatapauksessa saatu, joten hylky olis varmaan tullut, mutta pointti ei olekaan se. Vaan se, että IHANKO TOTTA EN SAA ANTAA KOIRAN PURRA MUA!? Mitä v*ttua mun siellä radalla sitten pitää tehdä? Purra takaisin vai? Tsiisus kun ärsyttää!! Ihan piti sitten turkuun asti ajaa kuullakseen tämäkin asia. Ja kun ongelma on se, että vaikka kovinkaan moni ei usko, niin mulla on radalla aikamoisen kylmät hermot, enkä siis välttämättä huomaa että mun käsi sattuu, kun vasta maalissa. Ei siinä kuitenkaan veri lennä, kun hammas osuu suoraan luuhun. Ni reagoi siihen sitten maalissa vasta!? Ei tajua.

Suunnattoman suuri kummastus iskee taas takaraivoon. Miksi mä kisaan? Ymmärrän, että jotkus ihmiset tykkää kisaamisesta, niillä on kilpailuviettiä ja ne nauttii siitä tunteesta. Mä en. Harkoissa on huipusti kivaa, miksi siis kiusaan itseäni kisoissa? Joskus ärsyttää agilityn luonne, kun siinä pääpointtina on se kisaaminen. Siitä on tullut mulle sellaista pakkopullaa. Onhan se kiva katsoa ihmisiä onneasta soikeina kun ne onnistuu, ja olen erittäin onnellinen nytkin kavereiden onnistumisista lauantain kisoissa. Mutta kun meikäläisen kohdalle tälläistä onnistumista ei ole suotu, mahdetaanko suodakaan. Niin miksi kisaan? Voisin olla vaan onnellinen siitä, että mulla on kolme älyttömän ihanaa koiraa, jotka on mulle maailman tärkeimmät ja tehdä niiden kanssa asioita joista tykkään ja joiden jälkeen jää hyvä mieli. Toistaiseksi agilitykisat ei ole sillä listalla. Voi kun oliskin. Agilitymasennus, here I am.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Moi taas

On vähän päivitykset jäänyt kuvien tasolle, kun ei jaksa kirjoitella mitään ihmeellistä. Päivät sen kun menee hurjaa vauhtia eteenpäin, eikä mitään mukamas ehdi tekemään. Uskomatonta.

Gillen mahataudista taisin kirjoitella viimeksi, sen kirjoituksen jälkeen alkoi poika parantumaan ja ollaan oltu onnellisesti terveitä sen jälkeen. Välillä pojat aiheuttaa harmaita hiuksia kun isommat pojat oksentaa ruohoa ja pikkupoika frisbeen palasia. Meni muuten se frisbee aika vikkelään visusti piiloon.

Naga sen kun kasvaa vaan... poika kävi äsken puntarilla, niin on sitä painoa kertynyt jo 5,5 kiloa. Vaikka ei jätkä suostukaan syömään kunnolla, niin hyvin se silti kasvaa :) Nyt on selvästi tapahtunut loikkaus reippaampaan suuntaan, kun lenkeillä jaksaa huomattavasti enemmän riehua ja telmiä. Ollaan myös jatkettu uusien juttujen opettelemista. Kontaktin ottaminen sujuu mainiosti laatikon päällä sekä ihan oikealla puomin alastulolla. Ja äsken kun olin isojen poikien kanssa lenkillä, oli Topi opettanut Nagalle maahan ja seiso. Tottakai tässäkin pitää olla melkoisen omintakeinen tyyli maahanmenolla, ei mikään tokokoira. Pylly sivuun ja liukuu alas... Ei onnistuisi nurmikolla :) (tästä olis videokin, mutta yllättäen en saa ladattua sitä tänne). Laatikkoleikkiäkin ollaan pelattu ja kohta siirrytään opettamaan keppejä :) Naga on myös nyt oppinut sen, että takapihan oven edessä istuminen tarkoittaa sitä, että pääsee ulos. Osaa siis pyytää pissalle aika hienosti. Sitten kun sinne ulos pääsee, niin pitää tehdä kaikki kielletty. Kävellä mullassa, kukkapenkissä ja syödä chilejä. Muun muassa. Ei ainakaan oikeilta kulkureiteitä kuulu kävellä - ja tosiaan ne chilit on ihan huippujuttu. Ei sitä poika turhaan ole chilin mukaan saanut nimeään, mutta ei sentään moricheja vielä syö :)


Gillen kanssa päätin mennä kisaamaan ATT:lle ensi sunnuntaina. Mikälie mielenhäiriö oli. Kaduin sitä heti seuraavana päivänä kun mentiin treenaamaan kentälle. Tauko agilitystä ei todellakaan ole ollut mulle hyväksi, en osaa enää mitään. Totaalisen pihalla ja hermot palaa just heti. Otin nyt sitten päämääräksi, että käyn muistuttamassa Gilleä joka päivä, miten puomi ja A suoritetaan oikeaoppisesti... jos saisi edes hiukan varmuutta kisasuoritukseen, vaikka tiedän jo valmiiksi miten siitä taas käy. Agilitymasennus, here I come!

Käytiin myös retkellä Vehmaalla. Siellä oli taas koossa koko M-pentue ja muutama muu pentukoira. Ei sentään tälle penturetkelle meidän aikuisia koiria otettu mukaan, siitä olis voinut seurata katastrofi :D

Tää on tällänen "hei, melkeen kaikki samassa paikassa ilman ettei oo ihmisjalkoja kuvassa!!"

"Mä tiedän, laittakaa te ne pennut istumaan paikalleen ni mä otan kuvan..."
Eiku...


Reissun yksi kohokohdista: termospullollinen glögiä!!
Nam :)


lauantai 5. marraskuuta 2011

Pentutreffeillä, osa 1

Käytiin viime viikonloppuna Tsaukkilassa epiksissä pentujen kanssa. Ei ne ihan aksaamaan päässyt, mutta ensimmäiset pentutreffit tuli tehtyä koko porukalla. Ebba oli mukana näyttämässä mallia, miten kuuluu olla sivistyneesti... vai miten se nyt menikään? Siellä taisi tämä mamma vetää hullunrallia ympäri parkkipaikkaa neljä pentua perässään. Hurjan reipasta sakkia nämä pallerot.