lauantai 26. marraskuuta 2011

Nagan touhut

Sain vihdoinkin aikaiseksi koottua yhteen Nagan touhuiluvideoita. Tämä nyt on lähinnä mulle muistoksi, koska veikkaan, ettei nämä pentuhäröilyt niin kauheesti muita kiinnosta :) Mut kattokaa jos kiinnostaa. Äänet on aika tärkeet, että kuulee Nappulan örinät.

Hitto kun etsin ja etsin, että miten tohon videoon saa lisättyä puhekuplat, mutta kun en oo nörtti enkä osaa. Jokatapauksessa, ensimmäisessä pätkässä Naga tekee pahojaan. Toki mä yllytän sitä (rapsuttamalla sitä peittoa) ja tämän videon jälkeen toi touhu onkin tiukasti kielletty. En voi sille vaan mitään, että se on mahdottoman hauskaa :D Mut nyt kun sain sen videolle, niin enää ei saa repiä sohvaa :P Toisessa videossa Naga riehuu omiaan lelun kanssa, ihan niinkun isoveljensäkin, mutta keskenkaiken tajuaa, että Pogolla taitaakin olla kivempi lelu... ? Kolmannessa klipissä Nagan taidonnäyte siitä, miten sen lelun siltä isoveli-paralta saa. Ja Pogon mielipide kuuluu myös, siihen ei tekstityksiä tarvita :)
Sitten riehutaan taas putkessa. Jostain syystä toi putki ei ole ollut enää pitkään aikaan meillä esillä :) Ja viimeisessä pätkässä Nagan ilo-tanssi. Topi heräsi ja kaikki koirat on ylionnellisia. Pogo rupee aina riehumaan lelunsa kanssa, Gille heiluttaa häntää ja hiukan pussailee, Naga kävelee ympäri kämppää, örisee lelu suussa ja on vaan ylisöpö. Isommat pojat tajuu vaan jossain vaiheessa lopettaa, mutta pikkumies ei, se vaan jatkaa ja jatkaa ja jatkaa...

Tässä siis meidän hassunhauska pikku-ukko, olkaa hyvät.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kolmikon kuulumiset

Onpas tylsää kun ei ikinä ole mitään oikeeta kirjoitettavaa. Pitää siis taas kerran kirjoittaa ihan normi-kuulumisia vaan. Yritän nyt sitten vääntää arjesta jotain hauskaa tarinaa.

Käydään joka päivä koirien kanssa metsälenkillä, oi että mä tykkään sen takia tästä vuodenajasta, kun voi mennä metsään. Ei tarvii pelätä käärmeitä, eikä hirvikärpäsiä. Jos kuraa olis hiukan vähemmän, niin hyvä olis. Ja valoa tietty kans, olen taas sen verran"hyvässä" asemassa, että pystyn menemään lenkille aamulla jolloin vielä sinne metsään uskaltaa vielä mennä. Mutta asian kääntöpuolena onkin se, että metsä on ainut paikka minne voin mennä, kun muualla menee niin hirveesti rahaa, jota ei ole. Puolensa ja puolensa.

Pogosta en nyt oikeen saa väännettyä mitään hauskaa juttua, kun sen päivät menee aina samalla kaavalla. Se on aina ihan pöllö, eli kokoajan hauska :) Ensin se alkaa noin kello 7 aikaan herättämään mua, joskus voi joutua piippaamaan siinä sängyn vieressä pari tuntia ennen kun tottelen. Sitten mennään sinne metsälenkille, joista jokaisella pitää ainakin yksi kivi löytää ja kantaa kotipihaan. Välillä voi vähän rökittää Gilleä. Sitten kotiin, syö, jumppaa ja laiskotellaan. Pallo on edelleen kova juttu, mutta hemmetti kun kaikki pallot on saman värisiä kun lattia, niin ne tuppaa menemään hukkaan, vaikka on ihan nenän edessä. Välillä käy Pogoa niin sääliksi, kun ei se löydä sitä palloa siitä sentin päästä, haistaa kyllä, että tässä se on, mutta missä!? Pimeellä ulkona on paljon mörköjä. Ja kotonakin yksi mörkö löytyy, nimittäin Naga. Pogo selvästi yritti alussa sanoa pikkupojalle, että painu hiiteen, mutta kun ei auttoriteetti riitä, niin nyt antaa pikkuisen sitten vetää kuusnolla. Välillä tuntuu, että Pogo on ihan onnellinen siitä, että sokeutuu ja voi sen varjolla ihan huoletta viettää oloneuvos aikaa kotona... koti on Pogon mielestä ykkösjuttu. Kakkospaikalla on tasoissa Vaarin kanssa pihalla oleminen ja agilitykentällä pallon kanssa juokseminen.

Gille on ihan omituinen taas. Olen sen mahataudin jälkeen seurannut sitä, että onkohan kaikki nyt ihan kunnossa. Poika parantui ja muuttui ihan normaaliksi Gilleksi, mutta joku siinä vielä mättää. Ihan kun se olisi masentunut. Ensin ajattelin, että sitä kutittaa taas niin paljon, mutta en usko, että se sitäkään välttämättä on. Kutiamistilanne on kuitenkin jo paljon parempi. Jokatapauksessa poika käyttäytyy erittäin epänormaalisti. Kaikki sanoo, että se johtuu Nagasta. Onko Gillellä muka oikeesti niin pitkät piuhat, että se masentuu vasta kun pikkuinen on ollut meillä jo monta viikkoa? Yksi ilta sain nähdä Gillen elämässä pienen valonpilkahduksen. Se oli ihan superhauska tilanne. Katsoin telkkaria ja koirat nukkuu lattialla. Gille näki selvästi jotain unta, kun koko kroppa nyki. Yhtäkkiä se heräsi, jumitti hetken paikallaan, katsoa mua ja suorastaan juoksi mun viereen. Sitten alkoi armoton pussaaminen ja hännänheilutus. Sitten Gille näki Pogon, sama juttu sille. Sen jälkeen paineltiin menemään lelu suussa ja häntä edelleen viuhuten... kunnes into laski taas. Mutta se oli kerrassaan ihana ele. Näki varmaan jotain painajaista, ja oli maailman onnellisin kun mä ja Pogo oltiinkin siinä. Ihana poika.

Naga Nappula on sensijaan ihan mahdoton. Sen takia varmaan isot koirat on jokseenkin flegun oloisia, kun toi yks ikiliikkuja ei ole ikinä paikallaan. Mulla olis siitä muutama videokin, mutta ne pitäisi jaksaa vielä muokata. Mahdoton on vaan oikea sana kuvailemaan tätä tapausta. Se voi aamulenkin jälkeen olla edelleen täynnä virtaa, ihan ku se lenkeillä keräisi energiaa, eikä kuluttaisi. Sohva on ihan ykkösjuttu, mikä saa mut raivon partaalle. Sinne hypätään, riehutaan, kaivetaan, heitellään tyynyjä lattialle, kaivetaan, hypätään alas, otetaan lelu mukaan ja hypätään uudestaan, kaivetaan... Ja sana "ALAS" ei ole oikeen mennyt jakeluun. Kun se on vaan niin hauskaaaaaaa siellä sohvalla. Koulutus on vähän vielä kesken tällä saralla, kun pikkupoika nyt vaan on vähän liian energinen. Ei sen perässä pysy! Ja toinen hauska, mutta rasittava juttu on ulos pyytäminen. Meillä ei enää tule paljonkaan pissoja sisälle sen takia, että poika on tajunnut, että jos istuu ulko-oven edessä ja tuijottaa sitä merkittävästi, niin se saattaa aueta. Ihan törkee hyvä, että osaa ton. Mutta arvaatkaapas vaan, istuuko se siinä sitten kokoajan!? Ulkona kun on kiva käydä myös vähän syömässä chilejä ja riehumassa kukkapenkissä. Ota siitä sitten selvää, että millon sillä on oikeesti hätä. Sitten jos sille sanoo "olit just minuutti sitten ulkona, en päästä" niin se pissaa sisälle. :D Useimmiten sillä kyllä on hätä, mutta silti... mahdoton tapaus. Tätä tarinaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin, pikku-ukolla kun on niin paljon kaikkia hassuja juttuja... Mutta tämä saakoon riittää nyt.
Ainiin, käytiin ensimmäisillä rokotuksilla, veljeket N ja Z oli yhdessä lääkärissä ja molemmat pojat oli priimakunnossa ja mallikelpoisia kansalaisia :)

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Apina-agilityä

Nyt kuulkaas pukkaa sellaienen valituspostaus ilmoille, että oksat pois. Älä siis lue enempää jos et kestä itsesääliä. Nyt vielä kun tämä suunnaton vitutus on päällänsä, ei todellakaan olisi järkevä alkaa kirjoittamaan jotain typerää blogia. Mutta ei tänään ole mikään muukaan mennyt kovinkaan nappiin, niin jatketaan nyt samalla linjalla.

Taru oli mukana kun kävin pistäytymässä ATT:n kisoissa. Tyhmin idea taas vähään aikaan. Taru kylläkin lähti Zipin takia matkaan, että saa pikkupoika haistella vähän agilitytuulia. Naga tuli mukana siinä siivellä. Eli jos ei muuta, niin pikkuisilla on ollut tänään ainakin hyvä päivä. Mahtavan reippaat pikkupojat <3 Terhi käski mun keksiä kolme positiivista asiaa tältä päivältä, mutta tota ei varmaan lasketa. Veikkaan, että kyse olisi kuitenki mun ja Gillen suorituksesta? Vielä en ole yhtäkään asiaa keksinyt, mutta jatkan pohdintaa...

Tosissaan jo kotona mulla oli sellainen olo, ettei voisi vähempää kiinnostaa lähteä. Tarukin huomasi mun ihanan pirteän olotilan ja päätti pysytellä kaukana kisapaikalla... on se kivaa muuttua niin mahtavan mukavaksi ihmiseksi tuolla kisakentillä :) (sarkasmia, jos et tajunnut)

No, eka rata oli tosi helpon oloinen tutustumisvaiheessa. Ja radallakin, ei sieltä olisi tullut mitään virhettä, jos oltais onnistuttu jossain. Hyllytettiin siis molemmat radat, mutta se nyt oli sanomattakin selvää. Toinen rata oli profiililtaan hiukan haastavampi, muttei todellakaan mikään vaikea. Molemmissa oli vaan sama ongelma. Gille puree, ja puree ja puree. Eikä irtoo YHTÄÄN. Se on ihan mahdoton. Oikeesti se oli ihan kummallinen, on ollut muutenkin ihan outo jo jonkin aikaa. Ei se mun mielestä ennen ole NOIN paljon purrut. Ja harkoissa se ei mielestäni pure enää oikeastaan ollenkaan...

Myöskään se yksi ja ainut este, mikä on Gillellä ollut nyt tosi vahva ja hyvä, nimittäin kepit, kusi molemmilla radoilla. "mää en osaa pujotella, mää oon urpooo". Kun katson tässä tuomarinsihteerinlappuja, niin oioi kun ollaan hyviä. Radalla oli 20 estettä, niin päästiin me niistä sentään puolet oikein. Loppusuora meni kuulemma hyvin molemmissa, mulla itselläni siitä ei ole muistikuvaa. Toinen rata oli ihan fiasko. Ja tässä tuli hylly siitä, että Gille puri mua. Tuomari siis päätti vissiin, ettei pysty enää katsomaan sitä kun koira puree ohjaajaansa, niin oikea ratkaisuhan siinä on seuraava: tuomarinpuhuttelussa kertoo, että pillin vihellyksestä pitää poistua radalta. No, vihellys kuului ja mä pysähdyin hämmentyneenä, mitä mä nyt tein väärin!? Mutta tuomari se päätti vaan tulla kertomaan mulle, etten saa antaa koiran purra minua ja hylkäsi meidän suorituksen huvikseen sen takia. Saatiin sentään jatkaa rata loppuun asti. Kyllä me se kolmas kielto sieltä oltaisiin jokatapauksessa saatu, joten hylky olis varmaan tullut, mutta pointti ei olekaan se. Vaan se, että IHANKO TOTTA EN SAA ANTAA KOIRAN PURRA MUA!? Mitä v*ttua mun siellä radalla sitten pitää tehdä? Purra takaisin vai? Tsiisus kun ärsyttää!! Ihan piti sitten turkuun asti ajaa kuullakseen tämäkin asia. Ja kun ongelma on se, että vaikka kovinkaan moni ei usko, niin mulla on radalla aikamoisen kylmät hermot, enkä siis välttämättä huomaa että mun käsi sattuu, kun vasta maalissa. Ei siinä kuitenkaan veri lennä, kun hammas osuu suoraan luuhun. Ni reagoi siihen sitten maalissa vasta!? Ei tajua.

Suunnattoman suuri kummastus iskee taas takaraivoon. Miksi mä kisaan? Ymmärrän, että jotkus ihmiset tykkää kisaamisesta, niillä on kilpailuviettiä ja ne nauttii siitä tunteesta. Mä en. Harkoissa on huipusti kivaa, miksi siis kiusaan itseäni kisoissa? Joskus ärsyttää agilityn luonne, kun siinä pääpointtina on se kisaaminen. Siitä on tullut mulle sellaista pakkopullaa. Onhan se kiva katsoa ihmisiä onneasta soikeina kun ne onnistuu, ja olen erittäin onnellinen nytkin kavereiden onnistumisista lauantain kisoissa. Mutta kun meikäläisen kohdalle tälläistä onnistumista ei ole suotu, mahdetaanko suodakaan. Niin miksi kisaan? Voisin olla vaan onnellinen siitä, että mulla on kolme älyttömän ihanaa koiraa, jotka on mulle maailman tärkeimmät ja tehdä niiden kanssa asioita joista tykkään ja joiden jälkeen jää hyvä mieli. Toistaiseksi agilitykisat ei ole sillä listalla. Voi kun oliskin. Agilitymasennus, here I am.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Moi taas

On vähän päivitykset jäänyt kuvien tasolle, kun ei jaksa kirjoitella mitään ihmeellistä. Päivät sen kun menee hurjaa vauhtia eteenpäin, eikä mitään mukamas ehdi tekemään. Uskomatonta.

Gillen mahataudista taisin kirjoitella viimeksi, sen kirjoituksen jälkeen alkoi poika parantumaan ja ollaan oltu onnellisesti terveitä sen jälkeen. Välillä pojat aiheuttaa harmaita hiuksia kun isommat pojat oksentaa ruohoa ja pikkupoika frisbeen palasia. Meni muuten se frisbee aika vikkelään visusti piiloon.

Naga sen kun kasvaa vaan... poika kävi äsken puntarilla, niin on sitä painoa kertynyt jo 5,5 kiloa. Vaikka ei jätkä suostukaan syömään kunnolla, niin hyvin se silti kasvaa :) Nyt on selvästi tapahtunut loikkaus reippaampaan suuntaan, kun lenkeillä jaksaa huomattavasti enemmän riehua ja telmiä. Ollaan myös jatkettu uusien juttujen opettelemista. Kontaktin ottaminen sujuu mainiosti laatikon päällä sekä ihan oikealla puomin alastulolla. Ja äsken kun olin isojen poikien kanssa lenkillä, oli Topi opettanut Nagalle maahan ja seiso. Tottakai tässäkin pitää olla melkoisen omintakeinen tyyli maahanmenolla, ei mikään tokokoira. Pylly sivuun ja liukuu alas... Ei onnistuisi nurmikolla :) (tästä olis videokin, mutta yllättäen en saa ladattua sitä tänne). Laatikkoleikkiäkin ollaan pelattu ja kohta siirrytään opettamaan keppejä :) Naga on myös nyt oppinut sen, että takapihan oven edessä istuminen tarkoittaa sitä, että pääsee ulos. Osaa siis pyytää pissalle aika hienosti. Sitten kun sinne ulos pääsee, niin pitää tehdä kaikki kielletty. Kävellä mullassa, kukkapenkissä ja syödä chilejä. Muun muassa. Ei ainakaan oikeilta kulkureiteitä kuulu kävellä - ja tosiaan ne chilit on ihan huippujuttu. Ei sitä poika turhaan ole chilin mukaan saanut nimeään, mutta ei sentään moricheja vielä syö :)


Gillen kanssa päätin mennä kisaamaan ATT:lle ensi sunnuntaina. Mikälie mielenhäiriö oli. Kaduin sitä heti seuraavana päivänä kun mentiin treenaamaan kentälle. Tauko agilitystä ei todellakaan ole ollut mulle hyväksi, en osaa enää mitään. Totaalisen pihalla ja hermot palaa just heti. Otin nyt sitten päämääräksi, että käyn muistuttamassa Gilleä joka päivä, miten puomi ja A suoritetaan oikeaoppisesti... jos saisi edes hiukan varmuutta kisasuoritukseen, vaikka tiedän jo valmiiksi miten siitä taas käy. Agilitymasennus, here I come!

Käytiin myös retkellä Vehmaalla. Siellä oli taas koossa koko M-pentue ja muutama muu pentukoira. Ei sentään tälle penturetkelle meidän aikuisia koiria otettu mukaan, siitä olis voinut seurata katastrofi :D

Tää on tällänen "hei, melkeen kaikki samassa paikassa ilman ettei oo ihmisjalkoja kuvassa!!"

"Mä tiedän, laittakaa te ne pennut istumaan paikalleen ni mä otan kuvan..."
Eiku...


Reissun yksi kohokohdista: termospullollinen glögiä!!
Nam :)


lauantai 5. marraskuuta 2011

Pentutreffeillä, osa 1

Käytiin viime viikonloppuna Tsaukkilassa epiksissä pentujen kanssa. Ei ne ihan aksaamaan päässyt, mutta ensimmäiset pentutreffit tuli tehtyä koko porukalla. Ebba oli mukana näyttämässä mallia, miten kuuluu olla sivistyneesti... vai miten se nyt menikään? Siellä taisi tämä mamma vetää hullunrallia ympäri parkkipaikkaa neljä pentua perässään. Hurjan reipasta sakkia nämä pallerot.