perjantai 31. joulukuuta 2010

Hei hei 2010

Pogo ja Gille toivottaa myöskin hyvää vuodenvaihdetta :)

Peurajahti

Pakko kirjoittaa vielä tämä juttu tämän vuoden puolella. Eilen oli niin jännät paikat, että!

Lähdin illalla lenkille ja ajattelin, että mennäänpäs ennen hihnalenkkiä vähän juoksemaan metsään. Päästin koirat vapaaksi siinä meidän lähimetsässä ja siinä on heti alussa sellainen pieni kukkula. Yleensä olen sen kanssa tarkempi, koska siellä takana voi olla joku muu ihminen ja koira, eikä sinne taakse siis näe siitä alusta. Nyt kun oli pimeetä, niin varmaan päättelin, ettei siellä kukaan ole ja annoin Gillen hepuloida ihan rauhassa. Gille meni kukkulan taakse, minä ja Pogo jäätiin sinne toiselle puolelle. Samantien kuului haukkumista, jonka jälkeen ihan hiljaista. Huusin Gilleä ja ajattelin että se vaan näki jotain jossain, jonkun ihmisen jossain kauempana (kun haukkui niin vähän). Mutta sitten näin kun hirvi tai peura juoksi ihan täysillä poispäin. Enkä nähnyt Gilleä sen perässä. Kiipesin kukkulalle ja meinasin mennä katsomaan, että syökö se poika jotain hirvenkakkaa siellä, kun on niin hiljaista. Mutta koiraa ei näy missään.

Hetken siinä panikoin ja koin pienen sydänkohtauksen, kaikki kauhuskenaariot ehti käydä mielessä. Huutelin siinä pari minuuttia Gilleä, ja sieltä se juoksi kuin salama. Ihan vastakkaisesta suunnasta mihin se peura juoksi. Ja niin onnellinen, kun löysi meidät :)

Ensimmäisenä ajattelin, että niitä elukoita oli kaksi, ja Gille oli lähtenyt toisen perään. Jos näin on, niin toivottavasti se toinen on juossut oikeen hemmetisti karkuun ja löytää vielä kaverinsa. Mutta sitten tuli jotenkin todennäköisempi vaihtoehto mieleen. Veikkaan, että Gille on juossut suoraan peuran eteen, molemmat säikähtänyt ihan hemmetisti ja lähtenyt juoksemaan eri suuntiin karkuun paniikissa. Tämä vaihtoehto olisi just niin huvittava, kun Gille on sellainen isottelija ja luulee olevansa kovakin jätkä. Mutta sitten tällänen voisi olla niin hyvinkin mahdollista. Kyllä se sinne metsään vielä epäluuloisena vilkuili, kun pyörätielle takaisin mentiin.

Ja Pogo oli tyytyväisen pihalla koko jutusta ihan koko episodin ajan. Se on kanssa niin pöhkö.

torstai 30. joulukuuta 2010

Vuosi 2010

Tänäkin vuonna on ehtinyt sattumaan ja tapahtumaan kaikenlaista. Yritän kuitenkin pitää tämän kokoelmakirjoituksen mahdollisimman lyhyenä... (ja niin varmaan!)

Mieleenpainuvimmat tapahtumat harrastusrintamalla oli taas keväinen agilitymatka Ahvenanmaalle, agileiri ja agipitsikisat. Toivottavasti samat menot on luvassa myös ensi vuonna. Päätettiin olla tylsiä, eikä lähdetä mukaan talven kisoihin Ahvenanmaalle, harmittaa vähän se päätös, mutta töissä on vaan pakko käydä. Se on todettu ennenkin, että työnteko haittaa harmittavan paljon tota harrastamista.

Meidän vauvasta tuli kisa-ikäinen koirulainen ja alettiin Killerin kanssa viihdyttämään kisayleisöä loistavilla suorituksillamme (ja jälleen kerran, tämä oli sitten sarkasmia). Siitä agilitystä tulee pauhattua ihan tarpeeksi muutenkin, niin en jaksa alkaa siitä tekemään mitään tiivistelmää. Sitäpaitsi olisin kuitenkin huonoin ihminen arvioimaan omaa kehitystäni ja Gillen menestystä. Ollaan mun mielestä ihan samanlaisia kun joskus aikoinaan alussa, toivottomia mutta innokkaita ;) Edelleenkin ollaan ekoissa kisoissa saatu tähän mennessä paras tulos. Toivottavasti ollaan sentään kuitenkin edes hivenen kehitytty.

Ainakin Gillen kutinan ja allergioiden kanssa ollaan painittu koko vuosi. Kaikenlaista erinäköistä ja epätoivoista konstia ollaan kokeiltu, muttei mikään ole vielä tähän mennessä tehonnut. Jospa tuo vuosi 2011 olisi sitten läpimurto tässä asiassa. Olisi oikeasti kiva, jos poika saisi edes hetken olla rauhassa siltä kutinalta. On niin turhauttavaa seurata vaan vierestä, kun toinen tuskastuu ja kärsii, eikä voi mitenkään auttaa – paitsi kieltämällä raapimisen. En edes muista enää kaikkia vaiheita tässä prosessissa. Aloitettiin kai sillä, että Gille sai antihistamiinia ja eliminaatiodieetin. Antihistamiinista ei ollut mitään hyötyä, pojan pää meni vaan sekaisin kolmiolääkkeestä. Luovuin siitä vaihtoehdosta aika äkkiä (nyt joulun jälkeen oli pakko taas antaa pari pilleriä, kun se on ainakin satavarmaa, että kissanruoka ei Gillelle sovi, ja siitä tulee paha kutina. Näyttää olevan vaan pojan mielestä niin hemmetin hyvää, kun siskon tykönä se kissanruoka häviää parempiin suihin ennen kuin kukaan ehtii sitä kissaa edes sanoa). Perunaa ja kanaa jaksoin syöttää aika kauan, mutta kun siitäkään ei ollut hyötyä, piti keksiä muuta. Jotain jauhelihapuuroa syötin myös jonkun aikaa. Sitten jossainvaiheessa verikokeesta tuli ilmi, että Gille on varastopunkille allerginen (mutta kuuleman mukaan sitä löytyy kaikista koirista). Sitä siis aloin välttämään, ei mitään nameja, luita eikä oikeastaan mitään muutakaan saa antaa. Koska IHAN kaikessa on varastopunkkia, sitä on vähän hankala välttää 100%. Olin aika hermoraunio silloin alussa, kun halusin vaan saada jonkun selvyyden. Nyt kun vuosi on kulunut ja tilanne ei ole muuttunut mihinkään, nyt sekä minä että Gille ollaan jo ihan totuttu asiaan (kiva herätä joka yö siihen kun toinen raapii itseään ihan hulluna). Edelleen Gillen iho ja turkki ja mielentilan kärsii, mutta minkäs teet!? Varsinkin tämä talviaika on tuskaa, Gille raapii ihon rikki kokonaan. Riisiä kokeilin, se ei ainakaan sopinut. Porkkana tai herne ei sovi myöskään. Tai viljat (?). Siitä sitten jossainvaiheessa siirryttiin syöttämään NEU:ta, jonka takia meille tuli ihan oma pakastinkin. Gillen oma pakastin. Mutta olen alkanut epäilemään, ettei se NEUkaan sovi. Koska tilanne ei ole pahemmin parantunut, niin onkohan Gille sitten sianlihallekin allerginen? Tai jollein muulle ainesosalle. Tai sitten se on vaan tämä talvi, plus joku muu tekijä. Olen myös alkanut maalaamaan piruja seinille ja keksinyt kaikkia kauhuskenaarioita. Mitä jos se onkin kilpirauhasen vajaatoimintaa? Tai jotain muuta yli-typerää? Gillessä on myös sellainen erilainen ominaistuoksu, jota muissa meidän koirissa ei ole (Soolo, Ebba, Pogo) – saattaa sekin olla yksi oire, mikä tauti sitten liekään. Sairaslomallakin Gille oli kesällä. Leirillä tapahtuneen onnettomuuden takia Gille ontui jalkaansa hetken aikaa. Sekin on jäänyt edelleen vähän epäselväksi, että mikä se loppupeleissä oli. Ensin se oli ampiaisenpisto, sitten se olikin varpaan murtuminen mutta lopulta osteopaatti sanoi, että se saattaa johtua selästä. Ja taas alkaa mielikuvitus laukkaamaan... Mutta muuten Gillen vuosi on mennyt ihan kivasti. Kutinaa ja rähinää, perus-settiä. Meidän vauva edelleen :)

Pogon kanssa vuosi on mennyt myös samaan tuttuun malliin. Ainakin syksyyn asti. Agilityä on kovasti harkattu. Kesällä agilierin jälkeen alkoi Topilla ja Pogolla hyppytehokuuri. Jokaisen hypyn jälkeen piti mennä maahan, mikäli rima ei pysynyt ylhäällä. Siis Pogon piti mennä, ei Topin. Ja kyllähän ne rimat alkoi pysymäänkin, näytti kisatulevaisuus erittäinkin valoisalta, oli jo nollakiilto silmissä, peräti mahdollista (ainakin hyppärillä).

Mutta sitten piti alkaa taas satamaan paskaa niskaan, niinhän meidän elämässä tuntuu tämän tästä käyvän. Eli Pogolla todettiin se pirullinen PRA. Se kaatoi maailmamme hetkeksi ja koettiin sellainen pieni masennus. Kuitenkin ollaan sopeuduttu tilanteeseen, varsinkin kun poika näkee edelleen ihan hyvin. Lääkäri sanoi, että ensi syksynä Pogo on täysin sokea, mutta jos niin on, niin onhan meillä kokonainen vuosi vielä aikaa nähdä. Siis agilityä nyt ainakin, ei se sokeus paljon muuten elämää muuta. Kesällä voisi sitäpaitsi alkaa jäljestämään! Varoivaisempi pitää vaan olla. Ja onhan se nyt jo tuonut muutaman hauskan tilanteen eteen, kun Pogo pöhköilee. Välillä se mätkähtää naamalleen maahan, kun maastossa onkin yllättäen jyrkkä alamäki. Näissä tilanteissa pitää vaan itse alkaa reagoimaan nopeammin, ettei se oikeasti satuta itseään. Vaikka ei sillä pöllöpäällä olekaan tuntoaistia. Harmillisin takaisku tässä kuitenkin on nyt tämä agility. Miten käy kaikkien kisareissujen, agileirien sun muiden nyt? Aika näyttää.

Sen takia olen alkanut miettimään sitä kolmatta koiraa. Mulla on vaan ihan joku muu vauvakuume tällä hetkellä, ei pentuvauva. Mutta Topille olisi kiva saada näkevä agilitykoira. Vaikka Pogoahan ei korvaa mikään, se tulee aina ja ikuisesti olemaan se ainut oikea Topin koira. Mutta kuitenkin. En vaan millään haluisi nyt kolmatta koiraa. Ensinnäkään nämä nykyisetkään ei osaa käyttäytyä niin hyvin, että pärjäisin itse. Ja tiedostan sen kyllä, että vika on minussa. Ensin pitäisi siis muuttua itse, ennen kun voi kolmas koira astua kehiin. Hihnakäyttäytyminen on suurin ongelema. Pogo on tällä hetkellä vähän pölvästi hihnassa, kun sitä vähän pelottaa erinäiset hahmot. Pitää ensin vähän haukahtaa ja sitten juosta perkeleesti karkuun. Gille edelleen vaan haluaa tappaa kaikki – tilanne on taas mennyt pahemmaksi samaa tahtia kun iho-oireet lisääntyy. Siitä tyhmästä käyttäytymisestä mä syytänkin siis enemmän Gillen omaa olotilaa ja mahdollisia kipuja, kun minua itseäni :D Sitten tulee eteen se kysymys, että mistä seuraava koira!? Perro on mun elämäni ensimmäinen koira, ja olen siihen hurahtanut henkeen ja vereen. Eikä meidän perheeseen kovin montaa muuta rotua voisi tullakaan, koska olen itse allerginen. Vai näkiskö joku sielun silmillään Topin agikentällä jonkun bichon frisen kanssa!? :) Joku bortsu voisi olla ihanteellinen agilityä ajatellen, muttei pysty. Enkä mä rotua halua vaihtaa muutenkaan. Vesikoira sen olla pitää. Vain vesikoira-ihmiset ymmärtää sen hienouden, muut katsoo silmiään pyöritellen meitä, kuinka hulluja olemmekaan :) Mutta niin, Pogo tuli meille silloin aikoinaan vähän puolivahingossa. Gille tuli sen takia, että mä halusin oman agilitykoiran (mukamas) ja sitten päätin, että sen pitää olla valkoinen. Beige oli tarpeeksi lähellä ja pörisevä pikkuläskikasa saapui taloon. Seuraava koira saisikin siis olla ilman allergioita, hyvälonkkainen, ilman nivelrikkoa, ilman silmäsairauksia ja ilman kaikkia niitä typeriä vaivoja mitä vesikoirissa kuulee nykyään olevan. Kasvattajiin ollaan kuitenkin enemmän kuin tyytyväisiä, Liisa on maailman paras kasvattajatäti :) Eikä siis tämä kohdistukaan mitenkään kenneleihin, vaan siihen, että mistä se oikea-täydellinen yhdistelmä sitten mahtaisikaan löytyä? Koskaan ei voi seuraamuksia tietää, aina voi ilmetä vaikka mitä. Mutta toiveena olisi tällä kertaa kuitenkin terve koira, värillä ei tällä kertaa ole väliä. Kunha se ei ole musta :D

Eli nyt jäämme odottamaan mitä tuo 2011 tuo tullessaan. Lupauksia en tee, koska en niitä kuitenkaan pidä. Toivon vaan, että nyt olisi vihdoinkin se vuosi, jollon ei tapahdu mitään pahaa, kenenkään lähimmäisen ei tarvitsisi kuolla, eikä kenenkään sairastua. Gille voisi parantua kutinastaan ja Pogolle keksitään sitten jotain muuta jännää.

Ja kolmas blogivuosi vierähtää käyntiin!! Loistokasta uutta vuotta 2011 kaikille teille, jotka jaksatte Pogon ja Gillen blogia lukea! :)

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Tukka läks

Gilleltä lähti eilen turkki. Ei ehkä paras ratkaisu näillä pakkaskeleillä, mutta nyt oli vaan pakko. Turkki oli jo niin takussa ja iho ei päässyt hengittämään kunnolla. Vähän oli punainen iho siellä kaiken alla, nyt pystyy hoitamaan vääähän paremmin tota kutinakoiraa.

Väsynyt, viluinen ja nälissään, se on meidän Gille.

Koska mun turkki leikataan, ihmettelee Pogo!?

Kuva-arvoitus. Onko se sama rotu? Vai onko tuo toinen jokin ufo?

tiistai 28. joulukuuta 2010

Turhanpäiväinenpäivitys

Mahtaakohan tämä blogi nyt vähän junnata paikoillaan? Välillä tulee kuvia, sitten taas päivitystä maanantain harkoista, sitten taas kuvia ja niin edelleen.

Mutta ei niistä tavallisista tapahtumista vaan jaksa kirjoitella. Lunta on tullut niin paljon, että koirilla on metsälenkillä täysi työ päästä eteenpäin, mahtavaa lihaskuntoliikuntaa! :) Odottelen sitä päivää innolla, kun päästään (lue: ehditään) jäälle lenkkeilemään. Pakkasten takia on välillä lenkkeilykin jäänyt vähemmälle, mistä kärsin suunnattomia omantunnontuskia. Koirien tassut vaan jäätyy ikävästi. Olenkin vakavissani harkinnut tossujen ostamista, varsinkin sille beigelle draamakuninkaalle. Mutta kun sitäkään ei vaan saa aikaiseksi.

Harkoista kirjoittaminen on sitten vaan pakollista, kun se on ainut erikoinen tapahtuma mitä meidän perheessä on. Siinäkin on aina oma jännityksensä, että pääseekö vaiko eikö pääse. Pakkasta vaiko ei pakkasta. No, eilen päästiin. En vaan tiedä, mistä sitä motivaatiota oikein löytyisi. Harkataan NIIN tuhottoman vähän tällä hetkellä, että tuntuu vaan siltä, että mennään takapakkia pahasti. Topilla ei ole motivaatioita harkkaamiseen tällä hetkellä paljon, kun se pelkää, että Pogo vielä loukkaa itsensä kentällä. (edelliskerralla se tosiaan juoksi sitä pussin reunaa päin täysillä) Pitäisi vaan päästä enemmän harkkaamaan, mutta kun ei jaksa. Edelleen sitä kesää odotellessa... Harkoissa oli kuitenkin ihan kivaa, oli hyvä rata, jonka Gille taas osasi mallikkaasti. Sen ohjaaja vois käydä jossain päivittämässä tiedostojaan. Sain myös haukkuja kontakteista The Kontaktipoliisilta, mutta ei niistä haukuista mitään hyötyä ole, kun en kuitenkaan teen sen eteen mitään... Gille osaa kontaktit, minä en :D Pogon menemisestä voi sanoa sen verran, että sillä oli taas hauskaa. Taru sitä meinasi, että Pogo näkee edelleenkin paljon paremmin mitä me luullaan, koska jos hypystä on rima alhaalla, niin ei Pogo edes yritä hypätä sitä, kyllä se näkee, ettei siinä mitään ole. Mutta eipä ottanut Taru sitä huomioon, että ehkä Pogo MUISTAA mistä se rima viime kierroksella tippui!! :)

Kohta onkin taas typerä uudenvuodenvaihde. Typerän siitä tekee ne raketit. Viime vuonna vannoin, että nyt seuraavaksi kyllä ostan Pogolle jotain dappia, tai jotain, mutta enpäs ole ainakaan vielä sellasta käynyt hakemassa. Raukkaparka on vaan niin paniikissa kun idiootit ihmiset paukuttelee raketteja pihalla.

Huomenna voiskin kirjoitella vaikka vähän muistelmia vuodelta 2010... :)

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Iloista joulua!

Iloista joulua kaikille blogin lukijoille!!


Ja tähän perään on hyvä laittaa muutama muukin uusi kuva. Ensimmäisenä on Gille ihastelemassa chili-pipareita... "voi kumpa sais edes yhden!!"
Gille kyllä on saanut jo osansa joululeipomisista. Leivoin yksi päivä pipari-pullia, ja mulla oli pullataikinaa pöydällä sulamassa. No sitten kun istun koneella niin kuulen omituista rapinaa. Siellä tämä pikkupoika vähän kiipeili ja söi sitten ihan kivasti sitä taikinaa. Pieni paniikki iski siitä hiivasta, että jos siitä tulee nyt joku saakelin alkoholimyrkytys (kannattaa uskoa kaikkea mitä googlettamalla löytää), muttei sitten tullut mitään muuta kun masu vähän pipiksi. On se hassu koira.


Ja tässä vielä talvikuvia... Ei ole ihan niin paljon lunta kuin Helsingissä, mutta ihan kivasti kuitenkin :)


Loppukevennys: Vuoden 2010 "rumimmat jouluvalot" kilpailun voittaja on löytynyt. Arvovaltaisessa raadissa on minun lisäkseni Pogo ja Gille, mutta kun niillä sattuu olemaan aika neutraalit mielipiteet, niin päätös jäi minulle. Tässä kyseisessä virityksessä on sellaista "hienoa" valokaapelia jossa on keltaista, vihrää, punaista ja sinistä väriä. Kivasti samassa kaapelissa väriä vaihdellen. Tämän virityksen takana on sellaista tavallista jouluvaloa, kaikissa sateenkaaren väreissä tottakai. Pitää varmaan mennä ottamaan kuva, koska sitä luomusta on niin kamalan hankala sanoin kuvailla. Onnea voittajalle, kuka taiteilija ikinä oletkaan!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Aa-agilityä

Jee, vaan -9 astetta pakkasta, päästiin aksaamaan!!

Tuntuu että olis ollut jo ikuisuuden kestävä tauko, koska en oo päässyt kunnolla tekee mitään Kilun kanssa, joko pakkasen tai paskan selän takia. Mutta tänään päästiin, eikä hirveesti välitetty vaikka edelleen se selkä sattuu. Tai ei Gille ainakaan välittänyt :)

Tanja oli pistänyt meille jonkun jouluylläri-radan. Gille oli ihan mahtava, mutta mä jäin vaan ihailemaan ja ihmettelemään ja olin ihan ihan jäässä. Päästäni siis. Ei edelleenkään mitään normaalista poikkeavaa siis. Nyt olis vaan tehnyt hirveesti mieli juosta vaan täysillä, mutta ei pysty. Agilitymotivaatiokin voisi täältä kaivosta nousta hitusen ylemmäs jos olisi paremmat puitteet harkata. Edelleenkään toi maneesi ei oo mun juttu. Eikä ainakaan se koirien peseminen sen jälkeen.

Mutta Pogo oli ihan hassu. TAAS. Harmittelin, kun ei ollut kameraa mukana. Nauroin ainakin katsomossa ihan kippurassa. Se teki suurinpiirtein kaiken ihan väärin. Pitäis mennä hyppy suoraan, niin se menee takaakiertoon, tai lähtee toiselta puolelta kokonaan hypyn ohi. Ja joka kerta. Välillä se oli niin pallo hukassa, et pysähtyi vaan ihmettelemään, että missähän mahtaa olla. Ja missä se Topi on!? Harmillisesti sitten vielä piti vähän loukata kun pöllöpoika juoksi täysillä pussin reunaa päin ja meni hetkeksi sen takia vähän sekaisin. Mutta eipä se näyttänyt haittaavan mitenkään, sama meno jatkuu. Ihan mahdoton tapaus. Taisi huomata Pogostakin, että vähän on taukoa ollut.

Pogon silmiä tutkin viikonloppuna uudelleen, kun katsoin samalla millaiset silmät Soololla on. Soolon pupillit reagoi hyvin valoon, joskaan ei niin superhyvin kun Gillen tai Ebban. Mutta joskus sillon heti Pogon diagnoosin jälkeen kun soikkasin sitä lampulla, niin luulin ettei se reagoi enää ollenkaan. Mutta ihan hyvinhän se vielä pienenee, hemmetin hitaasti, mutta pienenee. Ei siis taidetakaan olla vielä niin huonossa jamassa mitä olin ajatellut. Vaikka ei se tuolla maneesilla mitään nähnytkään, niin sentään hiukan jotain positiivista silti. Ja saa sitä välillä nauraa, kun se on niin hölmö. Se leikkii sellaisella tummansinisellä pallolla tummanruskealla matolla, niin välillä se pallo menee ihan hukkaan, vaikka se on siinä ihan edessä. Sitten Pogo potkasee sitä vahingossa niin, että pallo menee pois matolta, niin tämä on maailman onnellisin "ai tuolla se olikin". Sitten kun se tajusi kuinka hauska leikki se onkaan, niin sitten se hukkasi sen pallon jo ihan tahallaan.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Talvi

Nyt on niin hitsin paljon pakkasta, ettei tapahdu yhtään mitään. Ei pääse kunnon lenkille, kun koirien tassut jäätyy heti ja muutenkin on hiukan vilu. Harkat peruttiin taas pakkasen takia. Vois hiukan laskea pakkanen, sellanen -5 vois olla edelleenkin sopiva. Oikeesti.

Meille tuli uusi pakastin (tai joku vanha läjä se kyllä on, mut kun ilmaseks sai) Gillen ruokaa varten. Tonne portaiden alle me se tungettiin, ja kyllä se niin ruma siellä on :D. Voisko tää koirablogi toimia hetken aikaa sisustusblogina, ja joku vois kertoo miten voisin tuunata siitä pakastimesta järkevän näköisen? Hienon? Jotain kontaktimuovihässäkkää oon itse ajatellut, mutta mahtaakohan koko ajatus olla tuhoon tuomittu jo lähtöviivoilla. Ja sit se pitää kauheeta meteliä. Kaikkea sitä joutuukin uhrautua tekemään koiransa tähden :)

Mutta oli Topi ja pojat jäällä mennyt käymään. Topi sai leikkiä kameralla ja pojat sai painia keskenään. Tässä todistusaineistoa siitä:


Leijona metsästää

nyt toi Gillen häntä on niinku joku antenni :D

Hali!



Vaanii vaanii...

tiistai 7. joulukuuta 2010

Uusi perheenjäsen

ELI KAMERA!! I just love it.

Bongaa Pogo.

Toinen syö kiviä, toinen keppejä.


Meidän oma lumimies. Jos et tietäisi, niin osaisitko sanoa, että kuvassa on koira!? :)


Tää on vaan niin hauska kuva :D

Kattokaa nyt tota häntää!
(Hei SepijaSaaka-Sanna, ei olla edelleenkään tehty sille hännälle yhtään mitään :D)



Eilisissä harkoissa oli kivaa, vaikka en oikeastaan pystynytkään tekemään mitään. Selkä meni taas paskaksi viikonlopun kisoissa ja jee jee. Olisi ollut Tanjalla tarjota taas hauskaa juoksurataa, mutta minäpä en juossut. Tänään on vielä kamalampi olo, kun taisin sitte kuitenkin hiukan juosta. Parasta harkoissa oli kuitenkin pujottelu. Gille osasi ne kepit niiiii-iiiiiin hyvin!! Ei tietoakaan enää siitä typerästä pelleilystä mitä se kisoissa teki. Taitaa olla ohjaajassa vähän vikaa siis, kun pitää alkaa sohimaan siellä kisoissa sinne väliin jotain fiksua. En tiedä, mutta vahva epäilys olisi tälläisestä.

Pogon menoa en muistanut sen enempää katsoa kun olin lämmittämässä Gilleä. Mutta kuulemani mukaan niillä meni hienosti, ei ongelmia edelleenkään näkemisen kanssa. Tällä kertaa oli vaaleansininen pinni päässä, ettei nyt katu-uskottavuus kokonaan kärsisi. Pogolla on silti ehkä hauskempaa siellä katsomossa. Ei paljon jälkilämmittelyjä kaivata kun tyyppi pomppii edestakaisin sen pallonsa kanssa siellä :)

Ja sitten ihan loppuhuomautuksena: en tykkää enää ATT-hallistakaan. Tsaukkila on jo boikotissa, kun siellä on tyhmäkakka pohja, mutta nyt myös att teki temput. Lauantaina kisaamassa, lauantai-sunnuntai välinen yö menikin sitten siivotessa Gillen oksennusta. Ihan hyvinvoiva oli poika illalla, kunnes alkuyöstä tuli mun viereen ihan omituisena. Seuraavaksi oksensi kaikki ruoat pihalle, jonka joukossa oli varmaan suurinpiirtein puolet hallin kumirouheesta. Ja seuraavassa, ja seuraavassa, ja seuraavassa ja seuraavassa ne loput. Pikkuinen poikaparka. Mutta vois ehkä oppia, että ihan kaikkea EI kannata syödä. Enkä edes huomannut, että se olisi popinut sitä.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Kisaamassa ATT:llä

Kisaamassa oltiin joo. Ilmoittautumisten viimisenä päivänä mietin ja punnitsin, mennäkkö kisaamaan vai shoppailemaan? Päätin olla koirille reilu ja valitsin kisaamisen. Oi turhuus. Olis voinut tämänkin päivän viettää tuhlaamalla rahaa. :D

Ihan hyvä fiilis oli kuitenkin radoista siihen asti, että taas aloin ajattelemaan asiaa enemmän ja näin ne videolta. Oi kauhistus. Kontaktien suhteen olin tehnyt päätöksen, että nyt loppu se pelleily. En enää ala mitään palauttelemaan alusta jos kontaktit menee pieleen, vaan Gille maahan ja pois radalta. Niin mä sitten teinkin ekalla radalla, kun puomi oli kivasti neljäs este. Gille kyllä otti kiltisti kontaktin, mutta hyppäsi siitä mua kohti ilman lupaa. Pois. Sitten alkoi vähän pännimään. Minkä hemmetin takia käyn kisaamassa, jos en koskaan pääse maaliin asti? Muutenkaan ei ole rahaa, niin miksi sitä sitten siihen tuhlaamaan? Käyn siellä kuitenkin sen takia vaan, että saisin sitä omaa jännitystä pois, en nollia keräämässä (mikä on kyllä käynyt varmaan selväksi ihan kenelle tahansa kuka meidän menoa katsoo). Niin tein sitten uuden päätöksen. "ihan sama, jos se ottaa kontaktin, niin jatketaan vaan, jos se sikailee niin mennään pois". Me ehkä ollaan nyt tämän päätöksen takia ykkösissä ikuisesti, mutta ei kyllä oltais noustu sillä vanhallakaan tekniikalla. Eikä sillä nyt niin väliä ookaan, ykkösissä on ihan kivaa :) Ykkösissä on vaan se huono puoli, etten mä tykkää yhtään ykkösten radoista. Liikaa suoraa, ja ne on typeriä. Ei osata. PAITSI, tänään mentiin ihan hyvin suoraa. Ei Gille kysellyt oikeastaan lainkaan siinä välissä. Mei vaan.

No mutta. Toisella radalla kerättiin pisteitä (30) ja kolmannelta tuli yllättäen hylly. Ja sekin hylly tuli siitä, että Gille haki ite väärän esteen. JEE GILLE! Poika kehittyy, mutta ohjaaja ei tajua sitä :) Tein myös havainnon, että kun Gille tulee putkesta, niin seuraavana oleva kontaktieste pitää ohittaa. Selkeäähän tuo. Mutta en kyllä varmaan ohjannutkaan niitä kunnolla. Keppejä Gille ei osaa enää lainkaan. Ne piti molemmilla radoilla mennä kolme kertaa. Koko rahan edestä. Myöskään ei tarvii edes yrittää katsoa mihin mennään, kun voi ihan hyvin purrakin mua. Mutta ei silti ollut mitenkään huono pössis. Mut nyt taas vähän masentaa. Ainakin, kun jokapuoleta tulee harkoissa kommentteja, kun Gille on niin hyvä, ja Gille on niin varma koira. Nii-i, eli kaikki on vaan siitä kiinni, että sillä on vaan hiukan huono ohjaaja. Mutta edelleen, näillä mennään.

Pogo oli IHANA!! Niinkun mä olin muistellutkin, niin ATT:llä on hyvät valot. Eikä Pogolla ollut havaittavissa yhtään mitään ongelmia näkemisen kanssa. Varsinkaan kun sillä oli hienot vaaleanpunaisethomopinnit päässä, ettei tukka ole silmillä (Ansku ja Tanja ei ymmärtänyt Pogon värimieltymyksiä). Siellä se mennä viiletti ihan täysillä. Kolme hyllyä se keräsi, mutta kaikki oli sellaisia "mää meen tonne"-virheitä. Ekalla radalla tuli hylkäys kun Pogo meni väärään putkeen. Tokalla radalla tuli hylkäys kun Pogo meni väärään putkeen - tai oikeastaan kolmeen. Kolmannella radalla tuli hylly jo ennen ekaa hyppyä, ku Pogo vähän oikasi suoraan kolmannelle hypylle. Sitten oli vähän hassuja lentokeinuja ja rimojen tiputuksia, mutta ei ne haittaa!! :)

Pogo tahtoo vielä kertoa, että ATT-hallin nurkassa oli typerä mörkö mikä humisi. Siitä se ei tykännyt yhtään, piti vaan kiivetä Topin syliin kun pelotti niin kovin. Ehkä sen takia se ei halunnut viimeisellä radalla hypätä sitä mörköä kohti. Siinä oli meinaan Kroatialainen tuomari keksinyt jännästi aloituksen. Se oli väärinpäin! Hypättiin seinäänpäin ja siitä lähdettiin takaisin kahden muun hypyn kautta. Hauska ratkaisu.

Videoita EI ole luvassa. Topin voitte puhua ympäri, mutta Gillen videoita ei tule. Ei muutkaan niitä hylkyvideoitaan halua julkisesti esitellä. Paitsi että en tiedä voiko meidän hienolla uudella kameralla videoituja videoita edes tänne ladata. Piti siinäkin sitten joku tyhmä ominaisuus olla.

Anskulle suuresti kiitoksia juttuseurasta. Oli kyllä vähän outoa, kun mulla ei ollut mun Ketyä mukana tänään lainkaan :D Mut Anskusta sai hyvän pylvään mihin koirat pystyi kiinnittämään :) Vaikkakin, Anne-Maria taisi kiinnostaa tuomarin tsiikalu siinä loppuvaiheessa vähän enemmän ;) Lukijat saa sitten päätellä oliko se kiinnostuksen kohde Rauno Virta vai Alen Marekovic.