lauantai 26. maaliskuuta 2011

Säbää

Tänään oli perinteisen Agisählyn aika. Viime vuonna Rauma voitti Fair Play-palkinnon, joten tänä vuonna koko homman järjestäminen lankesi meille. Ja kas kummaa, vaikka vihaan sählyä yli kaiken, niin sielläpä se minunkin päiväni vierähti. Olin erittäin iloinen toimitsija kirjaamassa tuloksia. Iloisen olemukseni takia varmaan oma joukkue pärjäsikin paremmin kuin koskaan, olin siis luultavasti vaan niin hyvä kannustaja. (ja selvennykseksi, mua v***tti enemmän kuin ikinä olla siellä).

No, oma tiimi siis pääsi pronsille, tulivat kolmanneksi... olivat huippuja! Hyvä Rauma!

Ja toinen kohokohta päivälle oli tietenkin julkkisbongaus. Siellä turnauksessa oli Harjakainen!!!! Voi kun Pogo olisi ollut mukana, niin se olis nähnyt idolinsa! :) Harjakainen oli vaan ihan omassa roolissaan Akuna, mutta jokatapauksessa, siistiiii. (okei, oon aika lande)

Sitten muut lähti saunailtaan, niin mä tulin kotiin koirien kanssa ja pääsin lenkille. Koko päivän kun katsoo toisten urheilua, niin vähän alkaa tulla tyhmä olo. Päänsärkykin kaikkosi ulkona. Sitten mentiin Gillen kanssa saunaan, meillä oli ihan oma saunailta. Sillä on nyt sellainen pesukuuri, jotta saisi ihon rauhoittumaan ja kutinan vähentymään. Joka ilta pitää pestä ja antaa vaikuttaa 5 minuuttia. Mikäs sen parempaa odotella kuin saunassa, Gille on kova poika ottamaan löylyjä. Eihän sitä saa sieltä lauteilta pois sitten millään! Ja nyt jätkää väsyttää, olivat päässeet kuulemma hoitopaikassa Vaarin kanssa lenkillekin :)

2 kommenttia:

  1. Sulla on Sanna onneks toivoa! Muistelisin, että joskus sä inhosit aikast paljon myös agilitya ja nyt oon käsittänyt että ei se ole enään niin kamalaa...eli tarpeeksi kun saat siedätystä sähläilyyn, niin sekin muuttu kerta kerran jälkeen mukavammaksi :)

    VastaaPoista
  2. Hmm... ei tule kuuloonkaan. Yksi tälläinen poikkeus vielä menee, että muuttaa mieltään, mut ei sentään sähly. Se viha kantautuu kauan koululiikunta-aikoihin ja niitä traumoja ei paranna mikään :) :D

    VastaaPoista