keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Mikä päivä!!

Mistähän sitä aloittaisi - tai ei ehkä pitäisi vielä edes kirjoitella, kellokin on vasta neljä, niin kerkee vielä vaikka mitä tapahtumaan. Ehkä siis pitäisi painua pehkuihin, ettei tule lisää katastrofeja.

Noh, aamulla perinteiset metsälenkit tein koirien kanssa, se oli oikeesti tosi mahtavaa. Nouseva auringonpaiste lämmitti mukavasti ja oih. On tää niinsanottu loma aika mukavaa :) Odottelen vaan sitä paniikkia mikä taas iskee, kun oikeesti tajuaa taas olevansa työtön - eli rahaton.

Olisi sen jälkeen voinut vaikka hypätä suoraan seuraavaan päivään, koska siitä se alamäki alkoi.
Gillen kanssa lääkäriin Annalle. Otin Pogon mukaan ettei se hauku täällä ja herätä meidän yövuorolaista. Se sai sitten huutaa autossa sen aikaa kun Gille oli tökittävänä.

Anna tutki Gilleä ja sanoi, että on se iho aika punainen. Ei pitäisi olla mikään ulkoloinen, kuten kapi, koska iho ei kuitenkaan siltä näyttänyt. Ja viikko sitten laitoin pojille ulkoloishäädön, josta ei mitään hyötyä ollut. Iho oli kuiva ja Gille oli päästä, korvista ja siitä pipestä saanut ihon rikki. Kuulemma nämä blondit on iholtaan herkempiä ilmaston muutoksiin, kuin tummapigmenttiset. Eli talveksi pitäisi etelään päästä - Gille vois Mumman kanssa sinne lähtee blondeilemaan :D Korvassa oli hiivaa, saatiin siihen korvatippoja. Verikoetta ei otettu - vaan määrättiin antihistamiinia, jolla kutinan pitäisi loppua. Sit sellasta geeliä niihin rikkimenneisiin kohtiin. Sitten se pahin tuomio: eliminaatio dieetti. Syötän nyt sitten Kilulle perunaa ja kanaa/kalaa kaksi kuukautta. Oi jee. Siis jos niitä aineita ei ole ollut siinä ruoassa mitä olen syöttänyt, niin sitten niitä saa syöttää. Mutta kun olen nyt antanut kolmee eri ruokaa. Viimeisessä on ollut perunaa ja lohta ja sit kahdessa muussa siipikarjaa. Et mitä tostakin sitten päättelis? Saako nyt sit poika syödä hitto mitään!? Äh, mä sekoon kohta.

Nyt siis ihmiset, kommentoikaaaa!! :) Pliis. Jos on jotain kokemuksia, kuultuja juttuja, hyviä linkkejä... ihan mitä vaan. Ostin apteekista tosiaan jo aiemmin sitä rasvahappo-valmistetta, josta saa sit rasvoja. Ja sit sitä histamiinia hakiessa ostin vitamiineja. Niitä kun ei pelkästä perunasta kai kauheesti saa... Mutta vielä on monta kysymysmerkkiä. Miten paljon sitä ruokaa kuuluu antaa? Mitä namipaloja voin antaa? Luita ei vissiin saa syödä enää lainkaan? (hei hei viimisetkin matot sitten...) Ja onko se peruna ja kala/kana nyt sitten hyvä dieetti Gillelle? Punaista lihaa ei ainakaan saa kuulemma antaa. Mä oon niin pihalla. Ku jos se onkin sitten tää kuiva ilma vaan? Tai jos se on varastonpunkki? Tai pölypunkki? Mua ei kiinnostaisi lainkaan syöttää mitään perunaa kahta kuukautta... ja mitä sitten sen kahden kuukauden päästä? Onko tää nyt loputon kierre? Ku sitä allergiaystävällistä ruokaa mitä nyt olen antanut, niin tuntuu että olisi vaan pahentunut... et olen nyt sitten entistäkin enemmän pihalla.

Noh, sitten kävin moikkaamassa Liisaa työkkärissä ja hain Nannen päiväkodista ja mentiin Nansun kanssa kauppaan. Kolme pysähdystä - kolme kertaa silputtu muovipussi autossa. Kiva Kilu kiitos :) Sitten vielä sinne apteekkiin. Jotenkin jo osasin aavistaan tulevaa, joten hautasin sen kauppakassin väärinpäin auton lattialle, kaksi vilttiä päälle. Mutta mikä ylläri siellä odottikaan kun mentiin takaisin autoon!? Gille oli ottanut lääkärin määräyksen vähän turhankin tosissaan, ja vedellyt naamaansa sitten kokonaisen kanapaketin. Mahtoi olla hyvää. Raivostuin hiukan, mutta ärräpäitä ei saanut lennellä koska Nanne oli reissussa mukana :D Soitin pahimmat raivot Tarulle sitten. Hieno homma, nyt sillä on sit joku saakelin salmonellakin vielä!!! Mutta sitten netistä katsoin, että salmonellan ei vissiin pitäisi vaikuttaa koiriin mitenkään. Toivotaan sit niin vaan...

Siellä lääkärissä tuli niin paljon asiaa, etten enää muista edes kaikkea. Pitää nyt mennä viihdyttämään Nannea - sillä on eilen ollut niin hauska päivä Veerojen kanssa, et sitä on vähän paha päihittää. Varsinkaan tälläsellä fiiliksellä. Noh, onhan meillä tarjolla ainakin Nansun lempiruokaa :)

3 kommenttia:

  1. Joo ja päivä jatkui yhtä mallikkaasti. Nakkikeitto oli kuulemma pahaa. Nanne kuulemma inhoo perunoita, vaikka kaupassa se mainosti niiden olevan lemppareita ja söi niitä melkein jo raakana. Porkkanat oli väärän värisiä jne. Mahtavaa. Vauvakuumekin laski taas ihan mukavasti...

    VastaaPoista
  2. Voi Gille-parkaa! (ja vähän Sannakin). Toivottavasti syy kutinaan selviää mahdollisimman pian ja oireet helpottavat. Joskus vesikoirafoorumilla tuli tällainen linkkivinkki vastaan: http://www.nuottaniemenelainlaakari.com/terveysartikkelit.htm

    VastaaPoista
  3. Virnuilen tuota vauvakuumeen laskua... :D

    VastaaPoista