Mulla on kyllä aika huono tuuri ton sateen kanssa. Eilen meinasin kävellä kentälle harkkoihin, niin heti kun avaan ulko-oven ja meinaan lähteä, alkaa sataa kaatamalla. Tänään aamulenkin kanssa sama juttu. Great. Onneksi se sade sitten loppui kun alkoi ne harkat, oli kyllä muutenkin ihan tarpeeksi jäätävä ilma. Tyhmä syksy! :/ hemmetti ylihuomenna jo lokakuu, ihan mahdotonta!
No, mut harkoissa ei oikeen taas aivot pelittänyt. En muistanut rataa millään. Alku meni hienosti, mutta lopussa kun piti mennä sinne ja tänne, niin en vaan muistanut. Pitää siis vissiin alkaa pelaamaan jotain muistipelejä, että muisti kehittyisi. Mä sitten vaan hihittelin enkä keskittynyt mihinkään - vois siis sanoa, että oli hauskaa harkoissa :)
Gillen kanssa otettiin ekaa kertaa muuri takaakiertona, ja pöllö ei meinannut tajuta homman ideaa ollenkaan :D Se vaan hyppäsi siihen muurin reunan päälle etutassuillaan ja ihmetteli. Kyllä me se sitten lelun ja Terhin avustuksella saatiin se kiertämään, mut oli se aika hassua.
Kotiläksyksi sain kontaktit. Niitä otettiinkin Terhin kanssa ja sit yksin. Ihan ok ne meni, mitä nyt pientä sähläystä ja Kilu ei sitten jaksanut enää lopussa keskittyä.
Pogo oli kuulemma ollut ihan fiiliksissä kun Gille ei ollut kotona. Se sai ihan rauhassa pelata aktivointilelulla ja etsi-leikkiä. Sitten heti kun Gille tuli kotiin, niin poika oli taas ihan matomatalana ja mahdollisimman huomaamaton :( ärsyttää kun Pogon pitää vielä käyttäytyä noin, ja antaa Gillelle vielä oikeen kunnon syyn isotella. Vaikka Gillellä ei olisi edes pahoja aikomuksia, niin Pogo on varmuudenvuoksi ihan paniikissa.
Tänään aamulla Pogo oli ihan paras kun oltiin sit minilenkillä siellä vesisateessa. Puussa oli kaksi oravaa jotka Pogo bongasi. Ensin se puuskutti niinku joku härkä ja katsoi niitä oravia kummissaan. Sitten kun ne liikahti, niin Pogo päästi sellasen kauhunsekaisen äänen ja yritti juosta karkuun :D et sellanen vahtikoira meillä :P lopunmatkaa se katsoi epäileväisen näköisenä taakseen...
tiistai 29. syyskuuta 2009
lauantai 26. syyskuuta 2009
Lastentapahtuman agilitynäytös
Oltiin eilen illalla käväsemässä RKS:n saunaillassa - ja siellä Merja sitten yllytti mua ja Gilleä mukaan tänään pidettävään agilitynäytökseen keskuspuistoon. Olin aluksi sitä mieltä, että nojoo, varmaan tullaanki - not. Mut sit aloin miettimään, että ei mulla kyllä mitään tekemistä tänään oo, kun Topikin vaan nukkuu taas. Ehkä mä voisin sittenkin ton Kilun kanssa mennä... Mut enhän mä yksin mene, jos Taru tulee kanssa, niin sit mäkin voin mennä. :) ja tulihan se. Vaikka melkeen nukkuikin pommiin.
Aamulla aloin oikeen ihmettelemään, että mikä hitto siellä mun päässä on taas viksahtanut, kun tollaseen lupauduin. Minähän kun olen oikeen esiintyjä luonteeltani - ja jos nyt joku ei sarkasmia ymmärtänyt, niin toisinsanoen, voisin ennemmin syödä vaikka pääni kun menen vapaaehtoisesti esiintymään. Mutta tässäpä sitä ollaan menossa lapsia viihdyttämään, sellaiseen paikkaan missä ihmiset oikeen katsomalla katsoo... kisoissa suurinosa kuitenkin ehkä keskittyy samalla siihen omaan koiraan ja muuhun hommaan, mutta tänään oli oikeen näytös. Ehkä siis tämä oli taas yksi askel minulle kohti parempaa agilitytulevaisuutta... tai jotain :D ja ei noi tavalliset tallaajat kuitenkaan siitä agilitystä mitään ymmärrä, niin ihan sama :P
Hermot meinasi mennä jo alkuunsa, kun piti keksii oma rata minkä menee, enkä mä saanut mitään selkeetä juttuu aikaiseksi. Mut kyllä sieltä sitten jotain tuli, en kyllä sitten loppujenlopuksi silti mennyt niinkun olin rataantutustunut, mutta samapa tuo .) Ensimmäinen näytös meni vähän pelleilyksi, kun Gille höyrysi niin paljon niitä muita koiria oli vähän ehkä häiriöö paikalla. En edes muista miten me mentiin, mutta ei me kyllä kovin raikuvia aploodejakaan saatu :) Toinen rata meni myös pelleilyksi, kun Gille halusi vaan roikkua mun kädessä, se tuntui naurattavan yleisöä kun toinen vaan hyppii metrin korkuudelle ja yrittää saalistaa mun kättä. Taitavasti mentiin vaan esteiden ohi eikä lainkaan sinne minne piti... Mut ihan hauskaa oli, toivottavasti oli yleisölläkin.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Pojat pipinä
...niin meillä on nyt molemmat pojat ollu kipeinä. Ei oo reiluu.

Ensin Gillellä oli ripuli, mikä ei meinannut millään mennä ohi. Gillestä ei kyllä huomannut lainkaan mitään merkkejä, että olis ollut paha olo tai mitään, sitä vaan mentiin täysillä niinku ennenkin. Yks yö oli vaan aika kauhee, ite ei niin hirveesti nukkunut. Poika kun ei ehtinyt edes pyytää ulos kun tuli vellit vessan oveen ja lattialle... nam. Toisen ja kolmannen kerran vessaan. Tuplanam. Kävi niin sääliksi :/ sama jatkui sit muutaman päivän... mutta nyt on poika jo parempi.
Sitten kun Gille parani, niin Pogo tuli kipeeksi. Ajattelin jo, että Pogo on Gillen sijaiskärsijä. Mutta ei. Aamulla poika oli vähän outo, hirveen väsyneen oloinen, eikä meinannut aamulla jaksaa nousta lainkaan. En siinä vaiheessa tajunnut vielä mitään, kun Pogo nyt käynnistyy välillä vähän hitaasti. Mentiin lenkille, missä se tapansa mukaan vaan löntysteli - ei siis vieläkään hälytyskellot soinut. Mutta sen jälkeen ei ruoka maistunut yhtään, ja päivän mittaan poika oli kokoajan väsyneempi. Makasi vaan paikallaan ja nukkui. Piti sellasta outoo ininää kokoajan kun hengitti. Aikani kun mä sitä katoin, niin aloin epäilemään että nyt se on oikeesti kipee. Koitin jo aikasemmin lämpöä korvista ja nenästä, mutta ne oli ihan normaalit. Myöhemmin koko poika ihan hehkui kun oli niin kuuma, oli pakko mitata kuume. Mittari näytti 39,3 astetta.
Etsin sitten netistä jotain neuvoja, että mitä pitää tehdä jos koiralla on kuume (normaali lämpö on siis joku 38), mutta hitto sieltä mitään järkevää löytynyt. Topi käski soittaa ell Annalle, ja kysyä jos pitää vielä eläinlääkäriin. Sieltä sanottiin, että syy pitää selvittää, miksi on kuumetta. Mutta heillä ei oo valitettavasti enää tänään aikoja, soita kunnalliselle. Soitin ja siellä sanoi hyvinkin tyly ääni, että ei oo, piste. Soita Lappiin. No minäpä soitan. Ei vastaa... jään odottamaan. Meikkailen siinä välissä ja valmistelen illan kynttiläkutsuja... Sitten se soittaa. Yritti ensin selvittää asian puhelimessa, ettei olisi tarvinnut lähtee ajamaan Lappiin, muttei selvinnyt. Sitten se sanoi siellä puhelimen toisessa päässä, että noh, sulla on nyt 15 minuuttia aikaa tulla tänne, koska sitten hänellä tulee jo toinen potilas. Ööö... okei! Ja eikun menoks.
En oo ikinä lähtenyt niin nopeesti mihinkään, puolet meikit naamassa, kotivaatteet päällä, takki vaan päälle, Gillelle hihna kaulaan ja Pogolle en kerennyt edes sitä laittamaan. Kännykkä vielä mukaan ja menoksi. Sit huomaan kun olen jo ihan liian kaukana kotoa - tai edes äyhöä, että mulla jäi lompakko kotiin!! Hyvä minä. Ajoin sitten niin täysillä kun mun pikku majava-Kia menee, vaikken edes tiennyt minne olen menossa. Soitin Tarulle, että öö, missäköhän koko mesta edes on!? Perille kuitenkin löysin onneksi!
Lääkärissä sitten kuume oli jo noussut, mittari näytti jo 42 ja risoja! Huh, tuskahiki pukkaa! Syykin sitten selvisi kovan syynin jälkeen, anaalirauhaset oli tulehtuneet. Pogo sai kymmenen päivän antibioottikuurin ja tulehduskipulääkettä. Jälkimmäisen ansioista kuume laski melkein välittömästi ja poika oli taas niinku ei mitään olis tapahtunut. TOSI iso kiitos kuuluu sille eläinlääkärinaiselle, joka hyvää hyvyyttään otti meidän vastaan vaikka itsellä oli kiire. Kaikki muut vaan käski mennä muualle. Ja sit vielä kun minä puupää unohdin sen lompakon enkä voinut maksaa heti, niin nolottiko edes!? Tekis tyyliin meili lähettää kukkapuska kiitokseksi, kun se oli niin kiva.
Parin tunnin päästä siitä meille tuli vieraita kun mulla kert ne kynttiläkutsut oli, ja Pogo oli ihan reipas. Vaikka Annalla oli sen pikkupoika Asterix mukanakin. Loppupuolella Pogosta alkoi puhti loppumaan ja kai se sitten meni vähän huonompaan kuntoon taas kun ei saanut kunnolla levätä. Nyt se makaa tuolla omassa nurkassaan surkeena peiton alla :( mut en mä nyt voinut niitä kutsuja alkaa perumaankaan. Toivottavasti poika paranee tosta kun saa nukkua yön kunnolla.
Hitto kun toi Gillekin alko sille vielä isottelemaan. Taas tuli yksi askel lisää siihen suuntaan, että kassit lähtee. Nostin Gillen pois sohvalta, kun se ei käskystä suostunut siitä pois menemään. Se ärähti sen takia Pogolle. No sit meni poika jäähylle ulos. Seuraavaksi annoin ruokaa/mössöä, Pogolle ei maistunut eka, Gille söi oman ruokansa, ja sit kun Pogo oliskin halunnut syödä, niin Gille ei antanut. Taas oli pakko laittaa Gille jäähylle vessaan, et Pogo saa syödä rauhassa nyt jos se kerran söis. Sen jälkeen kun menin päästämään Gillen pois vessasta, niin siellä tämä oli oksentanut juuri syömänsä ruoan ja söi sitä. SIIS mitä hittoa!? tää juttu meni vähän ohi.
Mutta sitten vielä siitä Asterixista vähäsen... tosi söpö pieni cockeripoika :) ja meidän pojat käyttäytyi hyvin! Pogo murisi sille lopussa, mut varmaan sen takia kun on kipee. Gille halusi leikkiä, mut ei oikeen osannut leikkiä kun isojen poikien leikkejä, ja Aksua pelotti! :)
Tässä pojat:
tiistai 22. syyskuuta 2009
Treeniä ja haukkumista
Oli eilen harkat, mutta oma motivaatio oli hetkellisesti hukassa. En tiedä mikä päivä eilen oli, kun kaikki vaan otti päähän. Ihan hyvin meillä silti treeneissä meni, itseä ei vaan voinut vähempää kiinnostaa. Meillä ei tällä kertaa ollut mitään kunnollista rataa, tekniikkaharjoituksia vaan - tylsää! :D No ei, oli ihan hauska oppia uusia tekniikoita. Otti vaan päähän kun aivot ei toiminut yhtään, ensimmäisessä harjoituksessa mä keksin yhden ohjauskuvion, toisessa en yhtään. En tajua, oli vaan vähän hidas pää. Ei aina voi olla skarppina.
Tein elämäni ensimmäisen jaakotuksen (ainakin tietääkseni), mutten silti oikeen tajua mikä idea siinä on, omasta mielestä se ei oo yhtään loogista seisoo ihan väärinpäin :) Gille meni kyllä mun mielestä tosi hyvin ne kaikki vaihtoehdot, yllätti jopa aika positiivisesti kun ei pelleilyt yhtään. Puri kyllä taas senkin edestä! Otettiin myös etenemisharjoitusta ja puomia hihnan kanssa. Se eteneminen meni hyvin sitten kun Taru oli auttamassa, yksin siitä ei tullut yhtään mitään. Ja puomin kontaktit oli välillä hyvät, ja välillä toi apina varasti ihan häikäilemättä. En sais sen mielestä ottaa yhtään etäisyyttä siinä...
Meillä on tällä hetkellä menossa lämminvesivaraajan vaihto. Se korjaajapoika tuli meille seitsemän aikaan aamulla, ja Pogo on haukkunut sitä kokoajan. Laitoin aidan siten, että pojat ei pääse muutakun olohuoneeseen, ja sekös harmittaa! Noi sedät juoksee tossa kokoajan ja kolistelee yläkerrassa, niin Pogopoika huutaa. Joku vartioimisvietti vissiin vähän voimakas, Gille ei hauku oikeestaan ollenkaan, on vaan ihan hermostunut.
Aluksi Pogo ihan tärisi. Koirankorjauskirjassa oli sellainen tarina, missä Peetsa oli ollut kaukasianpaimenkoiransa kanssa eläinlääkärissä ja sinne oli tullut joku mummo kissansa kanssa. Koira oli alkanut tärisemään ja mummo kysyi, että pelkääkö koira noin paljon lääkäriä, että ihan tärisee. Peetsa oli vastannut että joo. Todellisuudessa se kuulemma oli tärissyt sen takia, että sillä oli niin kova halu vain raadella koko kissa, mutta tiesi ettei niin saa tehdä.
Aloin sitten miettimään, että kumpikohan tossa Pogon kohdalla on, pelkääkö se vai haluisko se mennä antamaan vähän kurinpalautusta, kun hemmetin ukkelit hajottaa tuolla meidän saunaa :D Treeneissä ainakin huomaa näistä meidän kaikista kolmesta ruskeesta vesikoirasta, että niillä on kentän laidalla myös kova halu päästä tekemään, ei raatelemaan kissaa, mutta agilityä - mutta jostain syystä veikkaan, että toi meidän vellihousu kuitenkin ehkä vaan pelkää nyt tässä tilanteessa.
Jatkan nyt haukkumisen kuuntelua ja kolinapurkin heittelemistä... tai ehkä vois mennä lenkille.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Merikarvia
Topi on nyt niin innostunut tosta perhokalastuksesta - ja sai mutkin puhuttua mukaan Merikarvialle tänään. En itse kylläkään kalastanut, vaan kävin poikien kanssa lenkillä ja valokuvasin. 288 kuvaa sain otettua siinä 4 tunnin odottamisen aikana, ei paha saalis :)
Aluksi kävin tosiaan Pogon ja Gillen kanssa lenkillä, askelmittari näytti 5800 askelta, joten ihan hyvä aamulenkki se sitten oli. Ei kyllä hajuakaan missä kävin, ja vähän matkalla jännitti, että mahdankohan löytää takaisin... mutta hyvin meni. Siellä oli kyllä seutu todella oudon näköistä, ihan kun jostain slummista. Missälie sitten mahdoin seikkailla :)
Sitten aloin kuvaamaan poikia ja maisemaa, tässä nyt jokunen otos... Tämä tahtois kyllä uuden kameran, huomasin taas että toi meidän kamera on niin peestä! Että jos joku haluaa sponsoroida, niin saa kyllä ostaa järkkärin meille! :)
Lenkiltä tulossa takaisinpäin... Gille meinas syödä yhden mummon ku kulki tosta ohi. Pojat oli tollee vapaana ja en mä sitä mummelia tietty huomannu ennen ku Gille oli jo huutamassa sen edessä... hups. Vesikoirien maine kiirii :) Muuten lenkki meni mainiosti. Olen pitänyt nyt räminapurkkia mukana lenkillä, eikä hyökkää poika enää haukkumaan toisille - alkoi tottelemaan ja toisesta rämähdyksestä... jes!
Ja sitten kun se näki vettä, ei poikaa pidellyt enää mikään. Hyvä etten ite joutunut perässä, vähän oli kivikkoista maastoa. Gille kävi koskessa uimassa ainakin 10 kertaa - väkisin.
Ja mitä teki sillä aikaa se toinen poika!? Öö, söi kiviä!! Mitäpä muutakaan!! Niitä oli siellä pari.

Ensin se poseeraa ja sit kävi uimassa. Tossa kohtaa Gille oli kokonaan irti, kun kaikki kuvat meni pilalle sen tyhmän hihnan takia. Eihän se tietty pysynyt sekuntiakaan paikallaan ja karkasi uimaan. Virta olikin vähän voimakas ja meinasi vielä koko pojan mennessään... jostain syystä ei hihnaa enää irrotettu sen jälkeen :o
Siinä se on. Ainakin 10 kiloinen kirjolohi :D Topi pähkäili, että päästäiskö menemään vai ottaisko mukaan... mä sanoin että päästä menemään ja tossa se on nyt sitä harmitellut koko loppupäivän. Olis kuulemma maksanu sittarissa ainakin 15 euroo.
Aluksi kävin tosiaan Pogon ja Gillen kanssa lenkillä, askelmittari näytti 5800 askelta, joten ihan hyvä aamulenkki se sitten oli. Ei kyllä hajuakaan missä kävin, ja vähän matkalla jännitti, että mahdankohan löytää takaisin... mutta hyvin meni. Siellä oli kyllä seutu todella oudon näköistä, ihan kun jostain slummista. Missälie sitten mahdoin seikkailla :)
Sitten aloin kuvaamaan poikia ja maisemaa, tässä nyt jokunen otos... Tämä tahtois kyllä uuden kameran, huomasin taas että toi meidän kamera on niin peestä! Että jos joku haluaa sponsoroida, niin saa kyllä ostaa järkkärin meille! :)
lauantai 19. syyskuuta 2009
perjantai 18. syyskuuta 2009
Epävirallisissa...
Eilen oli taas RKS:n epikset. Olin taas toimistossa töissä ja meinas mennä hermo jo heti alkujaan, ku paikanpäällä ilmoittautujia oli niin hemmetin paljon, ettei meinannu millään pysyä mukana tahdissa. Taas oli ainakin sata rautaa tulessa samaan aikaan ja kiire oli. Mikä ihme siinä on, ettei voi ilmoittautua ennakkoon!? Ens kerralla kun mä oon ottamassa ilmoja vastaan, niin hyväksyn ainakin vaan ne ennakot, muut voi sit jäädä rannalle ruikuttamaan ;D NIH!!
Mut asiaan. Olin ihan varma etten pysty keskittymään Gillen kanssa menoon sen toimistossa olemisen ja häsläämisen takia, ja kyllä se hiukan keskittymiseen vaikuttikin. Vähemmän kuitenkin mitä odotin.
Mölliradalla meillä oli vauhti päällä! Olin alkurataan niin tyytyväinen, kunnes loppupäässä tuli A, ja siihen lysähti. Alku meni mun mielestä niin kivasti ja sain juosta oikeen kunnolla - Gillestä alkaa löytymään vähän poweria, mut sit tulee ongelma kun mä en pysykään enää perässä! A:lle mentiinkin sitten niin hemmetin kovaa, et Gille suoraansanottuna lensi sieltä alas. Siihen mennessä luulin, että meillä oli nolla pohjalla, joten otti päähän! Mutta tais meillä olla yksi kielto siellä jo!? Ei pysty muistamaan... Gille hyppäsi Pogomaisesti A:n harjan yli, otti kontaktin muttei pysähtynyt (ei se varmaan pystynyt pysähtyy, ku oli niin iso ilmalento). Palautin takaisin kontaktille ja jatkettiin. Sen jälkeen oli putki minkä toisessa päässä piti valssata tai ottaa sokkari, mutten kerennyt ajoissa sen kontaktin takia. Yhteensä meiltä tuli 15 virhettä radalta ja oltiin viidensiä.
Itteeni otti ihan hemmetisti päähän se A... manasin vaan radalta tullessani ku ärsytti niin paljon. Sitten kaikki tuli sanomaan, kuinka loistavia me oltiin ja hienosti meni. Kai se on sitten uskottava tota enemmistöä, kukaan ei ainakaan näyttänyt olevan mun kanssa samaa mieltä :D Erinäisiä kommentteja tuli, että miksi ihmeessä sä palautit sen takaisin siihen kontaktille... tai no, vaikkakin, ihan oikein sä teit. Noh, palautin sen sen takia, kun luulin että niin kuuluu tehdä. Ja niin sit vissiin kuuluikin... Ärsyttää silti, ku meillä olis voinu mennä NIIN hyvin!! Ihanneaikakin alittui vaan 12 sekuntia, vaikka olis ollut ihan mahdollista alittua jopa 20 sekkaa. Missä me oikeen kupattiin sit niin kauan, kun musta tuntu että juostiin niin pirun kovaa. Kai se meni sit siinä kontaktia korjaillessa... Nyrjäytin nilkkanikin kun oli niin kova meno. Et kai se sit ihan ok rata oli :) En mä niitä Terhin surkeita palkintoja oliskaan halunnut :P
Ykkösissä oli melkeen sama rata, mutta oli jotain esteitä erilailla/enemmän ja kepit. Alku meni taas hienosti. Puomin jälkeen oli kaksi hyppyä ja putki. Meinasin eka mennä takaaleikkaamaan sen toisen hypyn, mutta Topi sanoi, että koita mennä vaan hyppyjen toiselta puolelta, että se menee sit varmasti sinne putkeen. No sen takia poika meinas sitten mennä sen toisen hypyn ohi. En tiiä kumpi keino olis ollut sitten parempi. Kepeillä meillä oli vähän häsläämistä, ylläri :D Siinä meni vähän aikaakin, kun Taru oli varmuuden vuoksi seisomassa siinä kentän laidalla, että jos Gille ei mee keppejä kunnolla, niin hän tulee kävelemään sit siihen toiselle puolelle - sillai se meinaan osaa ne kepit mennä. No Gillehän sit siinä pujottelun lomassa meni vähän morjestamaan Tarua, otti vähän isoja pujotteluja ku kaarsi sillee pari metrii siinä välissä :) Mut siltä radalta ei saatu kun kymppi vaan. Yliaikaa meni 0,08 sekkaa, joten sen takia oltiin vasta seitsemänsiä.
Ihan hyvä mieli kisoista jäi, kai meistä vielä joskus jotain tulee sitten :) taas vaihteeksi tällänen fiilis.
Sitten Pogo. Niillä meni se möllirata kans vähän vauhdikaasti, radalla sai juosta aika kovaa, mikä sit nostattaa taas Pogon kierroksia. Pojille kertyi pisteitä 20 - mutten nyt tietenkään muista mistä. Veikkaisin, että rimoista tai kontaktista.
Tälläkin kaksikolla meni se ykkösten rata sitten paremmin. Pojilla oli paras aika makseista, mutta kymmenen virhepisteen takia olivat vasta viidensiä. Hitto kun sais ne tyhmät rimat pysymään paikoillaan! Avoimelta ne sai hyllyn, mutten muista miksi.
Tyhmää kun mulla on Pogosta aina niin vähän kirjoitettavaa, se on vaan niin vaikee kirjoittaa toisen puolesta - eikä tolla Topillakaan toi runosuoni oikeen näytä sykkivän.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)