maanantai 30. toukokuuta 2011

Omat kisat

Omat kisat tuli järjestettyä sateisissa tunnelmissa. Lauantai aamulla minut herätti sade, ja alkoihan siinä sitten ottamaan päähän samantien. Onneksi lauantaina ei kuitenkaan satanut kisapaikalla, vaikka kylmää ja koleaa olikin. Sunnuntaina satoikin tietenkin koko päivän. Ainakin sen aikaa, että oltiin kisoissa, kyllä sen jälkeen tottakai alkoi aurinko paistamaan.

Gillen kanssa ensimmäinen rata meni aivan plörinäksi. En ymmärrä!! Se ei ottanut puomin kontaktia (tietenkään, vaikka lämmittelyesteillä se onnistui aina pysähtymään kontaktille täy-delli-sesti, ainakin 20 kertaa!) joten sain jonkun hyvän päähänpiston uusia sen esteen. Oli kai joku jäämistö jostain menneistä päätöksistä, koska ei mun todellakaan ollut tarkoitus tehdä niin. Urpo. Olin jo päättänyt, että ottaa se pöllöpää kontaktin tai ei, niin me jatketaan menoa. Olen vähän tullut siihen tulokseen, että ei me kuitenkaan ykkösistä tulla koskaan nousemaan, niin sama se sitten on tuleeko niiden kieltojen lisäksi sieltä vielä kontaktivirheitäkin. Jos se idiootti ei tajua, niin ei se tajua. En enää tiedä mitä kuuluu tehdä, jotta se ymmärtäisi kontaktien merkityksen kisoissakin. Joten olkoot. Enemmän mua harmittaa, etten päässyt tekemään rataa. Nyt siis nämä hyvät aivoitukset esteen uudestaan suorittamisesta saa jäädä unholaan, nyt vaan jatketaan matkaa tästä lähtien. Ihmettelen edelleen, että miten ne kontaktit voisi toimia siellä ahvenanmaalla niin hyvin...

Pogon meno tällä radalla oli aivan mieletöntä! Siis niin hienoa katsottavaa. Rimoja vaan ropisi vissiin kuusi alas, josta pojat keräsi taas huimat pistelukemat 30. Ne tykkää niin noista pisteistä :) Sijoittuvat sillä viidenneksi, ja kaksikolla oli paras aika, -21.14. Niin siistiä. Sitten kun saan videot Tarulta, niin voisin nyt nämä kisat ainakin ladata tänne, ei jaksa alkaa sepustamaan, kun videolta sen menon näkee sitten paremmin.

Toiselle radalle Gille pääsi sitten ihan oikeesti juoksemaankin. Me yritettiin parhamme, muttei saatu pistesaldoa isommaksi kun Topi ja Pogo, saatiin vaan 25 :D Ei kyllä ole minkäänlaista muistikuvaa, että mistä ne tuli. Ainakin yksi oli yllättäen puomin ohitus. Se olikin ainut asia mikä ensimmäisellä radalla oli hyvin, puomille mentiin ekalla kerralla. Toisella radalla karjuin sen "kiiiiipeeeee" niin kovaa, että kurkkuun sattui. Mutta silti ohi. Onko siis käskytyksestä kiinni? Muusta radasta ei sitten olekaan oikeen muistikuvia enää jäljellä... Mutta ihan hyvä fiilis jäi. Gille on vaan niin ihana, ettei sille voi olla kauaa vihainen :) Vaikka kämmenselässä on taas noin kymmenen mustelmaa tämän radan jäljiltä. Liisa ihmetteli, että eikö se mene ihosta läpi kun se puree? No ei mene, kun siinä on heti luu vastassa, niin se kulmahammas kolahtaa vaan siihen sillee mukavasti. Eikä tunnu missääääään.

Ja sitten minä menin Pogon kanssa toisen radan!! Topin piti yllätys yllätys lähteä töihin, joten varaohjaaja astukoon kehiin! :) Oi että se oli haus-kaa! Hyllytettiin rata heti kolmannella esteellä, kun Pogo meni pujotteluun väärästä välistä, enkä jaksanut korjata sitä. Muuten vedettiin ihan sikahyvin (siis niin hyvin mitä nyt olettaa saattaa), ja mikä hienointa - mun ohjauksessa Pogolla tippui vaan YKSI rima, kun Topin kanssa niitä oli KUUSI. Oi oi oi oi. Yhdessä kohtaa mun ohjaus oli ihan pyllystä, kun menin Pogolta hukkaan ja se lähti haahuilemana sinne keskelle rataa, vaikka olis pitänyt mennä puomille. Ja olin mä totaalisen myöhässä muutenkin joka esteellä, mutta se oli niin huisin ihanaa mennä koiran kanssa joka irtoooo! Lähdössä oli vaikeuksia saada poika paikalleen ja Jansu sieltä huutelikin jo "Onnee vaan Sanna"- meininki vissiin näytti semisti epätoivoiselta :D

Pujottelun treenaamisen kanssa tuntuu, että junnataan paikoillaan. Eilen kokeiltiin ekan kerran neljällä kepillä ja se onnistui sikahyvin. Pitäis kuitenkin päästä treenaamaan sitä enemmän kun kaksi kertaa viikossa jos haluaa edistyä. Apupalkkaajakin kun vielä tarvitaan, niin se vaikeuttaa homman tekemistä hiukan... No, hiljaa kai hyvää tulee? Nyt vaan tiedetään sitten sekin, että ei oteta molempia koiria mukaan kun tehdään keppitreeniä. Pogo oli mukana ja söi rauhassa ruohoa kentällä, mutta kun Gillelle heitettiin palkka (pallo) niin piti tämän pallohullun syöksyä mukaan. Siinä rytäkässä poika loukkasi jalkansa. Toivottavasti oli vaan venähdys, koska se oli jo ihan normaali aamulla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti