maanantai 10. tammikuuta 2011

Maanantai

Maanantai on sunnuntain ja tiistain väliin jäävä viikonpäivä. Maanantai on viikon ensimmäinen päivä standardin ISO 8601 mukaan. Suomessa maanantaista tuli viikon ensimmäinen päivä vuoden 1973 alussa. Maanantai on myös näiden wikipedia-viisauksien lisäksi edelleen se legendaarinen harkkapäivä. Ja mikä mahtavinta, täydelliset naiset päivä. Voi sitä tuskaa, kun sekin oli tauolla vaikka kuinka kauan.

Harkoissa oli kivaa. Selkä taas vihottelee, mutten mä sitä juostessa niin kauheesti huomannut. Gille oli aika tykki tänään. En tiedä mistä se virtaa oli löytänyt, mutta jätkä oli ihan tulessa. Ohjaaja oli sitten vissiin jäässä, mikäli se olisi vastakohta. Mutta sitten kun löydettiin ne oikeat ohjauskuviot, jotka ohjaaja osasi ohjata, niin johan alkoi homma pelittämään.

Pogolla oli vähän huonompi päivä. Varmaan vaikuttaa aika paljon se, että ulkona on taas pimeää ja synkkää. Maneesi on pimeämpi, ja ei taas näe mitään. Kyllä siellä ulkonakin kun päästettiin pojat vapaaksi, niin Pogo oli vähän ulapalla, juoksi vaan Gilleä päin ku ei nähnyt sitä. Maneesilla sillä oli vaikeuksia pujottelussa, kun ei hahmottanut mistä ne kepit alkaa ja missä niitä oikeen töröttää. U-putkeen meni vähän ohi, hassuttelija juoksi putken sisäreunaa pitkin, kun ei sitten ihan osunut siihen sisäänmenoon. On se niin reppana, mutta ei silti näytä menoa haittaavan, vaikka esteet, Topi ja pallo onkin välillä vähän hukassa. Tulispa jo kevät, niin sais Pokeri tehdä taas täysillä hommia.

Tälläistä tänään, perus maanantai.

2 kommenttia:

  1. Pogo selkeesti näki huonommin tänään mutta, oli ihailtavaa katsoa miten taitavasti, selkeällä ja sujuvalla ohjauksella Topi vei poikaa. Huomaa miten Topilla on ohjaus selkeytynyt ja siihen on tullut malttia Pogon näön heikkenemisen vuoksi. Gille ja sinä olitte tänään taitavia =)

    VastaaPoista
  2. Samaa sanoin kanssa Topille, että se oikeen varmistellen varmistelee ja ohjaus on just niin selkeetä, että Pogo menee ihan loistavasti. Kai pitää sitten tästäkin tilanteesta hakea joku positiivinen puoli, Topin ohjaus on kehittynyt/rauhottunut sen takia, että Pogon näkö huononi ja se ei halua että poikaan sattuu. En tiedä pystyisinkö itse samaan...

    VastaaPoista