sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Agipitsi, osa 2

Ja niin saatiin agipitsikisat kisattua. Oli se rankka neljä päivää, mutta hyvin selvittiin (kaksi päivää talkoita ja kaksi päivää kisoja). Oli tosi kivat kisat, hyvä seura ja ilmatkin suosi. Tänään oli kyllä vähän liian kuuma agilitykisoihin.

Ensimmäisellä radalla startattiin nurmikentällä. Gillen kanssa oltiin ensin ja alkurata lähti menemään melko hienosti. Yksi rima tippui (syy?) mutta muuten siis ihan hyvin. Kuitenkin rata kosahti puomiin, kun taas uuvatti ei osannutkaan kontaktia niin palautukseenhan se meni. Taisin huutaa siinä kun Gille pomppasi kontaktilta pois, että 'voi homo sun kanssas'. Sitten nopea vilkaisu tuomariin, hups, ja palautus :D Se oli siis sitten siinä. Gille huusi taas enemmän kun keskittyi muuhun. Vesikoiratuttu Salla kommentoikin, että Gillellä olikin paljon asiaa radalla kun ei ollut hetkeäkään hiljaa, totta tosiaan.
Pogolla oli ihan hullua aikaa ennen rataa. Piti hetkeksi erottaa Topi ja Pogo kun jälkimmäinen kävi niin ylikierroksilla ja vaan huusi ja riehui Topille. Se myös näkyi radalla. Keskittyminen oli jäänyt kai kotiin, hyppääminen oli vähän sinnepäin ja huutoa ritti myös sieltä punkkaripäästä. Perus Pogo-menoa siis. Ei niin paljon virheitä kuitenkaan tullut niinkun normaalisti, 20 virhepistettä jäi sieltä plakkariin. Tuomarilla oli sellainen paita, missä luki POGOO, joten se taisi olla jonkunsortin fani.

Hiekkakentällä oli sitten luvassa se seuramestaruus. Niinkun melko arvattavissa oli, niin maksien seuramestariksi ei ollut niin paljon tunkua. Kolmas jäi peräti kokonaan palkitsematta.

Gillen kanssa rata meni niin huonosti kun vaan ikinä voi. Ehkä yksi meidän huonoimmista radoista!? Gillellä kai väsymys painoi jo liikaa, eikä jaksanut enää keskittyä. Nuorelle koiralle pitkä viikonloppu ja viisi starttia on aika paljon. Aamulla sanoin jo, että tänään ei tule mikään onnistumaan, kun Kilu oli niin väsynyt, ettei jaksanut edes silmiään avata ulko-oven auetessa (normaalisti takapihalle siis mennään hyvällä halulla). Ja niin siinä kävikin, heti toisen hypyn poika ohitti ja siitä se alamäki sitten alkoi.

Topilla ja Pogolla meni vähän samalla mallilla kun minulla ja Gillellä. Kepeillä sekoilivat oikeen kunnolla, ja kolmannella kerralla se onnistui. Oli se seuramestaruus kolmonen kuitenkin melko lähellä :). Pogo ohitti Aan ja siitä tuli kolmas kielto - eli hylly. Ehkä ihan hyvä, ei sellasilla tuloksilla olis mihinkään seuramestaripalkinnoille edes kehdannut mennä :D

Viikonlopun saldona Gillelle viisi hyllyä ja Pogolle 25, 5, 20 ja kaksi hyllyä. Ollaanpa me hyviä.

Tässä vielä enemmän sitä pukuloistoa. Ainakin osa siitä.
(Jos jotakuta haittaa, että laitoin kuvan tänne, niin ilmoita mulle ja poistan sen täältä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti