sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Tehopäivä

Huomenna alkaa taas hetkeksi aikaa työt, joten tänään piti ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä kaikki rästihommat. Vaihdoin renkaat autostani - ihan itse - ja pesin sen ulkoa että sisältä, ja sitten siivoskelin ihan muutenkin. Ebba oli meillä hoidossa kun Taru oli Soolon kanssa Jaakottelemassa. Pikkutyttö oli ihan kummissaan kun hetkeäkään ei saanut olla, piti vaan kokoajan juosta perässä - ihme porukkaa kun ei pysy paikallaan. :)Illemmalla lähdettiin sitten vielä samppusten metsään vähän ottamaan kuvia. Tarkoitus oli saada blogiin uusi hieno otsikkokuva, mutta ei siitä mitään tullut. Joko Pogolla oli kokoajan kivi suussa, ja se näytti ihan idiootilta, tai sitten Gille ei pysynyt sekuntiakaan paikallaan - tai sitten siinä kameran linssissä oli kiinni Pikku-Eben nenä :D Mutta saatiin me uusi otsikkokuva, vaikkei se hieno olekaan. Myös muutama muu otos tuli napattua. Ebba oli ainakin onnesta sekaisin kun pääsi juoksemaan meidän poikien (eli Gillen, kun Pogoa kiinnosti vaan ne kivet) kanssa.

Kaverit. Niillä on jonkunsortin viha-rakkaus-suhde :)

Koko poppoo. Tää kivi oli aiiika iso. Sanoin Topille, että tossa on hyvä paikka ottaa pojista kuva ilman Ebbaa kun ei se sinne kuitenkaan pääse hyppäämään. No eipä, sinne se meni ihan kevyesti poseeramaan. Mutta eipä enää päässyt pois :D Sitten nostin natiaisen pois, niin se hyppäsi sinne uudestaan - ja taas alkoi tärinä kun älypää tajusi, että en mä täältä uskalla vieläkään hypätä alas.

Joo, sama tarina. Pojat kivelle seisomaan ja kas kummaa ketä siihen eteen menikään. "Jaa tässä kuuluu olla paikka vai, okei!" :D

Meidän hassunhauska Pikku-Ebba.

Tää piti laittaa ihan vaan ton Gillen asennon takia. Jotenkin yliliikkuvat nivelet vai, noin se istuu aina.

Linssiluden hyökkäys :D Ai muka PIKKU-Ebba!?

Metsänpeikko. Tässä kuvassa vaan on sitä jotain.

Loppukevennykseksi vielä kaksi sarjakuvaa:
(jos haluaa nähdä sarjikset, ja ainakin noi Gillen asennot kunnolla, niin kandee klikata kuvaa ja zuuuumata :P)

Pogo käskettiin ottamaan kivi pois suusta, jättämään se siihen ja istumaan paikalleen. Mutta voi hitsi, jos joku tulee ja ottaa sen kiven!? Sitten on rikottava käskyjä ja puolustettava omaisuutta.

Nää Gillen hyppykuvat vaan on mun mielestä niin huippuja. Hitto sentään, miten joku voi hypät paikaltaan noin korkeelle? :) Ja nää kuvat oli muutenkin jänniä, poika ottaa lumipallo-koppeja, vaikka lunta ei näy missään!? :D

2 kommenttia:

  1. Ebba kyllä yllättää koollaan mut kerta toisensa jälkeen! Mut ei koolla ole merkitystä, vai mitä Ebba??? <3


    Ja Giltsu on maailman paras hyppijä, voittaa Gloriankin melkei! :D

    VastaaPoista
  2. Ebba kiittää hoitajiaan =) Ihanan keväisiä kuvia! Oma blogi kaipais kans keiväisempää ilmettä. Ebbahan on vähän minä, minä tyyppi niin eihän se ole soveliasta et poikia vaan kuvataan ;D

    VastaaPoista