Vuodenvaihde

Meidän perheessä vaihtuu vuosi rauhallisissa merkeissä. Gillelle tämä on päivä siinä missä muutkin. Pogo tärisee paniikissa sohvalla Topin vieressä (kun ei sitten tänäkään vuonna tajuttu hankkia sitä dappia) ja Nagalle tämä on ihan uusi kokemus. Raketit ei toistaiseksi ole haitannut, hiukan kyllä pitää välillä vilkuilla ulos. Tämä porukka tahtoo muuttaa maalle, missä raketeista ei ole tietoakaan.

Kuten kuvista näkyy, niin muu porukka menee vesilinjalla - Pogolle tosin maistuisi nyt tuplaviski.

MUKAVAA UUTTA VUOTTA 2012!!

Vuosi 2011

Olisi taas jo perinteeksi muodostuneen vuosikatsauksen aika. Katsellaan hiukan taaksepäin ja muistellaan mistä kaikesta tämä vuosi onkaan koostunut. En voi uskoa, että huomenna ollaan jo vuodessa 2012. Miten aika voikaan mennä näin nopeesti?
Ja niin, jotenkin haikeana sitä selailin noita vanhoja kirjoituksia, kun maisemat näytti tältä!! Missä se lumi nyt on!!?


Aloitetaan vaikka POGOsta.

Tämäkin kulunut vuosi on mennyt meidän rastapojalla vallan mainiosti. Alkuvuodesta kesään asti pystyi vielä aksaamaan ja nauttimaan elämästä. Muutamassa kisassakin ehti käymään. Sen jälkeen ollaan nautittu elämästä muuten vaan. Nauttiminen kun on ihan siitä elämänasenteesta kiinni, se onnistuu vaikka sillä makaroonisihvilällä. Jos et muista tätä tarinaa, niin videohan oli tämä.

Pogosta ei oikeen osaa kirjoittaa mitään ihmeellistä, koska vuosi on tosiaan mennyt onneksi hyvin rauhallisesti. Ainoastaan tulee mieleen kaksi takapakkia, kesällä puomionnettomuus epiksissä ja nyt toi jouluaaton mystinen kohtaus. Näkö on heikentynyt huomattavasti, mutta se ei menoa haittaa yhtään. Onneksi Pogolla on niin kova pää. :)
Topi kyllä sanoi, että hän toivoo, että kesällä olisi taas näkö hiukan parempi kun valoa on enemmän ja Pogo pääsisi taas hiukan agilitykentällekin tekemään perusjuttuja. Aika näyttää onnistuuko se. Ollaan nyt vain onnellisia siitä, että Pogolla on vain tuo sokeus riesanaan, saadaan ainakin pitää tämä pakkaus tuossa viihdyttämässä meitä joka päivä.

Eli tulevalle vuodelle ei Pogon kanssa suunnitella yhtään mitään mullistavaa. Voipi olla, että joku uusi harrastus olisi paikallaan tälle herralle, ehdottaa saa, mitä sokean koiran kanssa voisi tehdä. Para-agilityä? :)

Seuraavana vuorossa the GILLE

Kilun vuosi onkin ollut hieman vauhdikkaampi. Vastoinkäymisiä ja valloituksia. Alkuvuodesta saimme vihdoin selville, että atopiahan koiraa vaivaa. Siitä aloitettiin taistelu sitä vastaan. Lääke ei kuitenkaan tehonnut toivotulla tavalla. Koiraa huollettiin kaikin eri keinoin, mitä vaan ikinä keksittiin. Seuraavaksi oli vuorossa iholle tehtävä allergiatesti Tampereella. Sieltä selvisi roppakaupalla uusia allergioita joiden jälkeen aloitettiin siedätyshoidot. Ne on ollut tosi hyvä juttu. Pojan kutina on tällä hetkellä melkoisen hyvin hallinnassa ja jos miettii vuodentakaista tilannetta ja vertaa tähän päivään, parannus on huikea. Mutta kun nämä ei tietenkään riitä, on vuoden aikana muitakin vaivoja ollut, vesihäntää, superinhottavaa mahatautia ja nilkuttamista. Jotenkin minulla on vahvasti sellainen olo, että ensi vuonna saadaan taistella taas jotain uutta vaivaa vastaan, on toi meidän beige niin hyvillä geeneillä siunattu. Pääasia tällä hetkellä kuitenkin on se, että yksi inhottava vaiva ollaan saatu kuriin ja Kilulla on taas hyvä olla.

Vanhoja blogitekstejä selatessani huomasin, että treenattu ainakin on. Välillä mennyt vähän huonommin, mutta onnekseni sain lukea enemmän niitä "kivaa oli" -juttuja. Kisaamaan ei ehditty kyllä paljonkaan, oli niin valtavasti muuta ohjelmaa. Mutta ehkä tämä kisamäärä oli meille ihan just sopiva. On toi Gille vaan niin mun koira, kyllä sen kanssa on ihan mahtava tehdä töitä, vaikka kumpikaan meistä ei ole täydellinen. Siksi ehkä sovitaankin toisillemme niin hyvin.

Tulevan vuoden suunnitelmat selviää vasta myöhemmin. Gillenkin kanssa mennään päivä kerrallaa ja katsellaan mitä huominen tuo tullessaan. Tyyppi lähettelee niin epämääräisiä signaaleja, ettei siitä ota selvää. Haaveena olisi, että keväällä alottaisin pojan kanssa tokon. Voisi ainakin kokeilla, että jos se olisi meidän juttu. Kai ne nyt melkein neljävuotiaalle koiralle olisi ihan hyvä opettaa edes ne perusjutut :) 

Ja lopuksi tämä meidän ihanainen uusi tulokkaamme, NAGA

Onnenpäivä, 24. elokuuta. Neljä pientä perrovauvaa syntyi maailmaan. Ja ne oli niiiiin ihania. On kyllä edelleenkin :) Vanhoja kuvia katsoessani tulee ihan haikea mieli, Naga oli niin pikkuinen! Tämä napero on kyllä vaan niin ihana, vaikka vahinkolapsi onkin, niin sitäkin rakkaampi. Topin mielestä olen jo sekoamisen partaalla, kun voin vaan katsella nukkuvaa Nagaa ja naureskella yksin, kun se sätkii niin hauskasti :D Ja joka päivä kuulee "se on niin ihana" lauseen ainakin 50 kertaa. Virtaa tällä adhd pellellä edelleen on vaikka muille jakaa. Ja pitihän tämänkin ipanan sitten jatkaa tällä meidän perheessä jo tutulla linjalla, jätkä on 4 kuukautta vanha ja sairaslomalla!! Siellä se kohelsi äyhöllä maanantaina velipoikansa Zipin kanssa niin, että nilkuttamisen takia jouduttiin menemään lääkäriin. Varpaasta rustoluu revennyt, tai murtunut, tai jotain. Jokatapauksessa pointti nyt on se, että pidä toi kaveri nyt rauhallisena viikko! Onneksi tämä vaiva kuulemma paranee nopeasti. Ja saa sitten luvan olla ainut vaiva, mitä tälle koiralle tulee!! Piste.

Tämän ukkelin tulevaisuus on selvillä. Agilityn harjoittelua jatketaan tämän veijarin kanssa aktiivisesti ja kaverista tehdään supertaitava. Ollaan siinä Janitan ja Jaakon tehosuperpenturyhmässä ja tehosuperlinjalla jatketaan kotioloissakin.

Kuitenkin tämän vuoden ehdoton kohokohta on ollut meidän häät. No okei, toi Naga kilpailee aika hyvin tästä ykköspaikasta, mutta sitä iloa kuitenkin kestää vuosikausia. Se hääpäivä on vain kerran elämässä. <3 Vielä kun keksitään joku lomakohde, mihin voi ottaa kolme perropoikaa mukaan, niin voitaisiin päästä sinne häämatkallekin :)

Eli ei muutakin uusia haasteita ja elämänkokemuksia päin, oikein hyvää vuodenvaihdetta lukijat!  -
Toivottavasti ette ole ostanut yhtään ainuttakaan rakettia! t. Pogo

Pentuagilitya, vol 1

Eilen meidän chilipentueella oli suuri päivä, kun nelikko suuntasi Purina Centerille ensimmäisiin agilitytreeneihin. Vaatimattomasti aloittavat nämä ipanat Jaakon ja Janitan koulutuksella :)

Siellä sai päänsä pyörälle kun tehtiin kahden tunnin aikana niin huima määrä asioita - ja samat jutut tuli tietenkin kotiläksyksi. Toivottavasti muistetaan treenata kaikkia.

Tasapainolauta oli aika jännä juttu, mutta kyllä mä ainakin kontaktin osaan ottaa!

Lelut kehiin niin jo löytyy tästäkin kaverista vauhtia. Namit voi heittää jorpakkoon.

Keskity...

Jarrrrruutuuus :)

Ja hyökkäykseen.

Aatto

Huh huh, olipa siinä kerrassaan erilainen jouluaatto. Meinasi mennä pakka vallan sekaisin.

Aamu lähti käyntiin ihanan rauhallisesti, vähän riisipuuroa ja joulupukin kuumalinjaa. Sitten lähdettiin metsälenkille koirien kanssa ja seuraavaksi määränpäänä oli lähteä hautausmaalle käymään ja siitä äyhölle. Mutta suunnitelmat menikin uusiksi, kun Pogolle tuli joku mystinen kipukohtaus. Se oli ihan selvästi koko aamun jännittänyt joulua. Pogo ja Soolo tietää tasan tarkkaan, mitä joulu tarkoittaa. Poika oli kulkenut meidän perässä ja hakenut huomiota koko aamupäivän, mutta nyt se seurasi mua yläkertaan ja huomasin, että koko koirahan tärisee. Tärisee, läähättää ja koko kroppa ihan kivikova. Kaikki lihakset ihan jännittyneinä, maha ihan pinkee. Siitähän sitten lähti vilkas mielikuvitus taas valloilleen...
Ja kun poika ei rauhottunut, niin soitin päivystävälle eläinlääkärille Poriin. Ei sieltä paljon apua herunut, piti yrittää oksennuttaa (ei onnistunut) ja sitten odotella puoli tuntia. Siinä välissä Pogo jo hiukan rauhoittui, mutta kohtaus laukesi uudelleen kun Pogo yritti hypätä sängylle. Joku kramppi kai iski mahaan, paniikinomaisesti koira kiljui ja meni takaisin maahan makaamaan. Saatiin aika lääkäriin kello kuusi illalla! Siinä sitten istuin pojan kanssa lattialla hetken ja tilanne rauhottui taas. Topi alkoi pakkaamaan tavaroita autoon ja Pogo koki yhtäkkiä ihmeparannuksen. Kohtaus oli ohi yhtä nopeasti mitä se oli tullutkin. En käsitä. Sitten jo venyteltiin täysillä, eikä autoon hyppääminenkään tuottanut tuskaa. Mentiin äyhölle ja lähes pari tuntia mietittiin, että mitä nyt tehdään? Päädyttiin siihen, että turha kai terveen koiran kanssa on mennä päivystykseen!? Ja siitä sitten ilta meni ihan hyvin ja Pogo oli ihan normaali. Tänään aamulla ei tietoakaan enää eilisen tuskista. Ainut mitä keksin, että syynä voi olla, on joulustressi. Voiko koira jännittää ja stressata oikeesti noin paljon? Ja kun Pogo reagoi aina kaikkeen mahallaan. Jouduttiin olemaan kaikkien koirien (plus minä) kanssa eri huoneessa, kun joulupukki kävi. Siinä olis voinut käydä niin, että joko Pogo olis saanut sydärin, tai pukki olis ollut entinen kun kuusi vesikoiraa olis hyökännyt :)

Kotona sitten Pogo pääsi tekemään sitä joulun lempipuuhaa: repimään papereita. Vähät se välittää lahjoista, paperi on se tärkein :)


Että sellainen oli Nagan ensimmäinen joulu. Toivon mukaan ensi vuonna olisi vähän vähemmän jännitystä. Naga tuskin edes huomasi tätä draamaa, pääasia oli taas velipoika Zip ja yhteiset leikit. Plus tietty lahjat, joista paljastui herkkuja! <3

Ihanaa joulua!

Ollaan oltu ihan kilttejä...

... ainakin melkein.

Naga on ollut ainakin näin kiltti:

Minkäs sille voi, jos hampaat vaan tippuu. Harmi, ettei yhtään ole löytynyt. Ei ole voinut laittaa tyynyn alle ja jäädä odottamaan ylläriä hammaskeijulta. Ehkä joulupukki tuo sitten kaikki lahjat näiden menetettyjen hampaidekin puolesta.

Gille on ollut ylläripylläri meidän pojista kaikista tuhmin. Mutta se annettakoon Gillelle anteeksi, kun sillä on hyvät syyt. Eikä siis poikkea normaalista mitenkään. Oikeesti Gille ei edes usko joulupukkiin, niin sitten ei tarvi olla kilttikään.
Maanantain harkoista sen verran, että siellä valssattiin. Joku miljoona kertaa peräkkäin. Ja kun sanon miljoona, niin en liiottele yhtään. Kyllä siinä sai päänsä sekaisin, kun pyörittiin joka suuntaan... valssi on vaikee, supervaikee. Siksi mä en kai tykkää tanssiakaan :)
(mallipojasta ei ole tällä kertaa kuvaa lainkaan)

Pogo on ollut tosi kiltti. Sitä jännittää hirmuisen paljon joulupukin tuleminen. Voi olla, että Pogo joudutaan pistämään ihan eri huoneeseenkin siksi aikaa, on se sen verran jännä juttu. Varsinkin nyt, kun ei edes näe enää kunnolla. Tuolla se on nytkin haukkunut eteisessä jo tunnin, kun odotetaan Nannea kylään... mutta eihän sitä koskaan tiedä kuka sieltä tulee!? Pogolla menee läpi se, että paketoi jonkun vanhan lelun ja poika on taas kerran maailman onnellisin.

Meidän iki-ihana ja maailman paras tonttu. Kirjaimellisesti.

Nagilityä ja ipanoita

Nagilityä, eli Nagan kanssa agilityä :)

Käväistiin tänään maneesilla kokeilemassa, miten pikkupojat aksaa. En ole Nagan kanssa tehnyt oikeastaan paljon mitään vielä, hiukan kentällä joskus putkea ja siivekkeitä ja kotona harjoiteltu kontakteja. Laittoman vähän siis. Ei siis voi oikeen paljon vielä odottaakaan pikkuiselta. Mutta mun mielestä hienosti ne meni molemmat, Naga ja Zip. Hiukan hakusessa pari juttua ja itsekin pitäis malttaa ohjata kunnolla, eikä olettaa että pikkupoika osaa. Mä ehkä osaan parhaiten ohjata perille asti, kun Gille on edelleen sellasessa pentuvaiheessa, eikä osaa irrota esteille :D On siis tullut harjoiteltua sellaista "agility for dummies" -ohjausta kerran jos toisenkin.
Nyt kelpaa mennä sitten ensi viikolla starttaavaan Janitan pentukoulutukseen, vaikka hiukan ehkä pitäisi muutamaan juttua opetella, ettei tuolla isossa cityssä joudu sitten häpeemään Nagaa kun se on ihan maalaisjuntti :P

Lauantaina oltiin pentutreffeillä, Naga, Zip, Ali ja Dex. Viimeiseksi mainittu käppänä ei oikeen tuntenut oloaan kotoisaksi meidän vesipäiden joukossa :) Mistähän moinen johtuu!?
Reipasta porukkaa oli taas matkassa mukana, Zip oli retkellä ilman mammaa ja tosi hienosti käyttäytyi. Mitä nyt yhden kerran meinasin saada kohtauksen, kun poika päätti, että nyt läks. Sinne se viiletti määrätietoisesti kohti parkkipaikkaa ja kuulo oli pois päältä. Ajattelin siinä jo hetken, että suuttuikohan se ja lähti kotiin? :D Mutta ei sentään, sieltä se jo juoksi takaisin. Ja sitten vielä Zip tuli meille leveilemään Nagalle, että hän osaakin kävellä rappuset myös alas. Meidän mammari kun osaa kiivetä ne vaan ylös ja sitten jää huutamaan yläkertaan, että mä oon jumissa. Zip oli astetta kovempi jätkä.

Meillä on nyt tällä viikolla vieraillut kaksi eri ystäväperhettä lapsineen, ensin oli vaan yksi pikkutyttö vanhempineen ja sitten oli Aholan jengi. Pogon mielestä noi pikkulapset - ja hiukan aikuisetkin on vaan niin kivoja kyläilijöitä. Ensin Pogo ihastui Heikkiin (joka ei siis ole lapsi, vaikka Pogon mielestä on, kun ei sillä ole tukkaakaan). Sitä oli superkiva tökkiä ja pussata. Ja TÖKKIÄ. Naga puolestaan ihastui Linneaan, joka oli samalla tasolla kun hän ja liikkuikin neljällä jalalla. Parit pusut sai siis tämä pikkutyttö. Melkoinen shokkihoito Linnealle, joka näki ensimmäistä kertaa koiria lähietäisyydeltä :P Mutta ei ainakaan kauheen traumatisoituneelta näyttänyt ja kovasti ainakin nauratti.


Sitten Anna ja lapset. Ne onkin jo niin tottunut meidän laumaan, ettei välitä vaikka saa aina tossa ovella tervetulo-konsertin. Kyllä sitä nyt aina vähän huutaa pitää. Nyt Pogo otti uhrikseen Annan ja Oton. Viime kerralla jo Naga ja Otto oli parhaita kavereita, mutta nyt Pogo päätti omia pikkupojan. Annaa tökittiin ja Ottoa pussattiin niin, että koko poika oli ihan märkä :D On se kiva, että Pogollakin on joskus kivaa.

Pogo tykkää Otosta :)

"Otetaan kuva Pogosta ja Miiasta"
Ja siihen tuumaa kiipeilijävierailija Zip, että "ja minä kans!"