torstai 12. tammikuuta 2012

Pikkupoika pesulla

Vaikka tämä onkin niin kulunut juttu, niin pakko siltin vaan kirjoittaa tänne. Meinaan koiran peseminen :D 
Ainakin siis näissä vesipäissä se ulkomuoto kun muuttuu aika tavalla, kun koira on kuiva taikka märkä. 

Päätin, että tänään on Nagan pesun aika. Vaikka siis noilla kurakeleillä jouduin pesemään sitä ihan päivittäin, niin nyt pesin sen ihan perinpohjin kunnolla. Pogo kun on päättänyt jostain syystä olla super-Eno ja hoitaa siskonpoikaa vähän liikaakin. Tällä pariskunnalla on aikamoisia pusuttelusessioita joka päivä. Yleensä aamulla kun pitäisi lähteä ulos pakkaseen lenkille, niin huomaan että mun aamupalan syömisen aikana Pogo on saanut Nagasta ihan litimärän. Siinä on sitten kiva ottaa Napero mukaan lenkille, kun se jäätyy jo kotipihassa. Ja Naga nauttii tästä huomiosta ihan yli kaiken. Jos mä kiellän Pogoa nuolemasta Nagaa, ja se tietenkin tottelee. Niin sitten Nappula menee Pogon eteen - ja alkaa pussaamaan sitä. Ja tekee sitä tasantarkkaan just niin kauan, että Pogo aloittaa taas hoitamisen. On siinä meillä kaksikko. 

 Alkutilanne. Pörröinen karhunpoikanen.

 Välitilanne. Ärsyttää, joko pääsee pois? Ravistellaan sitten niin, että säkin kastut.

 Lopputulos. RÄÄPÄLE!!! :D
Ei ihan samaksi koiraksi tunnistaisi. 
Voi apua sitä päivää kun näiden turkki ajetaan ekan kerran!!! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti