tiistai 10. tammikuuta 2012

Kontaktireeniä

Eilen oli niin paljon pakkasta (siinä -13 hujakoilla), että ei reenattu normaaliin tapaan. Radalla oli vaan kolme putkea ja kolme kontaktiestettä. Niitä sitten mentiin edestakaisin, radalla taisi silti niitä numeroita olla 23 kappaletta. Eli hiukan sai juosta!! Hauskaaaa!! Pitkästä aikaa hengästyin oikeen toden teolla harkoissa. Tälläisiä harjoituksia kun kykenisi tekemään yksinään, niin saattaisi tulla hyvää jälkeä! Gille osasi mun mielestä kuitenkin tosi hyvin kontaktit, mitä nyt muutama urpoilu taisi joukkoon mahtua.

Gillen asenne agilityä kohtaan kummastuttaa. Se on nykyään joka kerta kun ollaan lähdössä harkkoihin, ihan masentunut. Ei siis seiso tuntia aikaisemmin eteisessä valmiustilassa niinkun aina ennen. Nyt kun ollaan maneesilla käyty, niin Gille makaa vaan paikallaan, eikä suostu nousemaan ylös. Siis kun ensin se on huomannut, että laitan agilitykamoja valmiiksi... Sitten kun sen saa siitä väkisin hinattua autoon, niin sielläkin se on outo. Gillen normaali autokäyttäytyminen on hyvin, HYVIN äänekästä. Huutaa siis melkein kokoajan jotain. Mutta aina kun mennään harkkoihin, se on hipihiljaa. Eilenkin se istui takapenkillä, leuka pelkääjänpaikan selkänojalla ja tyhjä, masentunut katse kaukaisuuteen. Sitten kun päästään pelipaikalle, niin se on lämmittelylenkillä ihan sekopää ja virtaa täynnä - ja radalla vetää sata lasissa. Mikä ihme tämän käyttäytymisen syynä siis oikeen on? Inhooko se maneesia niin paljon? Jos sieltä tulee niitä hevospölyjä ja huono olo? Vai mitä hittoa?

Lopuksi pakko valittaa vielä hiukan. Ärsyttää vaan suunnattomasti noissa harkoissa yksi asia. Ryhmä on jaettu järkevästi kahtia pienet koirat / isot koirat-jaolla. Tähän asti siis hyvä idea. Mutta joka kerta kun meidän maksien olisi lupa lähteä ajoissa, niin minejä on paikalla yksi. Maksit joutuu siis joka kerta olemaan siellä sen koko ajan, koska pitää jäädä purkamaan rata. Muistelin tuossa, että olen tainut yhden kerran saada lähteä ajoissa tuolta. Mutta sitten kun mineillä on ekavuoro, niin kas kummaa kun kaikki onkin paikalla... Epäreilua mun mielestä. :(

3 kommenttia:

  1. Jos ensi kesänä vielä vedän, niin mitään porrastuksia ei tue, koska olen joutunut kesälläkin rakentamaan ja purkamaan ihan parin ihmisen kanssa enkä viitsi kuunnella, kun ihmiset kiukuttelevat keskenään. Se kouluttaja seisoo siellä joka kerta koko ajan, rakentaa ja purkaa ja lisäksi suunnittelee radan. Silloin lievästi harmittaa, kun samasta asiasta aina mullitellaan. Etkä sä ole ainoa :-)

    VastaaPoista
  2. Porrastussysteemi on hyvä sillon kun se toimii. Ja kesällä on ihan eri asia, kun sillon sai tulla myöhempään jos oli myöhemmässä ryhmässä. Ei sillon valitettu. Ja kesällä on muutenkin eri asia, kun ei tarvi pitää koiraa jäätymässä missään. En mä siis itseni takia valita, vaan koiran.

    VastaaPoista
  3. Kyllä silloinkin kuului valitusta. Entä jos kesällä tuleekin inhimillisen kokoinen ryhmä, jota ei voi porrastaa niin, kun edelleenkään mä en kyllä yksin rakenna enkä purkaa ja jos siinä touhussa on tosi vähän porukkaa, syö se kaikkien treeniaikaa. Ja mulla on aina koirat mukana, kun en ehdi muuten lenkittää niitä, siellä autossa ilman porrastuksia. Toki se auto sitten välillä unotuu käymään :-P eli jos mulla on kesällä ryhmä, siinä on 8 koirakkoa ja sama systeemi kuin talvella tai ei mitään systeemiä. Minähän en sitten kahteen tutustumiseen veny, se on multa ja mun koirilta pois. Sitäpaitsi, nyt mä olen tiukkana sen määrän kanssa, kun tämä nyt vaan on ainakin kouluttajalle niin paljon mukavempaa silloin ku muutama on poissa. Aika ei lopu aina ihan kesken ja jaksaa itsekin paljon paremmin kun ei ole pakko könöttää kolmea tuntia joka kerta

    VastaaPoista