Vaikka mulla onkin superhyvät koutsit joka maanantai - niin on se vaan silti virkistävää saada ulkopuolista koulutusta. Mä NIIN fanitan Elinaa!!! :)
Kyllä sen vaan huomaa, että jos työkseen tota hommaa tekee, niin ehtii panostamaan asiaan enemmän. Se, että rataantutustutaan yhdessä ja kerrotaan asiat pilkkua viilaamalla, on niin mun juttu. Omissa harkoissa sellainen olisi täysi mahdottomuus, koska aika ei riittäisi mitenkäänpäin. Siksi onkin hyvä, että saadaan tälläisiä mahdollisuuksia ulkopuolisiin kouluttajiin. Varmasti tekee hyvää kaikille, vaikka niitä samoja juttuja ammattilaisen suusta kuulee, mitä Tarulta ja Tanjalta.
Eli tosissaan, Elina Jänesniemi tuli kouluttamaan meitä. Oltiin yövuorossa, mutta se taisi ollakin päivävuoroa parempi, niillä tais olla siellä aika kuuma. Meillä oli vaan tajuton sumu. Pogo pääsi ensimmäisenä radalle - hyvä niin, koska hämärä tuli tosi nopeesti. Topikin tais tykätä Elinan tavasta kertoa asiat perinpohjaisesti, mutta silti se vannoo Oreniuksen nimeen :D Hyvältä niiden meno näytti. Sellaista Elina oli ihmetellyt, että miksei Topi voi ohjata heti ekalla kerralla kunnolla, kun ensin se täytyy vaan painaa täysillä - ja seuraavalla kerralla vasta ohjaa.
Pogo veti itsensä niin piippuun radalla taas, se oli ihan loppu. Lämmittelykävelykään ei heti onnistunut, kun poika ei jaksanut kävellä enää metriäkään. Sitten huomasin, että jätkä on ihan turvoksissa!! Siis saman näköinen kun Ebba, ihan kun olisi raskaana. Kyljet ihan pallona ja maha iso ja pinkeä. Panikoin siinä sitten ihan täysin, kaikki kauhuskenaariot taas kävin läpi. Kaija ja Tanja tutkiskeli ja päätyi siihen tulokseen, että se johtuu siitä, että Pogo tosiaan veti itsensä ihan loppuun radalla ja canikur-kuurin jälkeen maha ei välttämättä toimi vielä kunnolla, paisui siis ehkä sen takia. Aamulla oli kuitenkin 7 aikaan saanut ruokaa, ja kello oli tossa kohtaa ehkä 8 illalla. Soitin sitten Tarullekin paniikissa jo, että mitä hemmettiä me nyt tehdään!? Onneksi se siitä alkoi sitten laskemaan ja kaipa tuo jätkä taas ihan normaali on... Jäätävää.
Sitten oli Gillen vuoro. Hassu apina oli ihan sekasin taas. Varmaan johtui siitä, että kello alkoi olla jo aika paljon ja poika oli joutunut odottaa omaa vuoroaan pitkään - ei keskittymuskyky ollut enää läsnä. Huutaa huutaa ja huutaa vaan. Elinan mielestä se oli hyvä juttu, että on innostunut. Ennen kun päästiin lähtöön edes, niin kuului kysymys "niin kolmosluokan koira, eikö totta?" - ÖÖÖÖ, eiiii ko ykkönen :) Ja sitten lähdettiin. Yllätin itsenikin joissain kohdissa, kun osasin kaikkia ihme-kikkoja, mitä en tietääkseni ole ennen tehnytkään. Ei me kyllä todellakaan päästy koko rataa, taidetiin jämähtää esteelle 22. Se oli okseri, josta koiran piti hypätä "yksin" ja lähteä samantien tulosuuntaan takaisin. Siihen piti tehdä vastakäännös. Ensin mä luulin tekeväni oikein, mutta oikeesti mun vartalo näytti ihan jonnekin muualle. Tein kuulemma tyypillisen suomalaisen agilityohjaajan virheen :) Sitten kun se kuvio mulle rautalangasta väännettiin ja mä tajusin jutun, niin Gille ei tajunnut. Se oli siinä vaiheessa jo niin väsynyt, ettei keskittynyt yhtään. Hyppäsi okserin ekan riman, ja tuli sieltä kahden siivekkeen välistä pois. Ja sama uudelleen ja uudelleen. Vaikka siivekkeitä pistettiin lähemmäs toisiaan, niin silti sama. Sain kotiläksyksi okseriharjoitusta neljällä siivekkeellä, jossa yhdessä on rima. Riman paikkaa vaihdellaan. Näin Gille alkaa keskittymään rimaan, eikä siivekkeisiin. Sitten lisätään toinenkin rima - josta tulee se okseri. Tanja lupas jo pitää mulle ja Gillelle okserisulkeiset :)
Toinen kotiläksy oli tuttu juttu, kepeille lähetys. Malttia malttia siinä lähetyksen kanssa, ei saa rynniä... Jep. Tämän olen tainut kuulla ennenkin :) Paras osuus kuitenkin oli se, kun Elina sanoi, että Gille on tosi taitava ja hieno koira - ei se kauaa siellä ykkösissä kyllä ole. HAHAHA, eipää. Sitten kun kerroin miten asian laita todellisuudessa oli, että siellä ollaan ja pysytään - lähinnä kieltojen takia. Niin samaa ohjetta pukkasi - ohjaa loppuun asti kunnolla!!! Sitä mun pitää sit kai vaan yrittää takoa päähäni, helpommin sanottu kuin tehty, se ollaan nähtykin jo.
Hyvä fiilis jäi, vaikka ei me nyt joka kohdassa niin kauheen taitavia oltukaan. Näitä lisää kiitos!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti