sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

moi

Saatiin tuolta pohjoisen suunnilta noottia siitä, kun Pogosta on nykyään liian vähän juttua. Siitä on vaan niin hankala keksiä mitään kirjoitettavaa, kun ei se tee mitään :) Ollaan kyllä mietitty, että mitä uusia harrastuksia herra varhaiseläkeläisen kanssa voisi tehdä, mutta näin talvella mikään ei tietenkään onnistu. Saa nähdä riittääkö  aika kesälläkään, jää nähtäväksi. Pogon päivät lähinnä täyttyy sillä, että Naga kiusaa sitä. Välillä jumpataan, syödään palloa, käydään lenkillä ja nukutaan. Useimmiten se on kuitenkin tätä:
(ja Tarja, tämä on nyt sitten omistettu sulle :D)


Nagan lempipuuha on tosissaan isoveljien kiusaaminen. Gillen kanssa ne riehaantuu välillä telmimään oikeen kunnolla, mutta Pogo on sellainen jäärä, ettei se paljon leiki. Hiuakan voi, muttei liikaa, ettei katu-uskottavuus kärsi. Öristä voi sitäkin enemmän, tosin, se örinä on täysin tehotonta. Naga voi killua toisen korvassa, eikä kiellot hetkauta yhtään. Gillen korvassa roikutaan myös, mutta varoivaisemmin. On pikkupojalla sentään hiukan itsesuojeluvaistoa. Nagan bravuuri on takaperin ryömiminen. Takajalat vaan suoraksi ja etujaloilla vauhtia. On se ainakin meidän ihmisten mielestä hauskan näköistä, Pogoon se ei tehoa yhtään, sen mielestä Naga on silti tosi ärsyttävä kun se vie aina kaikki lelut ja puree.


Gilleltä lähti turkki. Päädyttiin hätäratkaisuun, eli turkki-pois-nyt-heti!! Poika kutisee tällä hetkellä taas sen verran, että rapsuttamisen yhteydessä turkkia irtosi sellaisia tuppoja. Nyt kun turkki on veks, niin pojalla on huomattavasti parempi olla. Iho hengittää ja sitä pystyy rasvaamaan. Kilu on nyt vaan taas niin reppanan näköinen, siitä tulee aina ihan masentuneen oloinen kun turkki on lyhyt. Johtunee ehkä niistä silmistä. Mutta se ajamisprosessi. Parturi kun oli Seinäjoella kisaamassa, niin se piti hoitaa itse. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun toi Kilu-Petteri ei nyt ole ihan helpoin asiakas. Muuten selvittiin kunnialla, mutta tassuja ajaessa huuto oli sen mukaista, niinku sitä olis tapettu. Välissä mä huudan gillevittusaatananytkunnolla!! Ja taas jatkuu. Ihan hyvin selvittiin ensikertalaisiksi... Ensi viikonloppuna vois olla vuorossa Pogo, se on meinaan aikas jäätävässä turkissa nyt. Oikeen läskipossun näköinen. Kunnon lyllerö. Nagan ja Zipin turkki voitaisiin ajaa samaan aikaan, niin saa veljekset sitten yhdessä kokea nakupelleyden ihmeellisyyden :)


Ohukainen ja paksukainen

Olisin niiiiiiiin paljon halunnut viime viikonloppuna lähteä Poriin epiksiin. Oltiin jo Tarun kanssa ihan menossa, kunnes huomasin, että Gille nuolee toista tassuaan kauheesti. Ja eikös siitä sitten ollut se ylimmäinen antura (kannus?) vähän rikki. On taas termit hallussa. Niin en sitten uskaltanut lähteä sinne Lumo-hallille lähteä juoksuttamaan. Katkerin mielin lähdettiinkin pentujen kanssa maneesille. Niin tylsää, kerrankin kun olis ollut kisamieli.

Maanantaina tassu olikin jo ihan entisellään ja päästiin maneesille harkkoihin, onneksi ei sentään sekin jäänyt välistä. Siellä meni taas kivasti, oli sairaan hauskaa. Sain kyllä palautetta mun omituisista ohjauskuvio-valinnoista. Tein jonkun ihmeellisen ylimääräisen kikkailun, vaikka ihan yksinkertaisesti kääntymällä olisin päässyt nopeammin seuraavalle esteelle. Päätelmä: olen ollut liikaa Topin seurassa ja se alkaa tartuttamaan mulle niitä ihme vippaskonstejaan :)

3 kommenttia:

  1. Hih, ihan loistava toi Pogon tuijotusvideo :-D
    Toisessa videossa parasta on Nagan häntä...se viuhtoo ja viuhtoo taukoamatta, hassu tyyppi! Koskakohan näen Nagan livenä?!

    Rapsuja kaikille tasapuolisesti!

    VastaaPoista
  2. KIITOS..Oulu on tyytyväinen....Pogo on vaan niin paras..Minusta kesällä olisi mejä Pogolle huippua..

    VastaaPoista
  3. Hehe, hyvä Ansku, että lukijoiden joukosta löytyy yhtä vähäjärkistä porukkaa, mitä me itse ollaan :D Pogon videot ei vois koskaan olla huonoja. Tai Nagan häntä ei voi koskaan olla paikallaan. Topi voi ottaa sen mukaan agisählyyn maskotiksi, niin sitten näet sen :)

    Ja Oulu, yritän nyt pitää kiinni siitä, että kerron myös enemmän Pogon kuulumisia. Vaikkakin se oikeesti on tota seinään tuijottelua :)

    VastaaPoista