lauantai 25. kesäkuuta 2011

Juhannuskisat

Nyt ei ole oikein runosuoni kukkinut, eipä ole siis jaksanut paljon kirjoitella blogiin. Maanantaina harkoissakin kyllä oltiin, mutta tiistaina en ehtinyt kirjoittamaan ja keskiviikkona en enää muistanut mitä siellä tapahtui :D Taru meitä tällä kertaa oli piiskaamassa. Gillen kanssa kontaktit meni hie-nos-ti! Kepeillä takkuaa, sillon kun menee hyvin, niin menee tosi hyvin, mutta kakkosväliin poika tunkee väkisin. En tiedä sitten onko syynä se keppitreeni, kun siinä se tekee kokoajan samaa. Pogolla kierrokset korkeella, mutta loppua kohden meno näytti jo hyvälle.

Ja tänään sitten Juhannuskisoissa Piikkiössä. Ajattelin, että mikä ettei sinne voisi mennä, on juhannuksena sitten jotain muutakin ohjelmaa kun Topin töitä. Reissu oli perus-settiä, ei kovinkaan kannattava. Mutta ollaan nyt sitten ainakin kesän aikana osallistumassa neljään kisaan, kahteen omaan ja kahteen vieraaseen. Enempää se kalenteri ei sitten annakaan periksi. Kaikkemme siis ollaan yritetty :) Enkä edelleenkään tullut kovinkaan vakuttuneeksi, että miksi miedän pitäisi niin kauheesti virallisissa käydä, tällä menolla.

Ekalla radalla Gillellä meni ihan hyvin A:lle asti. Takaaleikkasin sen, jolloin poika jäi katsomaan taaksensa, astui harhaan ja tippui sieltä A:n harjalta alas. Ajattelin tässä kohtaa, että kai se este on uusittava, ettei jää mitään kammoa tms. Ensin koira uusi esteen väärinpäin vahingossa, otti kontaktin täydellisesti, sitten uusittiin vielä oikeeseen suuntaan, otti senkin kontaktin (vaikka varasti poistulossa). Tässä kohtaa olin jo niin sekaisin, että kysyin tuomarilta, että mennäänkö suoraan pois? Tuomari (Anne Savioja) tuumasi, että jatkakaa nyt vaan. Ja mehän jatkettiin. Loppurata meni hyvin, kepeillä vähän väärin, muttei sitä nyt kehdannut alkaa korjaamaan. Vähän nolotti, mut juhannusmeningillä mentiin :) Eli jos A:ta ei olisi ollut, niin hyvä rata.

Topilla ja Pogolla oli jäänyt aamukahvit juomatta ennen ekaa rataa. Topin ohjaukset oli vähän myöhässä ja Pogo ohitti suurinpiirtein puolet esteistä :D Oli hausaa katsoa reunalta, kun toinen ohjaa "hyppää", niin Pogo juoksee sujuvasti vaan ohi. Muuten kyllä meni hyvin, vähän vaan väärää rataa :)

Kakkosradalla mentiin Gillen kanssa muuten hyvin, mutta armottomasta karjumisesta huolimatta puomin kontakti hypättiin yli, jostain tuli kaksi muuta vitosta ja yksi kielto putkella. A onnistui tällä radalla täydellisesti, kuten myös keinu. Kolme kertaa poika puri mua aaaaaika pahasti. Yhdessä kohtaa teki jo mieli antaa vähän takaisin, mutta hammasta purren jatkettiin matkaa. Nyt on ranteessa kaksi jälkeä ja sormi auki. On mulla sitten ihana pieni koira :) Muuten hyvä rata, pari hammasiskua olis voinut jättää väliin.

Kaksikolla nuija ja tosinuija meni tämä rata alkuun hyvin (eli kaksi estettä :D). Tosin neloseste oli vähän veemäinen näille. Putki oli sellaisessa asennossa, että väärä pää oli NÄIN houkutteleva. Kuitenkin kovalla TÄÄLLÄ käskytyksellä Topi sai Pogon menemään putken oikeeseen päähän, mutta samantien tulemaan sieltä ulos. A oli näillä aika pelottava, Pogo otti hurjan kiihdytyksen ennen A:ta, hyppäsi suurinpiirtein toiselta puolelta harjaa alas ja tippui naamalleen maahan. "Ei tunnu missään, mihin sitten mennään!?" Pogolla ei ole kipuaistia agiradalla. Keinun kanssa häsläsivät ja sen jälkeen Pogo päätti taas valita oman radan (eikä edessä olevaa kolmen hypyn loppusuoraa), juoksi päättäväisen oloisena yhteen putkeen, joka oli ihan täysin keskellä rataa, pimeä putkensuu, eikä todellakaan koiran linjalla. Ja sitten maalin. Huh.

Eipä siis ollut nämäKÄÄN kisat ihan meidän juttu... mutta samapa tuo, tavoitteet ei ollut kovinkaan korkeella ja maaliin asti päästiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti