tiistai 30. joulukuuta 2008

Vuosi 2008

Piti kanssa luoda tälläinen blogi... matkija :)

Vuosi 08 on lopuillaan... Vuoden aikana on tapahtunut paljon, eikä niitä kaikkia edes muista. (kalenterikin alkaa vasta elokuusta, niin ei voi edes luntata)

Pogo täytti kesäkuussa jo kaksi vuotta ja onkin jo iso poika. Agilityä on tullut vuoden aikana harjoiteltua Topin kanssa... Kyllä sitä kisoissakin on käyty näyttämässä miten sählätään :) Agileirilläkin oltiin ja hauskaa oli.

Heinäkuun 14 päivä syntyi Mynämäellä neljä ihanaa beigeä perro pentua, josta yksi sitten löysi tiensä meidän perheeseen. Gille on meidän ipana, ja Pogo ei välttämättä ole aina niin iloinen saamastaan pikkuveljestä ja sen terävistä hampaista. Gille kyllä kasvaakin jo niin kovaa vauhtia, että pian mennään Pogon ohi.

Gillekin pääsi tutustumaan agilityn saloihin heti kotiin päästyään, kun seuraavana viikonloppuna oltiin Rauman kisoissa. Sitten pienehkön painostuksen ansioista aloitettiin Gillermon kanssa käymään agi harkoissa... ja mehän ollaan vallan loistavia!! :P

Pogo ja Gille säätää joka päivä jotain hauskaa, joten yritän saada tänne niitä touhuja sitten kirjoitettua... Kun nyt vaan oppisi käyttämään tätä mestaa.

2 kommenttia: