maanantai 28. toukokuuta 2012

Kesäkesäkesä

Viikonloppuna oli niin ihana ilma! Tänään tosin myrskyää, joten en tiedä voiko sitä sittenkään iloita kesästä vielä.

Koirille kuuluu hyvää, vaikka en tänne koskaan ehdikään mitään kirjoitella. Kuviakin tulee nykyään niin huonosti otettua.

Vapaa-aika täyttyy koiratouhuista, eikä oikeastaan ylimääräistä aikaa jää lainkaan. Siitäkin ilmiöstä kai tietää, että kesä on täällä. Vaikka itse en aksaakkaan juuri nyt, niin pakko se on silti menossa mukana olla :)

Nagan kanssa on treenattu ahkerasti ja välillä vähemmän ahkerasti. Aglityä on tehty ja kontaktejakin otettu jo kokonaisuudessaan. Se on niin hauska pikkuveijari - mutta uskomattoman luupää. Tällä hetkellä Nappula on oikeen isottelija ja käyttäytyy hihnassa ihan urposti. Mutta sitten kun sille sanoo rumasti, niin se menee matomatalana ja on ihan herkkis. Kaipa se siitä sitten aikuistuu jokupäivä?
Eilen oltiin kentällä monta tuntia, kun target team -ryhmä kokoontui ekaa kertaa. Mun ei edes pitänyt lähteä mukaan, mutta lopulta siellä sitten oltiin koko konkkaronkka. Vähän paloi nahkakin, kun aurinko porotti niin kovasti. Pogo ja Gille pääsi juoksemaan nurmikolla tuulispäänä ja Naga sai vähän reenata. Ensi viikonloppuna Nagalle luvassa tehotreeniä molempina päivinä.

Gillestä on tullut niin Topin koira, että mua vähän harmittaa. Kaipa se sitten on vaan ihan sama, kuka sen kanssa menee siellä radalla, kunhan on kivaa. Mutta se on kotonakin nykyään ihan hassu. Gillen hauskin ominaisuus on varmaan se, että sillä tulee ihan hirveitä hellyyspuuskia välillä. Se voi herätä kesken unien, etsiä meidät ihmiset (ja oikeastaan koiratkin) vaikka yläkerrasta - ja tulla pussaamaan niin mahdottoman paljon. Vähän onnellinen :) Viime viikolla jäi iltavuoron takia aksat väliin, mutta tänään illalla pääsee taas maanantaitreeneihin ja keskiviikkona on luvassa Noora Keskievarin koulutusta. Kyllä Giltsun kelpaa :)

Uimassakin ollaan nyt käyty pariin otteeseen, kun se meidän Pokeri-poika vihaa kuumaa. Jos on hiukankin lämmin, niin lenkillä se vaan läähättää ja löntystää. Ei oo koskaan ollut mikään auringon ystävä. Se haaveilee jostain jäätiköistä ja talvi on lemppari vuodenaika. Uimassa tosin se on unohtanut toistaiseksi kivien sukeltamisen, kivempaa on juosta lelu suussa ympäriämpäri, uimaankin pitää oikeen kehottaa menemään. Nagasta kuoriutui samantien oikea vesipeto. Sinne mentiin täysillä vaan Gillen perässä - ja kun pohjaa ei enää tuntunutkaan jalkojen alla, niin sitten uitiin. Eipä siinä sen kummempaa. Eilen todettiin, että lelun ottaminen vedestä on vielä hankalaa. Varsinkin, jos on liian iso lelu, ettei sinne pieneen suuhun muutenkaan mahdu. Kotimatkalla autossa pienelle tulee aina mahdottoman kova vilu ja kotona maistuu uni <3

3 kommenttia:

  1. Ali-veli meni myös sunnuntaina Peson perässä eka kerran mereen matalassa rannassa.Tulikin hiukan syvä,vaikkei edes selkä kastunut,voi kauhee,ja sit pois ,eikä uudestaan millään kun vesi on NIIN märkää!!??!

    VastaaPoista
  2. Hahah, toi oli niiin arvattavissa! :) Voi Pikku-Ali.

    VastaaPoista
  3. Ebballa meni jonkun aikaa ennen kun oli sitä mieltä et hänkin on vesikoira ;) eli Ali on äiteensä poika <3 Zip taas hyppäs veteen ja se oli siinä ihan niin kuin olis aina uinut :)

    VastaaPoista