Muistelot vuodelta 2009

Vuosi alkaa jälleen olla lopuillaan. Olisiko aika katsoa hieman taaksepäin, mitä sitä onkaan kaikkea ehtinyt tapahtumaan? Tästä tulee vaan mahdottoman pitkä stoori... olen pahoillani jo etukäteen! Varatkaa joku 2,5 päivää tämän lukemiseen.

Vuoden alussa oltiin Gillen kanssa vielä ihan vasta-alkajia tuossa agilitytouhuissa. Oltiinhan me aloitettukin vasta joskus marraskuun tienoilla. Terhin vetämässä penturyhmässä yritettiin jotain aksaamista saada aikaiseksi. Osa esteistä oli vielä pelottavia ja vieraita, mutta nyt niitä mennään jo täysillä. Nopeastihan se Gille oppikin erinäisiä juttuja, täältä tullaan sitten itse perässä ...hitaasti :)

Alkuvuodesta ehdittiin taas asustella Äyhölläkin pari viikkoa ja elettiin taas kera neljän koiran. Siinä samalla remontoitiin uutta asuntoamme ja muutettiin. Vilinää siis riitti ihan tarpeeksi. Päästiin myös monta kertaa jäälle lenkkeilemään, se on aina talven kohokohta!

Vuoteen riitti myös haasteita Kilu-pojan kanssa. Gillen yksi harrastuksista on askartelu. Mitähän kaikkea se onkaan ehtinyt touhuumaan? Söi ainakin sen paketillisen lihaliemikuutioita, repinyt listan pois seinästä, jyrsinyt Mumman ja Vaarin keittiön tuolia, tuhonnut paketillisen servettejä, syönyt kahteen mattoon reiän (tai pari), järsinyt lämpömittarin kappaleiksi, syönyt suihinsa pari anopinkieltä, teurastanut ainakin sata pehmolelua sekä vinkulelua ja varmaan jotain muita juttuja mitä en nyt just muista. Ja onhan se sitten lisäksi pelotellut paria lasta, aikuista, koiraa – ja kilpikonnaa. Eipä käy aika pitkäksi x)

> Rauman agikisat maneesilla. Pogo ja Topi nousukiidossa. Poikien kisat meni niin hyvin, että Topilla iski silloin joku ’kisakuume’. Ainakin piti käydä monessa kisassa, mutta käytiinkö? Toisella radalla pojat oli neljäntenä. Käytiin ainakin huhtikuussa ATT:n kisoissa. Pogolla oli taas Pogohöyry aikaa sielläkin, mutta blogikirjoitusten mukaan siellä oli mennyt hyvin, ja Topi oli saanut kehuja. Minä ja Gille jälleen mukana turistena.

Huhtikuussa oltiin kotiuduttu jo uuteen kotiin ja minä aloin tutkailemaan uusia lenkkipolkuja. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olen ollut aika tyhmä. Miten olen voinut eksyä jossain Kappeliluhdan pellolla? Nykyään tunnen seudut jo kuin omat taskuni, on sitten sen verran paljon tultu pyörittyä jo niitä seutuja edestakaisin. Edelleen pääsen kyllä yllättämään Topin uusilla reittivalinnoilla, ja poikaraukka on ihan pihalla kun ei tiedä missä sitä nyt taas ollaan :D Ja näin mä siellä niitä hirviäkin sillon (onneksi ei ole sen koommin tarvinnut tehdä tuttavuutta)!

Mätsäreissä käytiin kevään aikana muutamaan otteeseen. Raumalla saatiin punainen nauha, muttei päästy sitten enää jatkoon. Laitilasta saatiin punainen nauha ja päästiin jatkoon. Toisella kehällä Gillen pään sekoitti Haapsaarien Numa (<3) ja se kehä oli sitten siinä :) Kolmannella kerralla oltiin Ukissa, siellä Glle oli ihan pelle ja sai sinisen nauhan. Päästiin silti sinisten kehässä kolmanneksi. Vihdoin koitti ne kauan odotetut ja pelätyt OIKEAT näyttelyt. Minä olin itse ihan paniikissa, koska en vaan halunnut mennä sinne kehään! Onneksi Raakel saapui pelastamaan, ja esitti Gillen kehässä ammattimaisesti. Kilu pärjäsikin vaikka kuinka hyvin! Sai vaaleanpunaisen nauhan, ERI:n. Seuraavassa kehässä ei enää jatkoon, mutta nappasi mukaansa kuitenkin varasertin. Olin ylpeä komeasta pojastani, ja siitä miten hyvin se käyttäytyi. Itse en mistään näyttelyistä tajua mitään, niin sen takia kiinnostuskin on vähän nolla. Enää ei näyttelyihin menty, vaikka oltaisiin varmaan pärjätty. Nyt se ei ole enää edes mahdollista mennä. Mutta sitten koitti ilon hetki… Gilleltäkin lähti turkki!! Oi ihanuutta. Se oli mahtavaa. Olin odottanut sitä ainakin sata vuotta. Gille osasi käyttäytyä turkin ajamisen aikana nätisti. Pogo oli vaan ainut ketä oli ärsyttävä – poika rakastui veljeensä sitten ihan täysillä. Onneksi se oli ohimenevää :)

Ahvenanmaan reissu tuli tehtyä toukokuussa. Vaikka edelleen turisteina oltiin Gillen kanssa, niin oli se ihan mukava matka. Olisi ehkä voinut sataa PIKKASEN vähemmän :) Mutta hyvä seura ja laivan jälkkärit peittosi kyllä kaikki ne huonot puolet (jopa liiskautuneen kastemadon hajun). Pogolla ja Topilla meni kisoissa vaikka kuinka hyvin. Pojat pääsi palkintopalleillekin pari kertaa. Vaikka Topi sanookin, että ei se tuntunut voitolta, kun ei tullut edes nollaa. Mutta olihan se hienoa silti :)

Toukokuussa sitten siirryttiin Gillen kanssa jo rataharjoitteluryhmään. Olin ihan varma, ettei meistä ole siihen vielä, mutta olipas! Itsellä oli toi radan muistaminen, eteneminen, koiran seuraaminen, käskyttäminen… kaiken samanaikainen muistaminen ja tekeminen ihan hakusessa. Vaikka se ei vieläkään kovin hallussa ole, niin voin jopa itse sanoa kehittyneeni tuosta ajasta.

Toukokuun lopussa Gille pääsi ensimmäistä kertaa uimaan mereen! Ja siitä lähtien se onkin ollut aika vesipeto. Vaikka alussa oli aika jännää, eikä se uiminen ollut lainkaan kivaa… kahlaaminen rantavedessä ja Pogon kimppuun hyökkääminen sieltä oli paljon mielenkiintoisempaa. Niin sitten kun ensimmäisen kerran poika tajusi uimisen idean, niin siitä se sitten lähti. Nykyään Pogo vaan sukeltaa kiviä pohjasta ja Gille ui ja juoksee. Oi, tulispa taas kesä!!

Kesään mahtuikin sitten oikeastaan vaan uimista ja agilityä. Harkoissa käytiin aktiivisesti niinkun aina. Sinne mennään vaikka ei yhtään huvittaisi. Ja aina kun harkkoihin ei pääse, niin harmittaa ihan hulluna :) Kyllä se agility on vaan iso osa meidän elämää jo, vaikka miten yrittäisi vastaan taistella.

Gillen elämään mahtui muitakin juttuja, mitkä oli ihan ensimmäisiä ikinä. Ihan ensimmäinen epävirallinen kisaesiintyminen me koettiin kesäkuun alussa. Ja nehän meni ihan showksi. Itse olin ihan hukassa, koska olin samaan aikaan töissä toimistossa, joten unohdin kokonaan mennä edes radalle. Huomasin vaan koneelta, että jaa, Gillen vuoro seuraavaksi. Gillekin päätti esiintyä oikein kunnolla, pitää jäädä ihmisten mieleen! Siellä se seikkali ja teki ihan kaikkea muuta kun piti :) Nyt jo sekin touhu naurattaa. Siitä sitte seuraavalla viikolla oli edessä seuraavat epikset Laitilassa. Jälleen kerran radan ulkopuolinen maailma oli Kilun mielestä kiinnostavampaa. Heinäkuun alussa oli taas omat epikset, siellä kerättiin taas pisteitä, niitä sitten saatiinkin – jos joltain puuttuu, niin meiltä kyllä löytyy varastosta. Heinäkuun lopulla epikset Luvialla meni jo aika hyvin. Siellä Gilleä jaksoi jo kiinnostaa itse agility. Vaikka siinä olikin nyt ihanainen Soolo juuri ajetun turkkinsa kanssa, niin edes se ei häirinnyt liikaa suorittamista. Mutta parhaiten meillä meni kesällä varmaan Laitilassa, siellä mentiin jopa minun mielestäni hyvä möllirata – saatiin vaan 15 virhepistettä!

Heinäkuussa jatkui Pogon kisaaminen. Tampereelle lähdettiin taas vesisateeseen. Nämä kisat ei ollut mikään menestys, Topia alkoi masentamaan se touhu, kun ei suju. Eka rata meni hyvin ja Pogo oli tosi hyvä, mutta jos se viimeinen rata menee huonosti, niin siitä sitten vaan jää huono maku.

Elokuussa edelleen mökkeiltiin, uitiin ja harkattiin kesätauon jälkeen. Laitilan epiksissä käytiin pyörähtämässä, ja siellä oli aikas hyvä möllirata Gillepojalla. Jos joku puusilmä tuomari ei olisi antanut virhepisteitä kosketuksesta, niin oltais voitu pärjätäkin :P

Agileirillekin eksyttiin jälleen kerran. Ensi vuoden leiriä taas odotellessa :) Leirillä oli hauskaa, mä ja Gille saatiin Anne-Marin ja Tanjan koulutusta ja Topi ja Pogo pääsi Suomalaisen rääkkiin. Leirillä riitti taas koiramaista, ja vähemmän koiramaista menoa. Itse piti tietenkin taas jalkani teloa, etten sitten voinut oikein nauttia menosta. Mitähän sitä sitten seuraavalla kerralla keksin, kun nyt olen ollut molemmissa leireissä rampa. Leirin kohokohta oli kun päätteeksi pidettiin kisat, jossa vaihdettiin koirat. Itse sain ”pelottavan” Elviksen, jonka kanssa rata menikin ihan plörinäksi jännittämisen takia. Topi ohjasi pikkuista Santtua. Mutta hauskinta oli katsoa, kun Henna viiletti Gillen kanssa. Niin mahtavan näköistä menoa :) Ja hupaisaa oli myös Mikon ja Pogon meno… toivottavasti Hakaloiden uudesta tulokkaasta tulee vähintään yhtä sekopää agikentällä kun Pogo on, niin saa Mikkokin jotain tekemistä :D

Syyskuussa oli taas turkinlähtöaika. Killeri poika oli siinä vähän hankala asiakas. Ei sitten millään olis halunnut luopua turkistaan. Ja sen jälkeen kaikki olikin taas Pogon vikaa, ja se ansaitsi siis saada turpaansa. Hittooko sellanen nakupelle tulee meille pomppimaan. Pogo oli taas onnellinen päästessään pois siitä turkista… hälläväliä tollasten pikkuveljien ketkä hyppii silmille. Siitä lähtikin sitten käyntiin ”operaatio-pallit-pois”. Gille parka. Aikani kun jahkailin siinä muiden mielipiteitä kuunnellessa, päätin päästää Gillen kassit päiviltään. 19. lokakuuta Gille saikin heittää hyvästit kulkusille. Ja onhan siitä kai sitten jotain hyötyä meillä kotona ollutkin.

Sairasloman ja treenitauon takia jäi sitten aksaaminen hetkeksi vähemmälle, mutta ihan hetkeksi vain!

Syyskuussa oli taas epikset Raumalla. Nämä on ne epikset mitkä on jäänyt parhaiten mieleen. MELKEIN tehtiin Gillen kanssa nolla! Melkein. Mutta sitten meni tämä tyttö korjaamaan varastetun kontaktin, ja se oli sitten siinä. Voin ainakin sanoa, että oli se melkein. Ykkösten rata meni meillä myös hyvin, vaikka keppien takia meni vähän yliaikaa. Pogolla meni möllirata vauhdikkaasti… noi helpot juoksuradat on aika pommeja Pokerille. Ykkösissä pojilla oli nopein aika, mutta virheiden takia joutui Pogo tyytymään taas viidenteen sijaan. Sillon niitä rimoja vielä lenteli reippaasti, vissiin.

Syyskuussa oli myös Pogolla se kuumekohtaus. Vieläkin nousee hiki otsalle kun muistan miten paniikissa olinkaan silloin. Edelleen pelastavaa enkeliä kiitän, mukavaa lääkäritätiä :)
Lokakuussa koettiin jo ensilumi!

Marraskuussa alkoivat uudet treenit, maneesilla! Kaikki kyllä tietää mitä meiltä siitä paikasta olen! Uudessa ryhmässä, tavoitteellisissa! Kyllä meiltä tavoitteita löytyy, eri asia onkin, että onko ne sellaisia kun pitäisi. Ehkä pitkällä tähtäimellä on.

Marraskuun alussa mentiin myös Tarun kanssa sinne Pinkjärvelle seikkailemaan. Reissu ansaitsee kyllä erityismaininnan, oli se sen verran jännä seikkailu. Koska mennään uudestaan… jos uskalletaan mennä sinne susien syötäväksi. Hrr.

Niin ja Pogon ensimmäinen Hyvinkään keikka oli myös marraskuussa. Onneksi siellä ei tarvinnut käydä kun kaksi kertaa ja setä sanoi Pogon olevan ihan kunnossa. Paitsi tietenkin päästään :D
Joulukuu meni melko hiljaiseloa eläen. Nauttien siitä, että on vihdoinkin kunnolla lunta! Joka kerta kun on vain ollut mahdollisuus, niin samantien metsään lenkille. Siellä saa pojat juosta villinä ja vapaana. Pogokin löytää uutta virtaa lumesta, siellä jopa sekin laiskamato jaksaa juosta täysillä ja pitkään. Ainut haittapuoli lumessa on se, että se tarttuu ikävästi anturoiden väliin :/

Joulukuun puolivälissä saatiin meidänkin perheeseen vipinää kun mentiin viikonlopuksi hoitotäteilemään. Oi vitsi sentään niitä Zikin pentuja. Olipas ne vaan niin mahdottoman suloisia. Olisi siellä voinut vierähtää helposti vähän kauemminkin kun se viikonloppu... jos vaan Tuksu Tukiaine olisi antanut nukkua! :D Toivottavasti kaikki pikkuveijarit on viihtynyt uusissa kodeissaan. Jos Ventin omistaja eksyy blogiini, niin extra-isot halit ja pusut mun lempparipojalle! Jos meitä hulluja näkyy jossain tapahtumissa, niin sitten on tultava nykimään hihasta. Onneksi tätä uskomatonta ikävää voi paikata näkemällä Flippiä – sitä pikkuista draamakunkkua <3

Sitten olikin jo joulu. Sen jälkeen sinne kinkunsulatuskisoihin, joka meni vähän sitten niin ja näin. Hyvin ja hyvin huonosti. Jäin miettimään, että hitsi en mä voi aloittaa kisa-uraa vielä, kun ensin pitää Gillen sijoittua mölleissä edes jotenkin! Sitten kun aletaan kisaamaan, niin ei saada enää edes siinä päästä sijoille, ja se on tässä kohtaa nyt vähän niinkun viiminen oljenkorsi :) Eikös se ole tarpeeksi hyvä syy, ettei olla vielä kisavalmiita?!

Ja vielä yhteenveto. Ihan kun tässä ei olisi ollut jo tarpeeksi turhaa löpinää.

Pogo
Pogon maailmaan kuuluu yhä edelleen sitä samaa. Se on välillä kyllä niin sen näköinen, että on pihalla kuin lumiukko. Metsään kun pääsee, niin siellä on huippujuttuna kivet. Myös kiviä pitää kantaa lenkillä mukana, aina kun vaan mahdollisuuden saa (lumi hankaloittaa sitä kummasti). Kivet on ollut siis tämän vuoden POP juttu, viime vuonna se oli vielä raketit. Kauhulla odottaen, että keksiikö se jotain uutta taas ensi vuodelle.
Pogon kisamenestys on nyt ollut ainakin loppuvuodesta Topin motivaatiosta kiinni. Rimojen tippumisen takia ei ole niin hirveesti ollut järkeä mennä tuhlaamaan rahojaan virallisiin kisoihin. Mutta eipä pojilla näytä mikään hoppu mihinkään olevan, kunhan nyt pitävät hauskaa. Pogo nauttii agilitystä täysin rinnoin, ja se on pääasia.

Pogolla on ollut ihan erilainen vuosi, kun kaikkiin juttuihin on tullut Gille mukaan. Välillä se pikkuveikka on ollut huippuärsyttävä ja tyhmä – mutta loppujenlopuksi, ei Pogo enää ilman selviäisi. Gilleä on ollut kiva opettaa pahoille tavoille, kuten haukkumaan. Sen kanssa on huippukivaa telmiä ja juosta kilpaa. Piruvie vaan kun se alkaa olemaan jo nopeampi! Nyt Pogolle nopeusketteryysharjoituksia. Olen aina sanonut, että Pogo on jäykkäpaska :D Kauniisti sanottuna. Mutta se on! Syliinkään sitä ei oikeen saa, kun vetää itsensä heti ihan jäykäksi patukaksi... yritä siinä sitten kantaa sitä yläkertaa pesulle!

Ja sitten kaikki niitä tavoitteita aina asettaa tähän aikaan vuodesta. Pogon tavoite on edelleen se SM-voitto. Topin tavoite vähän vaatimattomapi, vuoden aikana yksi, se ensimmäinen nolla. Edes harkoissa.

Gille
Gille on ollut välillä tosi pöllö. Se on testaillut meitä – minua oikein kunnolla. Pogo on välillä saanut osansa Gillen turhautumisesta. Mutta hyvin on se ruskea poika sen kestänyt. Gille vaan on raju rakastaja. Ei tulisi Gillekään toimeen ilman Pogoa. Sehän on ihan hukassa, jos on yksinään jossain liikkeellä. Kukaan ei ole näyttämässä miten nyt toimia. Sinne minne Pogo menee, seuraa Gille. Pogo on ehdottomasti Gillen paras kaveri :)

Moneen otteeseen vuoden aikana Gilleä on ’luultu’ lampaaksi. Ja joka kerta se on yhtä hauskaa. Toinen mahtava kommetti oli tämä Urpo ja Turpo. Vaikka se Kilu ihan täys Urpo onkin, niin kyllä se nappisilmä on varastanut minun sydämen. Minun vauva. Ehkä juuri se onkin syy siihen isotteluun :P Mutta Gillen todellista luontoa ei tiedä ennen kun on nähnyt sen lempeän puolen, mitä sillä kotona on. Se saattaa välillä olla yläkerrassa nukkumassa, sitten yhtäkkiä tulee ikävä. Juoksee täysillä alas ja ottaa jonkun lelun suuhun. Sitten tullaan pyörimään ja hyörimään eteen niin into piukeena, kato mä oon tässä ja mä tykkään susta. Ja välillä pusutellaan, Gille rakastaa :) Taru onkin kokenut myös Gillen rajun rakkauden, aina pusujen välissä pitää ihan hiukan näykkästä etuhampailla :D

Kilusta huomaa kyllä koska se on väsynyt, sillon sitä ei kannata mennä ärsyttämään. Eniten se inhoo olla sillon suihkussa. Ei kiinnostaisi pätkääkään seisoo tässä nyt. Menen jo.... jooko!? Mutta huomaa myös, että kun sillä on nyt tota kutinaa ollut, että se kiukuttaa. Välillä kutittaa niin paljon, että se vaan istuu ja rapsuttaa. Huokasee syvään ja rapsuttaa taas. Sääliksi käy, kun en oikeen tiedä mitä sen kanssa tekisi. Ollaan vaihdettu ruokaakin jo kahteen otteeseen. Ei mitään suurempaa vaikutusta. Kertokaa joku viisas, mitä teen!? Verikokeeseen vois tietty viedä ja tehdä allergiatestin. Vai!?

Gillellä ei varmaan itsellään mitään tavoitteita ole. Se ei mitään tajua. Tai tavoitteet ei ainakaan liity agilityyn. Sen tavoite on varmaan joku tyyliin ”syön sen ruskean maton kokonaan ensi vuoden aikana”. Mun tavoitteet on lähinnä henkisiä. Itseni ylittäminen ja pelkojeni voittaminen vois olla se pääjuttu. Jos oikeesti selviän hengissä oikeista kisoista, niin saan olla kyllä ylpeä itsestäni. Jos vielä pystyn suoritumaan siellä jotenkin hyvin, niin se olisi jo huippua.

Jokatapauksessa, on ollut mahtava vuosi taas elää koirieni kanssa. Itsellä ollut sen verran rankka vuosi, etten olisi siitä selvinnyt ikinä ilman minun karvakasojani. Miten ikinä olenkaan selvinnyt aiemmin kokonaan ilman koiria!?

Vauhdikasta uutta vuotta kaikille!!

Vuoden 09 viimeiset harkat

Vuoden viimeiset harkat on takanapäin, ja ensi vuonna sama meno jatkuu.

Oli Mikon vuoro vetää harkat ja tällä kertaa siellä oli sentään joku muukin kun minä, Topi ja Heli. Ja oli ne muutenkin ihan hyvät harkat. Rupesin siinä sitten miettimään sitä omaa hyvää fiilistä, että mistäs tämä nyt johtuu. Niin keksin, että sen oli pakko johtua siitä, että eilen ei tullut täydellisiä naisia telkkarista, joten mulla ei ollut kiire kotiin :) Pystyin keskittymään harkkaamiseen iiihan rauhassa. On se kamalaa, kun jostain ohjelmista on sit hiukan riippuvainen :P Vaikka olisi tallentava digiboxikin, mihin se menee talteen jokatapauksessa, niin silti se olis pakko nähdä HETI.
... jep.

Mutta niin. Topin ja Pogon menosta en taaskaan muista yhtään mitään, taisin keskittyä siihen Flipin viihdyttämiseen vaan sillä aikaa. Mutta siellä ne meni. Varmaan ihan hyvin!? :D

Mulla ja Gillellä meni kanssa ihan hyvin, paitsi ne tietyt kohdat, missä mulla ei ollut mitään hajua mitä pitää tehdä. Taas piti vähän rautalangasta vääntää. On se oikeesti kumma, kun Mikko näyttää, että mene näin. Joo mä menen. Sit mä luulen meneväni, mutta se ei ole sinne päinkään. Miksei mun vartalo tottele? Tahkottiin siellä taas jonkun aikaa sitä rataa (mikä oli tällä kertaa kiva juoksurata) ja sitten alkoi tältä tytöltä loppumaan happi ja Gilleltä hermo. Mentiin siis pois.

Sitten kun kaikki muut oli jo mennyt ja meinattiin alkaa keräämään esteitä, niin menin ja möläytin, että koskakohan mä saan mennä radan kokonaan läpi? Meillä yleensä on vaan niin, että ensin just väännetään jotain kohtia vaikka miten kauan, eikä välttämättä päästä edes loppuun asti. Sitten Gillellä menee yli ja se alkaa vaan huutamaan ja riehumaan, niin ei oo enää järkeä jatkaa. Nyt sitten mut pakotettiin menemään radalle uudestaan, kun tollasia menin valittamaan. No joo, olis voinut jättää väliin. Se oli ihan kun epiksissä olis ollut, tunsin vaan ne tuijotukset selässäni ja sit jännitti ja en tehnyt mitään järkevää :D Pääsin mä radan läpi joo, mutta ei se kauheen puhdas rata ollut :P Noh, sain ainakin astmakohtauksen aikaiseksi taas.

Tajusin eilen, etten oo lainkaan kertonut, miten iloinen Pogo oli taas joulusta. Tämä pitää siis vielä kertoa. Se taas oli aika fiiliksissä, kun tonttu oli tuonut paketteja kuusen alle. Sieltä se sitten kävikin vähän väliä hakemassa jonkun paketin ihan ominpäin. Tiesi se aina sentään, että on oma tai Gillen paketti kyseessä. Ja se pakettien aukaiseminen oli niin jees juttu. Yhdessä paketissa oli sellainen renkaan muotoinen luu. Sitä se repi siinä aikansa, sitten Gille tuli katsomaan vierestä, että mitä se siinä riehuu. Pogo ärähtää Gillelle, että tää on mun paketti. Kääntää selän ja ottaa sen paperin mukaansa, jättää siis sisällön siihen Gillelle. Paperi oli se kohokohta, se sitten silputtiin siihen olohuoneen lattialle tuhanneksi palaseksi. Ja moonta kertaa! Pogolle olisi siis voinut paketoida vaikka vanhoja leluja, koska se aukaiseminen oli se pääjuttu. Niinkun pikkulapsilla :P Gillen ehdoton lempparijuttu oli Mummalta saatu vinkulelu. Jostain syystä se vinkulelu kyllä asuu tällä hetkellä meidän kaapissa... :)

Öri öri öri.

Topi oli yön pimeinä tunteina täällä väsännyt Pogon kanssa videon eilisistä ratasuorituksista. Tässä siis pääsette nyt tutustumaan Pogon pään sisäiseen maailmaan, olkaapa hyvä:

Kinkunsulatuskisat

Eilen illalla sain puhelun jonka seurauksena tämä päivä meni taas agilityn parissa. Pitikin sitten lähteä Lietoon vähän kisailemaan epiksiin.

Voi että kun pitäisi olla vaan ikuinen pessimisti. Ei tulisi pettymyksiä. Jos sitä menee ja ajattelee positiivisesti, että noniin Gille, nyt me mennään ja näytetään närhenmunat ja ollaan hyviä - tämähän on huisin helppo ratakin. Ja sitten kun ei kaikki (tai mikään) ei menekään niinkun piti - joutuu pettymään. Ja sitten kiukuttaa. Paljon. Mutta jos olisin ajatellut perinteiseen tapaan, että pelleilyksi (kauniisti sanottuna) se kuitenkin menee, niin eipä olisi ainakaan harmittanut niin paljon. Mitä siis tästä opimme!? Mä en aloitakaan sitä positiivista ajattelua.

Elikkä mölliradasta ei ole mitään sanottavaa. Se oli ihan paska. Gille jäi putkeen hengaamaan, ja alitti sekä ohitti hyppyjä. Eikä jäänyt hyvä fiilis. Kamerasta kun katsoi videoo, niin näytti kyllä tosi vammaselta menolta. Kyllähän noi muut yritti sanoa, että ei ollut edes paha, muutama kohta vaan... joo joo. Kyllä siitä meni ensimmäinen ja viimeinen hyppy hyvin, thats it.

Sitten kiukuttelinkin ainakin tunnin. Hiiteen taas koko agility.

Ykkösradalle sain kuin sainkin itseni hinattua... siinä tuli jo voitto omaan pääkoppaan. Ja se menikin sitten paremmin... Miten se meni, en muista. Siitä jäi hyvä fiilis, vaikka hylly tulikin. Gille alitti taas yhden riman (MIKSI) ja en mennyt korjaamaan sitä. Siitä siis hyl. Mutta ei ainakaan jäänyt huono fiilis, ja kai sitä aksaa sitten voi taas hiukan tehdäkin. :P

Tässä se meidän sähellysrata - siis ainakin siltä se nyt näyttää jälkeenpäin katsottuna... jo alussa pieniä ongelmia ton istumaan jättämisen kanssa x)



Topilla ja Pogolla meni ihan hienosti. Topikin on sen verran tyytyväinen menoon, että ilmoitin sen juuri loppiaisen kisoihin Noormarkkuun. Ei siis paha fiilis jäänyt sillekään. Jotain kohtia ykkösten radalla oli, missä Pogo ampui vääähän liian kovaa ja suoritti omia esteitään. Terhi radan laidalla hurraa, koska Pogo teki samalla lailla kun Ziki :D Mutta siis tosi hienosti pojat viiletti. Topilta kun yrittää kysyä, että mitkä on ajatukset, niin sieltä tulee niin epämääräistä tekstiä - on siis vähän vaikea taas kirjoittaa tästä. Kuulemma rimat ei tippunut niiltä kohdilta mistä olisi voinut olettaa, ja sitten niistä tippui mitkä piti olla varmoja kohtia. Mutta kyllä ne mun mielestä aika hyvin loppujenlopuksi pysyi.

Pogo meni myös pujottelukisaa. Hidas poika! (hyppy, kepit, u-putki, takasin sama n. 11,5 sek.) Vaikka muuten olisi vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niin ei se kyllä nopea pujottelija ole. Sen verran jäykkä jätkä on, ettei vissiin taivu oikeen kunnolla niitä keppejä :) Ja Pogo menee ihan hirveen pystyasennossa sitä pujottelua, se vaikuttaa asiaan aikas paljon. Tarvis saada Pokeri kyykkyyn. Niin, ja tossakin se huijasi, harppasi viimisen keppivälin kokonaan.

Hauskaa joulua!

Hauskaa joulua kaikille blogin lukijoille!!

Toivottaa: Sanna, Topi, Pogo ja Gille :)

Aatonaatto

Aatonaaton aamulenkkikuvia:

ja joulupuukin on jo rakennettu:

Tervetuloa joululoma!

Joululoman tarpeessa, vaikka töitä olenkin painanut vasta kuukauden verran, niin kyllä parin päivän vapaa tekee poikaa.

Eilen oli vielä harkat, ja ei voinut sitten vähempää kiinnostaa. Olin ulkovaatteet päällä vielä sitä mieltä, että en lähde, jään mielummin kotiin. Enkä nyt tiedä, että oliko se harkkoihin meneminen sitten se kaikista järkevin vaihtoehto. Jos itsellä on sellainen fiilis, että ei muuten vois vähempää kiinnostaa ja hiiteen koko agility, niin sillon sitä hyvää fiilistä ei mistään enää löydä. Joten harkkaaminen on sit ihan turhaa. Mikon sanoin, olin kuin löysä makaroni.

Mut kai se ihan ok meni. Opin ainakin uutta, kai se on pääasia. Mikko oli väsännyt taas ihan ihme radan, mikä osoittautui kuitenkin aika kivaksi. Jos olisi vaan vielä itsestä löytynyt virtaa ja jos Gille olisi osannut mennä renkaan, niin olis ollu ihan jees. Mutta mä en vaan jaksanut juosta, varpaatkin oli niin jäässä, että tuntui et ne katkee kun juoksee. Ja Kilu-poika oli tosiaan unohtanut sen renkaan kokonaan. Ei sillä ollut hajuakaan, että siitä keskeltä pitää hypätä. Kyllä se sinne sitten lelun perässä meni, muttei muuten. Siinä meni sitten hermot aika kivasti. Ja A oli toinen, missä mättää. Gillen mielestä kuuluu pysähtyä ja ottaa kontakti siellä A:n harjalla. Oon jotain tehnyt väärin, että se koskee siellä, eikä kontaktilla. Olen ehkä aika käskyttänyt "koske" jo siinä kohtaa, ettei se juokse vaan läpi - pysähtymättä. Niin sitten se pysähtyy sinne. Eikä tuu alas. Tai tulee, kun hokee "alas" ja sitten loppujenlopuksi se tajuaa, että mistä on kyse. Eikä auta vaikka miten palkkaisi ja kehuisi kun se tekee oikein.
Mut mentiin ensimmäistä kertaa kepit ilman kättä!! Jes. Toista kertaa se ei enää onnistunut, joten ehkä se oli sattumaa.

Mutta tosiaan, palataan vielä siihen fiilikseen. Eli jos lähden kentälle sillä meiningillä, että on paskaa, niin sitten myös on. Sitten kun yrittää kaikkensa, muttei se vaan riitä, niin alkaa ottamaan enemmän päähän. Kun oikeesti tajuaa, että miten mä voin mennä näin hitaasti ja ohjata näin löysästi, mutta kun yrittää tehdä paremmin, niin ei tule mitään. Ei voi käsittää, että miten mä voin olla näin laiska. Ärsyttävää. Tarvisin aina jonkun adrealiinipiikin ennen radalle menoa, että tekisin täysillä. Kuitenkin Gille nauttii touhusta niin paljon, että haluisin tehdä yhtä täysillä kun se. Sitten kun Gillekin alkoi löysäilemään, eikä totellut enää mitään, ja meni yhden riman alta (!) niin päätin, että nyt on ehkä aika lopettaa. Se olisi voinut olla kiva rata, pitää ehkä joskus koittaa uudelleen paremmalla fiilarilla.

Topilla ja Pogolla meni kanssa vähän niin ja näin. Pogolle se piikki oli vissiin annettu, sillä ei virtaa puuttunut. Se oli ihan sekopää. Ylläri. Vaikka mitä Topi olisi tehnyt yhden putken jälkeen, että Pogo olisi tullut oikeaan suuntaan, niin ei - aina se siellä päässä sekoilee omiaan, eikä tiedä minne menisi. Pälyilee vaan, että no, minne se iskä meni :D Rimat pysyi hyvin ylhäällä! Vauhtia ei muuten kyllä puuttunut taas yhtään. Heli kysyi Pogon ollessa radalla, että onko tälläkin rodulla jotain ADHD piirteitä vai!? :D

Ja sitten pitää vielä mainita yksi juttu. Tajusin eilen, että minussa ja Terhissä on se vika, että pitää olla liian ankara itselleen. Mulle on vaikka kuinka monta kertaa sanottu, että menitte tosi hyvin, ja oli hienoa menoa. Sitten itse olen että nojoo, kai se ihan ok oli. Terhi on valittanut, että Ziki on ihan mahdoton radalla mammaloman jälkeen, mutta kun Mikko meni sen kanssa meidän rataantutustumisen aikana, niin Zikihän oli ihan huippu. Ainut missä meni vikaan, oli kepit, mutta sekin annetaan anteeksi kun Zim meni niin nopeesti, että sekosi varmaan itsekin mistä välistä pitää tunkea. Miksei voi vaan olla tyytyväinen niistä asioista mitkä onnistuu!? Mutta ei, kun pitää vaan aina valittaa niistä mitkä ei onnistu. Mutta analysoin sen niin, että niistä vaikeista kohdista on helpompi puhua, kun ne jää paremmin mieleen. Niitä kohtia pitää vaan hinkata uudelleen ja uudelleen, mutta esim. takaakierron Gille menee joka kerta täydellisesti, niin ei sitä tarvii sitten edes harjoitella sen enempää - eikä siitä tarvitse siis edes mainita.

En tiedä... mahtaiskohan uudenvuoden lupausten joukkoon mahtua vielä positiivinen asenne? Se saattaa olla kyllä liian mahdoton minulle :D mutta voihan sitä yrittää!?

Hrrrrkkaamassa.

Eilen oli tosi kylmät harkat. Varpaat ihan jäässä! Paikalla oli taas hurjasti osanottajia.... kolme! Mutta edelleen, hyvä niin ni sit pääsee aikasemmin pois :P (silti en ehtinyt näkemään vieläkään niitä täydellisiä naisia, muutakun vasta nauhalta)

Taru oli siellä alilämpöisenä ja ääni käheenä kouluttamassa... sillä ei kyl ihan oikeesti ollut kaikki muumit laaksossa, kun tonne kylmään vielä lähti seisoskelemaan. Mutta hyvä että lähti :)

Harkkojen teemana tais olla mun toivomuksesta takaakierrot ja sylkkärit. Gillen kanssa ei nyt ihan taida olla hallussa ne kuviot. Ainakaan toiseen suuntaan se apina ei meinaa kääntyä sitten millään. Mutta ehkä se siitä, jos tää jaksais vielä harjoitella niitä hiukan kotonakin... Hmm ;)

Siellä oli tosiaan niin kylmä, että vesikippoon jäätyi se vesi ihan hetkessä!! What!!?

Sitten kun oli kivat harkat takana, ja iloinen mieli, että pakkasen takia ei tarvi varmaan kun virauttaa koirat. JUSTJOO. Siis ne oli likasemmat ku ennen. Anturoiden ja varpaiden välissä oli kaikki multa ja paska sieltä maneesilta... mahtoikohan sinne jäädä mitään!? Siinä vierähti sitten taas tovi, että sai koirat oikeesti puhtaaksi. Pogokin joutui uusintaan, kun luulin sen olevan puhdas - sitten se ravisti ja pisin seiniä lensi sellasia kokkareita... nams :)

Ensi maanantaina pitäisi sitten mennä vielä ennen joulua sinne. Eipä paljoo kannata tehdä joulusiivousta sitten ennen sitä :)

Vielä yksi video viisikosta

Pennuista vielä yksi video. Ei ihan parhaita paloja saatu ikuistettua, mutta jotain kuitenkin. Siinä näkyy nyt myös se toinen sanomalehdenjakaja, johon alla olevassa tekstissä viittasin :)

Viisi Viikaria <3

Noniin, nyt ollaan sitten oltu hoitamassa niitä viittä villipetoa.

Lauantaina saavuttiin puolen päivän aikoihin Hakaloille, ja siitä koko homma sitten lähti. Lauantai meni ihan hirveen nopeesti ja illalla piti vielä lähteä kavereiden pikkujouluihin. Ei muuta ku meidän pojat omaan kotiin ja menoks. Ei sitten viititty jättää omia koiria Hakaloille, koska ei ne oikeen tykkää olla pentujen kiusattavana. Molemmat on ihan hermostuneita kokoajan, Pogo varsinkin. Se ei osaa olla paikallaan hetkeäkään, ainakaan jos tollaset naskalihampaat metsästää sitä kokoajan. Karkuun pitää juosta vaan! Inhottavia pikku-ipanoita, sanoo Pogo. En tiedä mahtoiko poika nukkua yöllä yhtään, mutta ei sen puolen - en nukkunut kyllä minäkään.

Tälle veijarille tosin uni maistui.

En silti kauheesti valita, ainakaan vielä. Hauskaa on ollut, kun saanut seurata pikkuveijareiden menoa ja meininkiä. Hauskoja tapoja jokaisella pikkuisella... Mutta ääni saattaa muuttua kellossa ensi viikolla, kun väsymys alkaa painaa päälle ja töissä pitäisi jaksaa olla. Maanantain harkat taitaa mennä aika putkeen taas :) Mutta ei sen väliä, Tarun vuoro vetää harkat, ja sillä on ruotsin reissu takana, eipä taida siis koutsillakaan olla kaikki muumit laaksossa :D.

Sunnuntai menikin jollain puoliteholla kun väsymys oli niin kova. Pitkälle lenkille mentiin silti meidän poikien, Zikin, Soolon ja Ebeliinin kanssa. Saulikin saatiin mukaan seuraksi! Oli hauskaa painella metsässä. Ainoat kenellä oli ongelmia oli Ebba ja Pogo. Ebba ei meinannut päästä kävelemään, kun lumi tarttui niin paljon turkkiin. Sitten se käveli loppumatkan leveessä haara-asennossa, niinku olis ollut tavarat housuissa :D Pogolla oli taas kivi-ongelma - kun perhana sitä kallioo ei sitten meinaa millään saada mukaansa!!

Täs olis nyt osa siitä kokoonpanosta. Liian vaikee saada viittä vesikoiraa samaan kuvaan :)

Ilta menikin siinä kun pennut vaan nukkui - ollut vissiin rankka yö takana, kun pitäny huutaa niin kovin :P Pelattiin sitten Wii:n kanssa kera Topin ja Veeran. (ja Topin miekkailessa, meni sitten olohuoneen lamppu säpäleiksi.. great!).

Mutta sitten takaisin näihin vesipuhveleihin.

Ventti on niistä se äijä. Sillä pitäisi olla sellanen extreme duudsonien "isäntä" paita päällä. On se sellanen jässikkä kyllä. Selälleen kun kääntyy, niin iiiiso pömppömaha vaan näkyy. Siitä kun pitäisi sitten kääntyä takaisin jaloilleen, niin eihän siitä tule mitään. Poika vaan sätkii niinku koppakuoriainen :) Ventti on ollut mun lemppari jo ensi näkemästä lähtien. En tiedä miksi, mutta jotain siinä pojassa vaan on. ’Väinö’ hakeutuu mun luokse kaikista eniten ja on niin suloinen. Hyppii ja pomppii siinä jaloissa ja kun nostaa syliin niin alkaa armoton pusuttelu. Ventulalla on toinen silmä tumma ja toinen vaalea, jotenkin niin hassun näköistä. Ventti kun tulee luokse, niin useimmiten sen kyllä huomaa. Vaikka kaikki pennut on kovia puremaan, niin se on lähinnä sellaista näykkimistä – Ventti puolestaan oikeen haukkasee. Kaikkea pitää maistaa! :) Varsinkin lemppari on ollut mun crocsit. Ja kaikesta massasta huolimatta Ventti on kova poika juoksemaan – ja kovaa. Aamullakin se veti Zikin kanssa jotain rallia. Se on myös kova mööbelseeraamaan. Välillä saa jonkun hepulikohtauksen ja sitten juostaan sanomalehden kanssa ympäri huonetta (sitä taisi tehdä kyllä joku muukin… en vaan muista kuka). Ja pitää sitä täysinäistä vesikippoakin vähän siirtää. Ventistä puhuttaessa pitää myös mainita ruoka. RUOKA. Se on lempparia. Kävin Ventti sylissä hakemassa pentujen ruokakipon, ja vaikka se oli siinä pojan nenän edessä, niin ei tajua mitään. Sitten kun lasken sen maahan ja alan koputtelemaan kippoa, niin johan pomppas! Kaikki aistit häviää, alkaa armoton hysteria, pompitaan ja pyöritään… ruokaa ruokaa missä missä!? Ja voi onnea kun se kippo sieltä sitten löytyy! Välillä voi esim. pikkupoika Feelix jäädä hiukan vähemmälle, kun jyrä tulee :P


Feelix on symppis. Se on oikeen Zikin pienoismalli. Feelix ei hae huomioo välttämättä niin paljon kuin muut, se vaan istuu vieressä ja kattoo "mäkin oon tässä, anteeks että oon olemassa, voitko pliis huomata mut!?" Mutta sitten kun Fee sille päälle sattuu, niin jo alkaa poika komentamaan. Jos sitä huomioo ei heru just sillä sekunnilla, niin jumankekka! Se osaa kyllä haukkua, jos haluaa saada tahtonsa läpi. Eikä haluaisi millään antaa ottaa itseään kiinni, juoksee vaan karkuun :) Feelix on ihanan pikkuinen ja jokseenkin avuttoman näköinen, niin suloinen veijari.

Tukiaine on kunnon energiapakkaus. Aluksi se oli Kerttu ketä juoksi pää viidentenä jalkana, mutta nyt se on ollut Tuksu. Se ottaa eniten lääniä omakseen, ja seikkailee. Ensimmäisenä se on Tukiaine ketä juoksee luokse ja hakee huomioo. Tukiaine saattaa sisällä lähteä yksinään seikkailemaan jonnekin toiseen huoneeseen, eikä mitään väliä vaikka muut on jossain kaukana... kyllä ne sitten jostain löytyy kun on tarve. Ulkona se saattaa seikkailla ties minne välillä, ja kun se huomaa, että 'hei mä oon täällä jo - ja noi on tuolla'... sitten juostaan ihan täysiiiiii. Se on aika vauhdikas juoksija ja pomppukone... tuleva agilitaaja selvästi! Sillä on ollut myös hassuimmat nukkumisasennot. Yksikin kerta Tuksu nukkui niin, että Kerttu oli sen päällä ja Tukiaisella oli itsellä niska ja pää seinää vasten, eli epämukavin näköinen asento ikinä. Mutta löytyy siitä kyllä sitten se äänekäskin puoli. Molempina öinä kuuluu keskellä yötä kooova huuto, siis ihan niinkun kaikilla olisi kova hätä ja tarve tulla pois sieltä pentuhuoneesta. Mutta kun olen mennyt katsomaan, niin Tukiaine siellä yksinään kiljuu. Ensimmäisellä kerralla kaikki heräsi, ja halusi tulla toiselle puolelle - toisella kerralla kaikki muut nukkuu ihan täysillä - ja tämä yksi tinttara vaan huutaa. Sen ansiosta pääsikin sitten ihan yksinään nukkumaan loppuyöksi mun viereen siihen lattialle. Sänkyyn en nyt uskaltanut sentään ottaa :) Tuksu on kyllä myös nätein näistä, jotenkin niin symmetriset ne pään värit.


Kerttu oli jossainvaiheessa Topin suosikki, nyt se on sitten ilmeisesti taas Tukiaine - se tykkää aina siitä ketä on aktiivisin. Kerttu oli ensimmäisellä kerralla se pahin riehuja, mutta oli nyt rauhottunut aika paljon. Topi sanoi, että Kerttu on se nätein tyttö. Jotenkin on vaikein sanoa Kertusta mitään erityistä, koska se on jotenkin niin samanlainen Tuksun kanssa. Terhin ja Mikon mielestä Kertulla on terrierin luonne, ja kyllähän se välillä sellainen onkin :) Kuitenkin Kerttu on välillä tosi rauhallinen ja haluaa vaan kiivetä syliin.


Ja Esko, mammanpoika. Se on Zikin ehdoton suosikki. Ziki leikkii aina vaan Eskon kanssa, ja se onkin sitten hupaisaa katseltavaa. Esko tulee myös aika vähän luokse, se mielummin sitten roikkuu ton mamman kanssa. Nytkin aamulla Esko kiipesi siihen "aikuisten koirien sänkyyn" ja kun muut pennut olisi halunnut tulla perässä, niin Esko-äijä komentaa, että ette muuten tule! Tää on mun, mä puren teitä jos yritättekin kiivetä tänne. Ziki sai kyllä tulla, ja sen kanssa sitten leikittiin ihan hirmuisesti. Kun Ziki lähti pois, jäi Esko sinne komentamaan, että takaisin sieltä senkin tyhmä - ja Ziki tuli takaisin :) Voi että sille kaksikolle tulee kova paikka tällä viikolla, kun eron hetki koittaa. Voih :/



Mulle tulee kyllä niiiiiin iso ikävä sitä viisikkoa. Voin vaan kuvitella, että miten kova paikka se on Terhille ja Mikolle. Vaikka se onkin kai iso helpotus, kun pääsee siitä rumbasta eroon, mutta silti! Ne on niin huippusuloisia! Mulle tuli eilen illalla kauhee masennus, kun tajusin etten näe mun kultapoika-Väinöä enää :( En ehkä ehdi enää tällä viikolla menee katsomaan, ja sitten sen matka alkaakin kohti uutta kotia jo. Missäköhän pojan uusi koti edes mahtaa olla - sitten kun siitä ja kaikista muista tulee joku agilitykonkari, niin ehkä sitten vielä tiemme kohtaavat ;)

Maanantain tapahtumia

Pogolla oli eilen taas reissu Hyvinkäälle osteopaatille. Tällä kertaa oli miesten vuoro mennä sinne keskenään - road tripillä oli Pogo, Topi ja Sauli. Ilmeisesti Pogo oli ihan kondiksessa, koska Markus oli ainakin sanonut, että ei oo mitään vikaa missään. Jalasta oli löytynyt joku juttu, minkä se oli niksauttanut paikalleen. Topin sanoin "sai se koirakuiskaaja sen 50 euroo aika helpolla". Mut ihan hyvä - tietää nyt sitten ainakin, että koiran pitäisi olla kunnossa. Nyt sitten ei enää voi syyttää sitä niistä rimojen pudotteluista :) Topi sanoi, että Pogo oli kuulemma uhonut kovasti, että nyt kun hän on kunnossa, niin sitä ollaan sitten ensi vuoden SM-kisoissa. :D Sit siitä peitsaamisesta Markus oli sanonut, että se saattaa olla Pogolle vaan tapa, eikä vika.
...Ehkä se on vaan helpompi peitsata kun on suu täynnä kiviä!? Ootteko itte koittaanu ravata sillon!

Pogolla jäi harkat sitten väliin eilisen osata. Menin Kilun kanssa ihan kaksin sitten maneesille. Siellä oli taas hurjasti ryhmäläisiä paikalla... jopa kaksi!! Mut parempi meille :) Mikko oli varmaan taas kiusallaan tehnyt oikeen vammasen radan. Siinä piti vähän olla muisti kondiksessa, ja se mulla ei nyt just oo kaikista vahvin juttu siinä hommassa. Juoksuradat on kivempia! :) Mut pitää kai noita "vaikeempia" ratojakin harjoitella...

Harmittaa, kun mulla menee sit siihen muistamiseen ja miettimiseen puolet energiasta, ja sitten en pääse kunnolla vauhtiin. Ohjaaminen on ihan puolitiessä, kun mietin aina edellisellä esteellä, että mihin hittoon sitten seuraavaksi pitikään mennä!? Mikko (jonka ei pitänyt edes olla vetämässä treenejä) huusi vaan, että juokse!! No perhana, juoksisin jos tietäisin että minne!! :D

Mutta loppujenlopuksi... aika jees meni. Sain kehuja jostain ohjauskuvioista, mitkä toimi vaikka miten hyvin Gillen kanssa. Ja poika on kuulemma nyt jo tajunnut valssin idean, joskus sillä meni pasmat ihan sekaisin kun ei tajunnut että mitä mä siinä nyt pyörin. Mutta huomasin myös itse ehkä ensimmäisen kerran, että jotkut kuviot alkaa tulemaan takaraivosta. Sillee, että vaikka en edes muistanut mitä olin miettinyt rataantutustumisessa, niin sitten siinä radalla vauhdissa vaan menin jotenkin... ja se toimi! Mut sitten aloin miettimään, että ei mulla kyllä vieläkään oo hajuakaan, että mitä mä tein. En muista mitä tein, ja jos muistan, niin en tiedä miksi sitä kutsutaan. Pitäis olla joku koulutus, missä kerrotaan ohjauskuvioiden nimiä :P or not.

Mutta jos Gille oli taitava, niin oli se sitten hullukin taas. Kaikki turhautumiset ja ylimääräinen energia purkaatui kentällä ilmeisesti. Kilu oli joutunut olemaan yksin kotona, kun mä olin töissä ja toiset pojat siellä reissussa. Se piti sitten kostaa johonkin!! Ja se jokin oli taas mun käsi. Kepeillä kun pidin kättä siinä edessä, niin ei se varmaan keskittynyt aluksi niihin keppeihin lainkaan, vaan mun käden metsästämiseen vaan. Mutta aika hienosti ne silti meni. Kättä en kuitenkan vieläkään voinut ottaa pois, kun sit se meni vielä enemmän sähläämiseksi. Ja yksi kerta kun jätkä hyppäsi hypyn, ja alastulossa sitten mun käsi oli siinä matkalla sopivasti kohdalla... Mut ei se haittaa niin kauan kun se ei satu :) Voin vaan lohduttautua sillä, että mulla on huippuagilitykoira - kun se on niin innoissaan :P

Tänään mennään Hakaloille opiskelemaan pennun hoitoa. Mennään viikonloppuna vesipuhveleiden lapsenhoitajiksi niille. Jaiks!!

Joulukuu!

Tajusin just, että nyt on joulukuu ja kaikenmaailman jouluhössötykset on päällä - niin minä laitan jouluvalojen sijasta joulukuvan meidän pojista koristamaan tätä blogia :D
Hauskaa pikkujoulua siis!!

Urpo ja Turpo

Olin äsken lenkillä ja siellä tuli vastaan joku lapsiperhe. Yksi niistä pojista olis ollut kovin kiinnostunut tulla katsomaan meidän koiria, mutta sen äiti ei päästänyt. Pogo sitäpaitsi juoksi ihan kiukulla taas karkuun - hiiteen tollaset lapset kun tulee pelottelee meidän pientä Pogoa pimeellä! :)

Noh, kun ne oli ohitettu, niin se poika huusi äidilleen kovaan ääneen "mitkäköhän noiden nimet mahtaa olla... ... onkohan ne Urpo ja Turpo!?"

Heh, ei tainut mennä pojan veikkaus ihan metsään ;D

Hyvät treenit

Jes, meillä oli kerrankin kivaa harkoissa! :) Team PogoGille, eli Polle (!!) oli loistavia!

Tossa kun eilisestä illasta asti olen meittinyt, että mitähän sitä nyt sitten tänne kirjottelis, niin olen huomannut miten vaikea on kirjoittaa positiivisesti. Vaikka tällä kertaa mulla onkin oikeestaan vaan positiivista kerrottavaa, niin silti musta tuntuu, että saatan kertoa sen taas negatiiviseen sävyyn :) Mussa on kyllä joku vika, pitäis päästä sinne jonnekin kallonkutistajalle :D

Tällä kertaa meni ihan yhtälailla hermot heti kun päästin koirat pois autosta. Ne on niin hulluja, kun tajuaa missä ollaan. Nyt heti pitäis päästä jo toimimaan!! Kun olin siitä alkujärkytyksestä taas selvinnyt, niin loppu sujuikin jo ihan hyvin. Edelleen se maneesin kuramömmö sun muut kasat hiukan ottaa pannuun, mutta jokatapauksessa ne koirat pitäis pestä harkkojen jälkeen, niin kai se sit on ihan sama. Auto ei vaan tykkää hyvää.

Mikko oli tällä kertaa kouluttamassa. Oli siellä radalla kaikenmaailman systeemejä, joista luulin, ettei me selvitä Kilun kanssa ikinä. Edelleenkään en jaksa sen kummemmin alkaa selittämään radan kulkua ja ohjauskuvioita, mutta kaikista kohdista selvittiin ja joissakin kohtia oltiin yllättävän hyviäkin :) Kilulla oli oikeen draivi päällä, jumankekka kun se poika juoksi! Eihän siinä meinannut pysyä mukana ollenkaan, kun jäi vaan ihmettelemään, että miten se koira nyt tuolla jo voi olla. Mutta jäi tosi hyvä meili ja oli kiva rata :)

Taru meni taas Pokeripojan kanssa, ja se vasta hullu onkin! Musta tuntuu, että siitä on tullut vaan yhä enemmän sekopää - jos se on edes mahdollista (puhun siis Pogosta, en Tarusta). Sunnuntaina kasvihuoneella ja eilen harkoissa jätkä vetää ihan täysillä. Ja aika hienosti meni sekin poika, ei tullut monessa kohtaa mitää isoja kaarroksia - eikä rimat lennellyt! Ja taisi se ihan kohtishyvin ne kontaktiktin ottaa!? Kepeille oli vaikee sisäänmeno, ja sitä parivaljakko hinkkasi aika kauan, mutta hienosti sekin sitten sujui. Ja Pogo oli niin maailman onnellisin poika taas :)

Ehkä se aksaaminen alkaa taas maistumaan kun alkaa tulemaan niitä onnistuneita hetkiä. Jokseenkin nyt harmittaa, ettei jaksettu lähteä sinne epiksiin viikonloppuna, mutta turha sitä enää on miettiä... kerkeehän sitä. Gillen kisa-ikäkin alkaa jo olemaan ihan liian pelottavan lähellä!!

---

On kuulemma aika hassua kun kerron täällä Gillestä, joka on oikeen hirmu - puree mua agilityradalla eikä osaa käyttäytyä juuri koskaan :D ja sitten laitan sen viinirypele videon, missä sellainen pieni poika leikkii viinirypäleellä kuin joku viaton pentu konsanaan ;) Niinpä, sen takia pitikin laittaa video, koska kuva kertoo tuhat sanaa :) Tollasia hetkiä on vaan niin vaikee kirjoittaa.

Hyvinkään keikka

Käytiinpäs mekin Pogon kanssa nyt siellä Hyvinkään ihmeparantajalla :) En kyllä huomaa itsessäni mitään muutosta, mutta toivottavasti sedän käsittely jotain muutosta Pogoon toi. Olis se kyllä sillä samalla rahalla voinut pari minunkin nikamaa naksauttaa...

Pokeri osasi käyttäytyä hienosti siellä, vaikka olikin huisin jännä ja pelottava paikka. Siellä oli hei sisällä uima-allas ja kaikkee! Sit kokoajan joku perhana haukkui jossain... Karmivaa. Mut poika osasi tosiaan olla pöydällä paikallaan, vaikka se vieras setä siinä vähän kopeloikin. Jumissa oli vissiin jätkänpätkä, sen verran se sitä kuitenkin väänteli. Vaikka todellisuudessa se touhu näytti kyllä ihan huuhaalta, setä vaan vääntää tota jalkaa tonne ja kunnossa on, 50 euroo kitoos!

Ja mitäs sillä nyt sit jumissa olikaan... enhän mä siitä siansaksasta mitään enää muista. Oisko ollut ehkä ristiselässä jotain ja sitten pallean alue oli jumissa. Sai veren kiertämään kroppaan nyt paremmin. Ja kahden viikon päästä uudelleen... huippua. Tosi jees matkustaa toi 9 tunnin reissu tollasen 20 minuutin vääntelyn takia... Öh. Onneksi seuraavalla kerralla on Topin vuoro :P

Just matkalla sanoin, että sitten kun se kysyy, että mikäs Pogolla nyt on sitten vikana kun se tänne tulee. Niin sanotaan, että päässä on vikaa - happea kulkee liian vähän päähän ja jätkä on ihan seko :D mut sehän tajusi sen sanomattakin, kun laittoi veren taas kiertämään niin eikös sen mukana sitä happeakin sitten sinne pääkoppaankin menisi :) Tulikohan Pogosta nyt järkevä!? Sen saisi testattua sillä, että astuu ulos ovesta ja kattoo miten monta kiveä se ottaa suuhunsa. Ihan vaan sivukommenttina, että ennätys on tällä hetkellä 7 kiveä suussa samaanaikaan! Pistäkääpä kuule paremmaksi!

Pikku-Gille-parka joutui olemaan iiiihan yksin kotona sen aikaa, kun velipoika oli vähän bilettämässä. Mut näköjään se on ihan hyvin täällä selvinnyt, kun on ihan talokin vielä pystyssä. Oli hauska tulla kotiin kun toinen on täällä kärsimättömänä odottanut, että tulisivat sitten jo! Ensin menen minä ovesta sisään, Gille huomaa mut "jes, äiti tuli kotiin..." sitten minä unohdun ehkä noin sekunnissa, kun se huomaa Pogon. "Pogo, minun rakas kamuni - ihanaa kun tulit kotiin, et sä jättänytkään mua!" Ja sitten pojat menee yhdessä pylly heiluen ja kivaa on! Kyllä siinä välissä vähän Taruakin ehti moikkaamaan, mut hei, kun täs on tää mun velikin!!

Muuten meidän elämään kuuluu Ebban juoksut. Pogo on niinku niiiiiin in löööv. Ei siis senkään vertaa päässä järkee, ettei tajua, että se on saakeli sun oma sisko! Mut ei senpuolen, puuttuu siltä siskoltakin muutama muro kulhosta, kun sitä persettään siiihen tulee oikeen tyrkyttämään! :) Oikeen fiksua käydä tällä hetkellä kylässä äyhöllä, ja saada Pokeripojan pää ihan seeekaaasin. Hitto kun ruokakaan ei maistu, ku tekis vähän mieli tota systeriä.... Äh, sairasta sanon minä! :D Gillen liehittelyt onkin sitten aika... noh, Gillemäisiä. Sen mielestä naisia isketään niin, että niiden korvan viereen mennään huutamaan täysiiiii ja sit vähän näykkästään ja hypätään siinä samalla. Joku miespuolinen lukija vois koittaa tätä samaa jossain baarissa, ja kerroppa sitten miten kävi. Ihan varoituksena, että Gille sai turpaan :D

Ps. Tonnin kävijämäärä ihan just täynnä tässä blogissa! WHAT!?

Kuulumisia

Ei taaskaan oikeen jaksa kirjoitella blogia, kun ei tapahdu mitään jännää! Ja sit kun taas kirjoittaa, niin valitan vaan :) jee jee.

Viime maanantaina harkoissa oli Topin vuoro mennä molempien koirien kanssa, kun minä olin laivalla tuhlaamassa rahojani :) Oli kuulemma aika rankka treeni, kun oli ollut oikeen kunnon juoksurata. Ensin Pogon kanssa, sitten yksi koira välissä ja Gillen vuoro. Saipahan Topi ainakin juosta. Juoksi niin kovaa Pogoa ohjatessa, että törmäsi esteeseen ja lensi sitten makoplätsin sinne turpeen ja sen kuuluisan hevosenpaskan joukkoon. Mahtoi olla kivaa!!
Muuten oli kuulemma mennyt hyvin, mutta yllättäen kepit oli mennyt ihan pelleilyksi Kilun kanssa. Varsinkaan, kun Topi ei osaa ohjata keppejä, ku ei oo koskaan pahemmin tarvinnut.
Oli hauskaa kuulla mitä Topi oli mieltä Gillestä, ihan hyvin se oli mennyt, mutta vähän liikaa se keskittyy siihen käden puremiseen :D

Mut ei silti, ei Gille edes pure. Eilen totesin, että mä jopa lähes pelkään mennä Pogon kanssa, ku jumankekka se on hullu koira :D. Agilityssä kun se menee, niin ei se tajua mistään muusta mitään. Siinä ei paljoo ihmetellä - varsinkin se lähtö, kun pitäis saada jätkä pysymään paikallaan, tai siis pitäisi saada se paikalleen, kyllä se siinä sitten pysyy - kun ensin pysähtyy! Gille on pientä siinä rinnalla - vielä!

Itselläni on tää aksaaminen nyt vähän jäässä. En jaksa tällä hetkellä sitä touhua. Oltiin taas kasvihuoneella harkkaamassa keppejä ja kontakteja. Siinä samalla Topi teki Pogolle radan ja kun mun piti mennä sitä, niin mulla meni vaan hermot ihan samantien ja luovutin. Nyt vaan tuntuu siltä, että ei jaksa kun turhautuu liian nopeesti. Ärsyttää sekin jo, että luovutan niin helpolla. Gille vaan häslää ja huutaa. Topi yritti tsempata mua, että sillä on itellä ollut ihan samanlaista alussa, ei se edes kuullut ensimmäisen puolenvuoden aikana ohjeita kouluttajalta lainkaan, kun Pogo huusi niin kovaa siinä vieressä. En vaan jaksa junnata paikallani, haluun jo kehittyä - edes hiukan. Mut kun ei nyt vaan kiinnosta. Tekee aina mieli harkkaamaan, mut sit kun on siellä, niin hermot palaa ihan samantien. Topin diagnoosi siihen oli, että ehkä oon vaan vähän loppu henkisestä tällä hetkellä... Niinpä sitten kai.

Harmittaa vaan, kun kohta olisi Noormarkussa epikset, minne tekis ihan hirveesti mieli mennä, mutta onko vähän turhaa tällä asenteella? Sama myös sen kanssa, että Gillen kisa-ikä lähenee uhkaavasti, mutta nyt just ei vois vähempää kiinnostaa mennä kisaamaan. Enkä välttämättä meniskään, mutta sitten varmaan lennän ulos meidän ryhmästä, kun siellä on edellytyksenä kisaaminen... onpas taas vaikeeta! :/

Tähän loppukevennykseksi laitan yhden videon Gillestä. Oi että noita kahta saa kyllä nauraa välillä! Ihan huippuja tyyppejä, vaikka nyt tässä valitankin, muttei se koirista johdu :)
Koirille ei saa antaa viinirypäleitä, tiedetään, mutta kun toi Gillen reaktio niihin on vaan niin huippuhauska :D

Koulutuksessa

Olin tänään Pertti Vilanderin koulutuksessa. Mietin pitkään, että meniskö vaiko ei, mutta menin sitten kuitenkin. Oli ihan hyvä luento, muttei kovinkaan paljoo uutta tietoa tullut, kun on lukenut sen koirankorjauskirjan.

Kyllä se höpötteli kaikkea juttua paljon, ja pari hauskaakin juttua :)
Uutena asiana mulle tuli se, että jos nyt tolle Gillelle pidettäisiin se jääkausi (jos saisin joskus jotain aikaiseksi) niin sitten vanhemmalle koiralle, eli Pogolle, pitäisi pitää superlellyttelykausi. Tää on mietityttänyt kauan, että miten sitten Pogon kanssa tulee toimia. Mut näin sanoi Peetsa.

Toinen itseä koskettava asia oli agilityyn liittyvä. Yleisöstä kysyttiin, että miten joku voi antaa koiransa purra agikentällä ja nimenomaan radalla. Eikö se ole ongelmakäyttätymistä, ja eikö siihen pitäisi puuttua? Peetsan mielestä ei. Hän kertoi, että hänen huippuagilitykoirat on kentällä eräänlaisia sikailijoita, eikä sellaisia lällyjä mitkä menee sinne minne käskee. Vaan painetaan täysillä ja innolla. Sillon kun koira puree ohjaajaa, niin se tekee ihan oikein, koska ohjaaja tekee väärin :) Tavallaan se kyllä komentaa siinä, että tee nyt oikein apina, mutta kuitenkin.

Sit puhuttiin hihnakäyttäytymisestä. Gillehän on ihan tyhmä siellä hihnan päässä (vaikka tiedostan kyllä senkin, että vika on kuitenkin siellä toisessa päässä). Mutta anyway, sain Gillen jo toimiaan oikein räminäpurkki-menetelmällä, mutta sitten mentiin takapakkia, ja roimasti! Liekö siihen sitten liittynyt nämä kaikki hormooni-asiat... Kysyinkin Peetsalta, että miten kauan sitä purkkia pitää käyttää, koska sain tosiaan Gillen jo toimimaan, mutta nyt se ei enää käyttyäydy yhtään. En oikeen saanut mitään järkevää vastausta, koska Peetsa vain sanoi, että yleensä ihmiset unohtaa liian aikaisin sen purkin sinne kotiin. Mutta toisaalta, miksi sitä purkkia pitää kantaa mukana, jos sitä ei tarvitse? Ehdotti minulle, että pidän Gillelle kolmen päivän jääkauden, ja aloitan alusta. Selvä.

Vaikka olen tiennyt sen kokoajan, niin nyt tiedän sen ainakin. Johtajuus ei ole meidän huushollissa kunnossa ton beigen pojan kohdalla. Mut keksittiin Heidin kanssa, että se johtuu siitä väristä!! Kuulemma yleisimmät ongelmakoirat on pieniä ja valkoisia koiria, niin eikös toi nyt liippaa jo aika läheltä!? :D

Pujottelu onnistuu!!

Ei olla sittenkään heittämässä toivoa Gillen kanssa sen pujottelun suhteen. Käytiin katsastamassa toi kasvihuone aamulenkin ohella, ja siellä ne kepit meni vallan loistavasti!! Eli toi maneesi ei vaan oo meidän juttu :)

Menin heti aluksi niitä keppejä, että poika jaksaisi vielä keskittyä - ja ne meni tosi hyvin. Ei häslätty yhtään ja Gille pujotteli ihan omatoimisesti. Ei kuitenkaan onnistu niin, että voisin ottaa käden kokonaan pois siitä edestä. Sitten pienen radan, höyryymisen ja odottamisen jälkeen ei mentykään enää niin loisteliaasti. Topi oli päässä palkkaamassa, ja Gille karkasi sinne kokoajan. Se ei vissiin oo sit kovin hyvä systeemi meille, kun ei toi tajua sitä, ettei siitä kuulu juosta suoraan sinne palkalle, vaan pitää pujotella ensin.

Menin itse Pogonkin kanssa, ihan huvin vuoksi. Olen niin auttamattomasti myöhässä sen kanssa kokoajan. Meistä ei kyllä paria tule. Se on niin häsläämistä koko touhu. Ja varsinkin, kun Pokeri kävi NIIN kuumana taas. Topinkin kanssa se vaan meni, eikä meinannut. Hitsi se on kyllä hauskan näköistä. Hypyt meni taas kyllä niin rimaa hipoen, en tajua miten se voi hypätä niin läheltä. Taito sekin :)

Muuten meille kuuluu aika tylsää. Paitsi että ollaan löydetty hyvä metsälenkki tosta läheltä, ja on tosi kivaa kun koirat saa juosta vapaanakin joskus. Vaikka pikkusen ärsyttävää on, että ensimmäisen kilometrin ajan noi kaksi apinaa ei voi kun tapella. Tosi hauskaa, kun melkeen joka kerta on pakko pestä Gille yltäpäältä, ku Pogo kierittää sitä aina jossain kuralammikossa. Onneksi tänään on pakkasta, sitä lisää kiitos!!

Taas sitä hevosenp*skaa!

Ajattelin ensin, että tänään kyllä kirjoitan jotain positiivista harkoista, meni miten meni. Mutta sitten ajattelin, että tolla viimekertaisella höyryymiselläni sain niin paljon kommentteja, että ehkä pitää kirjoittaa valitusvirsi osa 2... joten tässä se nyt tulee:

Harkoissa oli taas niin ärsyttävää!! Gille on ihan sekaisin. Ei se tajua mistään mitään ja on ihan pöllö. En sit tiedä sekoittaako se paskan haju sen pään kokonaan, vai missä vika!? Sovitaan nyt ainakin niin, että syytetään sitä hevosenkakkaa.

Oltiin omatoimiharkoissa Topin kanssa kahdestaan. Kukaan muu ei sinne jaksanut vissiin raahautua (uskokaa pois, sekin on sen paskan vika!). No tuli Taru sinne sitten onneksi Nannen kanssa, ja Terhikin vielä vierailemaan Ruskan kanssa. Tehtiin vissiin aika hyvä virhe jo siinä vaiheessa, että rataantutustumisen ajaksi päästettiin Pogo ja Gille lämmittelemään toisiaan, ja juoksemaan sitä maneesia ympäriämpäri. Siinä vaiheessa molemmilla nousi vireystila jo kattoon ja siitä läpikin.

Pogo meni ekaksi - ja Gille höyrysi sen ajan niinku höyryjuna. Meinasi hypätä/tippua sieltä katsomosta poiskin yhden kerran. Siinä meni tämän tytön hermot taas aika loistavasti. Ei mitään aavistustakaan, että mitä Topi ja Pogo radalla mahtoi tehdä... Niilläkin meni vissiin vähän kovaa, kun välillä jäähylle lähtivät. Pogosta ei oo siis taaskaan mitään kerrottavaa. Paitsi se, että se tosiaan tippui sieltä katsomosta alas - sain onneksi kopin.

Sitten oli meidän vuki. Opeteltiin nyt menemään sitä suoraa. Kolme hyppyä ja putki. Yhteislähdöllä mentiin - eteneminen oli ihan ok, vaikka se poika voisi kyllä joskus katsoa vaikka eteensäkin, eikä vaan mua. Putkea huusin jo vaikka miten aikasin - mut ei, ei se sinne voi mennä. Otettiin käyttöön lelu, ja alkoi sujumaan - hetkeksi. Sitten oli vuorossa vaikea keppikulma ja pujottelu. EI TULLUT MITÄÄN. Gille ei osaa enää pujotella, yhtään. Se vaan huusi ja riekkui ja karkasi sinne päähän aina hakemaan sitä palkkaansa. Siinä meidän suurinosa ajasta meni, kun hinkattiin niitä saakelin keppejä. Nekin on ihan homot hemmetti :D Sit lähdettiin kans jäähylle. Kakkoskerralla pääsin kaksi kertaa sen etenemisen sinne putkelle, ja kun Gille ei sinne mennyt vaikka yritin jo hokkuspokkustakin, niin minä luovutin. Ja paskat mä jaksa jos toinen ei keskity YHTÄÄN. En tajua mikä sillä tänään oli, kun ei mennyt sit mikään jakeluun. Se oli vaan "jeejeekivaamennäänmennäänmissämunleluon...kakkaaaa!!!". Taru ei antanut luovuttaa, muttakun minä jästipää en anna periksi - niin sit se meni itte :) Mut ei se niiltäkään sujunut, sori vaan :P

Sitten päästiinkin lähtemään, esteiden keräämisen ajan Gille söi kakkaa - huisinhauska päätös illalle. Oli muuten varmasi Gillen illan kohokohta. Vähäks tekee mieli pussailla.

Ja hei Anne-Mari - mä näin despikset! Vaikkakin myöhästyin, niin ne oli nauhalla boxissa ja sit katoin ne hiukan jälkikäteen. Sannan illan kohokohta! :)

Nyt on pakko sit ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä tonne kasvihuoneelle tekee kaikkii pienii harjoituksia. Ku siis pakko niiden keppien nyt on onnistua, ja kasvihuoneella ei ehkä oo niitä häiritseviä ja päätä sekoittavia höyryjä. Se nyt on tossa aika lähellä, joten se on nyt enää omasta viitsimisestä kiinni... Niinpä. Ja vois sitä itseäänkin taas muistuttaa, että voi se aksaaminen olla ihan kivaakin...

Pinkjärvellä

Päätettiin repästä Tarun kanssa ja lähdettiin aamulenkille Pinkjärvelle. Ei kyllä ollut mitään tietoa, että minne ollaan menossa - ja hiukan eksyttiinkin matkalla. Perille kuitenkin löydettiin, ja ei muuta kuin niitä punaisia merkkejä seuraamaan. Huomattiin myös, että 5 kilometriä umpimetsässä on yllättävän pitkä matka. Ei siis muuten mitään, mutta molemmilla oli menoa sen lenkin jälkeen - ja aika kului kokoajan, eikä loppua näkynyt missään :D Tarun piti soittaa jo Tanjallekin, että ollaanhan me reitillä vielä, kun tosiaan aika alkoi uhkaavasti loppumaan.

Ihan huippukiva reitti se muuten kyllä oli, seuraavalla kerralla pitää vaan mennä ajan kanssa. Nytkin kun pysähdyttiin vähän väliä ottamaan jotain kuvia, (mitkä kyllä valotuksen takia epäonnistui suurimmalta osalta) niin aikaa menee hurjasti ihan huomaamatta. Kivaa kun koirat saa mennä ja painaa tollasessa kunnon vaihtelevassa maastossa, ja saa siinä omakin kroppa vähän tasapainoilla epätasaisella maalla. Vesiäisten kanssa ei voitu taaskaan välttyä siltä kontaktilta veteen - siellä oli Ebba ensimmäisenä ja muut perässä. Ei siis kokonaan uimassa, mutta ihan tarpeeksi jokainen kyllä kastui. Pogon piti mennä vähän jäähdyttelemään niitä kuuluisia aivojaankin, ja kaivaa joku järjetön kivi mukaan sieltä järvestä. Pitäähän sitä nyt jokin matkamuisto olla - kivi on edelleen meidän auton takakopassa :D

Alkumatkasta Gillelle iski hepuli... MÄ TUUN NY!!

Yritä nyt noisakin saada sit jotain hyviä tilannekuvia... tai edes poseerauskuvia. Mahdotonta!

Gille oli vahingossa sekunnin paikallaan.

Ne kaksi. Ebbassa ja Pogossa on hyvin paljon samaa... ja siinä ne sisarukset nyt on. Toisella on se kuuluisa kivi suussa!

Soolo tähystää

Tässä on Ebbasta ihan hyvä kuva. Se on sellanen rimpula, ettei siitä saa koskaan mitään järkeviä kuvia. Mun mielestä on ihme, koska se on niinku livenä niin mahtavan näköinen pirpana :)

Kun sitten jos vertaa vaikka tähän kuvaan :D "mä oon hiiiri"

Ja Kilu taas vauhdissa... Taustalla Soolo etsii veljensä mallin mukaan myös niitä kiviä. Soo vaan tajuaa, ettei niitä ehkä tarvii kaikkia kanniskella aina mukanaan...

Nyt menee hermot...

Eilen oli ensimmäiset talviharkat maneesilla. Ihan tyhmä paikka :) Meni hermot ihan täydellisesti noihin kahteen apinaan. Olin yksin molempien koirien kanssa, kun Topi oli taas töissä. Taru meni Pogon kanssa, niin sai sekin jotain äksöniä.

Gillen kanssa kun menin radalla, niin huomasin taas, etten kyllä panostanut sataprosentisesti, koska otti vaan päähän niin paljon. Miksei mulla voi olla sellasia koiria, ketkä osaa kiltisti odottaa omaa vuoroaan, olla hiljaa ja istua paikallaan!? Mutta ei, kun me nyt haukutaan niin että koko halli kaikuu, riehutaan hihnassa ja ollaan ihan taukkeja. En voinut pitää niitä autossakaan, koska olin liikkeellä minun pikku majavallani, eikä sinne niitä voi jättää. Ärsyttävää vaan, kun suoritus menee pilalle sen takia, että menee hermot pelkästään odottaessa.

Harkkojen jälkeen kun soitin Topille, piti vähän saada purkaa kiukkua. Otti päähän kun mulla oli roska silmässä, auto oli täynnä hevosenpaskaa ja mutaa, autossa haisee hevosenpaska, mulla on selkä kipee kun taas muljautin sen juostessani, en nähnyt täydellisiä naisia ku harkoissa meni niin pitkään, pitää kantaa koirat ylös suihkuun, kantaminen on ihan hanurista kun on selkä kipee, en jaksais TAAS pestä niitä, kaikki vaatteet ihan likaset, pää särkee siitä haukkumisen kuuntelemisesta - ja kaiken lisäksi vielä oon ihan pettynyt Gilleen kun se meni ja kiusasi Mörköä.

En edes muista mitä me siellä oikeen harkattiin. Ihan hyvin meillä kai meni, tai ei Mikko meitä ainakaan haukkunut...paljon. Gilleä se ainakin kehui :) Edelleen pitäis harjoitella sitä etenemistä ja irtoomista, niinku tähän mennessä aina ennenkin. Mitä nyt muistan siitä ensimmäiseltä radalta, niin olen ihan tyytyväinen. Aika häsläämistä se oli, kun Kilulla oli se vireystaso vähän korkeella. Toiselle radalle mä hyökkäsin ensimmäisenä, ja luulin, että sinne mennään heti. Jätin hihnan sinne katsomoon ja päästin Gillen vapaaksi - koska luulin että siitä sitten mennään samantien. Rataa muutettiinkin hiukan, ja siinä kun olin keskittynyt muurin siirtämiseen, niin Heidi meni Mörkön kanssa putkea - Gille ei siitä tykännyt vaan hyökkäsi pahaa aavistamattoman tytön kimppuun siellä putken suulla. Kilu kuulemma vähän nappasi kiinnikin, mutta selvittiin onneksi pelkällä säikähdyksellä. Olin niin raivoissani Gillelle, koska se on tällä hetkellä niin maailman idiootein. Se jälkimmäinen rata menikin sitten vaan suunnattoman vi**tuksen vallassa. Miksei sen pojan päähän voi tulla jo jotain järkee, en jaksa enää tota murkkuikää - ja sitä kun se ei voi tajuta taikka totella yhtään mitään. Ainakaan, jos on jotain muuta huippukiinnostavaa.

Taru meni Pogon kanssa ja se oli ainakin tyytyväinen niiden suoritukseen. Ainut positiivinen asia eilisessä illassa oli se, että Pogolla tippui HYVIN VÄHÄN rimoja. Kyllä oli niilläkin vähän vauhtia ja meininkiä - eikä se Pogokaan välttämättä kovin kuuliaisella päällä ollut. Mikkokin sanoi, että Pogolla puuttui aivot tänään, mutta Gille meni ihan kunnolla. Kysyin sitten vielä selvennykseksi, että niin onko sillä Pogolla muka ne aivot joskus ollut mukana!? Kuulemma ei :D

Ja vieläkin haisee nenässä se saakelin hevosen sonta!!! Taas jäin miettimään tätä harrastustani. Oi voi kun se on niin antoisaa, siitä tulee niin hyvälle mielelle, oikeen rentouttavaa ja mieltä keventävää. Onnistumisen tunne on suunnaton! :D (nyt taas Taru miettii siellä, että kaikki ei ehkä ymmärrä tätä mun sarkasmia... :P) Mutta pliis, lahjoittakaa joku RKS:lle iso summa rahaa että saadaan joku hyvä talviharjoittelupaikka, että munkin mielenterveys säilyisi - ja harkkaaminen olisi taas kivaa!!... ilman sitä sontaa.

Ensilumi

Tosin se oli ja meni jo. Todistusaineistoa löytyy silti!! Nopea kun oli, niin ehti nappaamaan pari kuvaa. Tossa alla sitä on, ihan ihka-oikeeta lunta!! :>


Hiukan se oli hauskaa, kun päästi pojat ulos. Ensin ne meni sinne ihan normaalisti, mutta sitten yhtäkkiä alkoi ihmettelemään, että nyt on joku ihan kummallisesti :). Pogo tajusi ensin, ja alkoi tuijottelemaan ylöspäin niitä hiutaleita, Gille koitti syödä niitä maasta. Sitten Gillellä ilo irtosi kun se alkoikin metsästämään niitä hiutaleita ilmasta!! Voi ilon päivää.

Hmm, mitäs tämä valkoinen aine oikeen olikaan!?

No ei tää ainakaan kovinkaan ihmeelliseltä vieläkään maistu...

Pogo ja valkoinen maa.

Lumi oli niin kummallista, että kasvoi Kilullekin antenni päähän :D

Gillepelle agilitaa

Oltiin tänään siellä agikentällä - ja piti sitä ottaa kamerakin mukaan nyt kun viimeistä kertaa ollaan ulkosalla harkkaamassa pitkästä aikaa.

Tooosi hauskaa kun piti vielä hiukan vahtia Gilleä, ettei se tee mitään hurjia hyppyjä tai spurtteja - no arvatkaapas onnistuiko? Ensimmäiseksi kun päästiin kentälle, niin pojat vähän innostuu ja Gille heittää pari volttia. Oli taas beige poika vähän ruskea. Sitten siellä itse hiekkakentällä se keksi kaikki mahdolliset paikat mistä hyppiä, vaikkei rimoja ollutkaan paikallaan. Mut ei se nyt näytä mitenkään erityisen kipeä olevan, et kai se ihan kunnossa vielä on :)

Gillen kanssa oli tarkoitus hioa kontakteja ja keppejä, ja niitä sit kans tehtiin. Välillä mentiin ihan täysillä putkea ja päästeltiin ylimääräisiä höyryjä.


Ja hitsi että oltiin hyviä :) Tai Kilu oli ainaskin. Kontakteilla Gille oli tosi hyvä ja antoi mun ottaa vaikka miten paljon etäisyyttä. Välillä piti vähän pelleillä, mutta noin yleisesti ottaen meni tosi hyvin. Ainakin tuli niitä juttuja hiottua oikeen olan takaa, kun ei muutakaan voinut tehdä. Kepeillä mentiin ensin niin, että mä huidoin edessä ja sitten seuraavalla kerralla ei pitänyt enää oikeestaan näyttää ollenkaan, että minne mennä. Kuitenkaan ihan kokonaan ilman kättä ei pujottelu onnistunut. Mutta ehkä se sitten joskus vielä senkin taidon osaa... osaahan!?

Sit piti tässä väsätä huvikseni vielä yksi videokooste näistä meidän harjoituksista. Ei tarvinnu mennä ihan heti tekemään ruokaa, kun oli niin hirmu tärkeetä tekemistä:


(Huom. ääni on tässäkin Pellegille videossa aika tärkee!!)

Ja olihan se Pogopoikakin siellä. Raukka jää ihan paitsioon näissä jutuissa nykyään :) Siellä se mennä kohelsi taas Topin kanssa. Topi teki Pogolle jonkun pienen radanpätkän, missä harkattiin haltuunottoja ja kontakteja. Ne rimat pysyi taas vähän vaihtelevalla menestyksellä... ja edelleen mun muistaakseni Pogo on ainut koira mitä oon itse nähnyt, että on saanut sen hajoovan renkaan palasiksi :D Ei siis niin hallittua menemistä niiltä osilta. Mutta näytti ainakin hauskaa olevan. Silti sillä näytti olevan kaikista mieluisinta se omakiva, kun juoksi tuulispäänä pallo suussa vailla huolenhäivää.