Tervetuloa joululoma!

Joululoman tarpeessa, vaikka töitä olenkin painanut vasta kuukauden verran, niin kyllä parin päivän vapaa tekee poikaa.

Eilen oli vielä harkat, ja ei voinut sitten vähempää kiinnostaa. Olin ulkovaatteet päällä vielä sitä mieltä, että en lähde, jään mielummin kotiin. Enkä nyt tiedä, että oliko se harkkoihin meneminen sitten se kaikista järkevin vaihtoehto. Jos itsellä on sellainen fiilis, että ei muuten vois vähempää kiinnostaa ja hiiteen koko agility, niin sillon sitä hyvää fiilistä ei mistään enää löydä. Joten harkkaaminen on sit ihan turhaa. Mikon sanoin, olin kuin löysä makaroni.

Mut kai se ihan ok meni. Opin ainakin uutta, kai se on pääasia. Mikko oli väsännyt taas ihan ihme radan, mikä osoittautui kuitenkin aika kivaksi. Jos olisi vaan vielä itsestä löytynyt virtaa ja jos Gille olisi osannut mennä renkaan, niin olis ollu ihan jees. Mutta mä en vaan jaksanut juosta, varpaatkin oli niin jäässä, että tuntui et ne katkee kun juoksee. Ja Kilu-poika oli tosiaan unohtanut sen renkaan kokonaan. Ei sillä ollut hajuakaan, että siitä keskeltä pitää hypätä. Kyllä se sinne sitten lelun perässä meni, muttei muuten. Siinä meni sitten hermot aika kivasti. Ja A oli toinen, missä mättää. Gillen mielestä kuuluu pysähtyä ja ottaa kontakti siellä A:n harjalla. Oon jotain tehnyt väärin, että se koskee siellä, eikä kontaktilla. Olen ehkä aika käskyttänyt "koske" jo siinä kohtaa, ettei se juokse vaan läpi - pysähtymättä. Niin sitten se pysähtyy sinne. Eikä tuu alas. Tai tulee, kun hokee "alas" ja sitten loppujenlopuksi se tajuaa, että mistä on kyse. Eikä auta vaikka miten palkkaisi ja kehuisi kun se tekee oikein.
Mut mentiin ensimmäistä kertaa kepit ilman kättä!! Jes. Toista kertaa se ei enää onnistunut, joten ehkä se oli sattumaa.

Mutta tosiaan, palataan vielä siihen fiilikseen. Eli jos lähden kentälle sillä meiningillä, että on paskaa, niin sitten myös on. Sitten kun yrittää kaikkensa, muttei se vaan riitä, niin alkaa ottamaan enemmän päähän. Kun oikeesti tajuaa, että miten mä voin mennä näin hitaasti ja ohjata näin löysästi, mutta kun yrittää tehdä paremmin, niin ei tule mitään. Ei voi käsittää, että miten mä voin olla näin laiska. Ärsyttävää. Tarvisin aina jonkun adrealiinipiikin ennen radalle menoa, että tekisin täysillä. Kuitenkin Gille nauttii touhusta niin paljon, että haluisin tehdä yhtä täysillä kun se. Sitten kun Gillekin alkoi löysäilemään, eikä totellut enää mitään, ja meni yhden riman alta (!) niin päätin, että nyt on ehkä aika lopettaa. Se olisi voinut olla kiva rata, pitää ehkä joskus koittaa uudelleen paremmalla fiilarilla.

Topilla ja Pogolla meni kanssa vähän niin ja näin. Pogolle se piikki oli vissiin annettu, sillä ei virtaa puuttunut. Se oli ihan sekopää. Ylläri. Vaikka mitä Topi olisi tehnyt yhden putken jälkeen, että Pogo olisi tullut oikeaan suuntaan, niin ei - aina se siellä päässä sekoilee omiaan, eikä tiedä minne menisi. Pälyilee vaan, että no, minne se iskä meni :D Rimat pysyi hyvin ylhäällä! Vauhtia ei muuten kyllä puuttunut taas yhtään. Heli kysyi Pogon ollessa radalla, että onko tälläkin rodulla jotain ADHD piirteitä vai!? :D

Ja sitten pitää vielä mainita yksi juttu. Tajusin eilen, että minussa ja Terhissä on se vika, että pitää olla liian ankara itselleen. Mulle on vaikka kuinka monta kertaa sanottu, että menitte tosi hyvin, ja oli hienoa menoa. Sitten itse olen että nojoo, kai se ihan ok oli. Terhi on valittanut, että Ziki on ihan mahdoton radalla mammaloman jälkeen, mutta kun Mikko meni sen kanssa meidän rataantutustumisen aikana, niin Zikihän oli ihan huippu. Ainut missä meni vikaan, oli kepit, mutta sekin annetaan anteeksi kun Zim meni niin nopeesti, että sekosi varmaan itsekin mistä välistä pitää tunkea. Miksei voi vaan olla tyytyväinen niistä asioista mitkä onnistuu!? Mutta ei, kun pitää vaan aina valittaa niistä mitkä ei onnistu. Mutta analysoin sen niin, että niistä vaikeista kohdista on helpompi puhua, kun ne jää paremmin mieleen. Niitä kohtia pitää vaan hinkata uudelleen ja uudelleen, mutta esim. takaakierron Gille menee joka kerta täydellisesti, niin ei sitä tarvii sitten edes harjoitella sen enempää - eikä siitä tarvitse siis edes mainita.

En tiedä... mahtaiskohan uudenvuoden lupausten joukkoon mahtua vielä positiivinen asenne? Se saattaa olla kyllä liian mahdoton minulle :D mutta voihan sitä yrittää!?