torstai 16. huhtikuuta 2015

Pogo

Pogo ansaitsee vielä viimeisen blogikirjoituksensa. En oikein tiedä mistä alottaisin edes, kun kirjoitettavaa olisi niin paljon. Enkä varmasti edes muista kirjoittaa kaikkea mitä olin ajatellut. 

Aloitetaan sitten vaikka siitä ikävimmistä osuudesta, eli lopusta.

Oli sunnuntai-ilta kun Pogon silmä osui takkapuuhun. Ei näkynyt mitään vauriota, joten Topi ajatteli, ettei se ehkä sitten osunutkaan silmään. Koira oli ihan normaali. Yöllä reppana alkoi itkemään. Luulin, että sillä oli maha sekaisin ja päästin muutamaan otteeseen ulos. Sitten kun mikään ei tehonnut ja tyyppi seisoi pihalla ihan hoomoilasena niin huomasin, että sehän pitää molempia silmiä kiinni! En tiennyt tuosta puujutusta mitään joten päättelin, että sillä on joku silmätulehdus. Kipeän oloinen raukka oli, joten särkylääkettä annoin kun en muutakaan voinut. Aamulla heti soittoa eläinlääkärille ja sinne päästiinkin aamupäivällä. Eläinlääkäri katsoi silmää ja oli sitä mieltä, että jotain vakavaa siinä on, hän ei uskalla tehdä mitään. Kiireellinen lähete Turkuun silmälääkärille. En vielä siinä vaiheessa tajunnut tilanteen vakavuutta. Itse silloin viimeisillään raskaana en pystynyt lähtemään reissuun vaan oli vähän sumplittava. Topi ja Taru sinne sitten lähtivät. Onneksi Taru pääsi mukaan... Itse vaan ihmettelin että mikä juttu tämä on, kun olin mennyt eläinlääkärille hakemaan antibioottikuuria silmätulehdukseen ja yhtäkkiä kaikki olikin todella paljon huonommin...

Siinä vaiheessa kun vein Pogon Tarulle, mulle iski ihan hirveä pakokauhu, Silloin tajusin, että tässä on nyt jotain tosi paljon pielessä. Sanoin Pogolle, että toivottavasti sä tulet vielä takaisin. Ja sitten menin kotiin ja itkin tunnin. Se oli ihan hirveetä odottaa tietoja eläinlääkärin sanomisista... tiesin yhä varmemmin, että joku on tosi paljon pielessä kun siellä kesti niin kauan.

Ja pielessähän oli. Pahasti. Silmänpaineet oli toisessa silmässä tosi paljon koholla ja diagnosi oli linssiluksaatio. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi,silmänpoistoleikkaus taikka eutanasia. Eihän me pystytty Topin kanssa puhelimessa edes puhumaan asiasta. Tiesin kyllä sanomattakin, että mikä tilanne oli. Sama olisi voinut tulla toiseenkin silmään ihan koska tahansa, pienikin tönäisy silmään olisi voinut irrottaa siitäkin linssin kokonaan. Ja taas olisi koiralla ollut turhat, äärimmäisen kovat kivut,

Siitä sitten lähti itkuhanat auki, en muista että olisin ihan hetkeen itkenyt niin paljon. Topi oli päätöksen tehnyt matkalla kotiin, Topin se päätös pitikin tehdä. Pogosta oli päästettävä irti. Itse en olisi sitä pystynyt tekemään ja tuntuu edelleen niin pahalta että sellainen päätös jouduttiin tekemään. Luulen, että olisin ollut heikko ja valinnut leikkauksen jos olisin ollut yksin päättämässä. Sillä olisi vaan saanut aikaiseksi lisää kärsimystä ja kipua koiralle, mutta Pogo oli niin suunnattoman tärkeä, etten vaan kertakaikkiaan pystynyt ajattelemaan elämää ilman sitä. Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt yhtään sisäistää asiaa. Asia oli hoidettava pian, koska kivut oli suuret ja lääkitys tosi jäätävää. En olisi ikinä uskonut, että pystyn olemaan mukana siinä, mutta en pystynyt kuvittelemaan ettenkö olisi.Tiistaina puolenpäivän aikaan Pogoa ei enää ollut. Mitä tapahtui? Miksi? Mitä nyt sitten? Tunsin, kun Pogon sydän lopetti lyömästä. Se oli niin väärin. Niin väärin!! Niin kamalaa, ettei ole tottakaan. Loppupäivä tiistaista onkin täysin sumun peitossa, itse olin aivan hysteerinen. Topi otti asian yllättävän hyvin, mutta mulla otti tosi koville.. ja ottaa edelleen. Pogo on ollut Topille aina kaikki kaikessa, tärkein. Sillon kun Nagan piti hypätä Pogon suuriin agilitysaappaisiin niin sillä oli kyllä kova paikka edessä. Ne saappaat Naga täytti hyvin ja enemmänkin, mutta kukaan muu koira ei voi korvata Pogoa, ikinä. Toki Pogo on ollut mullekkin aina todellä tärkeä, mutta nyt vasta kun sitä ei enää olemassa, niin tajuan miten äärimmäisen rakas se oikeasti olikaan. Miksi aina kaikki pitää ymmärtää, kun on jo liian myöhäistä?

Pogo on ollut olemassa niin kauan kun me ollaan oltu yhdessä. Se on siis osa meitä, voisin vaikka väittää, että meitä ei olisi ilman Pogoa. Pogon kuuluu olla tässä meidän kanssa - aina. Eihän se voi mennä pois? Olihan sillä elämänlaatu jo heikentynyt huomattavasti kun oli täysin sokea, mutta silti se oli Pogo, aina valmis kaikkeen ja aina iloinen. Loppuvaiheessa tosin oli jo vähän väsynyt kaikkeen, tosi epävarma ja tapaturma-altis. Ei mennyt päivääkään etteikö olisi törmännyt johonkin, monta kertaa. Mutta silti sitä asiaa ei vaan itse nähnyt, että kärsihän se. Kun se oli kuitenkin niin reipas! Pärjäsi metsälenkillä, vaikkakin kokoajan oli varmaan stressi päällä. Yritän uskotella itselleni, että näin on kaikista paras - muttakun ei se oikeasti ole. Ilman Pogoa ei todellakaan ole hyvä olla. Se itsesyytöksen määrä joka mulla on, ei oo varmaan normaalia eikä edes sallittua, mutta kun se on niin hiton väärin että ihminen saa päättää koiran elämästä. Ei se niin voi mennä!

Keskiviikkona syntyikin sitten meidän pieni prinsessamme, joten tunteet heitteli laidasta laitaan. Niin ääripäästä toiseen kun olla ja voi. Haluan uskoa, että meidän pikku Omppu-tyttösessä elää nyt pieni pala Pogoa, sitä hullua ja hassua isoa persoonaa. Ensimmäinen yö synnärillä oli hurja. Siinä se pieni käärö sylissä tuhisi ja silti omasta sydämestä puuttui iso pala. Sen jälkeen asiaa ei olekkaan ehtinyt oikein käsittelemään.

Tämä teksti piti kirjoittaa heti, mutta kun muuttujia tuli matkaan niin kirjoitan nyt vasta. Nyt pystyy asiaa ajattelemaan selkeämmin, vaikka en asiaa edelleenkään hyväksy. Enkä käsitä. Edelleen odotan, että jostain se Pooke tulee takaisin. Kun siis eihän se vaan voi olla pois, ei vaan voi. Yllätyin siitä, että miten koville tämä itselle ottaa. Menee heittämällä top kolmoseen listalla "pahimmat jutut elämässä". Pogo oli vaan niin tärkeä, niin iso persoona,  maailman paras koira.

Muistan edelleen sen päivän kun käytiin hakemassa Pogo ja Soolo kotiin Mynämäeltä. Pikkuisia pentuja ja niin maailman ihanimpia. Mitään en koirista ymmärtänyt, mutta söpöjä ne oli. Mun sylissä nukkuivat molemmat, Soolokin. Pogo oli niin ihana pentu, se oli kyllä oikein meidän vauva. Energinen ja hassu. Kaikkia hölmöjä temppuja me sille opetettiin ja kaikkialle raahattiin. Teininä se niin veti mua 6-0. Voi että kun olen monta kertaa jälkeenpäin nauranut sitäkin, kun pokkana jätin koiran yhteen puistoon, puskaan kökkimään (vapaana tietty, pahis minä), kävelin kerrostalo-alueen läpi, kiipesin neljänteen kerrokseen herättämään Topia "voitko tulla ottamaan Pogon kiinni, sillä on taas raketti suussa"... eihän se siis mua totellut pätkääkään, olin semmonen amatööri näissä jutuissa. Mutta kyllä sekin vaihe ohi meni ja naurattaahan noi jutut vaan nykyään. Oikeen pököpää urpo :D Sitten tuli Gille ja Pogon elämä järkkyi. Joku pikkupaska kun puree ja pärrää. Hyvin Pogo silti piti johtajan paikkansa olemalla oma itsensä, vahva persoona. Sitten tuli Naga, ärsyttävä pikkuapina. Ja sitten Nesta, siitä Pogo tykkäsi paljon, Sillon kun Nesta oli vauva, niin nämä kaksi oli ihan ylimmät ystävykset. Ja olivat kyllä myöhemminkin, Pogo oli selkeästi Nestan lempparikoira. 

Pogon hassuja juttuja olisi niin paljon kerrottavana, mutta ei niitä edes kaikkia muista. Varsinkaan nyt kun on niin surullinen. Pogo rakasti kylmää. Se tykkäsi kyllä kesästä, mutta kunhan sai olla varjossa. Jokapaikasta piti etsiä se varjo. Kesä oli siksi jees, koska sitten pääsi uimaan. Ja uiminen tarkottaa sukeltamista - kivien sukeltamista. Kivet oli myös muutenkin Pogon elämässä suuri juttu, olihan sillä kuulemma monta hammastakin katki. Kiviä piti etsiä aina ja kaikkialta, eikä niistä voinut luopua. Siinä asiassa se pököpää piti pintansa, jos jotain on suussa, sitä en anna pois. Talvi oli kivaa, koska lumi. Siinä möyriminen oli huippua! Nuorempana herkut ja ruoka ei kiinnostanut, mutta vanhempana kyllä. Kuola vaan valui jos joutui odottamaan ruokakipon edessä.
Tökkiminen. Muutama ihminen tietää mitä se tarkoittaa. Harvat ja valitut pääsi Pogon tökkimisen kohteeksi ja välillä se tökki vähän liiankin rajusti. Haukkua se koira osasi myös, kovaa. Ja pyöriä. Jumppaamista ei tosiaankaan voi unohtaa. Se oli Pogon oma bravuuri. 

En edes keksi niin paljon ylityssanoja kun Pogo ansaitsisi ja menisihän tämä teksti kovin yksitoikkoiseksikin. Mutta se hassunhauska veijari kyllä olisi ansainnut enemmän elinvuosia. Eihän se ehtinyt täyttää edes 9-vuotta...

Mulla on niin iso ikävä!! Kaipaan sitä kuorsausta joka kuuluu sieltä Pogon majasta iltaisin. Väistän vieläkin sitä kohtaa jossa Pogo aina makasi kun yöllä nousin sängystä. Varon edelleen sanomasta tiettyjä sanoja, ettei se ala haukkumaan. Ei saa näyttää, että odottaa että joku on tulossa kylään, kun se vaistoaa sen. Välillä toivon, että se makaisi siinä sohvan vieressä lattialla, mun jaloissa... Kumpa se tulisi iltaisin mun kanssa vielä samaan aikaan nukkumaan... Kumpa se rakas rastapää olisi kiltisti odottamassa oven takana kun päästän koirat sisälle... mutta ei. Ei sitä enää ole ja voi helvetti kun se ottaa koville.

Nesta höpöttää vähänväliä vielä Pogosta. "Siellä se lentää tähtenä taivalla" - Nesta kertoo. "Ei tule enää yhtään kotiin. Enkelinä lentää taivalla eikä pääse pois". Siinä on tosi rankkaa olla itse tyyni.

Tästä kirjoituksesta tuli nyt hieman päiväkirjamainen, mutta itselleni tämän kirjoitinkin. Muistoksi.

Kiitos Pogo ihan kaikesta. Olet opettanut meille elämää enemmän kun koira edes voi. Olit meille todellakin enemmän kuin koira. Olit oma lapsi, se ensimmäinen, Ihana tukkajumala joka oli legenda jo eläessään. Suuri Persoona isolla peellä. Niin rakas.

Toivottavasti sinun on nyt hyvä olla siellä missä ikinä oletkaan. Me emme tule unohtamaan sinua koskaan eikä kukaan koira voi korvata sinua ikinä. Koska maailman paras Pooke!

Pogo 18.6.2006-17.3.2015













Muutaman päivän ajan radiosta soi vain surullisia biisejä. Yksi niistä meni näin...


Mut valtaa aina outo kaipuu

kun sua ajattelen iltaisin

sä näkyjä enkeleistä näit

Jäit tuuleksi taivaan rantaan

valoisan virran rantaan
kun suruihin suuriin vaivuin
sinä iloja näit
Jäit tuuleksi taivaan rantaan
valoisan virran rantaan.
mä maailman tahtoon taivuin
sinä enkeleitä näit.

Ja vielä hyvien aikojen muistelemista, THE HULLU POGO HULLU -videon muodossa....

Tämä blogi päättyy nyt tähän, ilman Pogoa ei ole myöskään blogia. Kiitos ja näkemiin. 


torstai 27. helmikuuta 2014

Naga kisaa

Hups. Eipä sitten ole tullut päivitettyä blogiin mitään, vaikka niin uhosin.

Naga kävi kisaamassa tossa viime viikonloppuna. Nyt on pojalla kaksi nollaa plakkarissa kakkosista. Yksi aginolla puuttuu vielä. Ensimmäisellä radalla Nagalla ei ollut malttia, vaan varasti lähdössä. Eipä sitten päässyt yhtäkään estettä. Toisella radalla pääsi loppusuoralle asti, mutta maltti petti A:n kontaktilla. Otti siis kontaktin tosi upeesti, mutta ei muistanut odottaa poistumislupaa.
Viimeinen rata oli hyppäri ja sieltä pojat taituroivat nollan! Se oli viidestä sentistä kiinni, ettei ollut kielto - mutta nollavoitto oli tulos. Jee! :)

video

Gille ei edelleenkään ole päässyt agikentälle. Eikä paljon lohduta, että sain RKS:n vuosikokouksesta hopeisen agilitymerkin, tämä kunnianosoitus oli kaiketi sellaisesta ns. näkymättömästä työstä kulisseissa. Hieno juttu, mutta olisi se kiva päästä tekemään sitä ihan agilityäkin, juoksemaan kentälle.
Näyttää kyllä siltä, että talvi loppui lyhyeen ja nyt on kevät. Voipi siis olla, että ulkokentälle pääsee aksaamaan hyvinkin pian.

Pogo jatkaa kotikoiran rooliaan. Sillä oli vähän huonompi kausi tuossa vuodenvaihteessa, lenkkien jälkeen nilkutti joka kerta ja oli selkeesti vähän kipeä. Tanja kävi antamassa laseria Pogon lonkkiin muutaman kerran, niin nyt on koira taas niinkuin uusi. Auttoi siis kummasti se Nagan mielestä vaarallinen lasermiekka. Eikä Pogoa enää haittaa vaikka miten paljon tippuisi kuoppiin lenkillä :)


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Talvi!

Niin nyt se pitkään odotettu talvi tosiaan saapui. Lunta tuli sopivasti, pakkasta ehkä hieman liikaa. Tai ainakin omaan makuun tuo -17 astetta on hiukan enemmän mistä tykkää, ainakin jos siirrytään noihin lukemiin suoraan +5 asteesta. Plus, että Nesta ei pääse ulos leikkimään kun on liian kylmää! Eikä koiratkaan tykkää. Tänään oli jo kivempi ilma, eikä Nestaa meinannut saada sisälle millään.
Koirat, huom ruskeat koirat (viisas blondi-koira on siis jälleen kerran se fiksuin) valitti eilen lenkillä, kun tassut jäätyy. Halusivat äkkiä sisälle. Sitten kun olivat päässeet sisälle, niin molemmat (Naga ensimmäisenä) juoksee takaoven luokse ja pyytää takapihalle! Voi mitä dorkia! :D Ihan niinkun takapihalla olisi lämmintä, jos etupihalla on pakkasta.

Sitten seuraa kuvakoostetta metsänpeikko Pogo-faneille:





Ja mallipoika Naga:





Ja vielä pari Gilleä:






maanantai 13. tammikuuta 2014

2013

Vuosi 2013

... oli koirarintamalla melko hiljaista. Kaiken ajan vei ihmispentu ja koirat meni siinä sivussa sitten. Elämä on. Huonoa omatuntoa poden, mutta eipähän noi karvalapset kovin onnettomalta näytä. Paitsi Gille. Mutta sitä nyt onkin aina vituttanut 98% ajasta. Sille ei oikein voi mitään, teki mitä tahansa :) Gille on Gille.

Blogin kirjoituskin on jäänyt niin vähäiselle, että mitä virkaa koko blogilla edes enää on? No, voihan sieltä tarkistaa menneiden vuosien juttuja ja mainostaa ihmisille mun tekemiä kakkuja - sehän se koirablogin perusidea kai on? Eiku...

Tätä "talvena" on ollut muutenkin vähän mitään kirjoitettavaa. Metsälenkille ei tosiaan viitsi ottaa kameraa mukaan, että saisi edes kuvia laitettua blogiin. Ei tottatosiaan. Lunta ei ole ollut yhtään, ei yhtäään! Voin kertoa, että elämässä on varmasti hienompiakin hetkiä kun se, että olet ollut juuri kolmen koiran ja rattaiden (ja Nestan) kanssa lenkillä, yksin. Tulet kotiin ja ne kolme koiraa on niin yltäpäältä likaisia, ettei niitä voi tuulikaapista edemmäs päästää sisälle. Rattaissa istuu menevä pikkumies jota ei voi jättää vahtimatta. Suihku on yläkerrassa. Koirat on ensin jollain keinolla kannettava yksitellen ylös, todella nopeasti ettei mini lähde perään. Sitten kun siitä tehtävästä on suoriuduttu, niin seuraava etappi. Peseminen. Mihin sen minin laittaa siksi aikaa, että pesee ja kuivaa ne kolme koiraa? Huh. Voisin siis jotenkin päätellä tämänhetkisestä olotilasta, että tämä pimeys ja kuraisuus saisi jo loppua. Kiitos!

Mutta ah, nyt tuli talvi! Mieli piristyi kertaheitolla ja valoisuus tulvii ikkunoista sisään. Ulkona voisi olla vaikka koko päivän, siellä on niin hienoa! Pakkanen kyllä vähän innostui ja paukkasi samantien korkeuksiin, mutta nyt pitää olla vaan iloinen siitä, että kurakelit loppui hetkeksi. Nyt on lunta!!! Jos kameran vielä muistaisi ottaa sinne lenkille, niin se olisi vielä plussaa... ja jos se kestää pakkasen.

Naga olikin vuoden superstara. Kisauran korkkaus (muistaakseni?) tapahtui vuonna 2013 ja sittemmin Nappula siirtyi kakkosiin. Topin työ vaan haittaa harrastusta aika lailla, eikä ole päässyt kisaamaan niin paljon kun tarvitsisi. Siksi siis junnaus paikoillaan nyt. Välissä oli myös vähän kontaktiongelmaa sun muuta, mutta eiköhän siitä hyvä tule. Vuosi 2014 olkoon sitten loistokkaampi tälle koirakolle! :)

Ja Nagasta on myös superhyviä, tuoreita uutisia. Nappula on PRA-vapaa koira! Niin paras uutinen hetkeen. Saattaapi siis olla, että meidän pienestä Nakkinappulasta tulee kohta iskä! Hah, mikä ajatus! Siitä pölöstä vai? :D jännityksellä odotamme tulevaa :)

Gillen ja Pogon elämä onkin sitten vähän tylsempää. Gille pääsi mamman kanssa kerran kisoihin vuoden alussa. Se oli niin katastrofaalista, että siihen loppui se kisaaminen. Ikuisesti. Sitten kesällä rattiin hyppäsi sekä mumma että Topi. Ei mainittavaa menestystä, kun Gille nyt vaan on niin urpo. Rakastaa agilityä vähän ehkä liikaakin ;)

Pogo on päässyt valosaan aikaan aksaamaan, kesällä. Nyt talvella, kun on niin synkkää ettei itsekään eteensä näe, niin Pogon näkö on huonontunut huomattavasti. Käytännössä se ei näe enää mitään. Mutta älyttömän hyvin pärjää silti. Paitsi metsässä se tippuu kokoajan johonkin kuoppaan tai kävelee päin puuta. Eipä se näytä menoa haittaavan, näyttää olevan tottunut siihen. Eipä silti ihme, että se tuntuu olevan päivä päivältä tyhmempi, vähemmästäkin :) Tai sitten ollaan mietitty, että se niin vedättää meitä. Pogo on just niin piilofiksu, että se tajuaa vetää niitä säälipisteitä ihan surutta. Esittää saletisti reppanampaa mitä oikeesti on :) Pooke on niin hassu :)

Saa nähdä mitä vuosi 2014 tuo tullessaan. Jos saisin päättää, niin työpaikan, lottovoiton ja omakotitalon. Katotaan kuinka käy.

Yritän nyt päivittää blogiakin sitten useammin... yritän.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Naga 2-vuotta

Naganakkinappula täytti eilen 2-vuotta!


Synttäreitään Mister kävi viettämässä Porissa agilitykisoissa. Sieltä kotiintuomisina pojilla oli hylly sekä NOLLAVOITTO :) Tässä perheessä jaksetaan olla sitten kummissaan noista nollista - ja vielä voitoista. Pogo ja Gille ihmettelee edelleen, että mitä hienoa niissä nollissa nyt on, kun niitä pisteitähän kuului kertätä!?

Kuva kertokoon enemmän:

video

tiistai 20. elokuuta 2013

Kakkupläjäys

Yleisön pyynnöstä pistän nyt blogiin kaikki tähänastiset kakut, jotka olen tehnyt. Kuvia kun on näytillä vaan facebookissa, niin pistetään nyt ihan julkisestikin :)

Osan ideoista olen kopioinut jostain muusta blogista tai sivuilta, inspiraation lähteitä en voi edes enää muistaa - ja osa on ihan suoraan omasta päästä :) kuvat ei ole aikajärjestyksessä vaan aiheittain.

Ensin vähän eläimiä...










Sitten hiukan valmistujaisjuttuja...







Lapsille...




















 



Jääkiekkoa...




Ja ihan kaikkea muuta...















Suolaiset...