Muistelot vuodelta 2009

Vuosi alkaa jälleen olla lopuillaan. Olisiko aika katsoa hieman taaksepäin, mitä sitä onkaan kaikkea ehtinyt tapahtumaan? Tästä tulee vaan mahdottoman pitkä stoori... olen pahoillani jo etukäteen! Varatkaa joku 2,5 päivää tämän lukemiseen.

Vuoden alussa oltiin Gillen kanssa vielä ihan vasta-alkajia tuossa agilitytouhuissa. Oltiinhan me aloitettukin vasta joskus marraskuun tienoilla. Terhin vetämässä penturyhmässä yritettiin jotain aksaamista saada aikaiseksi. Osa esteistä oli vielä pelottavia ja vieraita, mutta nyt niitä mennään jo täysillä. Nopeastihan se Gille oppikin erinäisiä juttuja, täältä tullaan sitten itse perässä ...hitaasti :)

Alkuvuodesta ehdittiin taas asustella Äyhölläkin pari viikkoa ja elettiin taas kera neljän koiran. Siinä samalla remontoitiin uutta asuntoamme ja muutettiin. Vilinää siis riitti ihan tarpeeksi. Päästiin myös monta kertaa jäälle lenkkeilemään, se on aina talven kohokohta!

Vuoteen riitti myös haasteita Kilu-pojan kanssa. Gillen yksi harrastuksista on askartelu. Mitähän kaikkea se onkaan ehtinyt touhuumaan? Söi ainakin sen paketillisen lihaliemikuutioita, repinyt listan pois seinästä, jyrsinyt Mumman ja Vaarin keittiön tuolia, tuhonnut paketillisen servettejä, syönyt kahteen mattoon reiän (tai pari), järsinyt lämpömittarin kappaleiksi, syönyt suihinsa pari anopinkieltä, teurastanut ainakin sata pehmolelua sekä vinkulelua ja varmaan jotain muita juttuja mitä en nyt just muista. Ja onhan se sitten lisäksi pelotellut paria lasta, aikuista, koiraa – ja kilpikonnaa. Eipä käy aika pitkäksi x)

> Rauman agikisat maneesilla. Pogo ja Topi nousukiidossa. Poikien kisat meni niin hyvin, että Topilla iski silloin joku ’kisakuume’. Ainakin piti käydä monessa kisassa, mutta käytiinkö? Toisella radalla pojat oli neljäntenä. Käytiin ainakin huhtikuussa ATT:n kisoissa. Pogolla oli taas Pogohöyry aikaa sielläkin, mutta blogikirjoitusten mukaan siellä oli mennyt hyvin, ja Topi oli saanut kehuja. Minä ja Gille jälleen mukana turistena.

Huhtikuussa oltiin kotiuduttu jo uuteen kotiin ja minä aloin tutkailemaan uusia lenkkipolkuja. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olen ollut aika tyhmä. Miten olen voinut eksyä jossain Kappeliluhdan pellolla? Nykyään tunnen seudut jo kuin omat taskuni, on sitten sen verran paljon tultu pyörittyä jo niitä seutuja edestakaisin. Edelleen pääsen kyllä yllättämään Topin uusilla reittivalinnoilla, ja poikaraukka on ihan pihalla kun ei tiedä missä sitä nyt taas ollaan :D Ja näin mä siellä niitä hirviäkin sillon (onneksi ei ole sen koommin tarvinnut tehdä tuttavuutta)!

Mätsäreissä käytiin kevään aikana muutamaan otteeseen. Raumalla saatiin punainen nauha, muttei päästy sitten enää jatkoon. Laitilasta saatiin punainen nauha ja päästiin jatkoon. Toisella kehällä Gillen pään sekoitti Haapsaarien Numa (<3) ja se kehä oli sitten siinä :) Kolmannella kerralla oltiin Ukissa, siellä Glle oli ihan pelle ja sai sinisen nauhan. Päästiin silti sinisten kehässä kolmanneksi. Vihdoin koitti ne kauan odotetut ja pelätyt OIKEAT näyttelyt. Minä olin itse ihan paniikissa, koska en vaan halunnut mennä sinne kehään! Onneksi Raakel saapui pelastamaan, ja esitti Gillen kehässä ammattimaisesti. Kilu pärjäsikin vaikka kuinka hyvin! Sai vaaleanpunaisen nauhan, ERI:n. Seuraavassa kehässä ei enää jatkoon, mutta nappasi mukaansa kuitenkin varasertin. Olin ylpeä komeasta pojastani, ja siitä miten hyvin se käyttäytyi. Itse en mistään näyttelyistä tajua mitään, niin sen takia kiinnostuskin on vähän nolla. Enää ei näyttelyihin menty, vaikka oltaisiin varmaan pärjätty. Nyt se ei ole enää edes mahdollista mennä. Mutta sitten koitti ilon hetki… Gilleltäkin lähti turkki!! Oi ihanuutta. Se oli mahtavaa. Olin odottanut sitä ainakin sata vuotta. Gille osasi käyttäytyä turkin ajamisen aikana nätisti. Pogo oli vaan ainut ketä oli ärsyttävä – poika rakastui veljeensä sitten ihan täysillä. Onneksi se oli ohimenevää :)

Ahvenanmaan reissu tuli tehtyä toukokuussa. Vaikka edelleen turisteina oltiin Gillen kanssa, niin oli se ihan mukava matka. Olisi ehkä voinut sataa PIKKASEN vähemmän :) Mutta hyvä seura ja laivan jälkkärit peittosi kyllä kaikki ne huonot puolet (jopa liiskautuneen kastemadon hajun). Pogolla ja Topilla meni kisoissa vaikka kuinka hyvin. Pojat pääsi palkintopalleillekin pari kertaa. Vaikka Topi sanookin, että ei se tuntunut voitolta, kun ei tullut edes nollaa. Mutta olihan se hienoa silti :)

Toukokuussa sitten siirryttiin Gillen kanssa jo rataharjoitteluryhmään. Olin ihan varma, ettei meistä ole siihen vielä, mutta olipas! Itsellä oli toi radan muistaminen, eteneminen, koiran seuraaminen, käskyttäminen… kaiken samanaikainen muistaminen ja tekeminen ihan hakusessa. Vaikka se ei vieläkään kovin hallussa ole, niin voin jopa itse sanoa kehittyneeni tuosta ajasta.

Toukokuun lopussa Gille pääsi ensimmäistä kertaa uimaan mereen! Ja siitä lähtien se onkin ollut aika vesipeto. Vaikka alussa oli aika jännää, eikä se uiminen ollut lainkaan kivaa… kahlaaminen rantavedessä ja Pogon kimppuun hyökkääminen sieltä oli paljon mielenkiintoisempaa. Niin sitten kun ensimmäisen kerran poika tajusi uimisen idean, niin siitä se sitten lähti. Nykyään Pogo vaan sukeltaa kiviä pohjasta ja Gille ui ja juoksee. Oi, tulispa taas kesä!!

Kesään mahtuikin sitten oikeastaan vaan uimista ja agilityä. Harkoissa käytiin aktiivisesti niinkun aina. Sinne mennään vaikka ei yhtään huvittaisi. Ja aina kun harkkoihin ei pääse, niin harmittaa ihan hulluna :) Kyllä se agility on vaan iso osa meidän elämää jo, vaikka miten yrittäisi vastaan taistella.

Gillen elämään mahtui muitakin juttuja, mitkä oli ihan ensimmäisiä ikinä. Ihan ensimmäinen epävirallinen kisaesiintyminen me koettiin kesäkuun alussa. Ja nehän meni ihan showksi. Itse olin ihan hukassa, koska olin samaan aikaan töissä toimistossa, joten unohdin kokonaan mennä edes radalle. Huomasin vaan koneelta, että jaa, Gillen vuoro seuraavaksi. Gillekin päätti esiintyä oikein kunnolla, pitää jäädä ihmisten mieleen! Siellä se seikkali ja teki ihan kaikkea muuta kun piti :) Nyt jo sekin touhu naurattaa. Siitä sitte seuraavalla viikolla oli edessä seuraavat epikset Laitilassa. Jälleen kerran radan ulkopuolinen maailma oli Kilun mielestä kiinnostavampaa. Heinäkuun alussa oli taas omat epikset, siellä kerättiin taas pisteitä, niitä sitten saatiinkin – jos joltain puuttuu, niin meiltä kyllä löytyy varastosta. Heinäkuun lopulla epikset Luvialla meni jo aika hyvin. Siellä Gilleä jaksoi jo kiinnostaa itse agility. Vaikka siinä olikin nyt ihanainen Soolo juuri ajetun turkkinsa kanssa, niin edes se ei häirinnyt liikaa suorittamista. Mutta parhaiten meillä meni kesällä varmaan Laitilassa, siellä mentiin jopa minun mielestäni hyvä möllirata – saatiin vaan 15 virhepistettä!

Heinäkuussa jatkui Pogon kisaaminen. Tampereelle lähdettiin taas vesisateeseen. Nämä kisat ei ollut mikään menestys, Topia alkoi masentamaan se touhu, kun ei suju. Eka rata meni hyvin ja Pogo oli tosi hyvä, mutta jos se viimeinen rata menee huonosti, niin siitä sitten vaan jää huono maku.

Elokuussa edelleen mökkeiltiin, uitiin ja harkattiin kesätauon jälkeen. Laitilan epiksissä käytiin pyörähtämässä, ja siellä oli aikas hyvä möllirata Gillepojalla. Jos joku puusilmä tuomari ei olisi antanut virhepisteitä kosketuksesta, niin oltais voitu pärjätäkin :P

Agileirillekin eksyttiin jälleen kerran. Ensi vuoden leiriä taas odotellessa :) Leirillä oli hauskaa, mä ja Gille saatiin Anne-Marin ja Tanjan koulutusta ja Topi ja Pogo pääsi Suomalaisen rääkkiin. Leirillä riitti taas koiramaista, ja vähemmän koiramaista menoa. Itse piti tietenkin taas jalkani teloa, etten sitten voinut oikein nauttia menosta. Mitähän sitä sitten seuraavalla kerralla keksin, kun nyt olen ollut molemmissa leireissä rampa. Leirin kohokohta oli kun päätteeksi pidettiin kisat, jossa vaihdettiin koirat. Itse sain ”pelottavan” Elviksen, jonka kanssa rata menikin ihan plörinäksi jännittämisen takia. Topi ohjasi pikkuista Santtua. Mutta hauskinta oli katsoa, kun Henna viiletti Gillen kanssa. Niin mahtavan näköistä menoa :) Ja hupaisaa oli myös Mikon ja Pogon meno… toivottavasti Hakaloiden uudesta tulokkaasta tulee vähintään yhtä sekopää agikentällä kun Pogo on, niin saa Mikkokin jotain tekemistä :D

Syyskuussa oli taas turkinlähtöaika. Killeri poika oli siinä vähän hankala asiakas. Ei sitten millään olis halunnut luopua turkistaan. Ja sen jälkeen kaikki olikin taas Pogon vikaa, ja se ansaitsi siis saada turpaansa. Hittooko sellanen nakupelle tulee meille pomppimaan. Pogo oli taas onnellinen päästessään pois siitä turkista… hälläväliä tollasten pikkuveljien ketkä hyppii silmille. Siitä lähtikin sitten käyntiin ”operaatio-pallit-pois”. Gille parka. Aikani kun jahkailin siinä muiden mielipiteitä kuunnellessa, päätin päästää Gillen kassit päiviltään. 19. lokakuuta Gille saikin heittää hyvästit kulkusille. Ja onhan siitä kai sitten jotain hyötyä meillä kotona ollutkin.

Sairasloman ja treenitauon takia jäi sitten aksaaminen hetkeksi vähemmälle, mutta ihan hetkeksi vain!

Syyskuussa oli taas epikset Raumalla. Nämä on ne epikset mitkä on jäänyt parhaiten mieleen. MELKEIN tehtiin Gillen kanssa nolla! Melkein. Mutta sitten meni tämä tyttö korjaamaan varastetun kontaktin, ja se oli sitten siinä. Voin ainakin sanoa, että oli se melkein. Ykkösten rata meni meillä myös hyvin, vaikka keppien takia meni vähän yliaikaa. Pogolla meni möllirata vauhdikkaasti… noi helpot juoksuradat on aika pommeja Pokerille. Ykkösissä pojilla oli nopein aika, mutta virheiden takia joutui Pogo tyytymään taas viidenteen sijaan. Sillon niitä rimoja vielä lenteli reippaasti, vissiin.

Syyskuussa oli myös Pogolla se kuumekohtaus. Vieläkin nousee hiki otsalle kun muistan miten paniikissa olinkaan silloin. Edelleen pelastavaa enkeliä kiitän, mukavaa lääkäritätiä :)
Lokakuussa koettiin jo ensilumi!

Marraskuussa alkoivat uudet treenit, maneesilla! Kaikki kyllä tietää mitä meiltä siitä paikasta olen! Uudessa ryhmässä, tavoitteellisissa! Kyllä meiltä tavoitteita löytyy, eri asia onkin, että onko ne sellaisia kun pitäisi. Ehkä pitkällä tähtäimellä on.

Marraskuun alussa mentiin myös Tarun kanssa sinne Pinkjärvelle seikkailemaan. Reissu ansaitsee kyllä erityismaininnan, oli se sen verran jännä seikkailu. Koska mennään uudestaan… jos uskalletaan mennä sinne susien syötäväksi. Hrr.

Niin ja Pogon ensimmäinen Hyvinkään keikka oli myös marraskuussa. Onneksi siellä ei tarvinnut käydä kun kaksi kertaa ja setä sanoi Pogon olevan ihan kunnossa. Paitsi tietenkin päästään :D
Joulukuu meni melko hiljaiseloa eläen. Nauttien siitä, että on vihdoinkin kunnolla lunta! Joka kerta kun on vain ollut mahdollisuus, niin samantien metsään lenkille. Siellä saa pojat juosta villinä ja vapaana. Pogokin löytää uutta virtaa lumesta, siellä jopa sekin laiskamato jaksaa juosta täysillä ja pitkään. Ainut haittapuoli lumessa on se, että se tarttuu ikävästi anturoiden väliin :/

Joulukuun puolivälissä saatiin meidänkin perheeseen vipinää kun mentiin viikonlopuksi hoitotäteilemään. Oi vitsi sentään niitä Zikin pentuja. Olipas ne vaan niin mahdottoman suloisia. Olisi siellä voinut vierähtää helposti vähän kauemminkin kun se viikonloppu... jos vaan Tuksu Tukiaine olisi antanut nukkua! :D Toivottavasti kaikki pikkuveijarit on viihtynyt uusissa kodeissaan. Jos Ventin omistaja eksyy blogiini, niin extra-isot halit ja pusut mun lempparipojalle! Jos meitä hulluja näkyy jossain tapahtumissa, niin sitten on tultava nykimään hihasta. Onneksi tätä uskomatonta ikävää voi paikata näkemällä Flippiä – sitä pikkuista draamakunkkua <3

Sitten olikin jo joulu. Sen jälkeen sinne kinkunsulatuskisoihin, joka meni vähän sitten niin ja näin. Hyvin ja hyvin huonosti. Jäin miettimään, että hitsi en mä voi aloittaa kisa-uraa vielä, kun ensin pitää Gillen sijoittua mölleissä edes jotenkin! Sitten kun aletaan kisaamaan, niin ei saada enää edes siinä päästä sijoille, ja se on tässä kohtaa nyt vähän niinkun viiminen oljenkorsi :) Eikös se ole tarpeeksi hyvä syy, ettei olla vielä kisavalmiita?!

Ja vielä yhteenveto. Ihan kun tässä ei olisi ollut jo tarpeeksi turhaa löpinää.

Pogo
Pogon maailmaan kuuluu yhä edelleen sitä samaa. Se on välillä kyllä niin sen näköinen, että on pihalla kuin lumiukko. Metsään kun pääsee, niin siellä on huippujuttuna kivet. Myös kiviä pitää kantaa lenkillä mukana, aina kun vaan mahdollisuuden saa (lumi hankaloittaa sitä kummasti). Kivet on ollut siis tämän vuoden POP juttu, viime vuonna se oli vielä raketit. Kauhulla odottaen, että keksiikö se jotain uutta taas ensi vuodelle.
Pogon kisamenestys on nyt ollut ainakin loppuvuodesta Topin motivaatiosta kiinni. Rimojen tippumisen takia ei ole niin hirveesti ollut järkeä mennä tuhlaamaan rahojaan virallisiin kisoihin. Mutta eipä pojilla näytä mikään hoppu mihinkään olevan, kunhan nyt pitävät hauskaa. Pogo nauttii agilitystä täysin rinnoin, ja se on pääasia.

Pogolla on ollut ihan erilainen vuosi, kun kaikkiin juttuihin on tullut Gille mukaan. Välillä se pikkuveikka on ollut huippuärsyttävä ja tyhmä – mutta loppujenlopuksi, ei Pogo enää ilman selviäisi. Gilleä on ollut kiva opettaa pahoille tavoille, kuten haukkumaan. Sen kanssa on huippukivaa telmiä ja juosta kilpaa. Piruvie vaan kun se alkaa olemaan jo nopeampi! Nyt Pogolle nopeusketteryysharjoituksia. Olen aina sanonut, että Pogo on jäykkäpaska :D Kauniisti sanottuna. Mutta se on! Syliinkään sitä ei oikeen saa, kun vetää itsensä heti ihan jäykäksi patukaksi... yritä siinä sitten kantaa sitä yläkertaa pesulle!

Ja sitten kaikki niitä tavoitteita aina asettaa tähän aikaan vuodesta. Pogon tavoite on edelleen se SM-voitto. Topin tavoite vähän vaatimattomapi, vuoden aikana yksi, se ensimmäinen nolla. Edes harkoissa.

Gille
Gille on ollut välillä tosi pöllö. Se on testaillut meitä – minua oikein kunnolla. Pogo on välillä saanut osansa Gillen turhautumisesta. Mutta hyvin on se ruskea poika sen kestänyt. Gille vaan on raju rakastaja. Ei tulisi Gillekään toimeen ilman Pogoa. Sehän on ihan hukassa, jos on yksinään jossain liikkeellä. Kukaan ei ole näyttämässä miten nyt toimia. Sinne minne Pogo menee, seuraa Gille. Pogo on ehdottomasti Gillen paras kaveri :)

Moneen otteeseen vuoden aikana Gilleä on ’luultu’ lampaaksi. Ja joka kerta se on yhtä hauskaa. Toinen mahtava kommetti oli tämä Urpo ja Turpo. Vaikka se Kilu ihan täys Urpo onkin, niin kyllä se nappisilmä on varastanut minun sydämen. Minun vauva. Ehkä juuri se onkin syy siihen isotteluun :P Mutta Gillen todellista luontoa ei tiedä ennen kun on nähnyt sen lempeän puolen, mitä sillä kotona on. Se saattaa välillä olla yläkerrassa nukkumassa, sitten yhtäkkiä tulee ikävä. Juoksee täysillä alas ja ottaa jonkun lelun suuhun. Sitten tullaan pyörimään ja hyörimään eteen niin into piukeena, kato mä oon tässä ja mä tykkään susta. Ja välillä pusutellaan, Gille rakastaa :) Taru onkin kokenut myös Gillen rajun rakkauden, aina pusujen välissä pitää ihan hiukan näykkästä etuhampailla :D

Kilusta huomaa kyllä koska se on väsynyt, sillon sitä ei kannata mennä ärsyttämään. Eniten se inhoo olla sillon suihkussa. Ei kiinnostaisi pätkääkään seisoo tässä nyt. Menen jo.... jooko!? Mutta huomaa myös, että kun sillä on nyt tota kutinaa ollut, että se kiukuttaa. Välillä kutittaa niin paljon, että se vaan istuu ja rapsuttaa. Huokasee syvään ja rapsuttaa taas. Sääliksi käy, kun en oikeen tiedä mitä sen kanssa tekisi. Ollaan vaihdettu ruokaakin jo kahteen otteeseen. Ei mitään suurempaa vaikutusta. Kertokaa joku viisas, mitä teen!? Verikokeeseen vois tietty viedä ja tehdä allergiatestin. Vai!?

Gillellä ei varmaan itsellään mitään tavoitteita ole. Se ei mitään tajua. Tai tavoitteet ei ainakaan liity agilityyn. Sen tavoite on varmaan joku tyyliin ”syön sen ruskean maton kokonaan ensi vuoden aikana”. Mun tavoitteet on lähinnä henkisiä. Itseni ylittäminen ja pelkojeni voittaminen vois olla se pääjuttu. Jos oikeesti selviän hengissä oikeista kisoista, niin saan olla kyllä ylpeä itsestäni. Jos vielä pystyn suoritumaan siellä jotenkin hyvin, niin se olisi jo huippua.

Jokatapauksessa, on ollut mahtava vuosi taas elää koirieni kanssa. Itsellä ollut sen verran rankka vuosi, etten olisi siitä selvinnyt ikinä ilman minun karvakasojani. Miten ikinä olenkaan selvinnyt aiemmin kokonaan ilman koiria!?

Vauhdikasta uutta vuotta kaikille!!