Aamulla päätin lähteä molempien koirien kanssa pyörällä lenkille, ihan vaan kokeilemaan toimiiko se. Mulla on kauhee hinku päästä lenkille, mutta jalka ei oikeen vieläkään anna periksi, otetaan siis apuvälineet käyttöön. Ilmeisesti kuitenkin olen sen verran hullu, ettei se riitä että on jalka paskana, pitää koittaa onneaan ja mennä noiden hulluperrojen kanssa vielä tällänen extremereissukin läpi. Hengissä ja ehjin nahoin kuitenkin selvittiin, onneksi :)
Sen verran järkeä päästä löytyi kuitenkin, että menin molempien poikien kanssa eri aikaan. Pogo ekaksi. Kävelin alun matkaa ja sitten hiekkatiellä pyörän selkään. Pogohan innostui siitä ihan tosissaan, en oo pitkään aikaan nähnyt poikaa niin iloisena, edes agiradalla... tai no, ehkä aika tasoihin menee. Mutta se oli niin täpinöissään ja juoksi ihan hulluna, eihän mun tarvinnu edes osaa matkaa polkee kun toinen veti. Sitten kun tuli tie päätökseen ja ilo loppui, piti kääntyä takaisin, Pogo jotenkin ihmeen kaupalla bongasi ojan pohjalta kiven ja otti sen suuhunsa. Eikä luovuttanut. Yritin jatkaa pyöräilemistä siitä huolimatta, mutta sitten ei mennyt enää käskyt perille eikä kuulo pelannut. Topi on havainnut tässä tilanteessa hyväksi keinoksi sen, että sitoo pojan jonnekin puuhun ja lähtee menemään, kyllä kivi sitten tippuu kun iskee paniikki. Mutta eipä mun kanssa, ei varmaan ota tosissaan, että mä sen jättäisin. Siinä se seiso varmaan vartin, armoton kivi suussa, näyttäen idiootilta. En mäkään varmaan ihan järjen valolta näyttäny ku poljin viis kertaa koiran ohi joka on sidottu tolppaan, kivi suussa. Lopulta se kivi lähti väkisin ja matka jatkukoon. Kotiin asti kunnialla (tosin osan matkaa hihna meni Pogon perässä kun tämä tyttö meinasi kaatua ja oli pakko irrottaa hihna).
Sitten Gillen vuoro. Tämä on kotona odottanut ihan hämillään kun mamma unohti ottaa hänet kokonaan mukaan, voi sitä ilon päivää kun ulko-ovi aukesi :) Tämän tapauksen kanssa ei sitten onnistunutkaan niin hienosti. En päässyt edes koko matkaa, kun turvallisuussyistä piti lähteä takaisin. Ensinnäkin, Gille pelkäsi mun pyörää, haukkui sitä ihan hulluna. Sitten kun hyppäsin satulaan, niin se alko komentamaan mua. Kolmenneksi alkoi metsästämään mun jalkaa, joka kivasti pyöri siinä polkimella (uhkaavan lähellä kävi pinnoja). Osan matkaa mentiin tosi hienosti, kun Gille meni Pogon jälkiä haistellen, nenä maassa. Mutta käskyt ei mennyt perille niinku Pogolla, ei toiminut hiljentäminen, vaan mentiin täysillä. Takaisin tultiin niin, että mä nauran kippurassa Gilleä joka kiskoo ja riuhtoo hihnaansa ihan hulluna. Puhelin yksinäni, että jos tästä selvitään kaatumatta, niin aika ihme on. Se oli vaan parempi vaihtoehto kun se, että olisi pitänyt taluttaa, siitä ei tullut senkään vertaan yhtään mitään. Ehkä en välttämättä koita uudestaan... ainakaan tällä viikolla :D
Ja tohon aiempaan valitusviestiin pitää sanoa, että vietin just Tarun tykönä ainakin tunnin lukien Janita Leinosen juttuja asiasta ja katsoen Tarun vanhoja agivideoita, ja niitä ohjauksia :) Kaipa sitä tästä sitten kehitytään... mutku kaikkimullehetinyt!! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti