Mietiskelyä

Aloin taas miettimään tätä mun aksaamista eilisen harkkojen jälkeen. Miten voi joku touhu ollakkaan niin kivaa, mutta välillä niin tyhmää. Sit kun nyt on joka tuutista tullut tätä "niin miten se oli Sanna, sä inhoot agilityy mut silti oot täällä jalkapuolena harkkaamassa?" - Siis selvennykseksi, että en mä näistä kommenteista oo mitenkään loukkaantunut, en todellakaan, tiedän että ne on ihan vitsejä vaan, mut pistää miettimään. Leirin jälkeen oli niin huippukiva fiilis Anne-Marin harkkojen jälkeen, eilen teki vaan mieli alkaa itkemään.

Jos joku ei oo vielä huomannut, niin en mä enää agilityy inhoo, vaikka alussa niin meinasinkin. Se on todella kivaa nykyään :) Ainakin joskus. Eilisten harkkojen jälkeen en oo taas ihan varma. Se kisaaminen mua edelleen mietityttää, en halua maksaa virallisista kisoista, että saan mennä sinne sit nolaamaan itseni. Ja kyllä, mun mielestä se on itsensä nolaamista jos ei osaa mitään, ihan sama mitä muut ajattelee, niin mä ajattelen. Et vaikka muiden mielestä tammikuuhun saattaa olla pitkä aika vielä, että Gille on kisa-iässä, mun mielestä se on hyvinkin lyhyt aika, ja nyt pelottaa jo koska tulee se hetki kun huomaan olevani jossain virallisissa, vaikken haluaisi. Se on vaan mulle iso paikka. Ehkä yksi itsensä voittamisen paikka taas.

En ollut omissa harkoissa lainkaan, kun olin auttamassa Hakaloita ja Tarua virallisten kisojen järjestelyjutuissa. Menin sinne sillä ehdolla että saan sitten mennä Topin kanssa samaan ryhmään tämän yhden kerran. Huomasin myös samalla, että meidän on ehkä ihan hyvä pysyä siellä jossain rataharjoitteluryhmässä, tai vastaavassa. Taru oli tehnyt vaikeen kolmosten radan sinne, joka oli mulle ihan liian hankala. Tää paha mieli johtuukin nyt siitä, että se rata oli niin vaikee ja mä turhauduin. Mutta se tässä touhussa nyt tällähetkellä ärsyttääkin eniten, kun itellä ei mee mikään jakeluun.

Eilenkin mulle piti monta kertaa selittää sama ohjauskuvio, ennen kun se ehkä viidennellä kerralla meni perille. Kivaa olla näin taukki. Sitten kun kaikki hokee sitä, että "kyllä se sieltä sitten tulee sulle, että alat hahmottamaan sitä ja sitä" - no koska!? Tuntuu tällä hetkellä, että kuluneen vuoden aikana kun oon Gillen kanssa harjoitellut, niin en oo oppinut paljoo mitään. Siis joo, jotain juttuja, mutta näitä ohjausjuttuja. Nyt siis haluaisinkin jotain aikoja, kuinka kauan vielä pitää olla kärsivällinen, alkaa se meinaan loppua pikkuhiljaa kun Gille kehittyy mutta mä junnaan paikoillani.

Meinasin etten kirjoita tänne mitään, kun on tullut kuittia myös siitä negatiivisuudesta. On vaan niin helpompi valittaa kun kirjoittaa mitään kivaa. Mut tästä lähtien, jos en harkkojen jälkeen kirjoita, niin se johtuu sit kai siitä, ettei oo mitään kirjoitettavaa. Yritän nyt muuttaa suuntani positiivisemmaksi, kun ihmiset ei jostain syystä luekaan rivien välistä ja ymmärtääkin niinkun oon kirjoittanut. Kumma juttu :D Ehkä on siis tapana vähän suurennella asioita. Nyt on tullut niin hyvää palautetta Gillestä, että se on niin hyvä koira. Moni tämän blogin lukija on ollut ihmeissään, että kenestähän koirasta mä oikeen olen kirjoittanut!? ;) Ja eilen harkoissa kun Topi meni Gillen kanssa, niin onhan se huippu koira. Samoin sillon leirillä oli kivaa katsoa kun Gille meni Hennan kanssa, joka osaa ohjata. Siitäkin tuli jo tarpeeksi paha mieli kun näki miten hyvin Gille oikeesti meni sen vaikeen kolmosten radan Topin ohjaamana, vaikka se vähän töksähtelevää oli, niin läpi mentiin silti. Huippu koira. Hanna sanoikin laidalta, että todella hienosti Gille menee, varsinkin kun se on vielä niin nuori. Kuulemma hyvin koulutettu... jäin sitten miettimään, että kai mä sitten oon jotain oikein tehnyt!?

Topi sanoi autossa, että mulla on loistava tulevaisuus Gillen kanssa, siitä tulee vielä hyvä. Kyllä, oon samaa mieltä, mutta ei mun kanssa. Ei niin kauan kun mulla on näin huono itsetunto ja ajattelen että oon huono. Ei niin kauan kun mä oikeesti oon huono. En nyt just muista mitään kommentia, että olis koskaan sanottu "toi ohjaus oli tosi hyvä" tai "susta tulee vielä loistava". Ehkä mä vaan odotan itseltäni liikoja. Tai siis odotan, enkä jaksa olla kärsivällinen. Se näyttää vaan niin helpolta, ja kun mä mietin siellä radan reunalla päässäni, että nyt mä teen noin, mutta sit en teekään. Miksen?

Tälläsiä juttuja mä siis viime yönä mietin, ja ajattelin nyt olla taas vielä enemmän taukki ja jakaa teidän kaikkien kanssa nämä typerät ajatukset. Jos sitten joku muukin ehkä ymmärtäisi, että Gille on oikeesti mahtava koira, turhaan mä oon sitä haukkunut. Vaikka edelleen se kyllä puree mua, eilenkin oli ihanaa kun sormet jäässä ja toinen tikkaa kiinni. Topin mielestä sekin on vaan hyvä asia, poika on selvästikin innostunut koko touhusta! Ja nyt sitten odottamaan, että koska se kehitys omalla kohdalla tapahtuu. Yritän, kovasti yritän ainakin muuttaa asennettani positiivisemmaksi. Mutta se saattaa olla hankalaa, perusluonteeni kun on melko pessimistinen. Ja se onkin sitten taas ihan oma tarinansa.