Lunta!!

Kyllä sitä lunta nyt on. Ja ihan kivaahan se on, mutta jokohan alkais riittämään!? Eihän tämä nyt vaan tarkoita taas sitä, että nyt kun sitä lunta sataa ja sataa vaan, niin nyt sitä on niinku viiden vuoden edestä, eikä seuraavina talvina lunta taas nähdäkään!? Pitää siis ihan varmuudenvuoksi nauttia eikä manata :) Ja onhan se näin rivitalossa ihan leppoisa olla, ei tarvii itse kolata pihaa. Naapurit kuitenkin kerkee aina ennen :P Tai no, tänään mä kyllä jouduin. Eikä sekään mitenkään pahaa hommaa ole, olis vaan ehkä hiukan mieluisempaa jos olisi terve. Eräs naapureistamme, Hoikkelikoikkeli nimeltään, päätti vissiin protestoida kun kolasi vaan omalta pihalta polun parkkikselle. Piti itse sitten vähän paremmin tuo homma hoitaa ja samalla naapurin tädin kanssa kolattiin puolet parkkiksestakin ja roskiksen läheisyydeltä, josta kukaan muu ei koskaan kuulemma kolaa. Meinasi kyllä kunto loppua :D Mutta se johtuu siitä, että oon kipee, ei siitä, että olis huono kunto!!

Ja järki kun ei päätä pakota, niin siitä sitten lähdinkin koirien kanssa suoraan metsälenkille. Vähän oli hidasta tuo minun meno, mutta saipa koirat juosta kauemmin. Tässä nyt odotellaan taas iltaa, kun sillon tää olo aina pahenee. Pitää siis olla aktiivinen aamulla ja päivällä, kun olo on hyvä. Ja sain tohtorilta lääkkeitäkin, että jos tää tästä nyt alkais helpottaa!?

Pogo valmiina lähtöön... mennään jo!!

Gille näköjään saanut jo lumipesun :)

Kannatti pysyä tossa polulla missä Pogo seisoo, muuten kävi noin kun Kilulla, humps ja polviaan myöten lumessa. Vähän oli kengät täynnä lunta kun astui vahingossa pois polulta.

Tällästäkin kaveria me siellä hetken aikaa ihmeteltiin...

Keskellä peltoa oli joku järjetön kasa (toi missä Pogo on pää edellä). Toivottavasti se oli joku multakasa, eikä talviunillaan nukkunut karhu, koska Pogo oli tätä mieltä siitä kasasta (ks. video):

Hienon näköistä...

Kilupoika ja sen iiiiso häntä :)

Pojilla on aina omat rutiinit mitä ne tekee kun tullaan pois metsästä. Pogo kun näkee tasaista maata, mieluiten joku just aurattu tie. Niin siihen pitää sitten mennä leikkimään sitä mönkijää. Sitä mennään niin hemmetinmoista vauhtia naama kiinni maassa, tai mahdollisesti maha. Ja hauskaa on. Gille taas alkaa taluttamaan itseään kun päästään lähemmäs kotia. Pogolla kun on ne kivet mitä pitää kantaa suussaan (ja tänäänkin se jollain ihmeen kaupalla taas jostain lumen uumenista kiven löysi) niin Gillen pitää kantaa hihnaa. Ei se sitä välttämättä revi, vaikka vetoleluksi sitä välillä luulekin, mutta kiltisti vaan kävelee vierellä hihna suussaan :) Ja ylpeän näköisenä! - Yritin kuvata näitä tempauksia, mutta kameran patterit sanoivat taas sopimuksensa irti.

Huomenna pikkupojalla on lääkäri, katotaan nyt jos saataisiin vaikka joku ratkaisu siihen kutinaan! Toivotaan parasta.