Bananas are for monkeys

Tänään olin kahteen otteeseen pois kotoa, ja molemmilla kerroilla Kilu taas keksi JOTAIN.
Olen monesti ihmetellyt itsekseni, että miks mun on niin vaikee jättää koirat kotiin yksin ja mennä omia menojani... kuten kovin moni tuttu tietää, niin nämä kaksi aivotonta karvakasaa on oikeastaan mun elämäni. Onneksi aika monella näistä tutuista on edes vähän sama tilanne, että ymmärtää sitten hiukan. Mutta tänään se sitten tuli taas todistettua, että miksi pitää olla vaan koiraharrastuksia - tai paikkoja minne saa ottaa koiratkin mukaan. Eikä kyse olisi siitä, etteikö pojat olisi tottunut olemaan kotona, mutta sillä tavalla itse pääsee niin paljon helpommalla :D
Päivällä kävin vesijuoksemassa ja illalla olin koruja hopeasavesta - kurssilla. Tälläisiä koruja sain siellä väsättyä, toinen omistettu Pogolle ja Gillelle, tottakai:

Ensimmäisellä kerralla Gille oli avannut meidän liukuovikaapin, ottanut sieltä Topin lenkkarin, lacosten kengän ja mun tossun. Onneksi se oli vaan syönyt sitä tossua - selvä kosto siis mulle, kun läksin yksin uimaan ja kerskailin vielä lähtiessäni, että me ihmiset päästään uimaan talvellakin.

Toisella kerralla oli taas keksitty ihan uutta. (toi kenkäjuttu on niiiiiin vanha!! ihan kulunut juttu jo) Olin käynyt sillä uimareissulla myös kaupassa, ja mikäpä muukaan olisi ollut niin kiinnostavaa, kun banaanit. Kaikki muut oli piilossa jääkaapissa, ja sinne se ei sentään ole vielä päässyt... Taisi siinä banaanitertussa olla kolme banskua, jotka oli melko taitavasti kuorittu ja syöty. Olin peräti piilottanut ne leivänpaahtimen taakse aavistaen tämän, mutta jollain kepulikonstilla se apina ne sieltä oli saanut. Nyt mulla on siis todistetusti jo hyvä syy kutsua sitä poikaa apinaksi.

Meni taas hetki kun seisoin siinä ovensuussa ja katsoin, että mikä ihme toi kasa on!?