Ikävä Lokakuu

Alkoi sitten tämänkin vuoden lokakuu yhtä ikävissä merkeissä kun viime vuonnakin. Elämä on koetellut minua nyt hiukan liian rankalla kädellä ja vienyt vuoden sisällä kolme läheistäni pois. Suru täyttää mieleni tällä hetkellä - eikä pysty käsittämään tätä epäreiluutta. Niin epätodellista. Mutta onneksi mulla on nämä minun otukset, niistä on niin suuri apu - koira on ihan varmasti paras lohduttaja!

Olisin niin halunnut järjestää epäviralliset hohtoagikilpailut, mutta tällä hetkellä musta ei siihen ole. Ehkä sitten keväällä uudelleen. Olin jo miettinyt kaikki palkinnotkin valmiiksi, mitä olisin halunnut sinne hankkia. Hiukan hiljaiselta näyttää, että joku muu niitä olis järkkäämässä. Paitsi että ihan hyvä vaan, harmittais sitten vaan kun en itse pääsis osallistumaan Gillen kanssa.

Tänään päätin yrittää piristää mieltä - ja lähdettiin agikentälle. Maanantainakin harkat jäi väliin. Joku rata siellä pistettiin pystyyn ja oli kivaa päästä vähän juoksemaan. Tuskin se meno kovinkaan hallittua ja oikeaoppista oli, mutta Gille ainakin nautti. Puraisi mua taas kaksi kertaa naamaan kun oli niin innoissaan. Hauskaa seurata miten se on kehittynyt. Kepeillä meinasi kyllä epätoivo iskeä, kun ei meinannut mennä millään. Topi käveli sitten toisella puolella, niin kai se siinä sit jotenkin toimi. Kontakteja vahvistelin aika paljon ja yritin ottaa vähän etäisyyttä niissä. Gille on kyllä oikee energiapakkaus, ja näyttää siltä että se jaksais vaikka miten kauan aksata.

Pogon menoa kun kattelin, niin huolestuin hiukan niistä sen hypyistä. Ensin lähes kaikki maksihypyt tippui ja aloin seuraamaan, että onko se vika nyt Topin ohjauksessa, mutta kyllä se oli se hyppytyyli. Ei Pogo jotenkin saanut ponnistettua ja oli tosi jäykän näköistä. Lisäksi se piti välillä sellaisen voihkauksen hypätessään. Laskettiin rimat medeihin, mutta niissäkin oli vaikeuksia. Nyt kyllä varataan sille aika sinne ihme parantajalle missä Soolokin on käynyt. Mutta kyllä löytyi virtaa silti tältäkin kaverilta.

Niin ja se piti mainita, kun keppien jälkeen oli putki, mihin piti mennä pimeestä kulmasta sisään. Gille meni sen joka kerta aivan täydellisesti - ihan itsekin ihmettelin kun sen pystyi heittämään sinne aika kaukaakin. Mutta Pogopöllö oli taas vähän taukki. Se apina ei kyllä kato yhtään mihin se menee, juoksi varmaan kolme kertaa vaan täysillä sitä putkea päin... no, siinä ehkä olis voinut olla se reikä - tai sitten sen olisi voinut itse tehdä. Aika häsläri se kyllä on. Sainpa ainakin makoisat naurut. Ehkä Pogo tekikin sen tahallaan piristääkseen mua :)



ja ainiin, meidän Pokeripoika on päässyt taas kasvattajien sivuille kuukauden kuvaksi! On se vaan niin mahtava koira :)