Pöllöpäät

Tässä nyt ensin sieltä reissulta ne kaksi lupaamaani videota.

Ensimmäisessä Pogo ja Gille riehuu laivan hytissä. Kyseessä on tulomatka kotiinpäin, ja poikien pitäisi muka olla väsyneitä... no melkein joo näyttää siltä.
Tässä siis hieman erilaista riehumista laivalla, kuin mitä siellä yleensä näkee:



Toisessa videossa on meidän matkan makkaransyöjä. Annistä pitääkin kertoa se makkara-tarina, mun mielestä se on vaan niin hupaisa.
Tyttö istui pöydän vieressä ja söi tyytyväisenä makkaraansa, yhtäkkiä se alkaa huutamaan kuin syötävä ja kun kysyttiin Annilta, että mikä on!? "Nakki meni hukkaan!!" Siis miettikää nyt omalle kohdalle! Nakki oli varmaan mennyt koirien suihin, mutta onneksi Anni sai toisen makkaran - päivä pelastettu! <3

Tässä videossa Anni riehuu laivalla. Tämä taitaa olla tytön lempilaulu, sen verran se sitä matkan aikana hoilotti... "mä oon pöllöpää, mä oon pöllöpää..."



Sitten olisi raporttia tämänpäiväisistä harkoista.... PUUH sanon minä.
Oli sielläkin jotain pöllöpäitä.... Pogo ja Gille on vissiin niiden nimet - mä en ainakaan niitä tunne.

Okei, eli lähdin molempien poikien kanssa reippailemaan. Ajattelin, että siinä tulee sitten samalla lenkitettyä koirat kun kävelee kentälle, ja omassa mielessä kummittelee yhä edelleen se laivan jälkiruokabuffetti. Jos olisin mennyt kentälle autolla, niin olisi varmaan jäänyt lenkkeily väliin. Tähän asti vielä ihan hyvä idea siis.

Päästiin tosi hienosti kentälle asti, koirat osaa jo sen verran hyvin kävellä hihnassa, on sitä aika paljon jo harjoiteltu. (tämäkin on kyllä sattumanvaraista, joka päivä sekään ei onnistu silti.) Sitten päästin Gillen hetkeksi aikaa leikkimään vesikoirakaveri Murun kanssa, ja molemmat pojat kiinni. Eikä ne sitten ollutkaan koko aikana hetkeäkään hiljaa. Jos sai Gillen hiljaiseksi, Pogo alkoi haukkumaan. Ainut asia, mikä sai pojat hämmentymään, oli Muru. Johanna epäili, että sillä on alkamassa juoksut kun nämä epelit niin kiinnostuneita oli. No, olipahan hetken hiljaa!! Olin jälleen kerran hyvin ylepeä karvalapsistani - not.

Sitten ihan agilityäkin. Ensin oli rata, jossa oli ensin hyppy josta mentiin puomille. Juuri kun olen mennyt kehumaan Gillen taitavaa kontaktinottoa... eihän se sitä nyt sitten ottanut. Varmaan vaikutti se Pogon läsnäolo, kun se kävi niin kuumana kanssa. Sain mä sen siihen sitten jotenkin pysäytettyä joten voitiin jatkaa. Edessä oli sellainen hyppysarja. Siinä oli niinku kolme (tai tavallaan neljä kun yksi hyppy mentiin kahdesti) hyppyä melkeen ympyrässä, joten itse piti vain lähes seisoa paikallaan ja ohjata koiraa. Helpompi olisi selittää, jos saisi piirrettä radan. No, anyway. Toisella hypyllä tein kaikki ohjaukset ihan oikein, mutta silti Gille alitti riman jokaisella kerralla. Vaikka rima oli minikorkeudella, se limbosi sieltä alta. Ei tajuttu Kaijan kanssa yhtään, että miksi se tekee niin... varmaan joku sellanen kulma sitten siinä, ettei se nähnyt koko rimaa. Sain mä sen siitä sitten hyppäämään niin, että juoksin eteen ja vingutin palloa - sitten hyppäs. Muuten rata meni hyvin, jos edelleen osaisi itse ne kepit... hyppyjen jälkeen kun oli putki ja kepit vielä.

Toisella radalla oli pelkkiä hyppyjä ja putki. Tällä kertaa meillä meni tosi hienosti, osasin jopa valssatakin omasta mielestä ihan ookoo. Siinä vaiheessa oli vaan pää jo niin sekasin poikien riehumisen takia, että ohjaukset oli muuten vähän hukassa. Tyytyväinen olen silti tähän aksa-osuuteen, vaikken ehkä muuten koko reissuun.

Tosiaan Pogo kävi sitten ylikierroksilla. Se riehui siellä toimiston takana kun mikäkin vesikauhuinen. Huusi ja repi hihnaansa. Topi kyllä tiesi sen, se sanoi, että kannattaako sitä ottaa edes mukaan ku se kaataa koko talon. En uskonut ja otin silti. Yhdessä vaiheessa menin rauhoittamaan sitä ja se luuli vissiin, että päästin sen irti. Poika ampaisi juoksuun ja NAPS, kaulapanta rikki. Sekin vielä!
Olin sitten kentällä kahden idiootin ja huonosti käyttäytyvän koiran kanssa, yhdellä kaulapannalla. Ihan jees. Onneks mulla oli matkan takia kuristuspannat mukana, niin sain Pogon sentään jonnekin kiinni. Sitten piti vain pitää Pogoa kädessä ja Gillen mennessä radalle kaulapanta Pogolle ja Gille mukaan. Ei se kyllä ihan noin helposti käytännössä käynyt. En mä voinut Pokeria seinään laittaa niin, että sillä olisi ollut kuristuspanta - jokainen varmaan tietää miten siinä olisi käynyt. Selvisin sentään sählingistä - vaikken ihan kunnialla. Gille ehti jo pannanvaihdossa karata ja mennä haukkumaan yhdelle koiranpennulle. Vaikka Gillellä onkin lempeä ulkomuoto, niin pentu huusi kuin tapettava sika kun se pelästyi sitä haukkuvaa idioottia siinä. Tiedän tasan tarkkaan, että Gille ei mitään sellaisessa tilanteessa tekisi, mutta pakko kai siinä on isottelemaan mennä.

Niin ja menin mä ne samat radat Pogonkin kanssa. Mun oli pakko, muuten se olisi höyrynyt niin paljon kotimatkalla. En mä ehtinyt mennä kun molemmat kerran ja lähteä pois uuden ryhmän alta. Mutta voi... Pogon kanssa oli kiva mennä! Se teki kaikki esteet niin hienosti - otti puomin kontaktinkin vaikka kuinka hyvin. En vaan millään meinannut pysyä perässä kun se juoksi ku hevonen - ihan ei oo ite tottunut niin nopeeseen menoon vielä. Jälkimmäisellä radalla tein tosi paljon ohjausvirheitä kun en tajunnut että Pogon voisi heittää vähän kauempaakin, että kerkee ite menee paremmin seuraavalla esteelle. Kuitenkin kotimatkalla päähäni pälkähti ajatus, että miksi en ite mene Rauman kisoissa Pogon kanssa - Topi kun on töissä. Se oli vaan niin paljon kivempaa mennä Pokerin kanssa, kun se osaa paremmin ku minä. Mutta siis eihän siitä käytännössä mitään tulisi - ensinnäkin saisin jo alussa sydänkohtauksen jännittämisestä ja sitten tekisin niin monta ohjausvirhettä, että se olisi jo vaarallista :) Joku möllirata vois mennäkin, missä juostaan vaan suoraan, eikä tarvi tehdä mitään temppuja. Mutta siis en voi käsittää mistä moiset ajatukset tulee, ehkä sain auringonpistoksen.

Sitten pääsinkin lähtemään pois. Onneksi Liisa sitten neuvoi meille reitin takaisin metsän kautta, ei tarvinnut alkaa kiertää pidempää reittiä - kiitos siitä.

On se vaan niin hienoa kun omistaa kaksi pöllöpäätä - ja varsinkin, kun ne on niin hemmetin hyvin hallinnassa. Miten ne onkaan aina niin kivoja kotona, mutta sitten kun astuu ovesta ulos niin jo iso pyörä heittää ja kovaa.

Nyt ulkona odottaisi puutarhahommat, mutta luulempa että tämän koettelemuksen jälkeen saan mennä ihan vaan sohvalle kattomaan telkkaria. Liikaa äksöniä yhdelle päivälle.