Yövuoroharkat

Eipä kai auta muu kun kirjoittaa taas harkoista. Saapahan taas jorista turhanpäiviäsiä. Kuvakoostettakin olis Pogon menosta, mutta ne pitää lisätä jälkikäteen. Sitten kun Gillen vuoro tuli, oli jo liian pimeetä, eikä kunnollisia kuvia enää saanut. Voi syksy sentään, miten se nyt jo on täällä? Kai sitä pitää tuohon pimeeseen taas tottua - ja pakata Pogolle agilitykassiin otsalamppu (on meinaan hiukan hankala päästä sieltä kentältä pois pimeän metsän läpi).

Mutta harkoissa siis. Pogo pääsi ekana ja oli aika hyvä. Niissä kepeissä on vaan joku vika, kun Pogo teki saman virheen mitä Gille sillon joskus omatoimiharkoissa. Tokavikasta välistä pois, kokoajan. Taru sanoi, että hän oli tosi tyytyväinen poikien menoon, ja näyttihän se hyvälle. Topilta unohdin kysyä :D Topin tulevalla agilitykoiralla on isot saappaat täytettävänä, kun pitää Pogon mitat täyttää, mutta saa ainakin taitavan ohjaajan siinä samalla, joka on opetellut aksaamaan Pokerin kanssa. Ei oo mikään helpoin koira. Edelleen jonkinverran huolestuttavalta näyttää, että meillä se kolmas koira kohta on, en meinaan pysty olee ajattelematta pentuja. Töissäkin pitää ihan sillee nopeesti vaan aina välillä käydä kurkkaamassa blogista kuvia ja esitellä niitä työkavereille :) Hieman on häiritsevää, kun tässä olis nyt pari muutakin asiaa mitä pitäis miettiä!!

Gillen kanssa mulla meni NIIN hermot. En tiedä vaikuttaako Gilleen se, että kävellään kentälle kotoa. Se on vaan niin hyvä lämmittelylenkki, mutta saattaa kerätä liikaa kierroksia pojalle. Ainakin se odottelu kerää turhautumista - ja se, että Pogo menee eka. Jostain niitä kierroksia kuitenkin oli taas kerääntynyt ja jätkä oli huippuärsyttävä. En muista, että se olis ennen kesälomaa ollut noin pelle. Huutaa ja huutaa ihan raivona. Vaikka se on aina ollutkin erittäin kovaääninen, niin nyt se on vaan kertaa sata. Ja hyppii päin niin että jalat on mustelmilla. Eikä auta mikään. Huudan ja raivoon takasin, komennan olemaan hiljaa, syötän namia, en huomioi ja käännän selkäni... Mikään ei auta. Idiootti haluaa aksaamaan, tai sitten possun. Kumpikin käy. Siinä sitten jo ennen lähtöä mulla on niin veetutusolo päällä, väsyttää ihan sairaasti - niin muutama kirosanahan siinä lentää, enkä halua tehdä mitään. Sääliksi käy Tarua, kun se joutuu meitä makseja koutsaamaan yövuorossa, ei olla aina ihan iloista porukkaa.

Mutta kyllähän se siitä sitten läksi. Yksi homoputkihässäkkä siellä oli, mutta muuten olen kyllä tyytyväinen suoritukseen. Alkaa mun ohjauskin olemaan aina loppusuoralla hyvää, kun viretila nousee ja keskityn tekemiseeni. Nyt tekis vaan mieli harjoitella tosi paljon sitä omaa ohjauksen pitämistä koossa, loppuun ohjaamista ja sitten mennä koittamaan kisoihin, että pitääkö pokka. Kaksi viikkoa vielä pitää jaksaa muita hommia, ja sitten voin alkaa keskittymään aksaan taas. Paitsi että sitten alkaakin tietty jo syystauko.