Äijälähtö ja Soololähtö :)

Keskiviikkona oli ne epikset. Alkuilta meni mukavasti, kun sain Mikon suostuteltua istumaan toimistoon, eikä itse tarvinnut menettää hermoja sen homman takia. Sain sitten hengailla hetken aikaa Annan, miniäijä Oton ja tämän kummitädin kanssa. Annalle ja Gillelle oli edessä koitos äijälähdössä. Sen ideahan on, että kokemattomat ohjaajat menee kokeneiden koirien kanssa aksaa, leikkimielinen kisa, jossa perheen "äijät" saa tutustua lajiin. Meidän perheessä kun sitä äijää ei sinne saa laittaa, niin Anna on sitten mun äijä. Yritän epätoivoisesti saada agilitykärpästä puremaan Annaa, ja enää puuttuu se vesikoira :) Agilitykärpänen varmaan puri jo, kun Anna missasi oman lapsen hippokisat meidän epiksien takia. Omistautuneisuutta kerrassaan :)

Sitten rataantutustumisessa huomasin, että on hiukan hankala neuvoa kokematonta ohjaajaa. "Tähän pitäisi tehdä valssi, eli tällänen, mut mee sillee ku parhaalta tuntuu" :) Neuvot oli siis a) yritä muistaa rata ja b) älä törmää koiraan. Hienosti meni, aivan mahtavaa. Gille oli niin hemmetin kuuliainen, hyppäsi ihan ihmeellisistä kulmista vaikka miten hyvin. Kontakteilla pysähtyi niinkun pitääkin, eikä purrut ohjaajaansa. Yksi törmäys siellä kyllä tuli, mutta ei se haittaa, kun kumpaankaan ei tainut sattua. Tällä menolla parivaljakko voitti maksit ja pääsivät ykköspalkintopallille!! VAU. Kiitos Anna, ensi vuonna sitten taas uudestaan! :)



Sitten oli ykkösluokan radan vuoro, jonne menin Soolon kanssa. Rataantutustumisessa oli pari kohtaa, missä oli vähän ongelmia, että miten Soolo oikeen pitää tässäkin ohjata. Sen takia en sitten oikeen keskittynyt siihen muuhun tutustumiseen, enkä edes muistanut rataa kun sitä yritin minien aikana miettiä. Silti mulla oli päässä hyvä suunnitelma niiden vaikeiden kohtien varalle. Ja paskat. Se meni niin läskiksi, kun vaan olla ja voi. Huonoin agilitysuoritus ikinä koko universumissa. Soolo ei halunnut lähteä mun mukaan lainkaan, vaikka harkoissa meni ihan loistavasti. Sitten mulla meni heti vitutus-kytkin päälle siinä vaiheessa, enkä enää ottanut hommaa tosissaan. Neljännellä esteellä ohjasinkin jo väärin, kun joku oli käynyt siirtämässä sitä yhtä hyppyä :). Ei sen siinä kohtaa pitänyt olla. Siitä Soolo ampaisee Tarua kohti. Teki mieli luovuttaa. Jatkoin kuitenkin ja loppurata oli yhtä skeidaa. En ohjannut kunnolla, mutta ei kyllä ollut Soolokaan yhteistyökykyinen. Taru sanoi sillon kun harkitsin, että lähtiskö tähän hommaan mukaan, että tää on hyvää harjoitusta mulle, kun kokeneen koiran kanssa tulee niitä onnistumisen tunteita. Oi että kun oli muuten hemmetin onnistunut oli sen radan jälkeen. EN TOD halua mennä piirimestiksiin!! Enää en voi käyttää tekosyytä, että koira ei osaa, kun se tosiasia on, että mä en kertakaikkiaan osaa!! Soolo on edelleen ihana murmeli, mutta ei me kyllä yhdessä toimita. Kai mä vielä kertaalleen yritän, mutta tekis kovasti mieli luovuttaa.

Mutta ah ja voi kun tuli maksien aika ja pääsin oman pikku-G:n kanssa radalle. Mahtia!! IHANA GILLE!!! :) Jos puomia ja paria muuta kohtaa ei lasketa, niin rata oli niiiiiiin hyvä :D. Saattaa olla, että se oli oikeesti myös ihan paska, mutta sen edellisen suorituksen jälkeen tuntui vaan niin omalta. Oma koira. Oma ohjaustyyli. Puomilla tosiaan kontaktin ottaminen ei taas muistunut mieleen, mutta muuten mulla ei kauheesti ole valitettavaa. Taisin mä lopussa jotain kämmiä, mut se on niin sivuseikka. Ja Gillenkin kanssa se sama neloshyppy oli hukassa, mutta ei se haittaa mitään... Minun oma muru.

Ja Pogosta taas se sama vanha virsi. Pogolla meni lujaaaaaaaa. Eipä oo TopiPogo-kaksikko paljon treenaillut kaikkien esteiden vuoksi, ja sen kyllä huomasi. Pogolle on kertynyt kaikki patoutumat mitä se on joutunut sivusta seuraamaan, ja nyt ne purkaantui. Hyvältä se mun mielestä silti näytti, vaikka ei ihan oikeeta rataa mennytkään. Pogo on vaan niin paras. Varsinkin kun haikeena se on myönnettävä, että kun ulkotreenit loppuu, niin Pogon aksaaminen loppuu myös. Tilanteen mukaan mennään, päivä kerrallaan, mutta nyt vaikuttaisi tältä. Ei sitä sinne pimeeseen maneesiin ainakaan voi ottaa, mikäli meillä edes on talvella harjoittelupaikkaa. Harmittaa niin penteleesti :/ Mutta voihan se aina välillä tulla sinne juoksemaan sen pallonsa kanssa, niin sitten kaikki on taas hyvin, ainakin pojan mielestä :)