Harkoissa ja muuta löpinää

Perinteisen maanantai-päivityksen aika. Vaikka nyt onkin tiistai :D Tanjalle sanoin, että ihan turhaa se blogin päivittäminen on, kun samaa juttua joka kerta. Mutta kun ei muutakaan keksi, niin näillä mennään vaan.

Harkoissa oli kivaa!!! :) Kesäloman aikana taidettiin käydä yksi tai kaksi kertaa kentällä. Jäi vähän vähäselle toi meidän reenaaminen. Mutta minkäs teet, kun on sata rautaa tulessa samaan aikaan. Ja oli siinä välissä agipitsi, missä pääsi reenaamaan oikeen viiden radan verran :)

Taru oli tehnyt meille radan, Terhin toivomusten mukaan saksalais-painoitteisen. Meeri sanoi, että kun sitä tutustuu, niin huomaa, että on tuttu rata. Ja niinhän se olikin, viime kesältä tuttu Julia Kärnän koulutuksessa ollut rata. Sattumalta oli siis sama. Mutta ei se haittaa, kertaus ei koskaan ole pahitteeksi :) Ihmeteltiin Iiriksen kanssa, että miten me voidaan muistaa näin hyvin, mitä sillon siellä koultuksessa oli sanottu. Oltiin luultu, ettei meidän päähän jää mitään, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tällä kertaa Terhi heitti haasteen, että pitää tehdä eri ohjauskuviot mitä sillon oli opetettu. Yritin ja joissain kohtaa onnistuinkin. Saksalaiset oli kyllä pakko tehdä, kun niiden kanssa meikäläinen tarvii aikalailla harjoitusta. Viskileikkausta en aluksi tehnyt, kun Gille kyllä jää harkoissa kontaktille, joten pääsen ottamaan etumatkaa. Koitettiin kuitenkin kisa-vaihtoehtoa - joka ei ollutkaan kovinkaan helppo. Viskileikkaus ei siis onnistunut ihan niinku piti, oli aika vaikee Gillelle. Poika kyllä osaa hypätä hypyn, samalla heittää kokoympyrän ilmassa, osua takajalalla maahan ja hypätä hypyn uudelleen, mutta ei kiertää sieltä kauemman siivekkeen kautta. Iiiiiihan miten vaan :)

Kuvassa näkyy noi numerot superhuonosti, mutta saksalaiset tehtiin hypylle puomin jälkeen ja takaisintullessa samalle mutta toisinpäin. Viskileikkausta yritettiin hypylle, joka on A:n ja suoran putken jälkeen. Rata ei ihan prikuulleen ollut samanlainen mitä tässä piirustuksessa.

Oltiin siis ihan hyviä, tai ainakin jäi hyvä fiilis, vaikka supersuoritusta ei tullutkaan. Ehkä mä siis taas toistaiseksi olenkin motivoitunut jatkamaan agilityä, kunnes taas koittaa ne seuraavat kisat. Jotenkin vaan tuntui siltä, että Gillekin keskittyi paljon paremmin, ehkä loma teki sille ihan hyvää. Ja kepit!! Oi oi oi kun meni hyyyyvin.

En oikeen taaskaan keskittynyt Pogon suoritukseen kun keskusteltiin vaan Terhin kanssa, että saako Taru lähteä ruotsiin kisaamaan vai ei :D Mutta sellainen käsitys jäi, että Topinkin mielestä oli hyvä treeni. Pogo oli hulluutta täynnä ja tukka hulmuten siellä taas viiletettiin. Toi yksi kohta tais olla niille haasteellinen, muistaakseni ne sitä hinkkasi hetken. Eli pussin paikalla oli putki, ja siitä mentiin vieressä olevaan hypylle ja taas siitä seuraavaan hypylle. (tosi selkeet selostukset). Vähän jäi mietityttämään kun Topi sanoi, että vaikka Pogon ura tästä jatkuisikin, eli jos se vielä näkis jotain, niin ei tiiä pystyiskö se jatkamaan. Se käy niin ylikierroksilla ja suorituksen jälkeen se on ihan loppu. Pelottaa, että sillä on joku vika jossain sydämessä tai keuhkoissa tai jotain. Se on aina ollut vähän keuhkovammanen, että ehkä se on joku astmaatikko. Mut se on jännä, koska käydään reippailla lenkeillä joka päivä ja sillä ei pitäis olla huono kunto. Sit se on rakenteeltaan sellanen kehonrakentaja lihaskimppu... ei mee järkeen. Ja jaksaa se aksata, kunnes tipahtaa.

Pogolle kävi muutenkin vähän hassusti yksi päivä. Meidän lähellä - lenkkireitin varrella on yhdessä talossa russeli ja husky. Se husky on ihan mun lemppari ja juttelee mukavia aina sieltä aidan takaa. Mutta se pikkutirriäinen tuppaa karkaamaan sieltä pihalta. Kerran ennen jo tullut, mutta Topi oli onneksi mukana ja esti sen aikeet. Nyt olin yksin poikien kanssa. Ensin se tuli sieltä ihan iloisena, "moi, tuun moikkaa teitä". Sitten ilme muuttui. Gillellä on joku aivovamma, kun sen pitää aina yrittää purra Pogoa, jos joku kolmas osapuoli uhkaa. Eli se niinku haluis huutaa/tehdä jotain muuta kivaa sille vieraalle koiralle, mut kun Pogo nyt sattuu olemaan siinä lähempänä, niin purkaa kiukun siihen. Voisko joku selittää, mistä tää mahtaa johtua? No, jokatapauksessa toisella kädellä yritän pitää meidän beigen hirmun pois kaikkien luota ja toisella kädellä suojella pientä-Pogoa hurjalta russelilta. Ensin Pogo oli kova jätkä ja huusi perkelettä sille pirpanalle, kunnes pirpana tuli ja puri Pogoa jalkaa. Sitten se hyppäs varmaan metrin ylös ja peruutti mun jalkoihin turvaan :) Meidän kovanaama. Samalla minä karjun täysillä, että mene nyt perkele pois siitä!!! Koiran omistaja marssii kiukkuisena meidän luokse, nappaa tirriäisen mukaana ja poistuu paikalta sanaakaan sanomatta. Siihen mä sitten jäin ihmettelemään keskelle tietä, että mitä hittoa äsken tapahtui? Nyt Pogolla on sellanen hampaiden jälki jalassa, ei mennyt hampaat läpi, mutta joku vekki siinä on. Poika joutunut kulkemaan sukka jalassa, kun ei tunnu paranevan lainkaan.

Ja sitten meidän perheessä pohditaan pentujuttuja. Pikku-Ebeliinistä kun on tulossa mamma, niin se tarkoittaa hankalia aikoja meidän perheeseen :D Vastustamattomat pikkuvesikoirat asuu siis kohta kivenheiton päässä ja painostusta uuteen koiraan tulee joka tuutista. Vaikka kivenkovaa väitän, että meille ei pentua tule, niin tiedän jo nyt, että turhaa se taistelu on. Kohta meillä on kolmas idiootti vesipää. Toisaalta, Topilla ei ole agilitykoiraa, joten sen kannata järkeväähän se olisi. Mutta muuten idea on täysin päätön. En pärjää noidenkaan kahden kanssa mitenkään yksin, niin eikös siihen vielä yksi lisää. Järkevää. Mutta pennulle on keksitty jo kennellnimi ja kutsumanimi... Eli saas nähdä, kuinka käy. Taistelu jatkukoon!!