Päätin, etten kirjoita harkoista tänne. Koska ei olen mitään hyvää kirjoitettavaa. Koska oltiin taas ihan surkeita. Mutta tässä minä taas kirjoitan vaan - tämähän toimii minulla vähän niinkuin päiväkirjana. Se olisi anteeksipyydön paikka Tarulle. Tämä meidän "lomalla" oleva kouluttaja tuli kuitenkin vetämään harkkoja. Omatoimitreeneissä oli hurjat kolme koirakkoa paikalla, joten Taru päätti tulla vähän Ebban kanssa hurjastelemaan. Ihan jees homma. Mutta sitten minä ja Gille oltiin ihan paskoja ja taas kiukuttelin minkä kerkesin. Taru on liian tuttu mulle ja Gillelle. Musta tuntuu, että välillä Gille oikeen tahallaan pelleilee kun Taru on läsnä. Ja sitten mä kiukuttelen. Joskus on vaan päiviä, kun tietää jo aamulla, että nyt ei pitäisi nousta sängystä. Eilen oli sellainen päivä, ja niin on tänäänkin. (Tänään aamuni lähti käyntiin erittäin mielekkäästi, kun tiputin suoristusraudan lattialle ja poltin sulakkeen - ja nyt on sitten pää kuin harakanpesä koska en saanut sitä suoristettua).
Eilen harkoissa ongelmakohdaksi ilmeni lähtö. Mulla paloi päre jo siinä vaiheessa, kun Gille kävi ihan ylikierroksilla eikä olisi malttanut odottaa lähdössä millään. Paikallaanoloharjoitusten aika. Toinen ongelmakohta oli PUTKI. Hemmetin iso ylläri. Siinä olisi taas pitänyt koira työntää sinne putkeen samalla tavalla mitä Oreniuksen radassa esteelle 4. Ja voi VEE. Ei sitten millään eikä mitenkäänpäin. Tai meni, mutta 180 asteen hypyn kautta. Ja meni myös se sitten, kun Taru seisoi lelu kädessä siellä putken takana, mutta se on huijausta. Ollaan siis paskoja. Meni hermot ja päätin mennä jäähylle.
Pogon jälkeen jatkettiin, jollon kiinnostus oli jossain miinus miljoonan kohdalla. Otti vaan päähän niin hemmetisti. Flegmaattisesti vedin lopun radan, joka sujui ihan ok. Ihmettelen vaan, että radassa oli yksikin kohta, missä hypättiin hyppy ja sitten koira lähetettiin putkeen sieltä hypyn takaa, periaatteessa siis vähän niinku pimeä putkensuu. Ja sinne se apina irtoo ihan täydellisesti. Onhan se tietenkin niin hemmetin paljon vaikeempaa mennä suoraan edessä olevaan putkeen kuin jossain kulman takana olevaan. !!!??? Mutta ei nämä onnistuneet kohdat kiinnosta, sitä vaan jää mieleen se epäonnistuminen. Ja se jos joku ärrrrsyttääää. En saanut edes illalla unta, kun vaan kiehutti. Tiedän, että Gille on ns. varma koira kun ei mene väärille esteille, mutta olisi se ihan kiva, että se menisi edes niille oikeille. Eikä vaan tuijottaisi mun kättä ja yrittäisi purra. Ja jotenkin jossain takaraivossa on vaan sellainen tunne, että olen vaan niin huono ohjaaja, ettei se koira voi muuta tehdä kun kokoajan kysyä, että mitä helvettiä sä siinä huidot!?. Gille parka, hyvä koira jolle on vaan annettu huono ohjaaja.
Nyt olisin loman tarpeessa. Sekä töistä että agilitystä. Ensi maanantaina on agilitykouluttajien kokous ja sen jälkeen on vielä kaksi maneesikertaa. Sitten on kesä (onhan?) ja pääsee ehkä oikeestikin aksaamaan. Kesän tavoite voisi olla "Gille osaa mennä putkeen".
Siinä jäähyllä ollessani ja itsesäälissä kieriskellessä yritin seurata Pogon menoa. Se sentään piristää, kun poika on aina niin hassu. Ensin oli aika pimeää ja ajattelin, että poika menee jonkun vaiston varassa siellä, ei se mitään näe. Mutta sitten kello kahdeksan aikaan illalla alkoi aurinko paistamaan, juuri kun Pogo oli radalla. Ehkä se auttoi vähän. Sitten alkoi tulemaan niitä Pogo-ratkaisuja. "Pogo, putkeen" "Ai siis tänne sun takana olevalle hypylle vai!?". Voisihan se olla, että Pogon kanssa radalla menisi hermot kun se on niin pässi, mutta katsomosta katsottuna se on vaan niin hassun ihana :) No on Gillekin ihana... aina kotona :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti