Olin taas oikea älypää ja lähdin kävellen harkkoihin. Vaikka taivaalta tuli vettä kun Esterin sieltä. Ajattelin, että kun se loppui ehkä noin kolmeksi sekunniksi, että ei se sitten enää sada... eipä. Koko menomatkan ja sielläoloajan satoi... takaisintulessa ei sitten tietty enää.
Otin taaaas Pogon mukaan kun Topi on illassa, saa sekin tavipää jotain tekemistä (tarkoitan siis Pogoa, en Topia). Kävelin siis sinne kentälle, se oli taas sellaista kun aina - hinauspalvelu oli toiminnassa.
Kaija oli suunnitellut meille kolme rataa jossa pitää viedä hyppyjä takaakierrolla (tai mikä sitten liekään..). Oon harjoitellut sitä Gillen kanssa penturyhmässä, joten ajattelin, että se olisi voinut jopa mennä hyvin. Ihan ok, mutta jos vielä osaisin ohjata. Joka kerta sama ongelma. En jaksanut ohjata loppuun asti. Kyllä mä sen sitten haltsasin kun tarpeeksi Kaija samaa asiaa mulle hoki :) Edelleen mulla on asenne "emmäosaa" - joka ei ehkä kauheesti auta.
Gillellä kiehui taas yli ihan täysin. Se puri mua ja haukkui ja vaikka mitä. Yritin kyllä saada sitä hiljaiseksi keinolla jos toisellakin, mutta niin... auttoipa paljon. Viimeinen rata oli Gillelle liikaa. Ei se jaksanut enää yhtään keskittyä, ei ottanut edes puomin kontaktia vaikka oli namia tarjolla. Kepeillä se huusi vaan eikä katsonut yhtään minne mennä... Muuten meni ihan hyvin, viimeinen rata olisi voinut jäädä pois.
Mutta Terhin käskystä yritin harkata ihan omatoimisesti sitä Gillen etenemistä sillä, että annoin Kaijalle vinkulelun viimeiselle esteelle - tai sitten heitin sen sinne itse. Sentään joku onnistui, ja voi että mikä riemu ja hepulikohtaus siitä tulikaan :)
Samaan aikaan Pogo riehuu siellä toimistopömpelin takana. Kuulen kokoajan sen "miesmäisen" äänen, joka siis muistuttaa enemmän kirkumista kuin haukkimista. Mutta sitten mulle kerrottiin, että se on tosi kiukkunen kun lähden Gillen kanssa radalle. Yrittää vähintään kaataa sen koko hökkelin - ja jos ei muuta keksi, niin sitten se koittaa kiivetä koko majan yli seinää pisin... Ja oli se näemmä purkanut vähän turhautumistaan meidän reppuunkin, se ehkä oli joskus jonkun muun värinen kun ruskea. Ja niin oli mun vaatteetkin. Oli hienoa kävellä takaisin. Vaatteet niin kurassa kun vaan olla ja voi, ruskea reppu selässä ja kaksi läpimärkää koiraa. Mitähän ihmiset ajatteli, että mistä mä tulen!? ´Ollut varmaan jossain kuralammikossa kieriskelemässä koiriensa kanssa...´
Vihdoin harkat tuli päätökseen ja illan vaikein osuus koitti. Tavallinen panta pois, irrota hihna seinässä olevasta koukusta, laita koirille kuristuspanta ja kiinnitä hihnaan. Siis aivan täysin mahdotonta. Tehtävää vaikeutti vielä se, että yksi ihana Sylvi-neiti sattui tulemaan paikalle juuri silloin. Gille bongasi tämän sylvin jo kaukaa - olihan se melkein oikeaa rotua. Sellanen ihanan valkoinen lagotto tyttönen, joka näytti olevan vallan i-h-a-n-a. Molemmat pojat oli ihan IN LÖÖV. Yritä siinä sitten tehdä jotain kun rakkaus kutsuu jälleen.. Varsinkaan tätä meidän Gille-casanovaa ei pidättele sitten mikään.
Kotiin päästiin, Gille jäi matkalla taas melkeen kahden auton alle. Oli vähän virta lopussa meikäläiseltä, eikä nämä refleksit enää toiminut... Se on vaan niin maailman raivostuttavin kun se apina on sellasella päällä, että nyt pitää kaikki metsästää - ja tota mutsia mä en ainakaan tottele. En tod. Nää on just näitä hetkiä kun saan olla niin ylpeä vesikoiristani... enkä joudu just yhtään häpeemään tai jotain... JUSTJOO.
Mutta päivän pelasti se, että sain viestin jossa kerrottiin, että tänään melkein kello 3 minulle on syntynyt ihan uunituore kummityttö!! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti