Gillen kisat

Jostain kummallisesta päähänpistosta ilmoitin Gillen neljään starttiin tsaulle. Ne kisat käytiin eilen. Ehkä ajattelin, että ollaan koettu jonkinsortin valaistuminen, ja kisat menisikin poikkeuksellisesti hyvin... Mutta eipä oltu. Samalla linjalla jatkettiin, kun aikaisemminkin. Muistin taas, miksi en noista kisoista niin piittaa. Vaikkakin tosiasia on se, että jos kisaisin enemmän, niin asioihin voisi kiinnittää paremmin huomiota ja onnistumisiakin saattaisi tulla. Nyt mentiin vähän sellaisella hälläväliä meiningillä. Pääasia, että päästiin aksaamaan ja pidettiin hauskaa, tai ainakin yritys oli tosi kova. Päivän päätteeksi sain kuitenkin heittää roskiin neljä paperilappua, joita jokaista koristi kivan kaunis "HYL" -teksti. Eipä siis normaalista poikkeavaa. Hiukan jäi pari juttua hampaankoloon - tai oikeastaan aika montakin jos nyt oikein alan pohtimaan. Mutta jätän ne ajatukset taka-alalle, kun loppupeleissä fiilis oli silti ihan hyvä. Ei vituttanut yhtään, mutta eipä ollut oikeastaan muitakaan tunnetiloja päällä. Ne kisat oli ja meni, siinä se. Kolmella radalla Gille varasti lähdössä, se on asia mikä harmittaa eniten. Kontaktit juostiin läpi, mutta en mä edes vaatinut pysähtymistä, kun ollaan siitä junasta tiputtu jo aikoja sitten.

Ekalla radalla jännitin muutamaa kohtaa ja sössinkin pariin otteeseen. Toka rata oli kivan oloinen, mutta siinä ei tainut mennä hyvin muutakun kaksi ekaa estettä. Se on ärsyttävää, jos rataantutustumisessa on sellainen olo, että tää on niin meidän rata. Niin helppo, ettei me voida mokata tätä. Ja sitten koira ei osaa yhtäkään estettä. Kolmannella radalla tuomari (perkele) heitti meidän ulos radalta. En oikein vieläkään tiedä miksi. Hylyn takia sitten kai. Kakkosluokkalaisille se oli kuulemma sanonut, että hylystä ulos, mutta ei se meille sellasta maininnut. Pihalle heitti jokatapauksessa, se jäi hiukan kismittämään. Neljännen radan alku oli kuulemma huippuhyvä. Se myös tuntui tosi sujuvalta. Kunnes varmaan yhdeksännellä esteellä kämmäsin putkeen lähetyksen, sen jälkeen Gille ohitti ensin hypyn, sitten puomin ja vielä törkeesti hyppäsi puomin päältä pois, uusin kontaktin ja lähdin pois. Voi kun siinä olisi ollut niin lähellä se onnistuminen...
Kilu on silti mun ihana pieni agilitykoirani, vaikka ei me kumpikaan hirveen hyviä olla - ja sen takia just luotu toisillemme. Kiitoksia Tarulle Gillen huoltojoukkoina olemisesta ja Anskulle mun hauskuuttamisesta :)

Samaan aikaan kotona: Topi oli töissä niin ruskeet pojat sai olla keskenään kotona. Nagalle on nyt alettu tekemään häkki-aita-viritys. Syy on se, että pelkkä aita-viritys ei enää toiminut ja meidän yksi matoista koki pienen tuunauksen. Ei se sitten ollutkaan kun vasta kolmas pyöreä karvamatto meidän perheessä. Pistin nyt siis sitä kompostiverkkoa häkkiin kiinni nippusiteillä niin, että Naga voi olla häkissä ja sitten sen ulkopuolella olevassa "aitauksessa". Muutaman kerran tämä ratkaisu on ollut toimiva, ainut vaan, että pikkupoika on roudannut sitä koko hökötystä täällä pisin kämppää. Muttei sentään saanut mitään tuhoja aikaiseksi. Tällä kertaa jätkä oli kuitenkin leikkinyt Michael Scofieldiä ja tehnyt pienen prison breakin. Oli siis karannut tästä hökötyksestä ilman, että mikään olisi mennyt rikki. Yksi nippuside on kadoksissa, joten ehkä se on tunkenut itsensä niiden seinien läpi, tai sitten kiivennyt aidan yli. Ei voi tietää, jokatapauksessa jälkiä jättämättä on tämän mystisen paon suorittanut. JA jatkanut maton tuhoamista. Tällä kertaa hieman perusteellisemmin.
Mä siis niiiiiiin rrrakastan koirien murrosikää!!!!!!!!!!

Ja mitä mahtoi tehdä Pogo tänä aikana? Istui varmaan sohvalla ja katsoi paniikissa Nagan rämistelyä ja ajatteli "iskä niiin suuttuu kun se tulee kotiin". :)