Pääkoppakoulutusta ja agilityä

Noniin, nyt se kauan odotettu pääkoppakoulutus sitten oli. Ihan näin äkkiseltään on paha sanoa, että oliko mentaalivalmennuksesta kovinkaan konkreettista hyötyä, mutta aika näyttää miten opit menee jakeluun. Ehkä siellä olisi pitänyt olla hypnotisoija jos olisi halunnut salamannopeaa tulosta :) Eikä siihen liialliseen jännittämiseen kai ole muuta parannuskeinoa kun hankkia lisää kokemuksia ja oppia hallitsemaan sitä tilannetta.

Muutamia juttuja tuli kotiläksyksi ja sen takia pitääkin vähän miettiä kaikkia omia kisarutiineita sun muita. Mahtaakohan mulla sellaisia edes olla, kun olen kisannut niin vähän? Pitää alkaa pitämään myös kisa- ja treenipäiväkirjaa... ilmeisesti jotain muutakin kuin tätä blogia :)

Mutta kun mentaalivalmennus oli ohitse ja piti lähteä hakemaan Gilleä kotona nopeesti kentälle, niin oli taas ihan tyhmä olo, ei millään olis jaksanut lähteä. Äkkiä hotkaisin naamaani yhden leivän ja menoksi. Mainittakoon, että Topi on nykyään chili-hullu. Kasvattelee niitä tyhmiä puskiaan ja meidän huushollissa ei viherkasveista ole puute. Eilen se oli sitten jauhanut kahvimyllyllä habaneroa keittiön pöydällä ja arvatkaapa vaan oliko sitten sitä saakelin jauhoa siinä pöydällä vielä, jotka tarttui minun leipääni... ja sitten lensi muutama kirosana :D Liekö siis sitten tämä pienoinen polte vai mikä, mutta jostain se minunkin viretila löytyi.

Kentälle vaan reippain mielin, mutta rataantutustumisesta ei meinannut tulla ensin mitään. Hetken aikaa kun siellä oltiin veivattu, niin alkoi ahaa-elämykset iskemään. Oli taas tosi huipputunne kun tajusi, että tohon kohtaan voi tehdä sylivekin, muisti jotenkuten miten saksalainen meni, tiesi miten tehdään tuplasylkkäri... Huippua! :) Ja mikä parasta, ne kaikki onnistui meidän pikku-Gillen kanssa, ykkösellä!! Jotain on siis omista treeneistä ja apu-koulutusohjaajana olemisesta jäänyt minunkin onttoon päähän.

Koulutuksesta en saanut mitään muita maatamullistavia ahaa-elämyksiä, mutta oli niin perhanan hyvät harkat kyllä muuten. Oon niin tyytyväinen omaan ohjaukseen ja Gillen menoon. Miksei me voida aina olla näin hyviä? Ja mä sain vaikka mitä kehuja. Julia sanoi, että tosi hyvä koira, siitä vielä tulee jotain! Ja nopea ohjaaja (tätä en kyllä allekirjoita). Jotkut kuviot meni nii-iin hyvin. Gille lukee ohjausta tosi hyvin ja tarkasti, mutta tulen olemaan vielä pulassa sitten kun se alkaa olemaan irtoovaisempi. Mä jään kuitenkin varmistelemaan ja himmaamaan vauhtia liikaa, pitäis vaan antaa mennä. Sain kotiläkyksi keppien avokulmaharjoitusta (ja sit sivulle irtoomista). Tiedoksi sulle Tanja :) Niin ja siitä Julia sanoi (ja olen tiedostanut tämän itsekin, on vaan niin vaikee puuttua siihen) että mun käskyt on liian hempeät. Huutelen Gillelle ärsyttävän lässyttävän kimeällä äänellä niitä käskyjä, vaikka ne pitäisi olla niitä käskyjä. Pitää siis erottaa kehu (lälly) ja käsky (matala) äänensävyllä. "Kuvittele olevasi Oreniuksen Juha ja käske sitä koiraa" - tää oli paras! Sitten se ihmetteli myös sitä, kun Gille on niin herrasmies :D Haha, voitteko kuvitella, meidän Kilu. Mutta siis se vaan tosiaan menee just sinne minne mä näytän, eikä ala pelleilemään omiaan, niinku vaikka tämä toinen meidän perheen rastapää. Ja huutaa vaan sillon kun mä en ohjaa kunnolla. Yhdessä kohtaa Julia jopa ihmetteli, että miten se vois lukea mun ohjausta yhdessä kohtaa niin kuuliaisesti, vaikka olis ollut niin hyvät mahdollisuudet mennä väärin :) Myös yleisöltä sain kehuja, mun mielestä Anjan kommentti oli paras (Anja on siis nähnyt vaan meidän kisasuorituksia, jotka on yleensä niin päin seiniä kun oon niin jäässä). Anja tosiaan sanoi, että "en olis ikinä uskonut, että sä oot noin hyvä" :D Nii-i, en minäkään! (:

Tässä rata vielä.

3 niisto. 6-7-8 tuplavalssi. 8 sylivekki. 10 saksalainen.
16 avokulma. 20 tuplasylkkäri. 22-23 poispäinkäännös.