Ahvenanmaa 2010

Kauan odotettu Ahvenanmaanreissu on ohitse. Oli taas melkoisen rankka reissu, vaikka kivaa oli! Perjantaina kello soittaa 4:45 ja siitä se alkoi. Laivamatka, pitkä päivä ja huonosti nukuttu yö ja ei muuta kun lauantaina kisaamaan.

Perjantaina tosiaan starttasinne nokan kohti Ahvenanmaata. Sinne ihmeellisten luonnonilmiöiden luvattuun paikkaan. Löytyi vaikka kuinka monta ihmeellistä ahvenanmaan omaa lajiketta. Oli punaista asfalttia, yyber-paljon valkovuokkoja/keltavuokkoja, kummallisia monihaaraisia koivuja - ja mikä oudointa, violetti kuusi! Kyllä se on sitten omituinen paikka.

Laivalla päädyttiin tietenkin seisovaan pöytään syömään itsemme kipeiksi. Tänä vuonna suolatikkukisa oli kovin laimea. Eikä jälkiruokapöydässä ollut panna cottaa! Mutta eipä se haittaa, hauskaa oli silti! Saavuttiin satamaan ja siitä sitten kauppaan. Mökillä meitä oli vastassa Juha Miedon näköinen vinohampainen kaveri, joka luovutti mökin avaimet. "muistakaa, Ahvenanmaalaiset puhu aina hyvä suomi!" Illalla koirat pääsi ensimmäistä kertaa tänä vuonna uimaan ja heittämään talviturkin pois. Kyllä oli jo aikakin! Ja kyllä sitä tuli heitettyä itsekin talviturkki, lauantaina jopa sukelsin, niin lähti se pipokin :) Älyttömän kylmää vettä!

Lauantaina oli sitten luvassa kolme starttia. Videoita laitan sitten kun saan kameran Tarulta. Ensimmäisellä radalla Gillen kanssa en muistanut jännittää odottaessa lainkaan. Siinä kun radalle pääsin, niin jännitys iski ja pää tyhjeni. En muistanut enää yhtään miten olin suunnitellut ohjaavani ja unohdin sitten pari ohjauskuviota. Sain kuitenkin kerättyä itseni kasaan ja loppurata meni paremmin. Saatiin 15 virhepistettä.

Toisella radalla olin päässyt pahimman jännityksen yli ja meni paremmin. Sijoituttiin toiseksi, mutta valitettavasti siitäkin tuli 15 virhettä. Eli ei nyt niin kehuttava palkintopallipaikka. Eniten harmittaa puomin kontakti. En edes yrittänyt pysäyttää Gilleä siihen, luotin vaan, että kyllä se sen kontaktin ottaa - no eipä ottanut, kai siitäkin sitten oppi jotain. Pääasia, että tuli edes yksi lahjakortti, sehän oli se tärkein :) Tulin myös tosi iloiseksi, kun palkintopallilla tuomari kehui meitä :) Sanoi, että meno näytti tosi hyvältä ja jos saan Gilleltä sen pois, ettei se kysele niin paljoa, niin meistä tulee vielä hyviä...

Kolmas rata oli hyppäri, joka kosahti renkaaseen. Gillellä ei rengas ole enää ollut ongelma, mutta tadaa, onkin taas. Ohi tuli ja korjasin sen. Sääntöjä kun en osaa niin luulin että siinä oli hylky alla enkä enää ohjannut tosissaan. Kehuja sain kuitenkin yhdestä kohtaa kun ohjaus oli sujuvaa (vaikka meinaankin juosta päin estettä), mutta hyllyn sain lopulta siitä kun pikkupoika ei suostunut menemään yhteen putkeen. Putkiin lähettäminen on mulle on-gel-ma! Jos vaan Mikko olis tullut sanomaan, että juokse putken ulkoreunaa, niin oltaisiin voitu saada tulos radalta. Tai sitten olis vaan pitänyt itse tajuta se. Hyviä ratoja oli silti kaikki, vaikka edelleen ottaa päähän ne tietyt kohdat. Gillestä muuten huomasi, ettei oo ennen aksannut nurmikentällä, poikaparka kaatui kaksi kertaa! Tässä nyt ne meidän radat:



Topilla ja Pogolla lauantai oli hyvä päivä. Kuulemma ohjaus ei ole vielä koskaan ollut niin rauhallista. Rauhallisuus on SE juttu, mikä parivaljakon pitäisi osata. Ensimmäisellä radalla mentiin kovaa ja paras aika kaikista. Topin mukaan se johtui aurinkolaseista, mitkä unohtui vahingossa päähän :) Kympin saivat ja sijoittuivat kolmanneksi! :) Toisella radalla tuli vähän enemmän virheitä, 20, mutta silläkin pokasivat toistamiseen kolmospaikan nopeella ajallaan! Mun silmillä meno näyttää huisin hyvältä. Ja katsokaas nyt keinua, onko se muka lentokeinu!? Tuomari ainakin antaa siitä virheen, mutta vaikka miten katsoisi hidastettunakin, niin hittovie se ei oo lentokeinu!! Muurilla tuli sitten vähän häsläystä, mutta muuten aika jees. Oltiin siis samaan aikaan palkinnoilla. Kolmannella radalla nämäkin kaksi hyllyttivät. Tyhmä Topi kun ei vienyt pujottelua loppuun - vai oisko se jokatapauksessa ollut hylky?... Tässä Pogon radat, myös sunnuntainen:



Oli kiva päivä. Aurinko paistoi ja saatiin kunnon rusketusrajat. Itse tajusin laittaa aurinkorasvaa, toisin kun eräät. Ihan hyvä idea olisi ollut levittää se rasva hyvin, paloin siis niistä kohdista, missä rasvaa ei ole. Saappaita ja sadevaatteita ei onneksi tänä vuonna tarvittu, ihan huippua! Lähdettiin Topin ja koirien kanssa jossaivaiheessa etsimään paikkaa, missä voisi koirat uittaa. Tunnin reissu ja saatiin sen verran kastettua koirat, ettei ne saanut jotain lämpöhalvausta. Ei se jorpakko sitten ollutkaan ihan niin lähellä. Tulomatkalla nähtiin käärme ja meinasin itse saada myös jonkun halvauksen. Hyi.

Illalla sitten taas nautittiin hyvästä seurasta, saunasta, uimisesta - ja tortilloista ilman lasinsiruja. Ahvenanmaan ilmasto aiheutti koirissa rakkauden huumaa. Siellä yksi jos toinenkin vähän ihastui. Pogo ensimmäisenä rakastui Heppuun. Se oli IHANA mies. Heppu tyynen rauhallisesti vähät välitti Pogon iskuyriyksistä, mutta ei se meidän miesten miestä lannistanut. Seuraavaksi Hemuli alkoi liehittelemään pikku-Svingiä. Svingiä ei voinut vähempää kiinnostaa joku shelttipoika, apukoululainen ymmärtää hyvän päälle, vesikoirat rules! Svingi päätti vähän astua pikku-Flippiä. Päähän. Sisarukset Soolo ja Ebba osasi olla sivistyneesti, eikä antaa rakkauden huumata. Vähän Soolo kävi pusuttelemassa velipoika Pogoa niin, että meinasi pojalla tulla ahdistuskohtaus kun sillee hyökkäillään. Gillekään ei paljoa rakkautta jaellut, sitä vaan pänni kun perkele väsyttää. Svingi-parka säikähti pari kertaa Kilua kun se sai raivokohtauksen. Laivalla kuitenkin Gillekin heltyi ja päätti, että Soolo onkin aika kiva. Soolo istui Tarun sylissä sängyllä, Gille kapsahtaa Soolon kaulaan, ottaa kunnon halausotteen ja alkaa nylpyttämään. Gille on kai ymmärtänyt, että jotkut harrastaa laivalla irtosuhteita, mutta ei varmaan tajunnut, että taitaa nähdä Sooloa vielä pari kertaa tulevaisuudessakin. Voi sitä draamaa! Nyt Pogolla taitaa olla Heppua ikävä, kun se pistää Gillen kanssa humpaksi tuolla takapihalla.

Sunnuntaina vielä luvassa yksi startti. Paikat kipeenä ja ihan jumissa, väsytti. Gillestä huomasi, että sitä ei voinut vähempää kiinnostaa. Kierrokset nousi kun Pogo meni ensin, eikä se sen jälkeen enää kuunnellut mitään mitä minä sanon. Topilla ja Pogolla meni ihan päin seiniä. Pogossa ei ollut enää tippaakaan sitä kuuliaisuutta jäljellä mitä aikaisemmin, vaan vanha meno jatkuu, mennään vaan eikä meinata. Ohitti A:n kahdesti, mutta ei silti, niin teki kyllä tosi moni muukin. Monen monta virhettä ja lopulta hylyn korjasivat talteen he.

Sitten oli Kilun vuoro. Innolla odotin rataa, kun se vakutti kivalta. Pistän Gillen istumaan, se vaan huutaa. Sitten kun se istuu ja saan hihnan pois, alkaa taas huuto. En meinannut saada sitä saakelin apinaa millään istumaan paikallaan. Pelkäsin vaan, että kohta se tuomari viheltää toisen kerran ja sitten on mentävä. Jätin koiran ja lähdin kävelemään paikalleni, just kun olin kääntymässä, niin huomaan että Gille varasti ja on jo tulossa kohti. En ehdi tekemään mitään, kun se on hypännyt jo ekan hypyn, mennyt renkaan ali ja pituuden. Hylky heti. Mulla meni pasmat ihan sekaisin. En tiennyt kuuluuko mun palauttaa se lähtöön kun se varasti vai ei. Yritän heittää sitä renkaaseen, mutta se menee vaan ali. Päässä alkaa kiehumaan ja oon ihan epätoivoinen, en tiedä mitä tehdä. Lähdin pois. Ikinä ei oo vituttanut niin paljon! Olisin niin halunnut mennä sen radan, ja otti päähän, että miksi mä luovutin. 12 euron kisastartti meni siinä, viemäristä alas. Saakeli. Väsymys oli kova ja kyyneleet virtasi kun vaan harmitti. Pääsin kuitenkin sen yli ja päivä voi taas jatkua. Tuskin siitä kovin hyvää rataa olisi tullut, kun Gillellä ei ollut kovinkaan kuuliaista aikaa.

Ne kisat meni nopeesti ja päästiin lähtemään kotimatkalle. Laivamatka oli ihan saletisti pidempi kun toiseen suuntaan, ja ilmakiekko pelikin oli rikki. Topilla oli kaiken lisäksi edessä vielä yövuoro, joten se jäi hyttiin nukkumaan koirien kanssa ja me yritettiin Tarun kanssa kuluttaa aikaa. Pääsinpä ainakin tuhlaamaan Topinkin lahjakortit :D

Mukava reissu oli taas, harmi kun tollaset reissut on niin raskaita että väsymys voittaa aina. Seura oli parasta, kiitos teille Taru, Soolo, Ebba, Ansku, Heppu, Svingi, Terhi, Ziki, Mikko, Flippi ja Hemuli!! Eiköhän se ole sanomattakin selvää, että ensi vuonna uudestaan!