Melkoinen homma

Talvella on niin mahtavan mukavaa kun pääsee lumeen tarpomaan tuonne metsään ja nauttimaan luonnon kauniista maisemista. Tosin, viikonloppuna oli hieman liian kylmää, se -25 on jo vähän liian paljon. Pysyttelisi nyt se pakkanen vaan alle 10 asteen, niin ei jäätyisi haukkujen tassutkaan.

Edellismaanantaina ei pakkasen takia päästy harkkamaankaan, kun oli niin kyyyylmä. Eilen oltiin - ja huomasi taas miten paljon se viikon tauko vaikuttaa minuun ja Gilleen. Oltiin niin kuutamolla taas. Mä unohtelin rataa minkä kerkesin ja Gille ihan vaan normaaliin tapaansa urpoli huvikseen. Ihan hauskaahan se oli, mutta kouluttajalle voi olla piirun verran ärsyttävää, kun tyypit säätää kokoajan omiaan. Ehkä Tanja on tosin jo tottunut siihen :)

Tänään oli hyvä päivä. Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi varattua Gillelle lonkkakuvausajan. Siis sellainen tarkistuskäynti vaan. Ja kaikki oli hyvin! Vituttaa suoraan sanottuna se syy, miksi tähän tilanteeseen edes jouduttiin. Kaikki siis alkoi siitä, kun oltiin allergiakontrolli käynnillä Tampereella, eläinystäväsilääkärillä. Siihen käyntiin asti olisin voinut suositella sitä paikkaa lämpimästi. Enää en ole niinkään varma. Siellä siis sitten lääkäri kysyi, että mitä Gillelle kuuluu. Enempää ajattelematta vastasin niinkun asia on. Vähän huonoa, kun sitä pännii lähes kokoajan joku. Ajattelin siis, että kun allergialääkäristä on kyse, niin hänkin ehkä ymmärtää maalaisjärjellä, että Gilleä vituttaa kun kokoajan kutittaa (talvi kun on). Mutta ei. Siitä vaan koira pöydälle ja jalkoja vääntelemään (what?) - enempiä miettimättä lääkäri totesi, että koirallahan on pahanlaatuinen nivelrikko, ja sen takia se on kiukkuinen!! Nyt loppui teidän agilityt. Siis WTF? Siinäpähän romahti tämän sinisilmäisen tytön maailma hetkeksi. Kotimatkasta en muista mitään, kun mietin vaan, että miten tämä nyt voi edes olla mahdollista? Gille on vatsa kolme vuotias! Ajattelin kuitenkin, ettei asiaa nyt voi ihan noin vaan sivuuttaakan, mutten silti halunnut uskoa todeksikaan. Asia kun tuli niin puun takaa, kun olla ja voi. Tanja tutki Gillen ja sanoi, ettei hän siitä mitään vikaa löydä. Varmuudenvuoksi hypyttelin sitä sitten medeillä ja testailin, että tuleeko se aksasta edes kipeeksi. (melkein siis noudatin lääkärin "aksaaminen loppui nyt"-neuvoa) Mitään merkkejä moiseen nivelrikkoon ei löytynyt mistään. Ainut, minkä vuoksi epäilin, että ehkä sitä vaivaa joku, kun se ei suostunut lähtemään harkkoihin vapaaehtoisesti. Kunnes tajusin, että se johtuu siitä fleece-haalarista :D
Tänään sitten Topi lähti retkelle Gillen kanssa ja poika pääsi vihdoin ja viimein lonkkakuville Kankaanpäähän, ihan siis vaan mielenrauhan varmistamiseksi - koska olin jo tässä vaiheessa melkoisen varma, että se perkeleen manselainen oli kusettanut mua pahemman kerran. Ja niin olikin. Lonkissa ei mitään muutoksia, eikä mitään muutakaan vikaa. Ja on kuulemma hyvin epätodennäköistä, että koskaan tulee olemaankaan (jo pelkästään hyvän lihaksiston takia). Nyt onnellisena - mutta raivonvallassa suunnittelen pientä reklamaatiota tampereen suuntaan. Pääasia, että minun ihana pikkukoira on kunnossa ja voidaan jatkaa agikentällä säheltämistä. Menestyksen suhteen ollaan jo heitetty toivo menemään, mutta kunhan nyt hauskaa saadaan pitää - terveenä, se on se pääasia meidän mielestä.

Ja Nagan kanssa oltiin taas Purinalla viime perjantaina! Oi että tuo nelikko on sitten niin mahtava porukka! Siellä taas opittiin uusia kotiläksyjä roppakaupalla, vielä kun olisi mahdollisuuksia toteuttaa ne kaikki! Ehkä me taas seuraavaksi lähdetään Mynämäen halliin vähän reenaamaan lisää. Taas saa Zip-poika tulla meidän messiin, kun sen mamma viettää laatuaikaa Kuuban hiekkarannoilla. Yhtään ei muuten olla katkeria!! EI.
Liisa ja Anja, koska mennään seuraavaksi reenaamaan?