Taas ne maanantaiharkat

Eilen oli vähän erikoisempi harkkapäivä, kun mentiin Gillen kanssa ihan vaan kahdestaan. Topilla oli iltavuoro, enkä mä uskalla Pogon kanssa aksata. Rikon sen kuitenkin. Pöllöpää jäi sitten kotiin ihan yksin, ja voi pojat kun se oli kiukkunen!! Istu eteisessä sen näkösenä, että jos mä en nyt pääse mukaan, ni mä kaadan tämän koko talon. Jätin sitten sellasen pehmeen herkkuluun pojalle lohdutukseksi, mutta niinku arvata saattaa, siihen ei oltu edes koskettu. Ihmetyksekseni jopa Gille valitsi ulko-oven edessä istumisen ennemmin kun sen luun. Taitaa pikkupoikakin tykätä siitä agilyystä.

Harkoissa Tanja oli tehnyt ihan hauskan radan. Se meni sanomaan vaan alussa, että Gille näyttää ihan pennulta. Joku alitajunta sitten käski ohjaamaan sitä myös niinku pentua :) Eipä oo tämä ohjaaja ihan kartalla. Edelleenkään. Pitäsi ehkä tehdä asialle jotain, koska tällä menolla me ollaan ikuisesti luusereita. Muut harrastuskaverit panostaa tohon touhuun, käyvät sunnuntaisin omatoimisesti harkkaamassa, tai käyvät jopa Porissa tai Turussa asti. Ollaan me sit talven aikana jopa kerran käyty muualla kun omissa harkoissa. Se ei taida ihan riittää. Motivaatio, missä olet!? Mutta kyllä me sitten Gillen kanssa jotain osattiinkin. Kepeissä mä taisin lähtee lopussa vähän spurttaamaan, kun ei Kilu meinannut pujotella millään loppuun asti. Rumia sanoja lensi, niin kyllä se siitä sitten. Kontaktit oli vallan mainiot, siiis vau. Mahtoi johtua siitä, että pöllittiin pari Lunan kanapullaa. Ja Gille oli taivaissa! En jaksa koskaan käyttää mitään nameja sen kanssa, kun se ei kert saa syödä mitään. Nyt tollanen spesiaaliherkku sai pojan ihan tolaltaan - varmaan tänään kutittaa, mutta oli se sen arvoista. Tanjan ehdotus oli, että kisoissa kandee esittää, että kaivaa taskuistaan nameja, niin ehkä se sitten tekee ne kontaktit kunnolla sielläkin... :)

Kotiin kun päästiin, niin siellä odotti yksi vihainen mörkö. Siellä tämä yksi sankari oli olohuoneen matolla, lelu suussa, pylly vähän heiluen, muttei edes vastaan tullut katsomaan meitä. Sitten kun Topi tuli kotiin, niin sille se oli oikeen superkiva, onnellinen ku mikäkin. Kieli varmaan, että noi kaks muuten kiusas mua. Osaa sitten koira olla hassu.

Yritin muuten testata raakaa jauhelihaa, jos saisi Gillelle vähän lihaa luiden ympärille. Se on niin raukka ja pieni, laiha kun mikäkin. Sitä sellasta koirien jauhelihaa siis lisäsin hiukan normaalin ruoan joukkoon. Eipä ollut hyvä idea, maistui kyllä, mutta jouduin seuraavan yön valvomaan kun Gille itki ulos. Sitä seuraava yö meni samoissa merkeissä Pogon kanssa. Oujee, nice weekend. Harmittaa kun en muistanut ilmoittautua raakaravintoluennolle kun RKS järjesti, mutta näköjään ei meidän poikien maha edes kestä tollasta pientä määrää... Luitakaan en uskalla syöttää, kun tulee sama reaktio, luunsirpaleiden kera.

Ja loppuun vielä kevennys. Anna ja Miia oli meillä kylässä. En muista tarkkaan mitä Anna mahtoi Gillestä sanoa, mutta pikku-Miia siihen tokaisi, että "Gille on munamies". (Munamies: putous-ohjelmasta tuttu hahmo). Lapsen suusta se totuus tulee. Onhan näissä kahdessa samoja piirteitä. Molemmat on pieniä, vaaleita ja hellyyttäviä, sellaisia reppanoita. Pieni mun... poika, suuri sielu. Voi olla, että munamiehestäkin paljastuu vielä se tulinen puoli, niinku meidän Kilusta :)